avoero, sen syyt, huono itsetunto ja ystävyys

Uskon että syy on huonossa itsetunnossasi. Olen kolmekymppinen ja takana kaksi useamman vuoden suhdetta, jotka huono itsetuntoni tuhosi. Tunsin itseni arvottomaksi ja riittämättömäksi, vaikka mies olisi tehnyt mitä tai ollut minkälainen tahansa. Se oli kumppaneille vaan liian raskasta kannatella toista ihmistä ja lopulta he kyllästyivät. Odotin liikaa miesten tekevän minut onnelliseksi ja kokonaiseksi. Opin tämän äidiltäni joka on aivan samanlainen, edelleen yli 60-vuotiaana. Itse olen siitä päässyt ja toisen eron jälkeen pistin itseni kuntoon, itsetuntoni on nyt hyvä ja olen valmis olemaan tasa-arvoinen kumppani jollekin ihanalle miehelle, kunhan sellainen vastaan tulee :) On vain ja ainoastaan minun itseni tehtävä tehdä itseni onnelliseksi ja tyytyväiseksi!

Jospa opettelisit ensin seisomaan omilla jaloillasi. Ei kukaan jaksa kannatella aikuista ihmistä vuodesta toiseen. Sinun tehtäväsi on ensisijaisesti pitää ensin omasta mielenterveydestäsi huolta ja vasta sitten toisista.
Joten mitäpä jos suuntaisit mielenterveystoimistoon, hankkisit itsellesi apua sieltä ja vasta sitten miettisit parisuhteita.

Äärimmäisen harvoin rakastuminen kestää koko elämän. Suhde/avioliitto on pitemmän päälle älyllä jatkamista. Turha haikailla jotain "romanttista" elämä on yleensä arkea ilman suuria tunteita. Kun kerran on yhteen menty siinä pysytään, on vajaan 50-vuoden kokemus.
No ymmärrän, että juopon, pössyttelijän ja pettäjän kanssa yhteiselämä ei onnistu.
Heti suhteen alussa sinä näet onko toinen sekopää vai normaali hyväksyttävä ihminen. Älä kuvittele pystyväsi muuttamaan huonoilla/vahingollisilla ominaisuuksilla varustettua ihmistä paremmaksi. Yksinkertaisesti hylkää heti kättelyssä sekopäät.

tuo huono itsetunto on kyllä vaikea asia. Monesti ihmetellään, miksi esim lihava kumppani ei kelpaa vaikka sydän olisi kultaa.

Fyysisen vastenmielisyyden lisäksi kuvaan voi tulla lihavan kumppanin itsetunto. Ei voi mennä uimahalliin, ei voi mennä saunomaan kavereiden luokse, ei voi mennä rannalle, ei voi katsoa missikisoja, koska toisen itsetunto on niin heikko, että pelkää vertailua itsensä ja muiden vällillä.

Olet tainnut aiemminkin kertoilla täällä huonosta itsetunnostasi. Lähes kaikkien vastaukset samaa luokkaa: muuta tietoisesti ajattelutyyliäsi, kukaan ei jaksa jatkuvasti kuunnella samaa niskaan kaadettavaa negatiivisutta joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Huonosta itsetunnosta VOI ja TÄYTYYKIN päästä eroon. Ikuinen itsenä alentaminen on asianomaisen harkitusti kehittävää ja ruokkivaa rikollisuutta itseään kohtaan. Me jokainen olemme saaneet lahjaksi toimin kehon, aivot ja mieli mukaanlukien.
Elämisentarkotus EI ole halventaa ja pilata tuota arvokasta lahjaa. Sinun täytyy alkaa suuntaamaan ajatuksesi negatiivisuuden sijasta positiivisiksi.
Mikä tahaansa ilkeä ajatus tunkeekin ajatuksiisi, käännä se HETI positiiviseksi ja kauniiksi, kiitä Luojaasi terveestä olemuksestasi, näkevistä silmistä, kuulevista korvista. Mieti miten voisit olla avuksi muille, tuossa sinä itse olisit suurin saaja, miten voisit kehittää itseäsi vielä lisää ( kurssit, koulutus, harrastukset jne) ja tee sen eteen : osallistumalla

Treenauksen tuloksen esiin tulee auttavainen, kaunis, positiivinen henkilö tuon nykyisen itsea ja muita jatkuvalla loalla saastuttava olion sijaan.

Mulla pisti ekana silmään erityisherkkä sana. Sellaista ei olekkaan, on vain erilaisia ihmisiä! Se on vaan uusi muotisana. Eräskin tuttuni käyttää sitä herättääkseen mielenkiinnon itseensä. Ja häntä kuva parhaisten erityisen ilkeä.

Huono itsetunto tuhoaa paljon. On kokemusta. Hankkiudu ensin siitä eroon.

Kiitos vastauksista. Ymmärrän kyllä viestinne pointin. Olin aika poissa tolaltani, kun kirjoitin kaiken tuon, eikä minulla ollut ketään kenen kanssa voisin keskustella kyseisestä asiasta. Olen pitänyt suhteeni hyvin yksityisenä loppuun asti.. En kehdannut yhtäkkiä vain avautua jollekkin tutuilleni, jotka kyselivät jatkuvasti häistä ja perheen perustamisista yms vakavasta. Tosin varmasti jotkut myös epäili, sillä kumppanini nuorempana osapuolena, oli vielä aikamoinen bilehile. Tutustuessamme hän myönsi omaavansa pelimiesmaineen menneisyydessään, mutta tulleensa sitten järkiinsä haluavansa jotain vakavempaa. Ehkä myös hänen menneisyytensä alkoi ajan kanssa vaivaamaan itsetuntoani, vaikka hän ei ollutkaan enää sama mies, kuin silloin joskus.
Tiedän, että menneiden ei pitäisi antaa vaikuttaa, mutta se alkoi silti vaivaamaan. Mietin jatkuvasti kaupungilla liikkuessamme, että milloin vastaan tulee hänen yhdenillanjuttujaan. Ihan naurettavaa..
Ei tämä suhde tietenkään enää tästä miksikään muutu, mutta kova ikävä jää miestä kohtaan.
Koitan hoitaa itsetuntoni kuntoon ja unohdan parisuhteet.