hyvä hyvinkää 100v.
hyvä suomi 100v.
hyvinkää 100v.
54
547
Vastaukset
- jumalialauta
Oliko Hyvinkään pileissä yhtä paljon matuja kuin Suomen?
Hehän toki ovat kunniavieraita, hyvinvoinnin uuraita rakentajia!- Etninen_puhdistus
Etelä-Afrikassa on jo hyvän aikaa ollut etnisiä puhdistuksia jotka perustuvat 100 % rasismiin ja siis varsinkin siihen ihonväriin, jonka mukaan valitaan uhrit monen tunnin kidutukseen ja lopulta teurastukseen ja henki pois kaikilta uhreilta.
http://www.vastarinta.com/etela-afrikassa-valkoisten-murhasarja-jouluna/
- Peiponpoika
Vaikka Perus Negatiivinen olenkin, niin pakko on myötää, että kaupungin ilotulitus oli aika maagisen komea.
- otemporaomores
Samaa mieltä ollaan. Koko juhla oli onnistunut ja lapsiperheetkin oli huomioitu, sillä
tilaisuuden alkamisajankohta oli sopiva kaikille. Samoin mehu- ja glögitarjoilu oli
hyvä idea. Tästä eteen päin koko vuosi samoilla linjoilla.
- Uusimuuttaja
Tilaisuus oli mukava ja hyvin järjestetty. Kiitos kaupungille.
- Muusikonmutsi
Harmitti kun en päässyt, duuni vaati muualle. Perjantai-iltana olin Hvnk:n Orkesterin konsertissa ja lauantaina olisin tahtonut ennen muuta kuulla Finlandian, jonka orkka nauhoitti juhlaa varten uudenvuoden konsertin harjoitusperiodin aikana. Soiko se paukkujen aikana vai ihan muuten vain?
- otemporaomores
Aivan kuin ilotulistus olisi seuraillut Finlandiaa, joka soi ja kuului hyvin paukkeesta huolimatta. Rauhallisesa kohdassa kirkkaita, mutta vähemmän paukkuvia ja taas komeissa ääntä sisältävissä sävelkohdissa isot raketit jne
- Kuvaelmailotulituksesta
Juuu, kyllä se oli ihan suunniteltu juttu; näytelmä / näytös, tarina, maalaus ... Konsertin käsiohjelmassa kerrottiin sanoin mitä taivaalle piirtyi.
- OpetelkaaLaskemaan
Suomi täyttää vasta 6.12.2017 sata vuotta - vähän oli ilotulitus etuajassa.
- balttoo
vasta vuonna 1960 Hyvinkäästä tuli kaupunki...100 vuotta sitten itsenäistyi omaksi kunnaksi
- Ulkomuistista
Itsenäistyminen tarkoittaa itsenäistä kuntaa. Hyvinkäästä tuli itsenäinen kunta 100 vuotta sitten. Sitä ennen kuuluttiin kylinä Nurmijärven kuntaan. Myös osia Hausjärvestä liitettiin Hyvinkään kuntaan. Myöhemmin nykyinen keskusta-alue itsenäistyi Hyvinkään kauppalaksi. Kunta ja kaupunki yhdistyivät 1969 taas yhdeksi kaupungiksi.
- satalasissaseinään
Hyvinkää sijoittaa sadan vuoden kunniaksi 100 kunniakansalaista arabiasta lapsiperheiden naapuriin. Vähän etnistä värinää kaupunkiin. He ovat lahja meille!
- Eliruma
Nimimerkkisi kuvannee mielenmaisemaasi oivasti. Kommenttisi asenne on sellainen että lienet mennyt "sata lasissa seinään".
- pölvästiolet
Eiköhän koko suomi mene seinää päin kun sotarikolliset on nostettu oman maan köyhien ja vanhusten yläpuolelle ilmaisine asuntoineen ja etuineen mistä sairas eläkeläinen voi vain haaveilla. Sinä rikkaan perheen kakara et edes ymmärrä missä tilanteessa suomi on. Aivan, päin seinää mennään ja käskyt tulevat ulkomailta.
- taastuotamärinää
Jahas onko kurja taas uskonut kaiken sonnan, mitä on toiset kateelliset kirjoittaneet.
