Lavalla soitetaan musiikkia liian kovalla volyymilla, kun se tangokunkku saapuu kovalla äänellä huudetun esittelyn jälkeen lavalle niin musiikin tasoa nostetaan 100 pros, ei sitä kestä kenenkään korvat. Kuka tästä päättää? Uskoisin ettei yleisö siitä pidä.
Kävisin tanssimassa, mutten voi tämän takia.
Olen joutunut lähtemään kauas tanssilavalle alettuani jo parin tunnin jälkeen tämän vuoksi pois.
Kyllä suututtaa.
Musiikki liian kovalla
27
891
Vastaukset
- eienempäätinnitusta
Korvatulpat !!
Monet ovat siirtyneet korvatulppien käyttäjiksi jos eivät halua tinnitusta. Itse sain tinnituksen yhden Kisarannan keikan jälkeen ja sitten olenkin käyttänyt tulppia. Hyvät konserttitulpat saa n. 5eurolla apteekista.
Tekisi mieli soittaa joskus terveystarkastaja paikalle kun oikein on volyymit korkealla ja voin sen vielä tehdäkkin. Tanssien järjestäjällä pitäisi olla tarjota korvatulppia ilmaiseksi jos ei pysty järjestäjänä valvomaan volyymeja.
5.1 ASUNTOJEN JA MUIDEN OLESKELUTILOJEN
MELUTASON OHJEARVOT
Ihminen havainnoi yleensä eri melulähteistä peräisin olevat melut toisistaan
erillisinä äänivirtoina, minkä seurauksena melun häiritsevyys ja/tai
kiusallisuus koetaan melulajikohtaisesti. Terveyshaitan arvioinnin kannalta
sisätiloissa esiintyvä kokonaismelu on yleensä tärkein, joskin useassa
tapauksessa sisätilojen melutilanteen arviointi voidaan tehdä melulähdetai
melulajikohtaisesti. Toisaalta, esimerkiksi arvioitaessa tieliikennemelun
aiheuttamaa unen- ja puheenhäirintää, on otettava huomioon myös
muiden melulajien altistetuille aiheuttaman unen- ja puheenhäirinnän
suuruus ja toistuvuus.
Sisätilojen päivä- ja yöajan melun LAeq, 07 – 22- ja LAeq, 22 – 07h-tasojen
ohjearvot on esitetty taulukossa 2.
Taulukossa 2 mainitut melutasojen ohjearvot tarkoittavat sitä melun
tasoa, jolle sisätiloissa oleskeleva henkilö tai yleisö saisi enintään altistua.
Ohjearvojen lähtökohtana on ollut, että rakennuksiin kohdistuva ulkomelu
ei ylitä valtioneuvoston päätöksen (193/92) päivä- ja yöajan melun
ohjearvoja eli LAeq, 07 – 22 h ≤ 55 dB(A) ja LAeq, 22 – 07 h ≤ 50 dB(A).
Meluksi ei katsota sisätilassa, esimerkiksi huoneessa tai huoneistossa
harjoitettavan toiminnan, kuten työnteon, kotitalouskoneiden, radion
kuuntelun tai artistien esitysten samaan sisätilaan aiheuttamia ääniä, lukuun
ottamatta tapauksia, joissa tällainen ääni voi aiheuttaa yleisölle kuulovauriovaaran
tai -riskin.
Rakennusten teknisten laitteiden, kuten vesi- ja viemäriputkistojen,
hissien sekä lämmitys- ja ilmanvaihto- ja kylmälaitteiden sekä talopesuloiden
koneiden aiheuttaman melun ekvivalenttitason tulee olla alle taulukon
2 ohjearvojen. Tämän lisäksi teknisten laitteiden aiheuttamien yksittäisten
melutapahtumien LAFmax-tason pitää jäädä alle 30 – 45 dB. Vaihtelualueen
alarajaa voidaan soveltaa vaatimuksena tapauksissa, joissa päivä-
tai yöaikaisia melutapahtumia on useita tai ne kestävät pitkään. Kun melutapahtumia
on vähän ja ne ovat lyhytaikaisia, haitallisuuden arvioinnin
34
lähtökohtana voidaan käyttää vaihtelualueen yläpäätä. Teknisten laitteiden
ohjearvot eivät koske samassa asuinhuoneistossa tai samassa luokka-,
potilas- tai majoitushuoneessa yms. laskettavan veden ääntä.
Taulukon 2 ohjearvot tarkoittavat tasoja, joihin on tehty melun laadusta
mahdollisesti johtuvat äänesmäisyys- ja impulssimaisuuskorjaukset,
Korjauksia on käsitelty jäljempänä.
5.2 KUULOVAURIORISKIN
AIHEUTTAVA MELU
Kuulovaurioriski riippuu melun voimakkuuden ja muiden ominaisuuksien
lisäksi altistusajasta. Kuulovaurioriskien arviointimenetelmät ja niiden
perusteella laaditut ohjearvot koskevat yleensä jatkuvaa päivittäistä altistumista
työperäiselle melulle koko työelämän ajan. Ihminen altistuu yleisötilaisuuksien
meluille yleensä korkeintaan muutamia satoja tunteja elämänsä
aikana. Yleisötilaisuuksien kuulovaurioriskin arviointia vaikeuttaa myös
se, ettei yleisön aikaisempaa, eikä tulevaa melualtistusta tunneta.
Sellaisia meluja, jotka aiheuttavat yleisölle välittömän kuulovaurion,
ei pidä sallia lainkaan. Yleisöä altistavien yksittäisten lyhytaikaisten impulssimaisten
äänien, kuten laukauksien, taajuuspainotusta C käyttäen
mitattu huipputaso, LCpeak, ei saa ylittää 140 dB. Muun yleisöä altistavan
melun, kuten disko- ja konserttimusiikin, kunto- ja aerobic-salien muusikin,
elokuvateattereiden äänten sekä urheilukilpailujen kuulutusten ja väliaikamusiikin
LAFmax-taso ei saa ylittää 115 dB(A) eikä LAeq,4h 100 dB(A).
Jos tilaisuuden aikainen yleisön melualtistus tasoitettuna 8 tunnille,
LAeq,8h, ylittää 85 dB(A) yleisön saatavilla tulee olla kuulonsuojaimia ja
yleisölle tulee antaa ohjeet suojainten käytöstä. Terveysvalvonta voi tarvittaessa
vaatia, että kuulovaurioriskien pienentämiseksi tilaisuuden järjestäjän
on pidettävä kuulosuojaimia saattavilla yleisöä varten ja, että järjestäjä
tiedottaa yleisölle kuulovaurioriskistä. Terveydensuojeluviranomainen
voi myös edellyttää, että toiminnanharjoittaja esittää luotettavan selvityksen
tilaisuuden arvioiduista tai mitatuista melutasoista.
35
TAULUKKO 2
PÄIVÄ- JA YÖAJAN MELUTASOJEN OHJEARVOT ASUNNOISSA JA
MUISSA OLESKELUTILOISSA
Huoneisto ja huonetila LAeq,07 – 22 h LAeq,22 – 07 h
Asuinhuoneisto
- asuinhuoneet, paitsi keittiö 35 dB 30 dB (2
- asunnon muut tilat(1 ja keittiö 40 dB 40 dB
Hoito- ja sosiaalihuollon laitokset, majoitustilat
- potilashuoneet, majoitushuoneet 35 dB 30 dB
- päiväkodit, lapsien ja henkilökunnan
oleskeluun tarkoitetut huoneet 35 dB 30 dB (3
Kokoontumis- ja opetushuoneistot
- luokkahuoneet, luen - pysykäähuopatossutehtaas
Höpö höpö
- eikuuule
Entä jos on huono kuulo?
- naisenkuiskaus
Täytyy olla todella huono kuulo jos ei tanssorkan meteliä kuule. Hommaa kuulolaite ihmeessä ennenkuin kuulosi katoaa kokonaan.
- Nappulatkaakkoon
Totta. Ne pumput ja solistit, jotka eivät osaa oikeasti, yrittävät peittää osaamattomuutensa metelin alle.
- Moodikaukana
In The Mood luukuttaa liian lujaa.
- Soraääniä
Samoin Leif Lindeman.
- Eitarttehuutaaaaa
Mikko Mäkeläinen .
- ihanoieesti
Finkut vanhat kuulovaurioiset tinnitusäijät. Soittavat ihan liian lujaa.
Mulla tulpat joten ei haittaa enään.
Haluan säilyttää tarkan kuuloni joka kärsii liiasta metelistä .
- EiOleMusiikkiHäirinnyt
Eipä ole musiikki vielä lavoilla häirinnyt, mutta hyvä kun on aina jotain valittamisen aihetta. Olihan se kauheeta jos kaikki olisi hyvin eikä sais valittaa teistä voisi tulla positiivisia ihmisiä ja aiheet loppuisi mistä tänne kirjoittaisi. Positiivisuushan ei täällä ole sallittua. Minulla kuitenkin oli tosi kivat tanssit Syvälahdessa eilen, älkää nyt vaan siitä suuttuko😊.
- NewÄinää
Täh
- ÄrsyttäväTapa
Koskaan en ole vielä lähtenyt kesken pois liian kovien voluumien takia. Mutaa en voi ymmärtää MIKSI VOLYYMIT NOSTETAAN YLÖS ERIKOISSOLISTIN TULLESSA LAULAMAAN. ÄRSYTTÄÄ! Jopa sitä kovempi meteli mitä kuuluisampi solisti. Kuka tai ketkä ovat tämän käytännön takana? Lavan isäntä, orkesterin suosionosoitus vai peräti kansan tahto? Monesti myös musiikin monipuolisuus kaventuu pääsolistin ajaksi.
- Yanne
Tulpat korviin jos kokee musiikin liian voimakkaana.
Yleensähän syynä on se että tietyt taajuudet soivat tietyssä tilassa liian kovaa, ja se on se mikä ottaa korvaan, ei niinkään desibeleissä mitattu voimakkuus. Asiansa osaavat orkesterit harvemmin soittavat liian kovaa.
Kuulovaurioon voi johtaa moni asia, ja suomessa lavatansseissa käynti tuskin on kauhean yleinen syy. Toki näitäkin tapauksia varmasti on.
Tuo argumentti "huono soittotaito peitetään soittamalla kovempaa" on kyllä mielenkiintoinen.
Eli jos et osaa soittaa, niin haluat tehdä sen vielä niin että kovaa että ei jää kenellekkään epäselväksi? - harmoniahivelee
Kyllähän näitä "metelöiviä"esiiiintyjiä on.
Osa vielä tanssikansan suosikkeja- esim Hurma ,, joka koskee korvaan muutenkin kuin vaan volyymien takia.
Todella iso ero verrattuna vaikka PNP:n soittamiseen - siinä on kaikki kohdallaan ,,vaikkei kaikista esitettävistä kappaleista pitäisikään ,, niin ei samalla tavalla käy korviin .- Anteeksietkysyin
" ,,vaikkei kaikista esitettävistä kappaleista pitäisikään ,, niin ei samalla tavalla käy korviin "
- yskk, mihin se sitten käy ?
;) - Positiivinenmaanantai
Anteeksietkysyin kirjoitti:
" ,,vaikkei kaikista esitettävistä kappaleista pitäisikään ,, niin ei samalla tavalla käy korviin "
- yskk, mihin se sitten käy ?
;)Ihana hiljaisuus :-)
♡ - Taidothukassa
Korviin käyminen tarkoittaa varmaankin sitä, että vaikka ei pitäisi joistain kappaleista tai edes musatyylistä, niin musiikki on sillä lailla kuunneltavaa, että se on puhdasta. Siis oikein, nuotilleen soitettua, ilman soraääniä ja muita tällejä ja ohareita, joita osaamattomuus aiheuttaa.
- taitavaatulkintaa
Taidothukassa kirjoitti:
Korviin käyminen tarkoittaa varmaankin sitä, että vaikka ei pitäisi joistain kappaleista tai edes musatyylistä, niin musiikki on sillä lailla kuunneltavaa, että se on puhdasta. Siis oikein, nuotilleen soitettua, ilman soraääniä ja muita tällejä ja ohareita, joita osaamattomuus aiheuttaa.
niin kun näin
Jarilta -
https://www.youtube.com/watch?v=eQyS0cAR_qM
https://fi-fi.facebook.com/Jari-Grek-Fanisivut-112667468763715/
http://tanssi.net/fi/e/s1625.html - Woih
En olisi millään jaksanut kuunnella, mutta pakko oli 'jäädä' sen 'pillin' vuoksi. Saxofoni menee ytimeen asti - aina. Sille taisi tulla yksi 'sora' eli fiba, mutta ei se sen pillin kyseessä ollen niiin haittaa.
