Kaikki naiset ja miehet Paulan taakse, vaalityö alotetaan. Vain yhteisellä
ponnistuksella voitamma vaalit. Uskoisin, että Paula on halukas edustamaan.
Paula Sihto itseoikeutettuna edusk.vaaleihin
18
293
Vastaukset
- Sakamazaa
Sihdon aika näissä skapoissa on ohitse, nyt on nuoren polven aka. Sihto on tainnut kaksi kertaa jäänyt valitsematta ja kerran valittu isolla rahalla. Hän tekee vaalipiirille suuren palveluksen kun jää kaupunginvaltuuteun tehtäviä hoitamaan.
- ojanpohjalla
Mitäs kaikkia skandaaleja sillä onkaan ollut? Kärysikö ratista ja mitä muita niitä onkaan?
- kansaakusetettu
Mm valehteli härskisti ettei ollut saanut rahaa Kehittyvien maakuntien liikemiesporukalta mutta kärähti kun asiakirjat tulivat julki ja olikin saanut 5000 EUROA! mutta sehän on kähminnöissä pikkuraha.
Valehtelijako eduskuntaan? - Täyspsri
Kivisaari ja Kattelus kehiin
- Tintinmunat
Ei ole Katteluksella edellytyksiä kokoavaksi voimaksi. Hän kun populistina tuppaa olemaan elitistinen eli kääntää kaiken itselle eduksi " enkö mä sitä sanonut "ei tollaasesta ole mihinkään", "mä olen rautainen" jne. Se on sellaanen vallan makuun tai ainakin luulottelee päässeensä. Paha yhdistelmä poiliisille, jolla muutenkin on luvattoman paljon valtaa, jota se käyttää mielivaltaisesti. Kivisaari on ehdokkaamme.
- poromestari
Sihto ja Kivisaari varmaan yhtä vanhoja jos ikään katsotaan, tauluja vaan taas kaupan kyllä se siitä
- Musiikkiluokalainen
Sihto on tietojen mukaan 56 v ja Kivisaari 45 v. Mutta tärkeämpää on pyrkiä tyssäämään sen Katteluksen pyrkyryys. Se on niitä lapsekkaita valikoivan tiedon tonkijoita. Ei sitä juuri kiinnosta mitä brittilehti Guardian meistä kirjoittaa, kuten maailmalle paraikaa leviävä Kaurismären haastattelu. Tuskin tämä Kattelus tietääkään kuka on Kaurismäki.
- Rannonkylänelvis
Sihtoa kannatetaan Ilmajoeltakin, kun Pirttikosken kängi on jo luovuttamassa.
Paulalla on mahdollisuus päästä läpi, muilla ei.
No ehkä Katteluksella myös.
Kivisaari jää eliitin lempilapseksi, jolla ei ole osaamista riittävän laaja. - Kirkkoherrat
Jaetaanko taas hautajaisissakin Paulan mainoksia?
No, sitä on tapoja monenlaisia... - albinoksia
Viime kerralla P. Kivisaari jäi muutaman kymmenen paikan päähän, Nyt sellainen ei enää toistu. Hänen kunnallisvaalien äänimääränsä osoittaa että Pasiin luotetaan. Kun hän nyt vielä duunaa KH:n puheenjohtajana kaksi vuotta ja astuu parlamenttiin, niin koko maakuntaa kiittää. Myös Ilmajoen Pirttikankaan (hik) kannattajat.
Se Kattelus on sellainen ökköönen ja luulee olevansa jotenkin suuremman tiedon haltija kuin mitä on. Sellaiseksi ei näinä aikoina ylevöitä siniristin pienoislippu. Pakolaiset ja maahanmuuttajat ja heidän jukuripäinen vastustaminen eivät nekään pitkälle kanna. - perseensuti22
musiikiluokalaiselle:
Ja mitä se Guardianille ja briteille kuuluu mitä Seinäjoella tehdään. Lopeta jo tuo orjailu ja nöyristely. Tehdään niinkuin meille itselle parhaiten sopii.
Tuskin brittejäkään vaivaa että mitähän ne seinäjokiset meistä ajattelee jos teemme oman etumme mukaiseasti ;) - Galkama
Keskustan kannatus on romahtanut, joten ehdokkaalta vaaditaan läpipääsemiseksi laajaa kannatusta muutenkin kuin kunnallisvaaleissa. Guardiani lainaa usein ja näkyvästi yksi paikallinen ehdokkaaksi kärkkyvä ja varsinkin niitä asioita, jotka sopivat hänen pirtaansa. Nyt olisi tilaisuus levittää A. Kaurismäen haastattelua ja siinä olleita ajatuksia mm. Pakolaisista. Hyvää mainosta Suomelle ja myös Seinäjoellekin, asiallista pohdintaa.
- Melkokolloo
Sihtoolla tais jäädä Ilmajoelllakin vaalivelat kökkämiesten maksettaviksi.
Pako Seinäjoele, siskonsa postilaatikkoon oli kikkailua. Epärehellinen lurjus, joka osoitti tyhmyytensä jakamalla mainoksiaan hautajaisissakin.
Kaikki äänet Kattelukselle, joka osaa käyttäytyä, osaa asiansa, ja nuori, fiksu kaunis.- hyi_yököttävää---
Ei mitään tapoja tyypililnen kyläkepu siis
- peräkyröläinen
Ai jaa vai sellanen tapaus, kenen hautajaisis mainostoimistoa pidettii, onko tuos perää ?
- factahommat
takaajat maksoi vaalivelat.
- keputusta
Kepu pettää:
A) aina
B) kun se itse siitä hyötyy
C) iltalypsyn jälkeen
niin vain kaatui alkoholilakikin. Äänestäjillä on kepun onneksi kultakalan muisti. - Spekulointia
Kaikki riippuu toimijoista ja tukimiesten osaamisesta.
Rahaakin pitää kerätä. Näistä kolmesta pärjää se, jolla on laajin verkosto .
Ja joka jaksaa hoitaa tukimiesten intoa ja pitää luontevasti yhteyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337571Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834506Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne663073- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141399Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070