Ei voi kun ihmetellä, kuka kadehtii jotain vastaanottokeskuksessa makoilevan "etuja".
Miksi muuten kaikki kurjat valittaa, kuinka pitäisi saada yhteiskunnalta lisää etuja ?
Eikö ihminen ole itse vastuussa itsestä ?
Meillä on tarjottu ilmainen koulutus, siitä kuuluisi jokaisen luoda itse oma elämänsä, sellainen jossa omalla työllä ansaittu omaisuus ja työeläke riittää elättämään.
Ne jotka ei siihen pysty, ne saavat etuja ja tulonsiirtoja hengen pitimikseen, mutta turha enempää on kenenkään odottaa. Monellako valittajalla olisi peiliin katsomisen paikka, siltä osin, miksi elämä on noin kurjaa.
Ei pakolaisia sen enempää herroiksi makuuteta, kyllä niillä on edessä itsensä elättäminen, kun vaan ensin saavat työluvan. - aynkkätulevaisuus
taastuotamärinää kirjoitti:
Jahas onko kurja taas uskonut kaiken sonnan, mitä on toiset kateelliset kirjoittaneet.
Ei voi kun ihmetellä, kuka kadehtii jotain vastaanottokeskuksessa makoilevan "etuja".
Miksi muuten kaikki kurjat valittaa, kuinka pitäisi saada yhteiskunnalta lisää etuja ?
Eikö ihminen ole itse vastuussa itsestä ?
Meillä on tarjottu ilmainen koulutus, siitä kuuluisi jokaisen luoda itse oma elämänsä, sellainen jossa omalla työllä ansaittu omaisuus ja työeläke riittää elättämään.
Ne jotka ei siihen pysty, ne saavat etuja ja tulonsiirtoja hengen pitimikseen, mutta turha enempää on kenenkään odottaa. Monellako valittajalla olisi peiliin katsomisen paikka, siltä osin, miksi elämä on noin kurjaa.
Ei pakolaisia sen enempää herroiksi makuuteta, kyllä niillä on edessä itsensä elättäminen, kun vaan ensin saavat työluvan.Heh sinä suvakkiakka. Monta somalia olet töissä nähnyt? Entä ruokajonossa? Sama juttu näiden sotilaskarkurien kanssa. Sinä ja minä elätämme 95% näistä nyt ja tulevaisuudessa. Pölvästi!
- Synkkäonvainpääsi
Elätätkö edes itsesi?
- Yksi.nähty
aynkkätulevaisuus kirjoitti:
Heh sinä suvakkiakka. Monta somalia olet töissä nähnyt? Entä ruokajonossa? Sama juttu näiden sotilaskarkurien kanssa. Sinä ja minä elätämme 95% näistä nyt ja tulevaisuudessa. Pölvästi!
On nähty kerran. Se oli TV-dokumentti matujen tulkkauspalveluista. Eli yksi on nähty.
- hihihiii
Suvakki on niin osuva nimi näille suvaitsevaisuutensa vajakkitasolle vieneille.
- Mitäseon
Kannattaako pelkuripellen rasistiressukan, joka pelkää ihmisiä, ilmoittaa oma tasonsa julkisella foorumilla? Miten sen tasoinen kykenee arvioimaan ketään?
Lapset pelkäävät, koska eivät vielä ymmärrä kaikkia asioita loppuun asti. Jos aikuinen pelkää, hän ei ole vielä elänyt yhtään päivää aikuisena, vain ns. sellaisena. Ikä pelkästään ei kenestäkään aikuista tee.
- paviaaniottj
Kaksi vuotta ilmainen asunto ja sen jälkeen myös kun töitä ei löydy. Harkinnanvaraista tukea niin paljon kun haluaa. Tiedän koska KELAlla töissä ollut. Et pidähän sivakkivajakki kultalusikja perseessä se PÄÄSI KIINNI! Ai niin, uskonnon vapaus takaa moniavioisuuden yms.
- hohhoijjjaa
Mitä sitten, jos on moniavioisuus? Mitä se sinua haittaa?
