Hoitokokoukset olivat kollektiivinen mielenhäiriö

En ole varma, tarkoittaako Lauerman lausunto nimenomaan hoitokokouksia. Ehkäpä sopii siihen hyvinkin.

Mutta oman näkemykseni ja hoitokokouksissa istuneena voin sanoa että myös kokemukseni mukaan on kyse ihan normaalista inhimillisestä toiminnasta. Inhimillisellä en tarkoita mitään positiivista, vaan ihmiselle tyypillistä ja ääriväkivaltaista toimintaa. Sellainen ihminen, joka on tavattoman ahne vallalle on myös innokas alistamaan. Sellaisesta oli kysymys hoitokokouksissa. Eihän yksi vastaan esim. kuusi hoitajaa ja kolme- neljäkymmentä myötäilijää ole mitenkään reilu ja rakentava lähtökohta. Ja kun käsikirjoitus oli niin, että tämä yksi parka ei saattanut saada puolustautumislausettaan loppuun, kun jo ammuttiin kaksi uutta kärjekästä syytöstä. Ei siis annettu edes puhua loppuun. Irvokasta oli puhua veljellisestä rakkaudesta, mutta niin niitä hoitotilanteita mainostettiin.

Monesti kyse on organisaation pystyssä pitämisestä ja soraäänien vaimentamisesta. Organisaatioita pidetään pystyssä jatkuvilla myyntipuheilla, kuinka meillä on hyvä ja muilla huono elämä. Soraääniä vaimennetaan hoitokokouksilla tai sen kaltaisilla "sielunhoidollisilla" tilanteilla. Hoitokokouksilla oli monta funktiota. Ne toimivat suoraan epäilijöiden vaimentajina, pelotteina epäilemistä harkitseville, "opillisena" puhdistajina (=SRK kuuliaisuus), pelikenttänä vallanhaluisille, jne.

Hyvä onkin vanha viisaus, että ihminen on kaikessa kavaluudessaan ja vajavuudessaan aivan liian vähäinen kertomaan, miten toisen tulee uskoa.

Osassa kokouksista oli psykoottisia harhoja. Osa oli ihan ok ja niistä ei jäänyt traumoja.

Hoitajien sairaat harhat tulkittiin Pyhän Hengen ääneksi eikä kukaan uskaltanut puuttua asiaan. Pahaa jälkeä sai Pyhä Henki aikaiseksi, jos niin ajatellaan. Hoitajien sairas mieli kehitteli kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä syyksi puhutella henkilöä, jota hän kadehti. Tällä palstalla on jo vuosia jos ei kymmenen vuotta sitten ollut teoria, jonka mukaan hoitamisissa oli alun perin kysymys hoitajien mielenterveydestä. Tämän viestiketjun teoria täsmää ja todistaa havainnon todeksi.

Tekivät mitä halusivat, olivat täysin psykopaattisia hulluja.

"Hoitokokousaikojen "toiminnassa" oli johtaja ja johtajia"...
-
He olivat psykopaattisia hulluja, jotka suojelivat pedofiileja, jokin pelote piti
löytää pf koska niin yleistä oli, hoitokokous oli oiva löytö pelotteelle,
ettei vain pf tietoisuus leviä ja suut kiinni piti.

Totta, molemminpuolinen mielenhäiriö. Toisen osapuoli lienee kuollut, mielisairaalassa, tai sitten tervehtynyt. Tollopuoli tuntuu olevan hengissä, mutta ei ymmärrä hakeutua psykiatriseen hoitoon.

Mieli on mielenkiintoinen osa-alue elämässä. Kaikkein merkittävin, sehän ohjaa elämää.

Perheemme erotettiin hoitokokousvuosien aikana, mutta olemme valmiit palaamaan Jumalan valtakuntaan, kun vaan nuosyylliset tekevät parannuksen ja uskovat evankeliumin.

Hoitokokous-instituutio supisti POHJOISEN KRISTILLISYYDEN väkimäärää. Ilman niitä liikkeen vahvuus Suomessa olisi ainakin 500000. Luvussa tosin mukana niin lapset kuin aikuisetkin.

Häiriköivien hoitajien harhoja luultiin Pyhän Hengen ääneksi. Hoitajien perätön mielipide puhuteltavasta oli ainoa totuus. Siihen ei puhuteltavalla ollut mitään sanavaltaa. Hoitoaikoina pitäjän kateelliset katsoivat heidän aikansa tulleen. Kristuksen kirkkolakia käytettiin väkivallan apuvälineenä ja henkistä väkivaltaa harjoitettiin kirkkolain turvin. Puhuteltaville ei kerrottu mikä oli puhuttelun syy, vaan heitä ja heidän uskoaan vain pilkattiin ei se ymmärrä -periaatteella. Mitä tahansa puhuteltava yritti kysyä tai ehdottaa puhuttelun syyksi vastaus oli ehei en minä sitä tarkoittanut, ei ei ei siitä ole kysymys olet ymmärtänyt väärin aivan muusta on kysymys, ehei ei ei... tätä jatkui päiviä, viikkoja ja vuosia ja nyt jo vuosikymmeniä.

Minulla on hyvä esimerkki hoitajasta, joka yritti tukkia "kaveriksi" mutta kun juoruilijat ja heidän tapansa elää eivät puhuteltavaa kiinnostaneet, kadehtija ryhtyi hoitajaksi. Nainen valehteli jopa sen, että hän on käynyt vain kahdenkeskisiä keskusteluja. Valitettavasti hän ei kuitenkaan ollut käynyt yhtään ainutta kahdenkeskistä keskustelua, vaan kaikki oli alusta alkaen hoitajan sairasta harhaa. Näin hän kuitenkin epärehellisenä sai ikäänkuin luvan kutsua koolle isomman porukan, jossa taaskaan ei mikään selvinnyt, koska syytä ei sanottu. Tarina jatkuu... ehkä kirjana.

