Tänään joku (valtuutettu?) kirjoitti lehdessä kuinka terveyskeskusta nyt kannattaa yhtiöittää,
ikään kuin se turvaisi sen olemassa olon soteuudistuksessa.
Kyllä se nyt vaan on niin, että parhaiten sen olisi turvannut hyvinvointikuntayhtymään lähteminen eikä ovien sulkeminen oman nenän edestä. Heinola kun ei voi v. 2019 olla sanelemassa mitä sen palveluista säästetään ja mitä ei.
Heinolan erikoissairaanhoito joutaakin mennä, paremmin se hallitaan Päijät-Hämeen keskussairaalassa.
Ihmettelen mistä ihmeestä näitä ideoita oikein revitään
terveyskeskuksen yhtiöittäminen
5
<50
Vastaukset
- HeinolanYhteistyö
Heinolan terveyskeskuksen tulisi erikoistua säilyäkseen osana tulevaa Päijät-Hämeen hyvinvointikunta-keskittymää. Esimerkiksi geriatrian poliklinikka ja keskus sopisivat Heinolaan, jonne rakennetaan lukuisia uusia vanhusten palvelutaloja entisten lisäksi. Geriatrian yksikössä voisi olla myös Terho-koti, jossa kuolemaa lähestyvien viimeiset ajat olisivat inhimillisiä ja arvokkaita. Erikoissairaanhoito ja leikkaustoiminta voidaan siirtää PHKS:aan "leveimmille harteille".
- KaiAlanDorkin16
Entistä enemmän alkaa näyttää siltä, että aiemmin esittämäni epäilys soteratkaisuista ( yhtymä ja paikallinen yhtiöittäminen ) on osa parin luottamusmiehen projektia luoda mukavat työpaikat itselleen. En vain mitenkään voi ymmärtää sitä, millä he vedättävät täälläkin usein julkituotua valtuuston enemmistöä. Eihän valtuuston enemmistö voi olla näin sokeita tai johdettavissa - eihän?
Poliittisen kulttuurin sallima menettely: ei keskustelua ennen päätöksiä ja päätösten jälkeen kritiikin henkilöiminen alkaa tarttua. Valitan. - Bjffuigee
Kaksi lisäsuojatyöpaikkaa ovat kiitos kesäteatterin varjelemisesta.
Ja onhan noiden tyhmien hännystelijöiden palkkaamisessa muutakin hyötyä demarijoukolle. Huomio kiinnittyy heihin ja kylttyyritoimi ei ole ainoa osaamaton yksikkö.
Tyhmien joukossa kirjoitustaidotonkin on keskiverto. - pellelä
Eikö ole aika surkuhupaisaa ja perin heinolalaista, että kesäteatteria ei voida yhtiöittää (perusteltiin toiminnan läpinäkyvyydellä), mutta koko terveyskeskus voidaan :D
- EimitäänUutta
Hyvä kirjoitus itukassa Jaakkolalta.
Kylläpäs rinnevaaralaiset riemastuivat ja paskan heitto alkoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337591Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834516Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne663113- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070