"Harkinnanvaraista tukea niin paljon kuin haluaa" Kuka haluaa? Kelan virkailijako? Vai tarkoitatko että hakija harkitsee kuinka paljon tarvitsee ja Kela sen sitten automaattisesti maksaa? Et ole ikinä ollut töissä Kelassa. - vajakkisuvakki
Näinpä, samaa kuullut Kelalla töissä olevalta kaverilta. 90- luvulla somalit sai jopa autoja. Nyt vaan ilmasen asunnon ja 1000€ käteen jos "opiskelee" suomea.
- Todellavajaa
Mitä tulee ajatella sellaisesta tyypistä, joka uskoo kaiken mitä maailmalta kerrotaan ja puhutaan kaverin kaverin tutun sukulaisen kummin kaiman suusta sanoneen?
- 100v100v
Aivan! Hyvä me!
- jeahnniik
Tää on itseasiassa hyvä tää islamin leviäminen! Saadaan naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin! Feminismi menikin jo liian pitkälle. Luulis et feministit on huolissaan. Ai niin nehän tukee tätä islamin leviämistä.. Mut miehenä ei kuulosta pahalta yhtään.
- Puhupukille
Älä unta näe! Kuka saavutetuista eduista luopuisi? Kuten olemme saaneet muittenkin yhteiskunnan kiemuroitten yhteyksissä viime vuoden aikana huomata.
Naiset ovat onneksi niiin fiksua väkeä ja paljon lahjakkaampia kuin vastapuoli ettei ole minkään laista pelkoa sen enempää nyrkistä kuin hellasta. Joten ei huolta, ei hätää mitään.
- sitmyöhäistä
Pikkuhiljaa naisten oikeudet rapautuu. Ensiksi on kaksoisstandardi tietylle ryhmälle. Naisten sortoa katsotaan läpi sormien. Sit se alkaa siirtymään mainstreamiin ja pikkuhiljaa kunniaväkicalta ja raiskaukset onkin melkein hyväksyttyä.
- Muuteivättaannu
Mitä möliset? Sulle näyttää olevan "myöhäistä" jo nyt. Oletko siis jo "rapautunut"?
- nytjomyöhäistä
Olen vain huolissani teistä naiset. Suomessa päästiin lähelle tasa-arvoa, mut nyt edessä vuosikymmenien tie kohti huonompaa. Ja tulet sinäkin vielä huomaamaan minkä takia. Suvakkien herääminen tulee olemaan tuskallinen. Varsinkin kun tajuavat olleensa itse edistämässä omaa alistamista. Silloin on jo myöhäistä.
- Eijunalauta
Mitä / ketä sinä pelkäät?
- eivoiolkatotta
Ookko nää vajakki eli suvakki? HÄH?
- Maoonmikaoon
Olen mikä olen, se ei ole tässä jutussa pääpointsi. Vaan se, mikä sinä olet ja mitä sinä pelkäät.
- Nöyrä_ja_uskollinen
Juuri noin. Hyvä goy, kiltti ja tottelevainen. Oikea goy-asenne.
- sssssssn
Maoonmikaoon kirjoitti:
Olen mikä olen, se ei ole tässä jutussa pääpointsi. Vaan se, mikä sinä olet ja mitä sinä pelkäät.
Lähempänä kuin osaat arvatakaan...
- Enummarra
Ööööö ... Mikä?
- Nöyrä_ja_uskollinen
Ai tuo ton heitto. Tutkimattomat on sinisilmäisen, helposti goy-läksynsä oppivan kiltin goy koiran tiet, jos ei sitten kuuluukin itse shekeleiden anojiin, ottajiin/ holo-valhe uhriutumisensa märisijöihin.
Oli miten oli, niin paskaako me tuon lausahduksista, tuollaiseen perse-persoonaan ei kannata uhrata ajatustaan edes yhtä millisekuntia. - Chaissea
Kantsisko yksinkertaistaa? Pysyisi terveempänä pidempään.
- Ehdotus.toteutettavaksi
Juhlavuoden ilotulitus oli kaikille katsottavissa, jopa kermaporukallekin jotka Hyvinkääsalista tulivat kuohuviinilasi kädessä katsomaan sitä samaa mitä rahvaskin. Kun verorahoja on varattu juhlintaan koko vuodeksi, niin saisi sitä olla kansallekin kesän lämpimillä jotain hauskaa katsottavaksi. Tämä hauska ei tarkoita sitä ainaista kitaranrämpyttäjää ja paikallista kiekujaa vaan jotain todellista. Vaikka maamme parhaat imitaattorit kehumaan paikallisia päättäjiä. Saataisiinkerrankin oikeasti nauraa.
