Petri Paavola opetti väärin pahasta paimenesta

Hylätkää.Paavola

Petri Paavola kertoo taas kuulleensa jotain henkeä, joka oli kertonut hänelle hyvästä ja pahasta palvelijasta artikkelissaan: "Paha palvelija lyö uskollista ja ymmärtäväistä palvelijaa".

Paavola tekeytyy marttyyriksi, jota lyödään epäoikeudenmukaisesti. On olemassa Paavolan mukaan pahoja palvelijoita, jotka eivät tiedä Jumalan tahtoa eikä Jumalan sanan totuutta ja sen lisäksi paha palvelija ilkeilee uskolliselle ja ymmärtäväiselle palvelijalle, koska paha palvelija on eksynyt palvelemaan riivaajahenkiä, vaikka hän luuleekin palvelevansa Raamatun Jumalaa.

Paavola eksyttää todella ovelasti. Hän antaa Sakarjan kirjan 11.-luvun kertomuksesta hyvästä paimenesta ja kelvottomasta paimenesta oman version, niin kuin jonkun omasta päästä keksityn sadun. Paavolan oma versio on omiaan antamaan väärän selityksen siitä, mitä Raamattu opettaa hyvästä ja kelvottomasta paimenesta.

Jeesus Kristus on hyvä paimen, joka paimensi niitä armolla ja sovulla. Hänen alipaimenensa osoittautuivat kelvottomaksi ja hän laittoi ne pois. Hänen lampaansa kyllästyivät hyvää paimeneen. Sen takia Jumala lähetti kelvottoman paimenen. Kansa saa oppia, millaista on elää kelvottoman paimenen kanssa. Raamattu tarkoittaa kelvottomalla paimenella ANTIKRISTUSTA. Tämä vertaus antaa ymmärrystä soveltuvin osain myös antikristuksen väärän profeettaan, mutta vertaus kertoo yhdestä kelvottomasta paimenesta, antikristuksesta.

Sak 11: 16 Minä näet annan tähän maahan tulla sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa. Se paimen halkaisee lampailta sorkat, etteivät ne pääsisi karkuun, ja syö itse lihavimmat lampaat." 17 -- Voi kelvotonta paimenta, joka hylkää lauman! Miekka viiltäköön hänen käsivartensa ja hänen oikean silmänsä! Kuivettukoon se käsivarsi, ja tulkoon se silmä sokeaksi!

Raamattu ennustaa, että antikristus tulee menettämään toisen käden ja toisen silmän. Se tulee olemaan yksi merkki siitä, kuka on se maailman hallitsija, joka on antikristus.

Paavola tekopyhästi kääntää tämän tarinan hänen omaan elämänsä kamppailuun äärikarismaattisten eksyttäjien kanssa. He kaikki ovat Paavolan tarkoittamia pahoja palvelijoita ja myös Paavola itse, mutta hänen vertauksensa ei ole Jumalasta, koska se on omiaan eksyttämään meitä antamaan Sakarjan kirjan kertomukselle väärän selityksen. Raamattu ei saa vääristellä eikä siitä saa rakentaa sellaisia vertauskuvia, jotka eivät ole opetuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaisia.

Kun Paavolan kertomusta koettelee, niin huomaa, ettei Paavolalle puhunut henki ollut Jumala. Petri Paavola on väärä profeetta.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lope-ta

      MIKSI sinä et jätä Paavolaa rauhaan?

    • Paavolalta

      Pahuutta täynnä oleva antikristus tulee yhdistämään kaikki yhdeksi; eri uskonnot, New-Age ihmiset ja okkultistit, jumalattomat ihmiset sekä riivaajahenkien valhevoiman kautta eksytetyt uskovat, jotka ovat eksytyksen tähden vaihtaneet Jumalan voiman riivaajien valhevoimaan. Jos olet eksynyt mukaan valhevoiman kautta tapahtuvaan eksytykseen, jossa hyväksikäytetään Jeesuksen nimeä, niin sinulla on vielä mahdollisuus tehdä parannus ja palata takaisin Raamatulliseen uskoon. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan valossa rukouksessa viipyen. Jumala armossaan tarjoaa sinulle mahdollisuuden parannuksen tekoon, sillä Hän antaa sinulle tilaisuuden nähdä ja tunnistaa eksytys ja valhe sekä Jumalan voima ja totuus. Älä paaduta sydäntäsi, vaan nöyrry parannukseen.

      http://www.kotipetripaavola.com/nakylopunajaneksytyksesta.html

    • älä-viitsi-ilkeillä

      Jos ilkeästi aiot pilkata Paavolaa, syystä tai toisesta, niin ole hyvä ja anna linkki että näemme missä siellä niin lukee, vai tuliko se vain sinun omasta ilkeästä päästäsi?

