Tuossa asiasta enemmän.
http://mvlehti.net/2016/02/08/mies-selvittaa-itse-kuka-hanet-pahoinpiteli/
Paha pahoinpitely Riksussa
16
215
Vastaukset
- Ei_hyvä
Uhrin kuvista päätellen olisi voinut henkikin lähteä, sen näköistä jälkeä. Toivottavasti tekijät saadaan kiinni ja heille kovat tuomiot.
- Kunnan_sosiaalitantta
Ei noiden ulkomaalaisten perään kannata huudella. Meiltä kantasuomalaisista kaivataan ymmärrystä monikultuurisuudelle. Riihimäellä on keskusvankila, josta väärin kohdellut ihmispoloisen aina silloin tällöin pääsevät viettämään iltaa pienryhmissä Riihimäen muuten niin hiljaiseen yöelämään. Joskus sattaa tulla tällaisia pieniä ylilyöntejä, mutta kyllä nistä yleensä toivutaan. Ja pysyvät vammat hoitaa tapaturmavakuutus. Miehillä kosmeettiset haitat eivät ole niin pahoja kuin naisilla.
Eniten tuo on henkisellä puolella, kun on saanut kunnolla turpaan. Valkoisen ihonväriin omaavat Suomen kansalaisten tulisi liikkua enemmän ryhmissä, niinkuin eräät perinteisemmät vähemmistöt Suomessa, silloin ei niin helposti saisi tuopista päähän. Vähän niinkuin katupartiot.- 816727484736
Mutta kun mielummin hakataan kavereita porukalla niin ei saa itte osumaa.
- No_on_tääkin
Luulis nyt löytyvän silminnäkijöitä tälle. Kumma meininki perkele!
- Rityskä
Jossain iskelmäs tapahtunu.Ihmettelen jos siellä on miestä piesty, niin portsarit ei muka oo nähny, tai ne baarimikot..
- näinppä
En ihmettele yhtään missä sattunu. Kun kaikki päästetään sisään jotka kävelee ja henkilökunta ei oo tehtävänsä tasalla niin tässä lopputulos. Kyllä tappelupukareitten pitäs viimestään ovella pysähtyy. Mutta Iskelmäs sattunu yhtä sun toista, joten parempaa varmaan vielä tulossa
- Onnetonta_Riksu
Tässähän nyt on kummallinen tapahtuma. Ihmisillä täytetyn ravintolan sisällä tapahtunut kova pahoinpitely ja tekijä/tekijät päässeet pakoon ja ei muka edes silminnäkijöitä. Onko järjestysmiehet edes miehiä tuossa raflassa vai jotain neitejä? Ehkäpä suvakki- neitejä oli niin portsarit, kuin koko raflan muu asiakaskunta, kun ei tunnu ulkomaalaistaustaisten pahoinpitely selviävän.
- HAHAA123
Musta maalausyritys selvästi.
- Täh_
Minkä mustamaalaus yritys? Ei nyt ihan auennut?
- YLEnmalliin
Ei ole Aamupostissakaan ollut mitään mainintaa asiasta vaikka siellä yleensä uutisoidaan isolla kaikki ojaan ajot ja näpistykset.
Yhtään en ihmettele kun näin todnäk saman kolmikon sikailua ja ahdistelua edellisenä viikonloppuna. Iskelmän henkilökunta portsareineen täysin kuutamolla kun antavat tälläisen törkeän ahdistelun jatkua illasta toiseen. Silloin tämä ulkolainen kolmikko erottui välittömästi kun meni discoteekkiin. Tarjoilijat vain myy hikihatussa eivätkä seuraa tai halua puuttua mitä lattialla tapahtuu, portsarit on toisessa alemmassa kerroksessa eivätkä tiedä tuontaivaallista mitä ylhäällä tapahtuu!! montaa kertaa illan aikana ei pokee ylhäällä näkynyt saatikka puuttunut tälläiseen häiriökäytökseen joka jatkuu kokoajan.
Suomalaiset ovat tyhmiä lampaita, menkääpä "välimeren maahan" ahdistelee heidän naisia ja tyttöystäviä saatte välittömästi joukolla pataanne ja poliisi kertoo että koittakaa pärjäillä. Mitä Suomen Riihimäellä, baari täys jengiä eikä kukaan nää eikä tee mitään, vittu mitä väkeä, näinkö rasismi ja pahoinpitelytuomioilla on aivot pesty että kaverin saa piestä lähes hengiltä rikkinäisellä tuopilla??
Tämähän ei ole poliisin vika, mitä tutkit kun ei kukaan nää mitään poketkaan eikä muut baarillinen ihmisiä ja jopa miehiä seassa.
Ja totuuden nimissä Iskelmä ja baarit yleensäkään ei halua että poliisi joutuu käymään koska silloinhan on tapahtunut sisäinen virhe. Mitäs nyt kun asiakas joutuu sairaalaan paikattavaksi, eikä oikein tekijöistä tietoa, halooo
Mistä sitä tietää vaikka nää vieraat onkin hotellin asukkaita ja pääsevät livahtaa huoneeseen kerroksesta ilman alaovea ja portsarin tapaamista....
Tämä on vasta alkusoittoa ensi kesälle Riihimäki Hyvinkää, pleikkari sukupolvi on kummissaan kun mamut vetää pataan kun vie ensin väkisin naiset ympäriltä, juostaan joukolla pakoon eikä porukalla myllytetä niinkuin vanha kansa tekisi.- Aasiallista
Joo ei tää tähän lopu, olisi asiakkaana aika turvaton olo jos baarissa ei henkilökunta puutu. Eikö baareissa pitänyt olla valvotut olosuhteet että alkomaholia pitäisi juuri siellä nauttia? Mitä valvontaa tää on jos kukaan ei tee tai nää mitään? Vai onko ne vaan töissä siellä?
- Cuckold_meininkiä
Cuckold meininkiä suvakkiudella maustettuna. Jätkillä taitaa olla nykyään vittu jalkojensa välissä ja kajaalikynä huulipunan kera takataskussa. Ainoat suomalaiset miehet on näitä rasisteiksi haukuttuja, oikeammin isänmaallisia, jotka toki on valmiita vetelemään pataan muslimikuonaa tarpeentullen, kovin harvassa vaan tämä sakki, kun kävelevät vitut, cuckold suvakki neitipojat valtaa alaa.
- alkaariittäähyysäys
Kolmikko käsittelyyn , soldiersille tilausta ..
- jäikökiinni
Eilen klo17 kaksi poliisimaijaa Scandicin edessä ja talutti autoon ulkomaalaisen kaverin, eli jäi vissiin nyt kiinni. Siellä jo pidempään asunut joukko ulkomaalaisia työmiehiä.
- allmightyeuro
Siinähän se syy miksi ei ollut henkilökunnasta silminäkijöitä. Kun nyt ehkä (siis iso EHKÄ) ne potkitaan pihalle ja seurahuoneelta katkeaa säännöllinen rahahana. Olihan se jo heti tiedossa ketkä oli kyseessä, mutta kun raha ratkaisee enemmän kuin ihminen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337681Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834576Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080