- Olisitsinäkintullut
Eiköhän suunnitelmat ole jossakin jo melko pitkällä ja joitain tietojakin on ollut. En nyt vain muista mistä ... no luin varmaankin paikallislehdestä.
Hvnk-salissa käy ihan tavallisia ihmisiä kermapeppujen lisäksi. Vai pitäisikö sanoa että kermaa on vähemmistö ja enemmistö työtä tekeviä tyyppejä jotka tykkäävät musasta ja käyttävät osan vapaa-ajastaan sen kuunteluun livenä kun tarjontaa on ihan omassa kaupungissa. - Tapahtumiapiisaa
Paikallislehden loppuvuoden -16 lehdestä: " ... Keväällä ja syksyllä järjestetään Hyvinkään omat juhlaviikot ja varsinainen juhlavuoden päätapahtuma on lauantaina 26.8.2017, jolloin torin lavalle nousee paikallisten lahjakkuuksien lisäksi koko Suomen tuntema supertähti, jonka nimi julkaistaan alkuvuodesta, kaupunki tiedottaa. ... "
- hyvinkävihyvinkää
Rahat menee kunniakansalaisten sopeuttamiseen ja asuntoihin. Sorry vaan.. t.kaupungilta
- Aamu-tv.kertomaa
Tutkimustenkin mukaan ns. suvakit ovat kaikkein suvaitsemattomia muita ja muiden mielipiteitä kohtaan. He eivät hyväksi muita kuin omia ja kaltaistensa mielipiteitä.
- OmatEnsin
Elämä on varsin yksinkertaista. Oma maa omat kansalaiset. Sitten kun omilla kansalaisilla kaikilla hyvät olot, niin mahdollinen ylimääräinen voidaan laittaa avustamiseen ja mieluummin niin, että avustettavat pysyvät omassa kulttuurissaan ja hoitelevat oman maansa asioita kuntoon. Miksi muuten meidän pitää hyysätä jonkun maan kansalaisia, jotka sotivat keskenään? Tappiolle jääneet tappelupukarit pötkivät pakoon ja muut maksavat, kun he kokoavat joukkojaan uuteen iskuun. Ohimennen raiskaillaan nuoria lapsiamme ja pahoinpidellään, ryöstellään kansalaisiamme. Voisiko joku kertoa mitä hyvää nämä ovat suomeen tuoneet. Kela avustaa rahallisesti ja varusteellisesti ( puhelimet, vaatteet, kuljetukset yms) näissä suunnitelmissa. Pakolaiset eivät syö muka samaa ruokaa, kuin kanta suomalaiset, vaan haluavat rahana ruokansa ostaakseen heille mieluista ruokaa. Kuitenkin näille rahana ruokansa ottaneille kelpaa Hyvinkäänkin leipäjonossa jaettavat elintarvikkeet todistettavasti. Näin rahat, mitkä suomi antaa jää käytettäväksi kuka ties mihin? Joku lähettää kotimaahansa toinen ostaa pommi aineksia? Esim Ruotsissa Malmö on hyvä esimerkki lähes menetetystä kaupungista päivittäin ammutaan tai räjäytetään. Meillä on tulossa jo vahvasti kaupungin osia pääkaupunki seudulla, joihin kanta suomalaiset ei halua/uskalla perhettään viedä asumaan. Toisaalta Suvakit voisi asua heidän keskuudessaan ja oppia uutta ja kokea kansojen yhdistymistä ja rakastavaa kulttuuria. Erikoista kyllä hekään jostain syystä eivät halua teini-ikäisten tytärtensä kanssa siellä asua.
- kiitostrump
Onneksi suvakkien aika on loppumassa! Internet muistaa ja nimet eivät unohdu. Suvakit pääsevät maistamaan omaa lääkettään. Ehkä jopa vankilaan raiskaajamatujensa kanssa.
