Liberaalit ateistit taipuvaisia vahvistusharhalle

New Scientist toteaa tuoreessa artikkelissaan, että liberaalit ovat yhtä harhaluuloisia kuin kaikki muutkin. NS viittaa useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan liberaalit ovat kaikkea muuta kuin avarakatseisia. Tutkimuksen mukaan liberaalit ovat erittäin vastahakoisia kuuntelemaan näkemyksiä, jotka poikkeavat heidän omista mielipiteistään. NS käyttää liberaaleista mm. termejä 'taantuva vasemmisto' ja moittii Yhdysvaltain yliopistokulttuuria myrkyttyneeksi ja suvaitsemattomaksi. Artikkelin mukaan liberaalit ateistit, jotka väittävät olevansa edistyksellisiä, eivät itse asiassa omaksu tieteen tutkimuksia, vaikka tieteen puolesta marssivatkin. Viime viikot ovat osoittaneet, kuinka ahdasmieleisiä liberaalit ovat, toteaa NS.

Tieteen kuulumisesta kaikille ihmisryhmille NS julistaa vahvasti; Tieteen vääntäminen poliittisten vastaväittäjien nuijaksi on iljettävä perversio ihmiskunnan ponnistelulle sekulaarissa tiedossa. Mikä pahinta, se aiheuttaa murheellista vahinkoa tieteen perusolemukselle. Konservatiivien luottamus tieteeseen on laskenut jo vuosikymmenien ajan.

On hienoa, että New Scientist uskaltaa julkaista näinkin vahvan kannanoton. Syy on tiedossa; monet ovat havainneet, miten törkeästi ateistit piiloutuvat niin kutsutun 'tieteen' taakse ja harhoissaan kuvittelevat olevansa oikeassa. Ja jos heille tarjoaa relevanttia, totuudenmukaista tietoa, niin he laittavat sormet korville ja laput silmille eivätkä suostu kuuntelemaan sellaisia tutkimustuloksia ja faktoja, jotka eivät sovi heidän maailmankatsomukseensa. He eivät siis halua kuulla totuutta ja ovat tietoisesti vastahakoisia ymmärtämään.

Tiede ei ole enää tiedettä siinä merkityksessä, kuin sen tulisi olla. Tieteeseen on otettu mukaan aloja, jotka eivät sinne kuulu. Pahin virhe, minkä ihmiskunta on tieteessä tehnyt, on evoluutioteorian hyväksyminen tieteenalaksi. Se on suurin syy tieteen alennustilaan ja siihen, että tieteeseen ei voi nykyään luottaa. Sen takia tiede on eriytymässä vakavasti otettavaksi tieteeksi, kuten sellainen lääketiede, joka ei oleta eliöiden kehittyneen. Evoluutiobiologia tulee siirtymään pseudotieteiden puolella, koska vakavasti otettavan tieteen havainnot epigenetiikasta ja eliöiden genomin rappeutumisesta romuttavat evoluutiobiologian ja populaatiogenetiikan.

Artikkeli on hyvä muistutus tämän palstan ateisteille. Ette te ole oikeassa. Kannattaisiko siis harjoitella asiallisen kommunikoinnin taitoja? Tieto ja faktat ratkaisevat. Tuoreimmat faktat tukevat suunnittelua ja luomista.

26

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • evokitneosaahahaa

      kuinka moni ateisti osaa itse ajatella omia ajatuksia? Ei monikaan vaan ne ottavat tieteen tulokset joita käyttävät keskustelussa. Kukaan ei kykene ajattelemaan ihan täysin uutta.

      • Ja kun modernilla tieteellä ei ole tarjota evoluutiolle muuta kuin olettamuksia. Monet ateistit jäävät roikkumaan 1980-luvun tutkimuksiin, jolloin vielä kuviteltiin, että muutokset geenisekvensseissä johtavat evoluutioon. Mutta ajat ovat muuttuneet. Evolutionistit ovat hukassa.


      • Ja kuinkakohan moni uskovainen ajattelee omilla aivoillaan mitä raamatussa lukee?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ja kun modernilla tieteellä ei ole tarjota evoluutiolle muuta kuin olettamuksia. Monet ateistit jäävät roikkumaan 1980-luvun tutkimuksiin, jolloin vielä kuviteltiin, että muutokset geenisekvensseissä johtavat evoluutioon. Mutta ajat ovat muuttuneet. Evolutionistit ovat hukassa.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Geenikeskeinen_evoluutionäkemys ole hyvä. Kiusallista asiaa.

