Ei ole selvinnyt, kuka organisoi massamuuton!

Ruotsin läpi vyöryy yhtäkkiä 30000 nuorta miestä samalla tarkkuudella, kuin armeija liikkuu. Mikäli joku kuvittelee, että nuoret miehet olisivat yhtäkkiä päättäneet Iraqissa, Afganistanissa ja Somaliassa itsenäisesti lähteä Suomeen, niin kannattaa miettiä asia uusiksi. Kyseessä on somen kautta järjestetty muutto.
Viranomaiset Ruotsissa ja Suomessa ovat olleet asiasta tietoisia, mutta sitä ei kerrota. SPR on osannut varautua ja ainakin organisaatio oli kunnossa.
Ilman Suomen hallituksen hyväksyntää massiivinen rajanylitys olisi estetty.

Ilmeisesti asia on hyvin arka tuoda julkisuuteen. Varsinkin nyt, kun hölmöilyn karmeimmat jäliseuraamukset ovat esillä.

Osaako joku selventää tapahtumaa?

122

1664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täälläjoku

      Taannoin esitettiin että joku herra
      Amerikoista kävi Suomessa ennen tapahtumia.

      • Onkohan nyt niin, että tämä herra joka siellä jenkeissä tuntuu viihtyvän enemmän kuin paljon, oragnisoi lisää vastaavaa jenkkien aikaansaamaa hyvää muuttoliikettä.

    • pamelan.tekarit

      samasta syystä miksi täällä on italialaisia neuvomassa turviksia. Järjestöt, siis nämä vapaat liikkuvuudet jne toimii rajojen yli ja neuvovat toisiaan. Suomalaiset järjestöt on hyvin tietoisia milloin massat laitetaan liikkeelle. Ei mikään ole sattumaa. Jos supo toimisi oikein, se soluttautuisi niihin, tai mihin tasansa eurooppalaieseen järjestöön. Ja SOROS rahoittaa niitä. Eräällä suomalaisella järjestöllä on hyvin erikoinen rahankeräyslupa, katsoppas kuka siinä osoitteessa asuu vai asuuko kukaan? Ja jos asuu onko vielä edes oikeudellisessa vastuussa tekemisistään?

    • Epäilen, että politiikoista kaverukset Alex Stubb ja Calle Haglund olivat Ruotsissa käyneet asiasta sopimassa. Miksi muuten heidät olisi heitetty tunkiolle?

      • Stubbelo no twiittaillut reitin.

    • Hujhubbjjbjb

      Selvä asia että mukana on olleet ruotsin viranomaiset...?mamut oli ohjattu tukholmassa junaan jotka menee pohjoiseen ja suomen rajalle haaparantaan
      Järjsettiin vastaanottopiste jossa ei voinut jättää turvapaikkahakemusta vaan josta järjestyi bussikuljdtus tornioon....lippuja ei tarvittu eikä papereita kysytty ruotsissa...

      • Hallituksessa olivat nämä puolueet, jotka nyt vastustavat pakkopalautuksia.
        SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP. Toki Kokoomus, mutta on tulossa järkiin.
        Toivottavast tilapäistä oleskelulupaa vaatineet puolueiden puheenjohtajat osallistuvat Turussa kuolleiden hautajaisiin? Me kannamme täästä vastuun!

      • 715

        Siitä oli kyllä kuvaakin uutisissa kun ruotsalaiset olivat ohjaamassa "pakolaisia" Tukholman
        päärautaieasemalla Haaparannan junaan.
        Se näytti olevan aivan järjestettyä toimintaa,Oliko ne sitten ruotsalaisia viranomaisia tai
        salakuljettajia.
        Ei herättänyt mitään kysymyksiä meidän puolella mutta omassa päässäni kyllä ihmettelin,
        että tätäkö tämä vapaa liikkuminen nyt tarkoittaa.
        Orpo ei varsinkaan tehnyt elettäkään alkaakseen edes kirjaamaan tulijoita kuin vasta monen
        päivän jälkeen.
        Sitä ennen satoja oli häipynyt taksilla Torniosta ties minne.

      • tarkkanäköinen

        Juuri tässä juniin lastaamisen yhteydessä joku radion reportteri kertoi "auttajilla"olevan sdp tunnukset, tiukan paikan tullen todisteet tästä varmasti löytyy.

      • 715 kirjoitti:

        Siitä oli kyllä kuvaakin uutisissa kun ruotsalaiset olivat ohjaamassa "pakolaisia" Tukholman
        päärautaieasemalla Haaparannan junaan.
        Se näytti olevan aivan järjestettyä toimintaa,Oliko ne sitten ruotsalaisia viranomaisia tai
        salakuljettajia.
        Ei herättänyt mitään kysymyksiä meidän puolella mutta omassa päässäni kyllä ihmettelin,
        että tätäkö tämä vapaa liikkuminen nyt tarkoittaa.
        Orpo ei varsinkaan tehnyt elettäkään alkaakseen edes kirjaamaan tulijoita kuin vasta monen
        päivän jälkeen.
        Sitä ennen satoja oli häipynyt taksilla Torniosta ties minne.

        Vai ei Orpo tehnyt elettäkään. Varmasti järjesteli bisnestä vastaanottokuntoon, miksi siis suotta estelemään edes muodon vuoksi.
        Sitä paitsi kun näinkin suuri hätää kärsivä lapsilauma on liikkeellä, täytyy sille toki olla kädestä pitäen ohjaus.

