Lauttasaari-lehdessä kerrotaan, että "litkaamiseen eli onkimiseen eivät 18 - 64-vuotiaat kalastajat tarvitse yleensä erillistä lupaa eikä kalastonhoitomaksua tarvitse suorittaa." Mitä mahtaa ko. tieto käytännössä merkitä? Pitääkö lasten ja eläkeikäisten maksaa onkimisesta?
Ämpärillinen silakoita muutamassa tunnissa aurinkoina päivänä ei kuulosta yhtään hassummalta. Lähdetäänkö yhdessä litkaamaan?
Voiko lohiakin litkata? Entä makeiden vesien kaloja?
Sillalle litkaamaan
9
214
Vastaukset
- ö-Öö
Litkaaminen lasketaan onkimiseksi.
Elikkäs jokamiehenoikeus, ei erillistä lupaa. Kandee hokata, kaikkialla ei onkiminenkaan sallittua, pääsääntöisesti koskipaikoissa, tai muista syistä.
Lohilla ja monilla muillakin kalalajeilla on luvat, silakka, ahven, siis nimenoman nämä onkikalat eri asia. Lohi tuskin litkaan tarttuu, jos tarttuu, taitaapi sitten olla kalastusrikos.
Sellainenkin. Rokastus kiellettyä. Tarkoittaa, kalaa ei saa koukuttaa kuin suusta. Jos tarttuu kylkeen, se sitten kehnonpi homma. Onhan noita kaloja ongessa ja virvelissäkin joskus kyljestä kiinni, ei saisi olla. Mutta kai sillä tarkoitetaan lähinnä koukuilla veden haravointia, mitä litkaaminen sinällään on.
Onkiessa saa käyttää kelaa, kaikki riippuu vieheestä, elikkäs syötistä. Mato, litkaamisen kohdalla pelkkä koukku, tai sitten pilkkiminen, se onkimista, Muut tavat vaatii ainakin valtionluvan ja yleensä lisäksi muita lupia. Hox. perhokalastusta ei lasketa onkimiseksi, vaikka se itseassa hyvin samankaltaista. Johtuu saaliskaloista, perholla pyydetään lähinnä jalokalaa, joskus haukea, ei silakoita tms.
Ei, en ole koskaan kalastanut litkalla. Jotenkin ryöstökalastuksen tuntuista. Sitäpaitsi, vaikka tuore silakka hyvää onkin, sen perkaaminen tylsää, paljon helpompi ostaa kaupasta, jos aikoo suutarinlohta tai silakkapihvejä tehdä.
Päätän kalastuskommenttini tähän. Oletan, kaikki nuo tiedot löytyy kyllä parissa minuutissa netistä.
=DW="teevee"
Luvaton onkiminen kelalla tarkoittaa että kela ei saa olla heitto-kela.
Heitto-kela vaatii luvan.
Lupa-tarkastajien tiukkuus vaihtelee asiassa todella paljon.
-
Minä vihaan Perho-litkaajia.
Samoin kun Norjassa sallittua sisä-vesi-kalastusta madoilla.
Vihaan myös pulleita Saimaan-Norppia.
Minä kun olen OIKEA Urheilu-kalastaja.
En mikään kesä-mökkiläinen verkon-repijä.
Savon-Kieltä en halua oppia koskaan kunnolla.
-
Aito urheilu-kalastaja rakastaa myös Suomuja.
Löytää hän niitä sitten vaatteittensa sisä- tai ulko-puolelta.
Urheilu-kalastaja on kuin Kokki-Karttanon tyttö.
Ruokaa ei prosessoida, se laitetaan.
H.- SillallekoMentäs
Voisin mielelläni perata ihan tuoreita silakoita. Pitäisiköhän mennä kysymään litkaajilta, jos joku haluaisi pestata minut silakkapalkalla perkaajaksi.
- ö-Öö
hunksz kirjoitti:
"teevee"
Luvaton onkiminen kelalla tarkoittaa että kela ei saa olla heitto-kela.
Heitto-kela vaatii luvan.
Lupa-tarkastajien tiukkuus vaihtelee asiassa todella paljon.
-
Minä vihaan Perho-litkaajia.
Samoin kun Norjassa sallittua sisä-vesi-kalastusta madoilla.
Vihaan myös pulleita Saimaan-Norppia.
Minä kun olen OIKEA Urheilu-kalastaja.
En mikään kesä-mökkiläinen verkon-repijä.
Savon-Kieltä en halua oppia koskaan kunnolla.
-
Aito urheilu-kalastaja rakastaa myös Suomuja.
Löytää hän niitä sitten vaatteittensa sisä- tai ulko-puolelta.
Urheilu-kalastaja on kuin Kokki-Karttanon tyttö.
Ruokaa ei prosessoida, se laitetaan.
H.Keloista
Asia juu vähän kiinni valvojasta, tulkinnat vaihtelee. Monet käyttää haspelikeloja onkimisessa, ei koukkua nyt kovin paljoa voi heittää. Olemassa onkikeloja, ei ne mun mielestä eroa perhokeloista oikein mitenkään, paitsi simppelimpiä. Ja pilkkiessä ei paljoa heitellä, oli kela mikä tahansa.
Toi perhokalastus siitä kohti hupaisa asia. Ihan onkivehkeet periaatteessa, mutta heitto tehdään siimalla ja vavalla, kela enenpi siimavarasto ja voi jarrutella, jos tärppää. Mun mielestä onkiminen ja pilkkiminen erittäinkin samanlaista hommaakin, toinen vaatii luvat, toinen ei. Ja siitä sais joku hienon oikeusjutun, jos menee onkimaan perhovehkeillä, tahi heittelemään onkivehkeillä :D
=DW= ö-Öö kirjoitti:
Keloista

Kutes hyvin tiedät.
Perho-kalastus vaatii hienostuneisuutta.
Etenkin vartalon-hallinnassa.
Joten ehkä se ei sovi kaltaisellesi maan-matoselle :)
-
Isaac Waltonin ajoista hommasta tuli jotenkin ylimyksellistä.
Siis väärin-käytöksille luotiin vakavat sanktiot.
Luultavasti samasta syystä turve-nuijat laittoivat perho-kalastuksen myös maassamme lupien taakse.
Alkoivat samalla paskoa Jalo-Kala vesiä ja jokia.
Karjalassa kuitenkin paljon vähemmän.
H.
- eppu2
Yli 65-vuotiaat voivat käyttää yhtä heittouistinta kerrallaan, ei tarvitse lupaa ja tietysti myös onkia.
- ö-Öö
Paitsi kalastuskieltoalueilla.
Ja lupamksuttomuut kokee vain valtionlupaa, yksittäisillä kalastuspaikoilla omat lupansa. Noita aika hankala selvittää etukäteen, jos menee kalastelemaan jonnekin outoon paikkaan.
Hauskis juttu luvista, omakohtainen. Mulla lohojoenrantaa pohjoisessa, mökki jne. Noo, mun pitää ostaa siihen valtionkortti ja joen lupa. Ja ulkopaikkakuntalaisen lupa, koska kirjoilla tsadissa. Mikäpä siinä.
Hauskis tulee siinä, siinä kalastellaan kaikilla mahdollisilla välineillä, katiskalla, verkoilla, ongella, virvelillä. Paikalla edes saa pitää verkkoja, katiskaa, edes onkia. Vaan, ketkä kalastaa, paikkakuntalaisia, kuin minäkin Ainoa kai joka ikinä maksanut luvat jokeen olen ilmeisimmin sitten minä :DDDD
Ei mun mielestä satunnainen salakalastaja oikein mitään vaikuta, usein kyseessä järjestelmällinen toiminta. Salakalastus harvoin aiheuttaa poliisin puuttumista asiaan.
Siis, pääsääntöisesti eläkelinen saa kalstaa iman lupaa. Siellä, missä saa, kaikkialla ei saa kalastaa, koska kalastus kokonaan tai osittain kielletty kokonaan.
Tosta aloituksen sillalta saa kalastaa litkalla ilman lupia. Ei pidä olettaa, että sama koskisi kaikkia siltoja. Ihan paikkakohtaista. Ja kielto koskee sitten myös loispummieläkeläisiäkin.
=DW= - eppu2
ö-Öö kirjoitti:

=DW=Joo tiedän kyllä, tuossa on lähellä yksi koski, jossa pojat joskus käy.
Siellä pitää oataa paikkalupa.
No umpikieltoalueille nyt tuskin tavallinen turisti meneekään. Voihan niitä olla salakalstajiakin.
Mielestäni Stadin viher-pipertäjät voisivat ostaa muutaman sata miljoonaa kiloa Piikkiön kirkastetta.
Upottaa kirkasteen Leningradin Prospekti Nevskeille.
Potemkin-kopion kera.
-
Saisimme tosi-kirkkaan Suomen-Lahden.
H.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729