        Mitä pitää syödä että sapiens muuttuu neaderthalin ihmiseksi. Kertoisitko viimeinkin prosessista tarkemmin, muutoksen järjestyksestä, nopeudesta, kokeista ja havainnoista? Ei taida löytyä?

        http://cdn.sci-news.com/images/2014/04/image_1837-Neanderthal.jpg olisiko lopputulos jotain tällaista?


    • Itse asiassa tuossa jutussa taidettiin kyllä puhua enimmäkseen poliittisista näkemyksistä? Jos olen väärässä, korjatkaa?

    • kretujen-hömpötykset

      Joku ehti jo ihmetellä missä ROT on. No, täällä edelleen näköjään jatkamassa valheitaan ja vääristelyjään. Hieno homma.
      Kenties hän korjailee ihan kohta väitteitään Jeff Markinin ketjussa? Tai siis ei korjaa, koska kyseessä on huijari ja #falsenews-propagandisti. Tyypillistä kreationismia: ketku syöttää pajunköyttä eikä edes häpeä sitä. Jyrbä, JC, ROT. Kaikki samaa sakkia.

      • Kiitos että juuri vahvistit aloituksessani mainitun artikkelin havainnot.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kiitos että juuri vahvistit aloituksessani mainitun artikkelin havainnot.

        Kerrohan nyt ROT: puhuttiinko tuossa jutussa itse asiassa muusta kuin poliittisista näkemyksistä?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kiitos että juuri vahvistit aloituksessani mainitun artikkelin havainnot.

        Etkö pelkuri kykene taaskaan ottamaan vastuuta viitatussa ketjussa esittämistäsi valheista?


      • kretujen-hömpötykset
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kiitos että juuri vahvistit aloituksessani mainitun artikkelin havainnot.

        Thank you. Käypä korjaamassa omat virheesi, niin voit olla parempi kuin minä.
        Viittaamasi artikkeli muuten väittää, että molemmat poliittiset osapuolet Amerikassa ovat taipuvaisia vahvistusharhaan. Ylläri? Ei kenellekään. Onneksi kretuilu "tieteenä" ei ole tiedettä vaan apologetiikkaa, eli sitä samaa puolueellista hapatusta, josta aloituskin puhuu.
        Pidä huolta omista valheistasi ja korjaa ne. Antaisit edes yhden uskottavan merkin muusta kuin siitä, että olet valheellinen propagandisti.


      • kretujen-hömpötykset kirjoitti:

        Thank you. Käypä korjaamassa omat virheesi, niin voit olla parempi kuin minä.
        Viittaamasi artikkeli muuten väittää, että molemmat poliittiset osapuolet Amerikassa ovat taipuvaisia vahvistusharhaan. Ylläri? Ei kenellekään. Onneksi kretuilu "tieteenä" ei ole tiedettä vaan apologetiikkaa, eli sitä samaa puolueellista hapatusta, josta aloituskin puhuu.
        Pidä huolta omista valheistasi ja korjaa ne. Antaisit edes yhden uskottavan merkin muusta kuin siitä, että olet valheellinen propagandisti.

        Minäkin tein sen virheen, että lähdin tähän ketjuun oikein keskustelua yrittämään.

        Pelkkä "Höpön höpön" olisi riittänyt.


    • Mainitaanko harhaisen valehtelijan viittaamassa artikkelissa edes ateismia sanallakaan?

      • Utti on tietämättömyyden lisäksi vielä lukutaidotonkin. Katsopa Jani Kainulainen, mikä sana esiintyy artikkelin seitsemänneksi viimeisellä rivillä. Mutta ilmeisesti et ymmärrä, mitä atheist tarkoittaa suomeksi?


      • Kertokaas joku mitä siinä kohtaa oikeasti sanotaan kun en usko enää sanaakaan tuon harhaisen valehtelijan jutuista ja NS:n tunnarit on vaan kotikoneella.


      • trtrtrtr
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Utti on tietämättömyyden lisäksi vielä lukutaidotonkin. Katsopa Jani Kainulainen, mikä sana esiintyy artikkelin seitsemänneksi viimeisellä rivillä. Mutta ilmeisesti et ymmärrä, mitä atheist tarkoittaa suomeksi?

        Sinulla se on edelleen tuo omituinen Jani Kainulainen- vainoharha:D
        Ihme, että mielisairas saa jatkaa opettajana.


      • SiunaustaTomille
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Utti on tietämättömyyden lisäksi vielä lukutaidotonkin. Katsopa Jani Kainulainen, mikä sana esiintyy artikkelin seitsemänneksi viimeisellä rivillä. Mutta ilmeisesti et ymmärrä, mitä atheist tarkoittaa suomeksi?

        Ei kai aivokuollut ateisti ymmärrä paljoa muutakaan.
        Jatka Tomi hyvän tekemistä jatkossakin.


      • utti kirjoitti:

        Kertokaas joku mitä siinä kohtaa oikeasti sanotaan kun en usko enää sanaakaan tuon harhaisen valehtelijan jutuista ja NS:n tunnarit on vaan kotikoneella.

        Jutussa puhutaan poliittisista näkemyksistä. Tieteestä ei puhuta mitään. Uskomatonta tuo ROT:in puuhastelu. Taidan alkaa ilmoitella hänen nikkinsä asiattomaksi.


      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Jutussa puhutaan poliittisista näkemyksistä. Tieteestä ei puhuta mitään. Uskomatonta tuo ROT:in puuhastelu. Taidan alkaa ilmoitella hänen nikkinsä asiattomaksi.

        No niin, lukaisin vielä tuon artikkelin itse ja tosiaan se käsittelee pelkkää politiikkaa ja harhapellen maininta ateismista yhdessä kohtaa oli asiasta irrallinen toteamus siitä että tiede kuuluu kaikille, liberaareille ja konservatiiveille, ateisteille ja uskoville.

        ROT on kyllä ihan uskomattoman epärehellinen vääristelijä ja tuollaisen syntisäkin ei todellakaan pitäisi olla tekemisissä lasten tai opetuksen kanssa, koska eihän tuollaiselta patologiselta valehtelijalta voi saada mitään muuta kuin huonoja vaikutteita.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Utti on tietämättömyyden lisäksi vielä lukutaidotonkin. Katsopa Jani Kainulainen, mikä sana esiintyy artikkelin seitsemänneksi viimeisellä rivillä. Mutta ilmeisesti et ymmärrä, mitä atheist tarkoittaa suomeksi?

        Ateisti = kykenevä itsenäiseen elämään ilman tarvetta jumalharhoista?


    • Ressu1

      Toisaalta ei sun luojastakasn ole muita todisteita kun skitzofrenisia houreita ja plagioitu kirjanen paimentolaisilta. Itse asuassa biologit määrittelevät evoluution luonnossa tapahtuvaksi ilmiöksi joka on todennettu.
      Esimerkiksi kosmologia puhuu kovasti vastaan nourenmaan kreationismia.

    • " Sen takia tiede on eriytymässä vakavasti otettavaksi tieteeksi, kuten sellainen lääketiede, joka ei oleta eliöiden kehittyneen."

      Opetetaanko sellaista lääketiedettä edes Saudi-Arabian yliopistoissa? Kerro meille missä länsimaisessa yliopistossa tuollaista "vakavasti otettavaa tiedettä" opetetaan ja tutkitaan sekä millaisia saavutuksia sillä on verrattuna esim. tähän perinteiseen lääketieteeseen, jota opetetaan esim. Suomen ja kaikkien muiden länsimaiden huippuyliopistoissa. Vai oliko kyseessä taas pelkkä toiveunesi?

    • Ressu1

      Lisäksi kovin älykästä ei ole suunitella henkgitysaukkoa ja ruuannielemis tietä samalle suunnalle

    • kreationisteille

      Eikö toisia kreationisteja tosiaan lainkaan vaivaa se, miten paljon valheita ja vääristelyjä ROTin avaukset sisältävät?
      Olette ihan varmasti huomanneet, että hänen kirjoituksissaan on aina epäluotettavia kohtia ja harhaanjohtavia väitteitä.
      Eikö teitä haittaa, että ROT valehtelee myös teille? Hän ei toimi rehellisesti ja luotettavasti puolustaessaan kreationismia.

    • jkhgjhgjhg

      "NS käyttää liberaaleista mm. termejä 'taantuva vasemmisto' ja moittii Yhdysvaltain yliopistokulttuuria myrkyttyneeksi ja suvaitsemattomaksi. "

      Vaikuttaa hyvin vahvasti mielipidekirjoitukselta, jolla on vähän tai ei lainkaan tekemistä tieteen kanssa.

    • Uskot siis jumalasi tehneen tietoisesti ja suunnitellen kehnoa jälkeä?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7412
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4769
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3225
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3117
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2016
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      220
      1841
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1478
    Aihe