    • Satanolla

      Suomen pääministeri lähetti maailmalle voimakkaan signaalin kaikkien halukkaiden tulla Suomeen. Matkatoimistot mainostivat. Ihmissalakuljettajat kuljettivat. Ruotsalaiset antoivat ilmaisen matkan läpi Ruotsin Tornioon asti. Siitä eteenpäin SPR, Maahanmuuttovirasto ja Suomen valtio opasti elätyksenetsijät eteenpäin kaikkialle Suomeen vastoin Suomen kansan tahtoa. Torniossa suomalaiset kansanjoukot tekivät parhaansa väkivallattomasti estääkseen maahantunkeutumisen, mutta eivät voineet mitään, koska Suomen Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos ei tehnyt elettäkään estääkseen, vaan rajavartijat jopa auttoivat matkatavaroiden kantamisessa rajan yli Suomen puolelle, ylempää tulleesta käskystä. Käskyketju yltää Suomen operatiiviseen valtionjohtoon, jota voi pitää pääsyyllisenä sekä massamuuton käynnistämisessä Suomeen että sen antamisessa jatkua aina näihin päiviin saakka keskeytyksettä. Kustannukset kohoavat kymmeniin miljardeihin euroihin ja ovat jo lamaannuttaneet kehityksen, suomalaisten toivon hyvästä tulevaisuudesta omassa, itsenäisessä isänmaassa ja uskon suomalaisen elämäntavan säilymisestä. Riittääkö vai pitääkö sanoa vielä nimetkin ?

      Suomi100-0

      • Nimet esiin, mutta Sipilän luulen tulleen yllätetyksi housut kintuissa.
        Ei muuten tuollaista hölmöilyä voi ymmärtää?

        Mukava olisi muuten nähdä, kun vastaavaan muuttoon osallistuisi nuoret naiset.
        Mitähän nämä suvakit sitten sanoisivat? Kiiluvasilmäiset ukot olisivat vastaanottamassa avosylin vastaan.

      • Hihiuhhiuhhihu

        Niinkö luulet...tämä sipilä vietiin säälukierroksrlle libanoniin joka teki sipilään lähtemättömän vaikutuksen mamujen siirtämisen tarpeesta suomeen...haaveilihan sipilä myös libanonilaisista jotta nekin pitäisi siirtää eurooppaan.

      • Hihiuhhiuhhihu kirjoitti:

        Edellisen hallituksen aikana asiat olivat sovittu. Nykyinen hallitus ei olisi kerinnyt neuvottelemaan. Haglundin ja Stubbin rooli kiinnostaa, koska lähtivät housut kintuissa pakoon!

        No syvästi katolinen Soini ulkoministerinä sopisi muslimien massamuuton, enpä ihan tältä istumalta usko. Tai määräys on tullut EU:n korkealta taholta!

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Nimet esiin, mutta Sipilän luulen tulleen yllätetyksi housut kintuissa.
        Ei muuten tuollaista hölmöilyä voi ymmärtää?

        Mukava olisi muuten nähdä, kun vastaavaan muuttoon osallistuisi nuoret naiset.
        Mitähän nämä suvakit sitten sanoisivat? Kiiluvasilmäiset ukot olisivat vastaanottamassa avosylin vastaan.

        En olisi koskaan uskonut että miehet joista ei edes tiedetä keitä he ovat ( ja monelta menisi yöunet jos tiedettäisiin ) saavat sellaisen vastaanoton Suomessa että luterilainen naispappikin meni suoraan sanottuna ihan sekaisin Irakin poikien takia ja riekkuu nyt kuin mielipuoli ja eikö siellä telttaleirissäkin lämmittäjiä riittänyt.Voisin oksentaa mutta pidättelen.

      • tämmöstätäällä

        Minua huolestuttaa se, että nämä "partalapset" istuvat peruskouluissa omien lastemme kanssa. Toivottavasti siellä eivät opiskele nämä poliisin tuhat "seuratuinta pakolaista". Toivottavasti opiskelurauha ja turvalisuus on kouluissamme otettu huomioon. Jotenkin vaan selkäpiitä karmii..

      • Ninnukkainen
        tämmöstätäällä kirjoitti:

        Joo.Koulussa jossa poikani on on 18-21 vuotiaiksi itseään sanovia ( mutta Allah yksin tietää oikean iän ) matuja teinien seassa.Tuijottavat tyttöjen rintoja,puristekevat persuksia ja tulevat koulun kuntosalille istumaan ja katselemaan kun tytöt treenaavat.Minusta koko asia on todella pervo ja ihmettelen miten tällainen käytäntö on edes mahdollista.Opettaja sanoi että tästä eteenpäin hän ei ikinä enää moiti suomalaista oppilasta joka pahimillaankin on enkeli näihin matuihin verrattuna.Sanoi että vaikutta siltä että osa porukasta ei ole käynyt minkäänlaista koulua ja muidenkin taso on niin ja näin mutta yksi yhteinen tekijä heillä kaikilla on : he eivät pidä naisopettajaa edes ihmisenä.Mutta ihan kivahan se on että Suomella on varaa alkaa opettaa parikymppisille miehille aakkosia.Hiljaa hyvä tulee...hyviä veronmaksajia..hahahaha..

      • Ninnukkainen kirjoitti:

        Onkohan tämä sitä kotouttamista, aloitetaan aivan alusta Jukolasta alaken.

