Johanna Tukiainen riidoissa keikalla - jälleen!

Ilmoituksen_Välittäjä

Ehkäpä Auri olisi halunnut jonkin keikkapalkkion esiintymistään Dolls Dancersin keikoilla pari kertaa? Niin tai näin, Tunkilla ovat jälleen sukset ristissä ihmisten kanssa; tällaista pukkas eetteriin nyt illalla:

"Ilmoitan että olen irtisanonut Auri Katariina nimisen henkilön kaikilta keikoiltani vastedes: Hän varasti eilen minulta yli 800e Betsey Johnsonin mekon, ja kertoi itse vielä asiasta minulle ITSE!!!!! Siis kyseinen nainen tuli kertomaan minulle, että hän oli ottanut matkalaukustani mustan pitsisin mekkoni.

Ennen matkalle lähtöä hänen oli tarkoitus toimia autokuskina, mutta hän sai hillittömät itku-ja raivokohtaukset, erinäisestä henkilökohtaisista syistä. Tällä alalla ei pärjää, ellei ole kunnollinen ja tietynlainen luonne; monet eivät kestä edes paria keikkaa kun hermot eivät pidä.

Sanoin hänelle, että pitäkööt varastamansa mekkoni!!!! Tuo on niin törkeää, enkä halua kiintyä materiaan muutenkaan, niin tuollaiset pahat teot tulevat ihmiselle itselleen kuitenkin takaisin. Toivottavasti Katariinalla on nyt hyvä omatunto juhlia pikkujouluissa minun mekkoni päällään!!!!!

Lora Surkova on henkilö, jonka kanssa jatkan esiintymiä, sekä esiinnyn myös yksin.

Ilmoitan myös, että en tee asiasta rikosilmoitusta. Auri Katariina saa elää itse omantuntonsa kanssa tässä asiassa. Hänen tyylinsä ja ulkonäkönsä ei alunperinkään sopinut showhun; tässä pitää olla näyttävyyttä ja Lora sopii huomatavasti paremmin tähän työhön, myös karismaattiset esiintyjäluonteet." (Tunkki Facessa 4.12.)

79

1995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mistämistä

      Mistä nämä Tunkin fb kirjoitukset on luettavissa ? Itsellä ainakin fb:ssa Tunkin profiilissa ei tällaista ole näkyvissä.

      • Ilmoituksen_Välittäjä

        Tunkin "kaverina" voi kyllä lukea, mutta "kaveriksi" pääseminen on erityinen ja pitkä prosessi, mutta näädäthän ovat sisukkaita. Tällainen oli Tunkin jatkopostaus:

        "Jyvät erottuvat akanoista hyvin pian! Aiemmin en ymmärtänyt asioita tarpeeksi nopeasti; mutta sen jälkeen kun olen pysynyt raittiina; niin näen selkeästi kiusaajani, selkäänpuukottajat, valehtelijat, ihmiset jotka teeskentelevät ja leikkivät olevansa muka ”ystäviäni” jne.

        Nyt todellakin on tullut jo useita ihmisiä vastaan ihan vastaavanlaisesta petollisuudesta! Sellaiset ihmiset ULOS elämästäni mahdollisimman pian; meillä on vain tämä yksi lyhyt elämä, eikä myrkyttäjä tyyppisiin ihmisiin ole aikaa!" (Fb 4.12.)


    • Taalasmaanulla

      On vain ajan kysymys milloin Lora saa kenkää. Ja tälläkään kertaa vika ei ollut Johannassa. Hänen toinen nimensä on Täydellisyys. Ai että mua alkaa taas kiristää. En ole enää pitkään aikaan pystynyt lukemaan Hymyn palstaa kun alkaa niin kovin v*********n.

    • olinähtävissä

      Tuksu: Ilmoitan että olen irtisanonut Auri Katariina nimisen henkilön kaikilta keikoiltani vastedes: Hän varasti eilen minulta yli 800e Betsey Johnsonin mekon, ja kertoi itse vielä asiasta minulle ITSE!!!!! Siis kyseinen nainen tuli kertomaan minulle, että hän oli ottanut matkalaukustani mustan pitsisin mekkoni.

    • huomisenmorot

      Surkeeva on seuraava irtisanottava kun huomaa ettei saakkaan pennin latia Tuksulta. Kielimuuri on ollut toistaiseksi vielä estänyt asian paljastumisen Surkeelle Eevalle.

    • hehihohehihohooo

      "Jos ei ole KUNNOLLINEN ja tietynlainen luonne!" Heheheee, Johannallahan on niiiiiin KUNNOLLINEN luonne! Heheheheheee........Ehkä halusi jonkinlaisen palkan kärsimyksistään!