    • Paavolan.sivuilta

      Herra Jeesus puhui Matteuksen evankeliumin luvussa 24 vertauksen pahasta palvelijasta, joka herransa viipyessä alkoi lyömään kanssapalvelijoitaan. Itse koen, että Jeesuksen vertauksessa oli myös ulottuvuutta ja hengellistä opetusta lopunajan uskoville, jolloin monet uskovat tulevat luopumuksen seurauksena pahan palvelijan kaltaiseksi alkaen lyömään, puhumaan pahaa sekä haastamaan riitaa Jeesuksen opetuslasten kanssa. Kirjoitukseni tee hyvää älä tee pahaa tuo esille sitä millaisten vääryyksien kohteeksi uskova voi joutua sekä sen kuinka Jumalan tahdon mukaisen elämän kautta sydämemme varjeltuu katkeruudelta sekä synnin saastalta. Älä sinä toimi pahan palvelijan tavoin, vaan elä Jumalan rakkaudessa, totuudessa sekä anteeksiantamuksessa.

      http://www.kotipetripaavola.com/hyvanjapahanhedelmat.html

    • Paavolan.sivulta

      Samalla tavalla toimii Jumala pelastuksen evankeliumin kanssa. Herra Jumala julistuttaa pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta palvelijoidensa kautta saatanan ja synnin orjuudessa oleville ihmisille. Jumalan Pyhä Henki todistaa evankeliumin kautta ihmisen olevan synnin orja ja matkalla kadotukseen ilman uskon Herraan Jeesukseen. Jumalan Pyhä Henki näyttää evankeliumin sanan kautta Herran Jeesuksen sovitustyön (Jeesuksen veri, kuolema ja ylösnousemus) tuovan syntien anteeksiantamus niille, jotka tekevät parannuksen ja uskovat Herraan Jeesukseen. Herra Jumala avaa ihmisen sydämen uskomaan ja antaa voiman ja ymmärryksen uskoa Herraan Jeesukseen Pelastajana, Herrana ja Messiaana.

      Pelastuksen vastaanottaminen ihmisen sydämessä on Jumalan armoa ja Jumalan teko, ei ihmisen teko, mutta ihmisen tulee kuitenkin uskon kautta Herraan Jeesukseen vastaanottaa pelastus, koska Herra Jumala on asettanut Uuden Liiton aikakaudessa pelastuksen vastaanotettavaksi uskon kautta Herraan Jeesukseen. Ilman Pyhän Hengen työtä ihmisen sydämessä (Pyhä Henki näyttää todeksi evankeliumin kautta synnin, Jeesuksen vanhurskauden sekä tuomion) ei ihminen voisi pelastua.

      http://www.kotipetripaavola.com/evankeliuminjulistaminen.html

    • Paavolan.kirjoituksia

      Lukiessani 1 Korinttolaiskirjeen lukua 13 mieleeni nousi voimakkaasti ajatuksia, jotka haluan jakaa sinulle rakas lukijani. Jumalan sanan edessä tunnen pienuuteni ja vajavaisuuteni todella voimakkaasti ja ymmärrän sen kuinka paljon parannuksen tekemistä elämääni mahtuu. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan avulla rukouksen kera.

      1 Kor 13:1 ¶ Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta (agape), olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

      Vaikka me uskovina puhuisimme ihmisten tai enkelien kielillä, mutta jos meillä ei ole Jumalan rakkautta sydämissämme ja teoissamme, niin silloin meissä ei ole Kristuksen tuoksua, vaan lihan ja löyhkän haju kovan äänen ja metelin kera, joka on kuin tyhjä kuori ilman sisintä ja ydintä, eli todellista elämää.

      Jakeessa oleva rakkaus on kreikaksi agape, joka tarkoittaa Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan ja Jumalan vaikuttamaa rakkautta uskovan ihmisen sydämessä, jonka kautta hän Jumalan armosta kykenee rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiään.

      2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta (agape), en minä mitään olisi.

      http://www.kotipetripaavola.com/jumalanvaikuttamarakkaus.html

    • Paavolan.kirjoitusta

      Veripisarat

      Luuk 22:
      39 ¶ Ja hän meni ulos ja lähti tapansa mukaan Öljymäelle, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä.
      40 Ja tultuaan siihen paikkaan hän sanoi heille: "Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen".
      41 Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili
      42 sanoen: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun".
      43 Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä.
      44 Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan.