      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Edellisen hallituksen aikana asiat olivat sovittu. Nykyinen hallitus ei olisi kerinnyt neuvottelemaan. Haglundin ja Stubbin rooli kiinnostaa, koska lähtivät housut kintuissa pakoon!

        Tuo kaksikko edellisessä hallituksessa suhmuroi ja möläytteli niin paljon läpiä päähänsä, että kaiketi joku äykkäämpi on jo ohjeistanut häipymään.
        Pelkkä kestohymy ja varovaroilla pörrääminen ei oikein ole todiste valtiomiestaidoista, tosi sitä samaa jatkaa tämäkin eliittihallinto.
        Mutta Wienissä oli vähän vastaavanlainen kongressi melkolailla sata vuotta taaksepäin, riitti kun ryypättiin ja tanssittin, liekö esimerkki kaivettu sieltä.
        Tuo kongressihan tanssi euroopan rajoja uusiksi ja tämä matutus tuntuu olevan vähän samansuuntainen toteutus, ei minkäänlaista kontrollia, kunhan antaa mennä ja keksitään syitä ja selityksiä.
        Tosin näiden syiden ja selitysten keksimiseen on palkattu (työnantajan piikkiin) suunnaton avustaja-armeija, ei tarvi muuta kuin lukea käsikirjoitukset, paras voittakoon.

    • Ihijikijji

      On jännä juttu ettei dublin sääntöjä ei noudatettu näiden marokkolaisten kohdalla..

    • Ninnukkainen

      ISIS sanoi yli vuotta aikaisemmin että tulee nostattamaan isot pakolaisaallot Eurooppaan ja soluttamaan taistelijoitaan mukana,kouluttamiaan miehiä,naisia ja lapsia.Näin ISIS sanoi tekevänsä ja niin todella tapahtui ja Merkel toivotti tervetulleeksi.

      • Mä luulen, että Merkel pelasti Syyriasta osan eliitistä sodan jaloista. Samaan syssyyn lähti sitten myös muista sotaa käymättömistä maista Marokosta ja Irakista joutilaita nuoria miehiä. Näitä sitten suomalaiset hölmöt hyysäävät muka pakolaisina. Rajan yli saa tulla kuka tahansa ja ilmoittautua SPR:n hotelliin veronmaksajien piikkiin nimellä ja iällä, minkä sopivaksi katsoo.
        Osa pääsee oikein kotimajoitukseen nk matupatjalle.

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Mä luulen, että Merkel pelasti Syyriasta osan eliitistä sodan jaloista. Samaan syssyyn lähti sitten myös muista sotaa käymättömistä maista Marokosta ja Irakista joutilaita nuoria miehiä. Näitä sitten suomalaiset hölmöt hyysäävät muka pakolaisina. Rajan yli saa tulla kuka tahansa ja ilmoittautua SPR:n hotelliin veronmaksajien piikkiin nimellä ja iällä, minkä sopivaksi katsoo.
        Osa pääsee oikein kotimajoitukseen nk matupatjalle.

        Sanos muuta.Moni äijä on jo vuosikaudet pyörinyt ympäri Eurooppaa,usein tehnyt rikoksiakin kaikkialla mihin on pysähtynyt ja vaihdellut nimeä välillä ja kun tämä Ibrahim Ali Baba joka ei itsekään enää muista kuka ja mistä oikeasti on ja vielä huonommin muistaa ikänsä vihdoin saapuu Suomeen niin eikö täällä kaakateta kädet ojossa vastaanottamassa poikaparkaa joka tulee sodan jaloista.Sitten kun huomataan että tämä Ibrahim Mikä Lie on huijari ja vuoden päivät ollut täällä elättinä eikä ansaitse turvapaikkaa niin eikö siellä joku suomalainen luuserilauma ole estämässä palautuksia.

      • Ninnukkainen
        Ninnukkainen kirjoitti:

        Meidän suurin vikamme on niin suuri sinisilmäisyys että ilkeämpi kutsuisi sitä jo typeryydeksi.Mistään ei opita.Ja kaikista sinisilmäisimpiä näkyvät olevan päättäjämme ja se tekee tästä tilanteesta todella pahan.Jos Ali Uma Bumbum 48v. Irakista,monet päät katkonut ja terrorismiin taipuvainen sanoo olevanasa Mohammad Khamir 18 v. Syyrista ja turvapaikan tarpeessa,ISIS-mörköjä paossa niin sehän uskotaan ilman muuta.Tämä ukkolauma tuli tänne hiukset geelissä ja läppärit ja älypuhelimet kourassa mutta kuinka ollakaan sodan tiimellyksessä henkilöllisyyspaperit oli kaikilta jääneet " sinne jonnekin ".Eikä sinisilmäidiootille tietenkään tule mieleenkään epäillä että ehkä passit ja paperit " hävisi " kun kyseinen tulokas ei halua että kukaan saa selville kuka hän oikeasti on.Suurin osa valehteli jo heti tullessaan maahan.Sanoivat olevansa Syyriasta vaikka tulivat aivan muualta.Moni jo vuosia Euroopassakin kierrelleenä.Vuosia elätetään täällä ihmisiä jotka eivät ole kertoneet edes oikeaa nimeään.On maailma mallillaan !