      • Tanssikaunottaret40v

        Tuksulla sen sijaan on TIETYNLAINEN luonne jonka kaikki tietää


    • fact

      Jospa se Vellikin viimeinkin kokoaisi itsetuntonsa rippeet ja vaihtaisi vaikka lukot oviinsa,sulkisi lompakon lopullisesti.Järkyttävää hyväksikäyttöä ollut jo tarpeeksi kauan henkilöltä joka ei kiitosta sano.Solvaa vain.Velli,ryck upp dej,be a man! Ja tämä yksi esiintyjä oli paras,huonot jäi.

    • SÄHKÖPORA

      Lötjäke väittää että joku yrittää alistaa häntä.Niinpäin on asian haarat oikeasti että joku ottanut hatkat pullukan alistuksen alta.Toivottavasti se joku olisi Vellihousu niin jäisi pennosia eläkepäiville.

    • Käypä-hoito

      Eikö se perkele loviisalainen lapanen tajua lopettaa alistamistaan ja kuppaamistaan reilulla hamaraniskulla mätisäkin lahoon kalloon?

    • Oma syy. Piruako sitä pitää lähteä mukaan tollaseen hömppään?

      • HomomagneettiTuksu

        Olet Raili oikeassa, että Tuksun kymmenen vuoden julkisuuden tietäen pitäisi myös tietää, mitä voimia on vastassa kun tuon kelkkaan lähtee. Mikään ei pääty hyvin, ja muut joutuvat pahoinpitely, varkaus tai raiskausyytteiden kohteeksi, jos eivät suostu maksumiehiksi. Oli joku sitten tehnyt jotain tai ei.

        Lähes jokainen hänen lähellään joutuu, hänen lähiomaisensa mukaanlukien mitä törkeimpien herjausten, pahoinpitelyn, demonisoinnin ja hyväksikäytön kohteeksi.

        Ihminen ei voi olla ihan täysillä käyvä, jos tuon kelkassa pystyy olemaan. Vellikään ei tosiaankaan ei voi olla henkisesti täysikykyinen, kun on tuon eukon nyhdettävänä.


      • Railin kanssa samaa mieltä, mitäs läks....


    • ttttttttttt132

      Ei tee rikosilmoitusta koska silloin paljastuu koko suuri paska mitä tämä horo pyörittää. Pimeitä palkkioita ja Auri erehtyi kysymään omaa liksaansa ja sehän ei tuksulle sopinut. Seuraavaksi lentää ryssä pihalle ja netissä huudetaan että varas ja vaikka mitä. Viinaa ja pilsuja vedetty koko ajan ja tätä tunkki pelkää että paljastuu.

      • jeesustulleeotappakoppi

        Johanna Tukiainen


        "Veijo vastaa Johannan väitteisiin: Johanna rakas. Tiedät hyvin ettei tuo ole totta. Sinä olit kehunut että sinulla on aina riittävästi rahaa hätätilanteitä varten, pidin tililläsi rahaa, sinulla oli hotellihuone, Laivamatka olisi maksanut vain 37€ – ei siis ollut mitään hätää. Lisäksi olin tarjoitunut ostamaan sinulle lipun mutta et vastannut viesteihini ( oli takavarikoinut Vellin luurin)????
        Koko Tallinan reissu oli suuri fiasko,tappelua, huutoa , känni päällä ja bonuksena pillereitä huiviin. Nyt huudellaan varkaiksi kaikkia jotka asettuivat poikkiteloin evankelistan edessä. Tämä uskovainen pelle mokaa kaikki mihin ryhtyy,piti oikein äidille soittaa ja äiti maksoi esikoisensa takaisin Suomeen jossa olikin uusi iso riita muhimassa ja kyse oli rahasta joita revankelista pimitti.


    • SÄHKÖPORA

      Jeesustelija jakaa haukkuja kuin trakaatteja.Loviisalaiset,Velli,Auri (julkisesti syyttää varkaaksi),suomalaiset apinat ym.ym.Nyt vielä uhkauksia koko Suomelle että oottakaahan vaan,kohta ilkkuminen loppuu ja hymy hyytyy.......

      • HuiTuotaTuksua

        Aikooko Tuksu tehdä jonkun pommiattentaatin kostoksi siitä että suomalaiset ei tykkää ja suomalaiset miehet haluaa vaan rumia ruskeaveriköitä? Uskaltaako Saara Aalto tulla maahan ja senaatintorille? Uskaltaa ehkä, sillä hän ei kilpaile Tuksun kanssa miehistä ja on turvassa Tuksun kostoiskulta.


    • SÄHKÖPORA

      Vaikuttaa siltä että sen sekoilut on taas niin kiihtymään päin että jotakin ratkaisevaa mahdollisesti tapahtunut.Olisikohan vihdoin tajunnut sen että suomalaiset apinat hänelle huutelevat,ei ylistystä;vaan pilkkaa.

    • Tulin-sanomaan

      Johannan omien kirjoitusten perusteella uskallan väittää, ettei hän ole uskossa Jeesukseen. Käytös sotii niin vastaan sitä, mitä raamatussa kerrotaan. Armo ja laupeus , sanoja jotka ei sovi mitenkään päin Johannan käytökseen. Eikä siinä mitään, mutta kun muuta väittää.

      • HAHAHAHEHHEHHEHHE

        Onko ylläpidon pää evankelistan perseessä?


    • SÄHKÖPORA

      Toisella keskustelupalstalla ilmeisesti Aurin vastine jossa mm.ET OLE SELVÄNÄ OLLUT ETKÄ EDES USKOSSA;SINÄ VALEHTELIJA.

      • 223667

      • Ilmoituksen_Välittäjä
        223667 kirjoitti:

        http://aijaa.com/sTEFjC

        Tossa kommenttiosiossa.

        Aurilta 5.12.2016 7:44:
        "Kuinka kehtaat syyttää varkaaksi,olet edelleen velkaa jo tehdyistä keikoista. Otin sen mikä minulle kuuluu vaikka se paskanen rätti ei kata edes kuluja saati palkkiota joita lupasit. Et ole selvänä ollut etkä edes uskossa,sinä valehtelija. PS; Miksi et tee rikosilmoitusta, et uskalla koska silloin koko kupla puhkeaa ja kaikki paljastuu."


    • cxcvb

      Tunkkihan on vetänyt viinaksia vaikka väittää olleensa ilman. Tämä nähty .

    • jhghgfgfd

      Viime ruotsin laivalla tuli välirikko kölihorolle ja evankelistalle,syy oli viina jota tämä uskovainen nautti. Moni näki sen viskilasi kourassa haastattelemassa miehiä ( kertoi hinnastonsa) mutta flaxi ei tainnut käydä. Samalla Velli pelle laittoi lisää rahaa evankelistan tilille.

    • palavameri

      Tuksu näki kerran laivalla, kun koko Itämeri syttyi tuleen. Tuksu katseli tuntikausia palavaa merta laivan ikkunoista ja yritti myös ottaa siitä puhelimellaan onnistumatta kuvia. Seuraavien päivien lehdessä ei ollut mitään mainintaa havainnoista että meri olisi palanut. Laivakin oli saapunut vahingoittumattomana perille.

      Oliko lääkityksellä osuutensa asiaan, liian vähän vai liikaa?

      • gjgjgjgjgjgjgjjgj

        Tuksun hytin vc:stä oli kadonnut kodin putkimies pullo. Palava meri selittyy sillä,koomahan joi käsidesistä partavesiin kaikki mitä löysi toisten kaapeista.


      • gfse

        Oli muistaakseni myös samat otokset kamerapuhelimilla kahdella kaverilla.. Ei ole näkynyt.


      • levyantibiootteja
        gjgjgjgjgjgjgjjgj kirjoitti:

        Tuksun hytin vc:stä oli kadonnut kodin putkimies pullo. Palava meri selittyy sillä,koomahan joi käsidesistä partavesiin kaikki mitä löysi toisten kaapeista.

        Tunnettu glamourkaunotar kähvelsi erään tytön antibiootit käsilaukusta. Mutta se mikä jostain katoaa tulee esiin toisaalla. Nimittäin taksin takapenkille ilmestyi ylimääräistä.

        Theh!


    • LittleSmile

      Mitä tarkoittaa Tuheron hokema lakihenkinen?

      • ApostoliPeeveli

        Lakihenkinen tarkoittaa fundamentalistia. Ts. uskista joka tulkitsee Raamattua (varsinkin muiden kohdalla, ei niinkään oman itsen) sääntöjen perusteella ennemmim kuin rakkauden, pelastuksen ja armon. Itse asiassa Jeesus varoittaa juuri siitä, että jotkut kasaa vaan taakkoja eli sääntöjä toisten niskaan muttei kuitenkaan auta niitä kantamaan. Tai jelppaa muissa vaikeuksissa. Tai että noudattaisi niitä sääntöjä edes itse.


      • hehhhee

        Toi laivahomma ja näyt nauratti jo silloin kun neiti näkyjä näki taas!
        Oli kesäilta ja ihana punertava auringonlasku!


    • olipadurkea

      Ei ole ollut Hovissa katsojia. Hirveä esitelmä. Naurettava suorastaan. Lötjäke taas hääpuvussa hitaasti pyörähtelee ja nämä tanssitytöt eritahtia taustalla. Lötjäke on laulavinaan. On liian paksu perhoseksi😊 Hymyn sivulla kuvia että videot. Läskitiinu pyytää vielä niitä jakamaan. Ihan leikkikoululaisten rinsessa leikki, vaan lapset liikkuvat sulavasti. Löttönen laahustaa korsetin luut soiden. Voi olla viimeinen esitelmä. Mikä show, ei todellakaan. Mielisairaalassa seuraava keikka, potilas puolella.

      • määmäämää

        Kävin myös katsomassa, yleisöö ei ollenkaan?
        Enpä kyllä yhtään ihmettele, aikuisille esitetään,
        ihan pa*kaa ohjelmaa. Minkähän mekon se Auri
        pölli? olis kiva nähdä ees se tosi kallis rätti.
        Tollanen esitelmä, ei ole show, palkkakin pitää
        ottaa rätteinä ja lumppuina.


    • löttönen

      Ivattu ja naurettu tunkiolle Tallinassa. Huoriteltu. Suomalaisia apinoita ja " keikalla" suomalaisia törkyjä. Mataami lotjake on itse sirkuspelle, eikä tajua sitä. Itseään kehuu mamman tai Veijon tunnareilla. Ei ole raitis eikä uskossa, kuten Auri kirjoitti. Elttaantunut lumppu joka kieroilee saadakseen paikattua mainettaan. Ei onnistunut. Sama rahaton juoppolortto kuin ennenkin.

    • isoakokoa

      Aurille kelpasi siis XXXXXL-mekko.

    • vuff

      Miksei mene kunnon päivätöihin kuten muutkin.Rauhoittuisi,hankkisi harrastuksia,ulkoilua(koirien kanssa)piirtämistä,maalaamista,käsitöitä(lankojen kanssa)eikä olisi muiden kukkarolla.Itsellä saman ikäisiä nuoria EIVÄT kerjää rahaa koskaan.

    • Aksupiksu

      Täällä on arvailtu Veijon olemista tässä ruletissa, niin Veijo on tietynlainen omaishoitaja, tai paremminkin peräänkatsoja. Mamma laittaa kuukausittain rahaa ja Veijo laittaa Johannan tilille siitä sitten pieniä eriä, koska Johanna tuhlaisi miten sattuu ja missä kunnossa milloinkin kaiken.

    • SÄHKÖPORA

      Jos Veijo säälistä Tunkeroa hyysää,ei voi muuta kuin ihmetellä ettei koirat ole ansainneet,tai ansaitse sääliä.

    • KumpiPääPaikoillaan

      Oletteko huomanneet, kuinka samankaltainen parisuhde on Tuksulla ja Veijolla, sekä Martinalla ja Stefanilla? Kaksi aikasten tyhmää naista ja kaksi "tavaran"kipeätä miestä. Kumpikin mies rahoittaa naisen elämistä, kun se tavara on aina tarpeen tullen valmiina saatavilla. Pään sisältö naisilla onkin sitten eri juttu, mutta eipä sitä yläpäätä hirveästi tarvitakaan. Maralla taitaa suu kyllä olla hyvällä mallilla, kun sai nakitettua miehen lapsen varjolla. Johanna on sentään ylioppilas...

      • voisentään

        Et oikeen yloppilas, missäköhän välissä Matami ois lukenu,
        huuhaata, ei mee läpi. Näyttäkääpäs kuvia jostain,
        niitä olis netti täynnä, jos niitä olis, on juu yks hämäyskuva juu on.


      • hvhsjj
        voisentään kirjoitti:

        Et oikeen yloppilas, missäköhän välissä Matami ois lukenu,
        huuhaata, ei mee läpi. Näyttäkääpäs kuvia jostain,
        niitä olis netti täynnä, jos niitä olis, on juu yks hämäyskuva juu on.

        On tunkio lukenut yoksi.
        Laajasalon lukiossa.
        Valehteli medialle saaneensa 4 ällää (laudatur).
        Joku lehti kaivoi esiin totuuden=älliä oli tasan pyöreät 0.
        Siihenkin toi ällöttävä laardisäkki selitteli, että ällinä lähtivät....

        On kyllä täysin käsittämätöntä, että tolla "kirjoitustaidolla", "englanninkielellä", "matematiikalla", tai ylipäätänsä MILLÄÄN on kyennyt lukion läpäisemään!
        Vaan eipä ole ammattia keski-ikäisellä lainkaan....
        Kun ei mitään osaa.


      • voisentään
        hvhsjj kirjoitti:

        On tunkio lukenut yoksi.
        Laajasalon lukiossa.
        Valehteli medialle saaneensa 4 ällää (laudatur).
        Joku lehti kaivoi esiin totuuden=älliä oli tasan pyöreät 0.
        Siihenkin toi ällöttävä laardisäkki selitteli, että ällinä lähtivät....

        On kyllä täysin käsittämätöntä, että tolla "kirjoitustaidolla", "englanninkielellä", "matematiikalla", tai ylipäätänsä MILLÄÄN on kyennyt lukion läpäisemään!
        Vaan eipä ole ammattia keski-ikäisellä lainkaan....
        Kun ei mitään osaa.

        Kyllä niitä yo kuvia olis hehkutettu enempi.
        Yo lakki siellä päässä, tuolla ja täällä, missä koulun kuvat, yo kavereiden
        kuvia, yhteiskuvia, niitä kunei taida olla.
        Jättäny lukion kesken tuo kuvatus, kyl jämpti on näi,
        et hehkutusta olis ollu enempi kuvilla.


    • Ohhhoo

      Laukaanhovi on poistanut fasesta kaikki Johanna Tukiainen-mainokset. Tullut varmaan kielteistä palautetta...

      • persnetto

        Jos se sen takia on poistanut, kun keikka on jo ohi? Olis kyllä kiva kuulla oliko paikalla ketään joka olisi lipun ostanut.


    • SÄHKÖPORA

      Kupla puhkesi jo,tai mätäpaise.On ihme jos vielä kehtaa muka-uskovaista raittius-saarnaajaa esittää.Ei tarvitse arvatakkaan kun tietää että Tunkero kehtaa.

    • SERTOkam

      Ei siellä Laukaanhovissa ollut juurikaan yleisöä. Samat naamat paikalla kun olisi ollut ilman Tuksuakin. Eli täydellinen pannukakku. Keikkapalkkiosta ei riittänytkään kuskin palkkoihin ja bensoihin.

      Pitäisi jo ihmisten ymmärtää ettei Tukiainen maksa palkkoja vaan vetoaa siihen että saatte ruokaa ja kokemuksia.

    • Nähtynänukkuisit

      Täähän oli tiedossa kaikille, paitsi tanssitytöille. Tyhmyydestä sakotetaan. Nyt tuksu hieman pelkää, mitä Auri paljastaa ja se tietää rahahanojen sulkeutumista. Mamma laittoi ehtoja( ihme sinänsä) jotka täyttämällä saa rahaa ja pääsee ulkomaille. Ottamaan vähän lomaa uskostaan. Voi voi mikä kuhina ja sekavuus tässä yhdessä perheessä onkaan kasaantunut. Muuten, kuvat ei valehtele, tupajumi ei ole laihtunut senttiäkään, maha jatkuu siitä, mihin silikonipussit loppuu. Tämä on toteamista, ei haukkumista. Antabus kaikki kestää, vai miten se sananparsi menikään 😀

      • viulusoii

        Nyt Tuksu on leikannut julkaisemistaan kuvista Aurin pois ja kuvatekstien mukaan keikalla oli vain yksi tanssityttö Tuksun seurana. Auri on muuttunut Tuksun mielessä tarinaksi jota ei kerrottu.


    • prinsessssa

      Tuksu varmaan ihmettelee, kun noin suurta julkkista ei kutsuttu linnan juhliin! Olisi varmasti varastanut koko illan prinsessamekossaan! Kanervakin varmasti olisi hakenut valssin pyörteeseen tuon söpöläisen!

    • Hulinan-Rätti
    • Hörhelöö

      Hauskaa, miten Tunkeron mekko on kuusinkertaistanut arvonsa mystisesti. Betseyn pitsimekot liikkuu alle 200 eurossa normaalihinnoissakin. Tarjouksessa vähän päälle satkun. Tietysti Jumalan karitsan kosketus nostaa rytkyjen arvoa...silti taas vähän liikaa yli vedetty tuokin juttu.

    • jeesus-steppaa-nyt

      Naama roikkuu,vasendbye silmä lurppaa,verenkiertohäiriö aivoissa tai siinä osassa missä veri vielä kiertää. Loppu lähellä,kukaan ei kommentoi instaan sen muokattuja kuvia,keikoilla ei käy enään kuin räkälän vakio spuget. The End.

      • Rhfghhj

        Tahattomasti hauska tuo vasendbye silmä!


    • SÄHKÖPORA

      Iltojenvieton jälkeen räjähtäneen näköisellä nousukausi meneillään.Olli laulelee,herkkuja syödään ja TV-kuvaukset alkavat tänään?

      • NaamaVelli

        Vähän huvittaa, kun Tuksu moittii tossa Auria siitä, että tällä ei pidä hermot. Kuitenkin itse menee aivan sekaisin, kun ihmiset ei ymmärrä arvostaa ja ylistää häntä vaan keikoilla nauretaan ja h*oritellaan jne.

        Jos Tuksu olisi luonteeltaan toisenlainen, ns. normaalisti häpeää ja empatiaa tunteva ihminen, ja ymmärtäisi oman osuutensa vaikeuksiinsa, niin häntä ei kukaan pilkkaisi ja nauraisi hänelle. Hänhän itse on yksin syypää tilanteeseensa. Ei hae oikeaa apua AA:sta ja yritäkään raitistua. Mielenterveysongelmat ja päihderiippuvuus ei ole naurun asioita. Mutta ei Tuksua noiden takia pilkatakaan, vaan tuon naurettavan prinsessasyndrooman ja ylimielisen ja muita halveksuvan elämänasenteen takia. Ja kaikkein eniten varmaan eläinten kaltoinkohtelun takia, joka herättää suuttumusta ja vie lopunkin empatian tunteen ihmisiltä tuota hirviötä kohtaan. Päihdeongelmakin on hänelle vain tapa nostaa itseään, nostaa niiden avulla itsensä suurten tähtien rinnalle, kun heilläkin päihdeongelmaa esiintyy. Yleensä kaiken matkii tähdiltä: samanlaisia koiria, replica-mekkoja tähtien kuteista, kenkiä ja meikkejä ja hiuksia. Niin hän kuvittelee olevansa itsekin tähti.

        Voi kun ymmärtäisi edes Vellin arvon. Kuka normaali mies elättäisi ja katselisi joutilasta akkaa, joka haukkuu ja vähättelee koko ajan sitä kättä joka häntä ruokkii? Raatokärpänen, impotentti, ruma, tyhmä, sivistymätön? Kehtaakin vielä etsiä "parempaa" ja rahakkaampaa miestä samalla kun loisii toisen lokkina ja haukkuu tätä. Ei käy tosin täysillä Vellikään, sillä oikeasti ei kukaan voi olla normaallilla itsetunnolla varustettu, joka antaa toisen alistaa itseään tuolleen.


      • Albertinkadunkyttä
        NaamaVelli kirjoitti:

        Vähän huvittaa, kun Tuksu moittii tossa Auria siitä, että tällä ei pidä hermot. Kuitenkin itse menee aivan sekaisin, kun ihmiset ei ymmärrä arvostaa ja ylistää häntä vaan keikoilla nauretaan ja h*oritellaan jne.

        Jos Tuksu olisi luonteeltaan toisenlainen, ns. normaalisti häpeää ja empatiaa tunteva ihminen, ja ymmärtäisi oman osuutensa vaikeuksiinsa, niin häntä ei kukaan pilkkaisi ja nauraisi hänelle. Hänhän itse on yksin syypää tilanteeseensa. Ei hae oikeaa apua AA:sta ja yritäkään raitistua. Mielenterveysongelmat ja päihderiippuvuus ei ole naurun asioita. Mutta ei Tuksua noiden takia pilkatakaan, vaan tuon naurettavan prinsessasyndrooman ja ylimielisen ja muita halveksuvan elämänasenteen takia. Ja kaikkein eniten varmaan eläinten kaltoinkohtelun takia, joka herättää suuttumusta ja vie lopunkin empatian tunteen ihmisiltä tuota hirviötä kohtaan. Päihdeongelmakin on hänelle vain tapa nostaa itseään, nostaa niiden avulla itsensä suurten tähtien rinnalle, kun heilläkin päihdeongelmaa esiintyy. Yleensä kaiken matkii tähdiltä: samanlaisia koiria, replica-mekkoja tähtien kuteista, kenkiä ja meikkejä ja hiuksia. Niin hän kuvittelee olevansa itsekin tähti.

        Voi kun ymmärtäisi edes Vellin arvon. Kuka normaali mies elättäisi ja katselisi joutilasta akkaa, joka haukkuu ja vähättelee koko ajan sitä kättä joka häntä ruokkii? Raatokärpänen, impotentti, ruma, tyhmä, sivistymätön? Kehtaakin vielä etsiä "parempaa" ja rahakkaampaa miestä samalla kun loisii toisen lokkina ja haukkuu tätä. Ei käy tosin täysillä Vellikään, sillä oikeasti ei kukaan voi olla normaallilla itsetunnolla varustettu, joka antaa toisen alistaa itseään tuolleen.

        No tota noin, Veijo ei ole poikaystävä eikä tyhmä. Tietää hyvin Johannan avuttomuuden selvitä arkielämässä. Hän vaan haluaa auttaa, Marja pyytänyt. Nyt en halua kertoa muuta. Haluan säilyttää pääni 😀


    • SÄHKÖPORA

      Mamma siis ulkoistanut tyttärensä huollon Veijolle.Voi kun Veijo myös säälisi viattomia koiria.

      • hehhhee

        Viime syksynä jo jotain samaa arvelin ja kirjoitinkin.
        Koirista silti Veijokin on vastuussa, ostanut morsiamelleen..kaksi pientä jo heti hävisi, nyt Angelikin vaan joskus kuvissa ehkä muualla jo ja käy vaan välillä kuvattavana..Bebe myös nyt hävinnyt, on vaan ainoastaan Maxi kuvissa..ressu pieni!
        Uuutta takkia nyt kuvataan jossain räkälässä, takkia aivan hirveä lapsellinen ja pieni tietenkin!
        Ollin hoilaamista kuvattu aamulla!
        Sellaista on uskovan ihmisen olo, ja varsinkin raittiina olo huoh!


      • laitameillekuvia

        LAITA MEILLE KUVIA!!!


      • VihaanTunkiota
        hehhhee kirjoitti:

        Viime syksynä jo jotain samaa arvelin ja kirjoitinkin.
        Koirista silti Veijokin on vastuussa, ostanut morsiamelleen..kaksi pientä jo heti hävisi, nyt Angelikin vaan joskus kuvissa ehkä muualla jo ja käy vaan välillä kuvattavana..Bebe myös nyt hävinnyt, on vaan ainoastaan Maxi kuvissa..ressu pieni!
        Uuutta takkia nyt kuvataan jossain räkälässä, takkia aivan hirveä lapsellinen ja pieni tietenkin!
        Ollin hoilaamista kuvattu aamulla!
        Sellaista on uskovan ihmisen olo, ja varsinkin raittiina olo huoh!

        Bebe ei ole mihinkään "hävinnyt", vaan sai hyvän ja huolehtivan kodin Diamondin luota.
        Tunkio, tosin, väittää myyneensä Beben Diamondille, koska Diamond "oli yksinäinen".
        Paskan marjat! Tunkio myi Beben, koska tarvitsi viinarahaa.
        Nykyään tunkio vinkuu, että myi Beben liian halvalla ja yritti jopa jälkeenpäin kinuta lisää....
        V*ttu, mikä idari!
        Kirjoittaja ilmeisesti tarkoitti Bellaa, pugia.
        On sitä kuvissa näkynyt silloin tällöin.
        Angel ei ollutkaan se "valkoinen snowball" mikä piti olla, vaan kasvaessaan muuttui valko/ruskea laikkuiseksi.
        Mitä Maxiin tulee, niin tunkio yhä kuvailee ketunnokkaista pomia "nallen näköiseksi", mitä se suinkaan ei pitkällä kuonollaan ole.

        Mutta oli miten oli...
        Velli kantakoot vastuun tunkion suorittamista eläinrääkkäyksistä.
        Sehän ne tunkiolle ostikin!!!


    • Ihmispaskahoro

      Johanna Mia Tukiainen. Tuo paskapökäle wcpöntössä ihmispaska koko akka

    • nytonämmäsekaisin

      Tuksun saarnaamista: Illuminaattiin kuuluvat vasen silmä ja irtokorvat. Nyt kun rosis siirtyi tuksulla naurettava kiinalainen takki jossa hupussa korvat. Ei tarvitse enään feikata kun rosis on vasta helmikuussa ja kaikki uskonnollinen skeidakin jäi pois, ei horo paasaa helvetistä enään vaan pirunkusi maittaa ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Kylläpä on vitun kiero ämmä.

    • Heihou

      Mielenkiintoista olis tietää että mihin ohjelmaan Tuheroa on kuvattu, tuskinpa ainakaan siihen 100 päivää raittiina vai mikä sen ohjelman nimi oli.

      • TunkioRoviolle

        En usko, että on kuvattu yhtään mihinkään.
        Sekopallo huumehöyryissään näkee näkyjä.

        Terveisin Miamin vedenpaisumus.
        HAHHAHAHAAA!!!!


      • hieno-dokkari-tulossa

        Dokumentin nimi on Rapahuoraksi ja narkkariksi 30 päivässä. Dvd;n mukana tulee mätä lahna joka antaa autenttisen tunnelman haastattelun ajaksi, asetetaan lahna sohvalle tai sitten kaukosäätimen viereen. Haju ja kuva vastaa tunnelmasta.


    • SÄHKÖPORA

      Jouluisissa tunnelmissa kuvauksia TV:hen ja vakava haastattelu vakavasta aiheesta.Tuota noin,jätän sanomatta.

    • mnjhuy4

      Juoppo ämmä ja juo edelleen eikä todella ole ollut selvänä (mitä mainostaa) .

    • surkealoora

      Oliko Tuksulla mielessä jotain mihkä heimoviulisti ei halunut suostua?

      • jeesustulleeotappakoppi

        Se mistä ei saanut puhua julkisesti eli toimia escorttina ja rahat piti tilittää revankelistalle. Tuksun kuvaukset taas paskaa, menee kokoukseen joka televisioidaan ja missä on ilmaisia voileipiä ja kahvia. Näin itse kertoo sivuillaan. Varmaan pyrkii kameran eteen koko ajan vaikka siirtävät kuvauskohdetta ja sen jälkeen vaatii päästä puhumaan paskaa uskostaan ja "raittiuudestaan". Kaikki muistavat kuinka lensi ulos edellisestä kokouksesta kun meni kännissä sekoilemaan ja vaati vielä rahaa kun oli saapunut paikalle äitinsä kyydissä. Mamma kyllä tiesi että jurrissa on koska dokasi koko matkan paikalle (velliperse kertoi).


    • noniinnyt222

      Eli televisiojumikseen menossa, normi babtistikokoukseen ja vaaleanpunaisessa prinsessamekossa, jossa pitkä laahus...sinne vaan, järkäleen kokoisen hulkin kanssa. Onko tervettä touhua?

    • SÄHKÖPORA

      Älkäähän nyt kun joku mies uskaltanut mennä takahuoneeseen psyko-saarnaajan kanssa ja on ollut ilmaisia voileipiä.Muka-uskovainen jatkaa.....jatkaa......

    • Jumalankunniaksi

      Yle näyttää silloin tällöin sunnuntai aamuisin taltioituja jumalanpalveluksia ja tälläiseen rapahoro on itsensä työntänyt. Voileivät ja kaffe on sitä varten että saataisiin mahdollisemman paljon idiootteja istumaan kameroiden eteen ilmaisen ruuan mukana. Tuksuhan menee aina sinne missä ei tarvitse maksaa mitään vaan kaikki tarjoillaan hänen pyhyydelleen ilmaiseksi. Ja satavarmasti on pyytänyt korvausta siitä että on tullut paikalle. Ja kohta ollaan näidenkin hihhuleiden kanssa riidoissa.

    • kvaakkvaakkvaak

      Joku voisi lanseeraa jeesus mallisen dildon joka kaakattaa kun sen työntää perseeseen. Kyseinen jumalan morsian varmasti ostaisi sellaisen itselleen ja itselleen lahjaksi. Minä minä ajattelun mukaisesti revankelista kertoisi sivuillaan sen jälkeen että jeesus asuu minussa.AMEN!

    • SÄHKÖPORA

      Sipilä Ylellä kertonut että ilman isoa visiota olisi sanonut että pitäkää tunkkinne.

      • jumala-muistaa

        Sipilän visio: Mulle ja mun suvulle kaikki eurot vaikka sitten köyhiltä. Se on taattua lestadiolais touhua.


    • Ykkösblondiinit

      Läskiheltta Kalinainen sopisi hyvin Tukiaisen hypytettäväksi. Kalinainen on nyt niin pa että paikka Tuksun lakeijana kelpaisi. Mitään rahoja ei tietenkään ole mutta lupaus riittää.

      • tri_Pili

        Notta Kalunainen. Henna, Penna vai Elkku?


      • noistakolmesta
        tri_Pili kirjoitti:

        Notta Kalunainen. Henna, Penna vai Elkku?

        Elkku on Tuksun kannalta riskivalinta koska Elkku vuotaa kaikki tapahtumat samantien nettiin kuvien kera. Kumpikin on pettänyt toisensa niin monta kertaa että on selittämätöntä miksi välillä esitetään että ollaan edes väleissä. Pennasta Tuksu on huomannut ettei pysty riistämään poikaparkaa enempää ja poika on muutenkin ottanut etäisyyttä koska Tuksun mielestä on syntiä olla sellainen joksi on syntynyt. Kalinainen ei ole vielä niellyt tarpeeksi Tuksun loukkauksia ja nöyryyttämistä joten eiköhän se Kalinainen kipitä ennen pitkään Tuksun hoviin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2022
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      146
      1475
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      126
      997
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      111
      976
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      812
    Aihe