      Herran Jeesuksen kärsimys alkoi Getsemanen puutarhassa. Luukas kirjoittaa Jeesuksen olleen suuressa tuskassa, rukoillen yhä hartaammin ja Jeesuksen maahan pudonneet hikipisarat näyttivät olevan ikään kuin veripisaroita.

      Lääketiede tuntee ilmiön nimeltä hematidrosis (hematohidrosis), joka tarkoittaa erittäin harvinaista olotilaa, jossa ihminen kokee äärimmäisen voimakkaan henkisen kiputilan tai valtavaa pelkoa kohdatessaan oman kuolemansa.

      Kun tapahtuu voimakas verisuonten laajentuminen ihonalaisissa hiusverisuonissa saavuttaen kontaktin kehossa olevien miljoonien hikirauhasten kanssa, niin veri sekoittuu hien kanssa (hematidrosis). Tämä ilmiö synnyttää iholle veripisaroita ja kun hikoilu on voimakasta, niin veripisarat tippuvat ihmisen keholta maahan.

      En usko Herran Jeesuksen pelänneen tulevaa ja lähestyvää kuolemaansa. Miksi Herra Jeesus koki Getsemanessa niin sanotun hematidrosis ilmiön?

      Jes 53:
      4 ¶ Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
      5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
      6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

      Raamattu opettaa, että Herran Jeesuksen täytyi kärsiä koko maailman syntien tähden. Herran Jeesus joutui kantamaan päällänsä koko maailman syntien rangaistuksen. Tässä on syy miksi Jeesus hikoili veripisaroita Getsemanessa, sillä Hän tiesi joutuvansa kärsimään ja kantamaan päällänsä koko maailman synnit. Herra Jeesus tiesi mikä Häntä odotti, eli ristiinnaulitsemisen kautta kärsiminen sekä rangaistus synneistä, koko maailman synneistä, myös sinun syntiesi tähden. Ei ole ihme, että Hän hikoili veripisaroita.

      Lääketieteen mukaan "verihikoilu" ilmiö kertoo suunnattoman suuresta henkisestä kärsimyksestä ja kivusta. Ennen ristiinnaulitsemista Herra Jeesus kävi läpi erittäin harvinaisen sekä henkisesti kivuliaan prosessin, eli "verihikoilun" koska Hän rakastaa sinua ja otti päällensä sinun syntisi rangaistuksen.

      http://www.kotipetripaavola.com/ristiinnaulitseminen.html

    • lue.lisää.linkistä

      Juudas Iskariot kavalsi Herran Jeesuksen kolmestakymmenestä hopearahasta. Jeesuksen kavaltaminen tapahtui poskisuudelman kautta, sillä Juudas oli sopinut kavaltamisen merkiksi antavansa suudelman sille, joka (Jeesus) pitää ottaa kiinni.

      Herran Jeesuksen tie Golgatan ristille alkoi Getsemanen puutarhasta, jossa yksi hänen opetuslapsistansa petti ja kavalsi Hänet. Petoksen hinta oli kolmekymmentä hopearahaa. Juudaksen petos osoittaa sen miten monet ihmiset suhtautuvat Jeesuksen, joiden sydämen rakkaus on maallinen mammona, jotka teeskentelevät uskovansa Jeesukseen, mutta sydämessään he eivät usko Häneen, vaan kavaltavat Hänet rahan, ylpeyden ja ihmispelon tähden.

      Juudas katui (metamelomai) ja vei kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille. Sen jälkeen hän meni pois ja hirttäytyi. Juudas katui tekoaan, mutta alkutekstin sana metamelomai, tarkoittaa murhetta siitä mitä on tehnyt ja jonka toivoisi tekemättömäksi. Metamelomai esiintyy UT:n tekstissä kuusi kerta, mutta se ei yhdessäkään kohtaa esiinny todellisen parannuksen, Jumalan puoleen kääntymisen ja pelastavan uskon yhteydessä. Juudaksen katumus oli murhe ja mielen pahoitus, mutta hän ei katunut etsien synnillensä Jumalan anteeksiantamusta, siksi hän ei pelastunut

      Monille ihmisille käy niin että he ovat kiinnittäneet sydämensä maailman mammonaan, ylpeyteen sekä ylpeyteen. Heille käy samalla tavalla kuin Juudakselle (eivät pelastu), sillä tämän maailman mammona ei hyödyttänyt hänen sielunsa pelastusta, rahan kautta ei voi ostaa pelastusta.

      http://www.kotipetripaavola.com/ristiinnaulitseminen.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe