Kansallisvaltiot sotivat keskenään, mutta monikulttuurista valtiota hallitsee terrorismi.
Kysehän on jaettavan riittävyydestä ei hyväntekijän varallisuus riitä, koska luonnossa ei
ole hyväntekijöitä. Heinäsirkkalaumat kun pääsevät valoilleen, ne syövät kaiken vihreän.
monikulttuurisuus johtaa terrorismiin
6
154
Vastaukset
- wqw
JOO tässä maksetaan LÖYSÄSTÄ maahantulopolitiikasta kovaa hintaa,
- kuten halla-aho ja linkola sanoo; RAJAT KIINNI, tietysti ongelmia riittäs jatkossakin, mutta vähemmän ja ne olisivat suppeampia muutenkin
- ja TÖITÄ HALUKKAILLE, EI VOI OLLA nii että työnteosta pitää kisata perk..le jatkuvasti, huippu-urheilussa KILPAILLAAN, mutta kilpailu pitäis lopettaa muissa kulttuureissa ja jutuissa sittenki! - eurooppakuolee
Ja EU:sta Suomi pois! Ei ota esim. Puolakaan mamuja elätettäväksi vaikka nyt niitä uhkaa EU sanktioilla ovat viisasta kansaa ja maksavat ennemmin typerät sanktiot EU:lle ja ehkä eroavat EU:sta kuin alkavat mamujen viikkorahoja maksamaan.
- klklkjh
Jotkut osaavat laskea että tulee halvemmaksi ottaa sanktiot kuin elättää maahanmuuttajia lopun elämää sekä turvata rauha maassa. Suomalaiset poliitikot eivät ole isänmaallisia, eivätkä he ole EU:ssa puolustamassa Suomea. Moni on irtaantunut nykyelämästä ja tapaavat maahanmuuttajia hyvin harvoin.
- JM-J
Niin paljon rahaa ei ole olemassakaan, että koko kehitysmaiden ongelmat pystyttäisiin pelkästään sillä ratkaisemaan. Vähän kun on saatu jotain kehitettyä, niin kohta paukkuu jo ja kaupungit ja sivistys on sileänä. vähäinenkin arvokas on ryöstetty ahneempien taskuihin eikä mikään muutu.
- Rajatkiinnihetinyt
Meillä on ongelma! Ei niinkään terroristit, vaan munattomat poliitikot, jotka eivät tee asialle mitään. Terroristien suojaksi on kehitetty lakejakin, ettei kukaan pysty edes kritisoimaan heitä.
Tässä ei tarvita mitään muuta kuin lakimuutos, etninen profilointi ja tehokkaat toimet joilla mätä aines poistetaan yhteiskunnasta. Jokainen, jolla edes epäillään olevan yhteyksiä terroristeihin tai omaa jonkinlaisia sympatioita toimintaa kohtaan, välittömästi kahleissa palautuskeskukseen ja kun laiva saadaan täyteen välitön palautus kotimaahan. Kaikki paperitta tulleet ulos maasta.- Eihän_me
tuolleen voida toimia. Sossujen, vihreiden ja vasurien kannatus romahtaa ja yhteiskunta tervehtyy jos mamujen ja muassaan tulevien ääriainesten seulonta aloitetaan ehdottamallasi tavalla. Aatteles nyt kuinka moni "todella tuottavassa työssä" oleva, kun kääntelee sen identittömän mamun papereita vuositolkulla, menettää noilla aatoksillasi sen sosialistisen suojatyöpaikkansa. Siitä se vasta poru nousisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438165Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834696Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683452- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181717Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591553Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661243Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791138