- JörniJonne
Ihmeen hiljaa on suvakit ollu vähän aikaa. Siihen voi olla vain pari syytä, ne ymmärtänyt mamujen vaarallisuuden tai kuinka mamut vie heiltä taikka heidän lähimmäisiltään mahdollisuuden parempaan hyvinvointiin. Siinäpä on suvakit ihmeissään, kun pakolaiset ilolla ja viekkaudella vieneet hyvinkään suvakkien rahat ja palvelut sen jälkeen sanoo hei hei minä haluan ja minulla oikeus muuttaa pääkaupunkiin ja luonnollisesti sossu maksaa muuton ja ihka uudet Ikean huonekalut että matu saa elämänsyrjästä kiinni. Mutta on siinä se hyvä puoli, että kaikille superläskeille muijille löytyy ihka oma työstäjä vaikka kuulemma vähän on vehkeet mini kaliiperia.
- Kasvajakehity
Oletko ikinä ajatellut hankkia oman elämän? Sen myötä tulisi myös omia ongelmia eikä ehtisi / tarvitsisi keskittyä niin kybällä muitten juttuihin.
- Levanter
Hyvä JörniJonne minunkin mielestäni asia on juuri noin. Ja mitä tulee Kasvajakehity nimimerkin kirjoitukseen, niin kyllä minä ja JörniJonne kaltaistemme kanssa olemme nimen omaan omasta elämästämme ja maksamistamme veroeurojen käyttökohteista erittäinkin huolissamme. Jo ajatuksenakin on täysin typerää sotarikollisia, jotka lähteneet pakoon tuomioitaan, raiskaajia, murhaajia, pahoinpitelijöitä, ryöstäjiä ottaa tähän maahan elätettäväksi, sillä niitä on meillä omastakin takaa. Pakolaisille jyrkkä ei normaaleille työhön tuleville ammatti-ihmisille kyllä.
- Suvakki_on_lammas
On hyvä ajatella tosiaankin omaa elämää, lapsiaan ja lapsenlapsiaan jne., kuten Kasvajakehity hokasi tuossa jopa fiksusti osittain. JörniJonne -nimimerkki on juurikin tällainen kartalla erittäin hyvin mukana oleva persoona ja ymmärrän häntä täysin ja itsekin kuulun tähän porukkaan.
- nyterittaa
Sama täällä. Huolettaa lasteni tulevaisuus. Suurin uhka on hallitsematon maahanmuutto, islamisaatio ja NÄÄ SAATANAN SUVAKIT! Nää jotka mahdollistaa kaiken tän.
- Talmud_sen_kertoo
Kaikki menee ihan juuri niinkuin pitääkin ja eräs pyhä kirja Talmud määrää, käskee ja kehoittaa juuri tähän kaikkeen soveltaen ja eri variaatioineen miten tuhon voi vaan toteuttaa tehoikkaimmin.
Ns. goy kansat on asetettu napit vastakkain ja toiset goy kansat käyttää hyväksi toisia goy kansoja ja hyväksi käyttäjä goyimitkaan ei tiedä olevansa todellisuudessa pelkkä tyhmä työkalu eräille jotka on niitä todellisia kukkulan kuninkaita koko jutussa.
Tuossa kätevästi 4 ja puoleen minuuttiin pyhästä Talmud kirjasta otteita meistä goyimeista, mitä nämä eräät on meistä mieltä.
https://m.youtube.com/watch?v=n90p6ZVuWJk
Talmudista on tuossa kätevästi kirjan paikat ja jakeet jotta asiat voi faktan tarkistaa halukkaat itse Talmudista. - kymysys
Kunnon vinkkejä veronmaksajille kaivataan 100-vuotisjuhlista , eikä mitään suvakkivajakkien puuhista-. Onko niitä juhlia kansalaisille vai ei.
- Hiirulainen-ko-tökkii
Kelaa ylöspäin kommenttiin "tapahtumiapiisaa" / 12.1.17 / 20:24 kun en saanut maalausta onnistumaan kopsausta varten.
- Nysvä
Okey kysytään näin, kuinka moni suvakki asuu mamujan kanssa samassa talossa, kuinka moni suvakki kutsuu mamuja kylään, kuinka moni suvakki on valmis omista rahoistaan antamaan mamulle? Antaisko suvakki panna 25 v. Mamun omaa 16 v. Tytärtään, sillä olisi kuitenkin mamulle merkitystä tuntiessaan olevansa tervetullut?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357754Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834596Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673251- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171476Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581189Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2771088