Yhteisön tulisi suhtautua vakavasti ketjussa esitettyyn/lainattuun teoriaan. Ratkaisu hoitoväkivallan aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi pitää joka tapauksessa tulla yhteisön sisällä hoitoväkivaltaan kielteisesti suhtautuvilta eli niiltä jotka eivät halua muuttaa oppia tai ulkoapäin, sillä yhteisön väärintekijät eivät voi olla ratkaisemassa omia väärinkäytöksiään.

Jos yhteisössä vielä parin kymmenen vuoden kuluttua mietitään tehtiinkö jotakin väärin, vaikka totuus on että monissa suvuissa kahden sukupolven ihmissuhteet ja elämä vahingoitettiin, on "oikeassa hengessä" paljon vialla. Ihmiset kiusattiin keksityillä"syillä"/hoitajien harhoillla ja epärehellisyydellä ulos yhteisön toiminnasta.

"Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra."

Miten sitten voisimme lähestyä positiivisesti vihollisen rakastamisen käskyä? Meille voi olla avuksi, jos ajattelemme, että se on ikään kuin ikkuna hengellisen elämämme talossa; sellainen, joka päästää kaiken pahan ja tunkkaisen ilman pois sieluistamme ja jonka kautta Jumalan auringon säteet voivat tulvia sisään tuoden mukanaan syvää ja luomatonta iloa sekä rauhaa. Jos ajattelemme rakkauden vihollista kohtaan olevan jotain, mikä vapauttaa meidät sisäisistä kriiseistämme ja antaa meille uuden ulottuvuuden elämäämme, alkaa se todellakin näyttää paljon kiehtovammalta.

Miten sitten pitäisi toimia käytännössä? Jos olemme halukkaita yrittämään, Siluan opastaa meitä näin: ”Aluksi pakota sydämesi rakastamaan vihollisia, ja nähdessään hyvän pyrkimyksesi Herra auttaa sinua kaikessa, ja kokemus itse ohjaa sinua.” Ymmärtäen kuitenkin, kuinka vaikea asia tämä on, Siluan tekee myönnytyksen ja sanoo: ”Jos sinulla ei ole rakkautta, älä ainakaan herjaa ja kiroa vihollisia, niin on jo parempi.”

Jotta voisit rukoilla jatkuvasti, sinun pitää rakastaa niitä ihmisiä, jotka loukkaavat sinua, ja rukoilla heidän puolestaan niin kauan kunnes sielu tekee sovinnon heidän kanssaan.

Tässä on meille kaikille työsarkaa: Rukoilla meitä loukkaavien ihmisten puolesta niin kauan kunnes sielu tekee sovinnon heidän kanssaan.

Siluanin mukaan Jumalan rakastaminen ja Jumalan muistaminen kulkevat käsi kädessä; ja toisaalta Jumalan muistaminen ja rukous kulkevat käsi kädessä.

Ihminen, joka rakastaa Jumalaa, muistaa Hänet aina, ja Jumalan muistaminen synnyttää rukouksen. Jos et muista Herraa, et myöskään rukoile, ja ilman rukousta sielu ei pysy Jumalan rakkaudessa, sillä rukouksen kautta tulee Pyhän Hengen armo.

Totta! On aika tehdä kollektiivistä parannusta!!

Otetaanpa TAAS vähän katsantoa

>>Hoitokokoukset olivat kollektiivinen mielenhäiriö >>

Kyllä ja poikkeuksellinen siinä mielessä, että häiriötila oli molemmissa osapuolissa.
Kaikkein oudointa tässä hämärässä aikakaudessa oli se, ettei tollopuoli parantunut koskaan, josta voi lähteä arvuuttelemaan olikokaan hoitajapuoli edes mielenhäiriössä ensinkään.

"" josta voi lähteä arvuuttelemaan olikokaan hoitajapuoli edes mielenhäiriössä ensinkään. "2

Ei ehkä mielenhäiriössä, mutta raamatullisesti vikaan mennyt. Ei syntinsä myöntäneitä voi noin vain heittää pois, sillä Jeesuskin sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en heitä pois", eli oli sitten olo tai mielentila tai ihmisen tila mitä tahansa, sillä ihmisen halu Jeesuksen Kristuksen luokse oli riittävä. Jos kerran vanhoillislestadiolaisuus on Kristuksen ruumis, niin he tekivät aivan toisin kuin Jeesus Kristus olisi menetellyt. Epäilys on siksi suuri: Onko vanhoillislestadiolaisuus Kristuksen ruumis ja aito oikea oppi.

Etäinen pahoittelu ei ole riittävä toimenpide hoitokokous-pyykin pesemisessä. Miksikö: No, käsittääkseni moni hoitajista on jatkanut kaikki nämä vuodet niin kuin mitään väärää ei olisi koskaan tapahtunutkaan. HS oli todella yksi todella harvoja, jonka asemaan puututtiin. Ja "jos" hoitajat tekivät virheitä, niin todellakin saatanalle heittämiset tehtiin usein väärin perustein / väärässä hengessä ja epäuskon hedelminä. Oliko väärät heitot uskovaisten tekemiä? Onko "kristillisyydessä" viime vuosikymmenet toiminut puhujia, jotka ovat epäuskoisia? Vai mitä sellaiset puhujat sitten ovat, jotka eivät ole nöyrtyneet parannukseen vääristä toimintatavoistaan.