- JuuLiianKovaa
Juu, liian kovalla yleensä. Voisivat todella säätää tehoja alemmaksi. Levyt taas joskus soi mielestäni liian hiljaa.
Ei muuta kuin isokokoiset ja kirkkaan väriset kuulosuojaimet mukaan tanssireissulle.
Ne päässä kun tanssii orkesterin edessä, niin eiköhän luulisi heidän tajuavat mitä yritetään sanoa :-)- Suoraansanonut
Tai sitten ei. Yleensä ne vain loukkaantuvat huomautuksesta. Tai sitten puhuvat potaskaa eli sanovat, ettei volyymia voi pienentää. Jonkin sortin tyhmyyttä yleisönsä aliarvioiminen. Vissiin.
- kuulotulpatkoaina
Samaa mieltä minäkin. Olen joutunut lähtemään pois muutamista tanssipaikoista, kun useista pyynnöistä huolimatta ei kohtuullistettu ämyreitä ja yli 90-95db meteli tekee korvat kipeäksi. Nykyisin on tuota isolla volyymillä soitettua musiikkia enentyvässä määrin. Kyllä tosiaan tympäisee, kun lippu on maksettu, musiikki on todella hyvää, mutta kun se soi liian isolla, niin ei sitä voi tanssia. Nyt vknloppuna tanssimme aivan peräseinällä, kun ämyrit oli suunnattu lattialle ja ne pitivät tosi isoa mökää. Pyydettynä pienennettiin ja silloin oli muikeaa tanssia, mutta seuraavan tauon päätteeksi volyymit oli taas katossa. Mikä kumma soittajia vaivaa, kuurousko, vai liian iso ego, kun eivät muista, että he ovat tulleet soittamaan meitä tanssijoita varten meidän maksamalla palkalla.
- maksava
palautetta orkesterille..kyllä he varmaan säätää ääniä
- Liukuhihnallevain
Jotkut, fiksuimmat tekevät varmaankin niin. Mutta eivät kaikki ja ne jotka eivät, kuuluisivat jonnekin muualle kuin palveluammattiin.
- Enemmistöpäättää
Ei ole demokratiaa, jos yksi tai muutama rohkea pyytää ja orkesteri toimii sen mukaan. Säätöjen pitäisi perustua enemmän lakiin jä äänen mittaukseen. Jos ei kestä yleisesti hyväksyttyä musiikin voimakkuuttaa, on käytettävä suojaimia tai oleskeltava pääosin paikassa, missä ääni on hiljaisempi. Harvoin äänentoisto on tasiaista kaikkialla salissa. Yhdestä äänilähteestä tuleva "melu" vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa.
- Näinonnäppylät
Mutku jos musamelu on liian kovalla yhdelle, niin se luultavasti on sitä monelle muullekin. Ja silloin desibelitaso on ihan yleisesti liian kova. Jos muusikko osaa hommansa, ei tartte metelöörä.
- mittaritlavoille
Enemmistöpäättää kirjoitti:
Ei ole demokratiaa, jos yksi tai muutama rohkea pyytää ja orkesteri toimii sen mukaan. Säätöjen pitäisi perustua enemmän lakiin jä äänen mittaukseen. Jos ei kestä yleisesti hyväksyttyä musiikin voimakkuuttaa, on käytettävä suojaimia tai oleskeltava pääosin paikassa, missä ääni on hiljaisempi. Harvoin äänentoisto on tasiaista kaikkialla salissa. Yhdestä äänilähteestä tuleva "melu" vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa.
Nii-iin. yleisesti hyväksytty äänenvoimakkuus on juuri sitä, mitä me huomauttelijat halutaan. Liian kova ääni, missä tahansa tanssipaikkaa (myös lavan edessä) on liian kovalla. Ei tarvi siirtyä peräseinälle, että melutaso olisi laillinen.
Kun yhdestäkin lähteestä tuleva liian kova ääni, ylittää desibelirajat ja silloin olisi bändillä palaverin paikka. Eikai kukaan tule tanssipaikalle pelkästään kommentoimaan musiikin melutasoa, jos/kun se on lain sallimissa puitteissa? Eihän se silloin edes ota korviin?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357754Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834596Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673251- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171476Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581189Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2771088