      • Ei opittu, vaikka heti ensimmäisten tulijoiden joukosta paljastui partalapsi, joka esittäytyi Sipilälle 17- vuotiaaksi. FB päivitysten mukaan oli ollut Euroopassa eri maissa pitkään. Jossain kuvassa omassa FB:n oli Kalashnikov kädessä.
        Mahtaneeko vielä oleskella Suomessa?

        Vasta nyt, jotkut politiikot alkavat tulla järkiinsä. Tietenkään demarit eivät kuulu joukkoon Vihreistä puhumattakaan. RKP:n suhteen ei enää pitkään aikaa ole voinut mitään järkevää odottaa, muuta kuin eläkkeelle siirtymistä.

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Ei opittu, vaikka heti ensimmäisten tulijoiden joukosta paljastui partalapsi, joka esittäytyi Sipilälle 17- vuotiaaksi. FB päivitysten mukaan oli ollut Euroopassa eri maissa pitkään. Jossain kuvassa omassa FB:n oli Kalashnikov kädessä.
        Mahtaneeko vielä oleskella Suomessa?

        Vasta nyt, jotkut politiikot alkavat tulla järkiinsä. Tietenkään demarit eivät kuulu joukkoon Vihreistä puhumattakaan. RKP:n suhteen ei enää pitkään aikaa ole voinut mitään järkevää odottaa, muuta kuin eläkkeelle siirtymistä.

        Demarit menee vaikka kaikki samaan hautaan terroristien kanssa mieluummin kuin myöntää että Suomen on radikaalisti muutettava kurssia ja me ei voida jatkossa toimia koko maailman Joulupukkina ja Jeesuksena.On tehty ihan hirveitä virheitä ja näiden selvittelyssä tulee menemään ikuisuus.Kun ei turvapaikanhakiljalta oltu yli vuoden aikana saatu edes nimeä selville.Miten näille voidaan turvapaikkoja myöntää kun ei rehellisyyden nimissä edes tiedetä keitä ne on.Jos Suomi on itsenäinen valtio ja itsenäisyys edes jonkin arvoinen tälle kansalle niin eikö nyt pösilöimmänkin luulisi tajuavan että nyt on se paikka jolloin meidän pitää kaikkien vaatia tähän pakolaissirkukseen muutosta ja palautusten aloittamista nyt heti rivakkaan tahtiin vaikka kymmenen punatukkaista pappia roikkuisi lentokoneen siivissä.

      • Ninnukkainen kirjoitti:

        Sanos muuta.Moni äijä on jo vuosikaudet pyörinyt ympäri Eurooppaa,usein tehnyt rikoksiakin kaikkialla mihin on pysähtynyt ja vaihdellut nimeä välillä ja kun tämä Ibrahim Ali Baba joka ei itsekään enää muista kuka ja mistä oikeasti on ja vielä huonommin muistaa ikänsä vihdoin saapuu Suomeen niin eikö täällä kaakateta kädet ojossa vastaanottamassa poikaparkaa joka tulee sodan jaloista.Sitten kun huomataan että tämä Ibrahim Mikä Lie on huijari ja vuoden päivät ollut täällä elättinä eikä ansaitse turvapaikkaa niin eikö siellä joku suomalainen luuserilauma ole estämässä palautuksia.

        Kallion seurakunta tuskin saa järjestettäväkseen uhrien hautajaisia!

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Kallion seurakunta tuskin saa järjestettäväkseen uhrien hautajaisia!

        Olisi ihan oikein vaatia että nimenomaan Kallion seurakunnasta tulee matujen lempipappi siunaamaan vainajat.Tosin taitaa olla nykyisin jo niin sekaisin ettei selviytyisi kirkollisista toimituksista.

      • pastoorikuutamolla

        lemmikki pastoori taitaa olla lataamossa. pastoorska on ihan kuutamolla. mitähän höpöttäs kuoppajuhlissa. varmaan ylistäs puukottajaa ja panis halvalla viattomia uhreja.

      • Ninnukkainen
        pastoorikuutamolla kirjoitti:

        lemmikki pastoori taitaa olla lataamossa. pastoorska on ihan kuutamolla. mitähän höpöttäs kuoppajuhlissa. varmaan ylistäs puukottajaa ja panis halvalla viattomia uhreja.

        On ne videot olleet kamalaa katsottavaa missä se on hihhuloinut ihan huolella siinä matuhurmiossa.Ihan kuin riivattu.Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko tuollaisen nähdessään,siinä ei ole kyse lähimmäinen rakkaudesta,kristillisyydestä tms.vaan ihan puhtaasti raiteiltaan menneen henkilön fanaattisesta halusta matuihin.

    • roletaari

      Hallituksemme sopi asiasta Ruotsin kanssa.

      Lieneekö vahinko kun TV:sta tuli jokin aika sitten puolen tunnin dokumentti kolmen afgaaniveljeksen matkasta Euroopan halki Ruotsiin.
      Dokumentin loppupäässä näytettiin kun svedut veivät veljekset Malmössä varusvarastolle sovittamaan talvivaatteita ja heille selitettiin, että Suomessa on kylmä.
      Yksi hepuista katsoi kännykästään missä se Suomi on ja ilahtui syvästi havaitessaan maamme koon ja niukan väestön.

      Kyllä Ruotsi auttoi mutta kuka lieneekään ollut meidän puolen yhteistyökumppani?

      Harras toiveeni on, että kyseinen puolituntinen tulisi uusintana. Onhan siellä turhempiakin uusintoja ja tuolla dokumentilla olisi valistava vaikutuskin.

      • Sen nyt ainakin tietää, että SPR on käärinyt tuohta määrättömästi.
        Minne raha on päätynyt, vain harva tietää. Pär Stenbäck (RKP) on kuulemma rikastunut SPR:n pääsihteerinä. Sen jälkeen hän on kunnostautunut RKP:n eminenssinä käärimään aktiivipolitiikkoja i fickan. Paavo Lipposen ja Kimmo Sasin jäätyä pois Eduskunnasta hän sanoi TV:ssä, että pitää hankkia uusia " ystäviä". Kai hän ainakin joitain demareita on löytänyt.

    • jevev

      Padeia-instituutin perustaja, Barbara Spectre, kertoo:

      toteaa:

      ”Luulen antisemitismin nostavan päätään, koska Eurooppa ei ole vielä sopeutunut monikulttuuriseen elämäntapaan. Meillä merkittävä rooli tulevassa muutoksessa, minkä täytyy tapahtua. Eurooppa ei ole vielä oppinut olemaan monikulttuurinen. Euroopan yhteisöt eivät tule olemaan niin monoliittisia kuin menneellä vuosisadalla. Juutalaiset tulevat olemaan muutoksen keskiössä. Se on suuri askel Euroopalle otettavaksi. Heidän yhteisöistään tulee monikulttuurisia sekä meitä juutalaisia paheksutaan johtavan roolimme vuoksi. Mutta ilman tuota roolia ja koko muutosta Eurooppa ei tule selviämään.”

    • Lhgbkjm

      Muslimi miehet on lähetetty tänne

      Ruotsissa Gävle moskeija on innokas islamin levittäjä ja organisointi muslimi miesten lähettämisen

    • rikollistenparatiisi

      sipilä tilasi elintaso turistit suomeen. sipilä maksoi kepun velat.
      lipevä lesta keksi kuinka saa sijoittamansa rahat takasin korkojen kera. kutsuipa mussut ilmais eläteiksi kepun vokki hotelleihin. lihapatojen ääreen.

      jopa alkoi ropista rekkalastettain käteistä kepun verovapaseen laariin. kokkareet mukana tienaamassa fantsuu käteistä. urpu ja nassiima mukana matu pisniksessä. samoin orpon muija tienaa tekemällä valituksia.
      sippilä pelkäs yleislakkoa ja tilasi moni osaajat rikkureiksi. homma meni pieleen moni osaajat ei osannu lukea, kirjoittaa eikä tehdä mitään. osaavat vaatia parempaa ruokaa enemmän rahaa ja muuta hyvää. nyt maturumban kulut jo yli 8 miljoonaa €uroa yhdessä päivässä.
      rikolliset etenkin marokosta tulleet suomeen, nimet, kansallisuus ja ikä valehdeltu. esiintyneet monilla eri m´nimillä monessa maassa joka maassa tehneet rikoksia täällä raiskanneet ja tappaneet.

      • Ninnukainen

        Mutta tätä totuutta ei muutama viikko sitten edes olisi saanut ääneen sanoa.Sananvapauskin on ollut vaakalaudalla ja media todella pelannut matujen pussiin kokoajan.Mutta vaikka luuserieukot roikkuvat matujen käsipuolessa ja poliitikot ovat sokeita ja ihan pihalla niin Taivahan kiitos on tässä maassa vielä ihan täyspäisiäkin ihmisiä joita ei viedä kuin pässiä narussa .

    • petturitulosmaasta

      lähetetään suomen vajakki hallitus, maahan laittomasti lampsineiden vajakkien kanssa paluumatkalle eikä tarvii tulla takasin. koko sakille ikuinen maahantulokielto. nauttikoon vajakkihallitus vuorostaan mussumaiden vieraanvaraisuutta ilmais täysi hoidossa. varmaan on paremmat olot kuin meidän kylmien suomalais tavisten keskuudessa.

      • Ninnukkainen

        KANNATETAAN ! Vajakit ja suvakit ulos ja Suomi nousuun !

    • hjfghfg

      Carl Haglund(Rkp), Petteri Orpo(Kok) ja Sipilä.
      Siinä syylliset.
      Miksi Haglund? Siksi, että hän sopi Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa v. 2015 alussa, että Suomeen saa laittaa tulemaan 50.000 matua eli irakilaista ja muuta marokkoa.
      Ja niin kävi. Ja nyt ollaan kusessa.
      Haglund jätti sitten politiikan.

      • Eli RKP on syyllinen, kuten olen epäillyt. Apuna tietysti Alex Stubb!
        RKP ansaitsee paikan ikuisessa oppositiossa. Oikeasti se pitäisi syrjäyttää kaikesta poliittisesta toiminnasta kuten SD i Sverige. Saaristo lauttaliikenna ja Ahvenanmaan tukeminen pitää lopettaa, kunnes pakolaisongelma on ratkennut.
        SPR:n varat kansallistettava!

    • poissavutorpista

      Niinpä. 1960-70 -luvuillakin joku organisoi massamuuton Suomesta Ruotsiin. Suomalaisia muutti, ei suinkaan naurettavat 30.000 vaan yli 300.000. Ja hyvin "samalla tarkkuudella". Tämän hölmöilyn jälkiseuraamukset ovat hyvin esillä: Suomen väestö suhteessa Ruotsin pienenee jatkuvasti. Ruotsilla menee taloudellisesti todella hyvin, taas kerran. Ja ottavat todella paljon maahanmuuttajia vastaan. Väkiluku lähes 10 miljoonaa. Jo tämän takia oma talous toimii. On toki ongelmiakin. Siitä huolimatta. Sama myös Saksassakin. Me jäämme yhä jälkeen muusta Euroopasta. Halla-Ahoinemme ja Soinimme. Ja persuasenteinemme. Toivoisi, että tämä savutorppiemme Suomikin jo entäisi muuhun Eurooppaan ja maailmaan.

      • Ninnukkainen

        Ja miten nämä tänne tulleet kamelipaimenet auttavat saamaan taloutemme nousuun ?Hehän ovat aivan valtava menoerä.Rahaa palaa niin ettei mitään rajaa ja vastineeksi ei saada yhtään mitään. Otan mieluummin vaikka kaikki savutorpat takaisin kuin kadut ja torit ja ostoskeskukset täyteen näitä elätettäviä.Ruotsi on aivan täysin kusessa matuongelmansa kanssa.

      • Suomalaiset menivät teollisuuteen töihin. Ei heitä majoitettu hotelleihin.
        Evakot olivat maahanmuuttajia, vaikka oman maan kansalaisia.
        Heitä ei saanut asutttaa ruotsinkielisille alueille. Tälläinen rikos ei vanhene koskaan. Ajatelkaa, jos Helsinki alkaiisi rajoittaa ruotsinkielisten muuttoa kielipoliittisista syistä?

      • roletaari
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Suomalaiset menivät teollisuuteen töihin. Ei heitä majoitettu hotelleihin.
        Evakot olivat maahanmuuttajia, vaikka oman maan kansalaisia.
        Heitä ei saanut asutttaa ruotsinkielisille alueille. Tälläinen rikos ei vanhene koskaan. Ajatelkaa, jos Helsinki alkaiisi rajoittaa ruotsinkielisten muuttoa kielipoliittisista syistä?

        Menin sveduihin 1964. Ainoat saamani maksuttomat palvelut olivat junalittera Tukholmasta minulle osoitetulle työpaikkakunnalle Belkingeen, Sölvesborgiin ja mentyäni sinne iltamyöhällä ensimmäinen yö ok:n olohuoneen sohvalla.

        Ensimmäisestä aamusta alkaen töihin syyläritehtaalle 9h:n työpäivään ja minulle osoitettuun asuntoon vahan ok:n yläkertaan maksamaani TÄYTTÄ VUOKRAA vastaan.

        Erehdyin kerran mainitsemaan svrdupomolle Suomen 8h:n työajasta niin välittömän vastauksen sisälto oli "mene takaisin sinne Suomeesi"!
        Olipa muuten aivan oikeassa.
        Tietenkin elimme Ruotsin kalenterin mukaan mm. juhlapyhien osalta.

        Minua vitutttavat nämä Ruotsiin vetoajat koska ne eivät tiedä paskan vertaa mistä lätisevät!

      • Ninnukkainen
        roletaari kirjoitti:

        Juuri noin,kertoo siitä miten vähän suvakit tajuavat maailman menosta.Ruotsiin lähtijät olivat työsiirtolaisia,Ruotsissa tarvittiin työvoimaa.Nyt tänne lappava ukkolauma on turvapaikanhakijoita joilla monella on taskut täynnä rahaa jo tullessa mutta totta mooses Suomi silti maksaa oleilun .On törkeää edes puhua näistä kahdesta asiasta samana päivänä.Te jotka hyysäätte näitä huijareita niin eikö oikeasti omatunto yhtään kolkuta kun vertaatte poseeraavaa geelipäätä ja niitä nais-ja lapsiparkoja jotka oikesti ovat kokeneet sodan kauhut Syyriassa ja ovat siellä edelleen ja joiden suuren hädän varjolla nämä nuoretmiehet rynnivät joukolla Eurooppaan,valehtelivat silmät suut täyteen tullesaan ja pysyvät nyt riesanamme näköjään maaiman tappiin.

      • Ninnukkainen

      • kristitytislamistit

        Niinpä, krooninen tauti on saatu, jota ei enää voi parantaa, Ennaltaehkäisy tässäkin asiassa olisi ollut sitä oikeata toimintaa ja olisi yhä edelleen. Jotakin etuja näille politiikan jättäjille varmaan jossain on luvattu tästä. Ja sitten vielä laitetaan kristittyjen syyksi, jos yhteiselo ei oikein suju. Ja eräät kääntyy kristityiksi, kun kristittyjä vainotaan lähtömaassa, jonne ei enää voi palata. Missä keskuksia on, lorvaillaan iltasella kauppojen vaiheilla häiriten muita. Itse välttelen jo määrättyjä alueita ja jopa paikkakuntia.
        Kotoutuminen ei näemmä auta, jos kerran toisen ja kolmannen polven maassa asujat liittyvät ääriliikkeisiin, joten se siitä. Sitäpaitsi inhoan jo koko sanaa kotoutua. Kotoudutko itse, jos muutat muualle. Totut tietysti uuden maasi tapoihin, mutta tuleeko sinusta sydämeltäsi joku muu kuin suomalainen, kysyn vaan.

    • P.Aholainen

      Muslimit valloittavat Euroopan massamaahanmuuton ja nopean lisääntymisen kautta!

      Näin on ennustettu ja se on juuri nyt käymässä toteen:
      https://www.youtube.com/v/WCGYKSEsYFM?start=170

      Muslimi voi ottaa vaimokseen tai jalkavaimokseen minkäuskoisen tahansa ja naisen tehtävä on tuottaa madollisimman paljon lapsia. Islamin uskosta eroaminen on kielletty kuoleman uhalla, eikä musliminainen saa naida muunuskoista. Näin on varmistettu, että kerran muslimi on aina muslimi ja, että vähitellen kaikista ihmisistä tulee muslimeita. Paholainen osaa hommansa.

      • Näin se on näillä maahantulleilla nuorilla miehillä on omassa maassaan lapsivaimo, tai sellainen järjestetään. Suomesta voi toki hankkia synnytyskoneita aivan kuinka paljon vain. Kone hylätään, kun se on hyödytön!

      • Joku imaami oli sanonut, että valloittakaa Eurooppa kohtujen avulla.
        Suomi on täynnä ylipainoisia naisia, jotka kuvittelevat saavansa rakkautta.
        Heidän tehtävänsä on toimia elättäjänä ja synnytyskoneena.

      • Ninnukkainen

        Joo...paksut tytöt silmät viiruina paksujen poskien takana ja luulevat että nyt..oi nyt se elämän rakkaus tuli aasilla ratsastaen...siis kyllähän se varmaan kovasti paksulla aasillaan ratsastaakin mutta rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.Suosittelisin näille naisraukoille arabiankielen opintoja mahdollisimman pian että ymmärtäisitte mitä ne ihanat suklaasilmät teistä tosiasiassa toisilleen sanovat.Järkyttyisitte varmaan kuoliaiksi !

    • mulateiksi

      Tämä on EUn suunnitelma tuhota valkoihoiset jihadistien avulla. Nämä jihadistit takevät sitten mulatteja suvakkien kanssa Suomen täyteen. Näitä matuja EU on määrännyt Suomeen 62 000 000 ! Näin varmistetaan kansan vaihto nöyriksi orjiksi tuleville tyranneille.

      • Luulen, että Merkelille tuli paha virhe arvio. Hän aikoi evakuoida Syyrian sodasta miljoona syyrialaista. Virran mukana lähti koko lahi-itä ja Pohjois-Afrikka. Irak luultavasti tyhjensi vankilansa ja lähetti Suomeen?

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Luulen, että Merkelille tuli paha virhe arvio. Hän aikoi evakuoida Syyrian sodasta miljoona syyrialaista. Virran mukana lähti koko lahi-itä ja Pohjois-Afrikka. Irak luultavasti tyhjensi vankilansa ja lähetti Suomeen?

        Siltä se tosiaan vaikuttaa.Suomi sai Irakin rikolliset.Voisin itkeä säälistä kun muistelen parin vuoden takaista aikaa ja hyväntahtoisia suomalaisia .Uutisoitiin kuinka Suomeen tulee Syyrian pakolaisia pohjoisesta.Oli syksy.Torniossa paikalliset mummelit kutoivat villasukkia " pakolaisille jotka tulee sieltä kauhesta sodasta "No joo...tuli 30 000 nuorta miestä jotka moittivat ensimmäisenä pahaa ruokaa,ostivat kaikki Prepaid liittymät ja moni hyppäsi taksiin ja hurautti Torniosta suoraan Turkuun.No mikä ettei kun massia piisaa.Taisi merkkikuteissa vuosikaudet pitkin Eurooppaa pyörineille jäädä ne villasukat sinne Tornioon.

    • NeuvoksiKaikille

      Asia on juuri noin.Huono puoli on se,että asia vaatii sisällissodan.Palapelissä ei ole ratkennut minulle se.kuinka tuhannet ISIS taistelijat aseistetaan Suomessa.Toisaalta kyllä CIA keinot keksii.Viisas ihminen realisoi omaisuutensa ja muutta johonkin itsenäiseen valtioon joka ei ole pankkiirien hallussa.Esimerkiksi Venäjän karjalassa pärjää hyvin kun myy asunnon täältä.

      • löt8944g

        Kyllä käsikranaatit ja muut aseet kulkevat kätevästi matkatavarana ja Schengenin pellet vielä kantavatkin ne rajan yli! Saatte nähdä, että me tulemme tästä rajattomuudesta vielä kärsimään. Tulli on onneksi pysäyttänyt ison erän ammuksia ja räjähteitä, mutta se olikin vain testi, että pystyykö tarvikkeita tuottamaan postilla Suomeen. En ole ainakaan kuullut, että maahantulijoiden tavaroita tarkistettaisiin huolellisesti räjähteiden ja aseiden salakuljetuksen varalta, OLETTEKO TE? ... Ettei vain tämänkin olisi yksi osa tätä sinisilmäistä hölmöyttä, joka maassamme vallitsee. (En sano, että kansa on tyhmää, mutta päättäjät enimmäkseen aivan selvästi kyllä ovat!)

        Luulisi rajavalvonnalla olevan tarvetta jo pelkästään aseiden salakuljeltuksen estämiseksi, mutta miksei Sipilä tee mitään? Olen jo alkanut epäillä, että kohta hän tulee kaapista ulos ja ilmoittaa olevansakin muslimi.

        Pakolaiset pitää hoitaa omassa kulttuurissaan, eikä päästää ongelmia pesiytymään Suomeen! Siksi ei tarvita minkäänasteista turvapaikkaturismia, joka uhkaa jo omaa kulttuuriamme.

      • löt8944g kirjoitti:

        Suomessa on jo armeija. Tarvitaan enää aseet. Siis jihadisti armeija!

    • Se-Suurin-UHKA

      Tietysti Suomen hallitus tiesi mitä tulee vuonna 2015. Erään hallituksen istunnon jälkeen todettiin että, "Suurin uhka tässä tilanteessa on suomalaisten rasismi tulijoita kohtaan."

      • Minäpä luulen, että tulijat suhtautuvat kielteisesti "vääräuskoisiin".
        Onko se samaa kuin rasismi? Suomalaiset ovat sinisilmäisiä hölmöjä.
        Emma Kari oli käynyt matuleirissä. Kyyneleet silmissä oli selittänyt videolla, että täällä on naisia ja lapsia. Leirissä ei ollut yhtään naista tai lasta!!!
        Emma Kari, Ville Niinistö, A-M Henriksson ja Husu Hussein ovat kaikki käyttäneet julkista asemaansa valeuutiseen ja vihapuheeseen.

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Minäpä luulen, että tulijat suhtautuvat kielteisesti "vääräuskoisiin".
        Onko se samaa kuin rasismi? Suomalaiset ovat sinisilmäisiä hölmöjä.
        Emma Kari oli käynyt matuleirissä. Kyyneleet silmissä oli selittänyt videolla, että täällä on naisia ja lapsia. Leirissä ei ollut yhtään naista tai lasta!!!
        Emma Kari, Ville Niinistö, A-M Henriksson ja Husu Hussein ovat kaikki käyttäneet julkista asemaansa valeuutiseen ja vihapuheeseen.

        Totta puhut.Näkevät näkyjä ja valehtelevat eli ovat samanlaisia kuin lellikkinsä matut.Ei ihme kun löytyy ymmärrystä ilman pienintäkään kritiikkiä kun itse ovat samanlaisia.Niinhän se Kallion Kahjokin palautuksia vastustaessaan tunki väkisin poliisauton eteen ja samaan aikaan hoki : "Kuvatkaa kun ne ajaa mun päälle." On surullista nähdä kun ihmiset alkavat keksiä juttuja ajaakseen asiaansa ja valehdella kirkkain silmin.

    • Mitä nuori Suomessa oleskellut arabi mies kysyy, vasta maahantulleelta.
      Joko olet löytänyt itsellesi oman valkoisen lehmän.?
      Nämä kotoutuneet hommaavat näitä omien vaimojensa tuttavapiiristä!

      • Ninnukkainen

        Suomalainen nainen ....huh-huijaa---liberaalin länsimaisen maan tasa-arvoon tottunut ja elämässä helpolla päässyt mutta itsetunnoltaan jostain syystä hyvin heikko .Lumoutuu kun Ahmed katsoo silmiin ja uskoo tietenkin kaiken mitä tämä älyää niin eksoottisesti murtaen korvaan höpistä.Tosiasiassa Ahmed hyvin,hyvin harvoin on oikeasti rakastunut,ei edes ihastunut mutta käsipuolessa punoittava meijän Leena on hyvä olla olemassa turvapaikkapäätöstä odotellessa ja saahan siihen paineensa purettua ja jos ei saa niin ei muuta kuin lapsia ja vammaisia kämimään.Noinhan se tuossa kulttuurissa menee.Kotona Irakissa voi olla väsynyt vaimo ja liuta kersoja joten kivahan se on täällä Hölmölandiassa keski-ikäisen ukkomiehen vapaata teiniä esittää.

        Luin jostain nimen matupatja, joka kuvaa hyvin naista joka ottaa miehen, jonka menneisyydestä ei tiedä mitään. Suomessa aviossa oleva Ahmed voi olla sinkku Mohammad ja marokkolaisesta tulee algerialainen tai päinvastoin..

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Luin jostain nimen matupatja, joka kuvaa hyvin naista joka ottaa miehen, jonka menneisyydestä ei tiedä mitään. Suomessa aviossa oleva Ahmed voi olla sinkku Mohammad ja marokkolaisesta tulee algerialainen tai päinvastoin..

        Luulen että voisi siinä hurmion hetkellä pissa lirahtaa ihan silkasta pelostakin jos tietäisivät mitä muuta se " patjalla " pomppiva miekkonen on viimevuosina tehnyt...kynnenaluset vieläkin kuivuneessa veressä mutta niin namia vaan on meijän Leenalle ettei se mitään huomaa.

      • Ninnukkainen kirjoitti:

        Suomalainen nainen ....huh-huijaa---liberaalin länsimaisen maan tasa-arvoon tottunut ja elämässä helpolla päässyt mutta itsetunnoltaan jostain syystä hyvin heikko .Lumoutuu kun Ahmed katsoo silmiin ja uskoo tietenkin kaiken mitä tämä älyää niin eksoottisesti murtaen korvaan höpistä.Tosiasiassa Ahmed hyvin,hyvin harvoin on oikeasti rakastunut,ei edes ihastunut mutta käsipuolessa punoittava meijän Leena on hyvä olla olemassa turvapaikkapäätöstä odotellessa ja saahan siihen paineensa purettua ja jos ei saa niin ei muuta kuin lapsia ja vammaisia kämimään.Noinhan se tuossa kulttuurissa menee.Kotona Irakissa voi olla väsynyt vaimo ja liuta kersoja joten kivahan se on täällä Hölmölandiassa keski-ikäisen ukkomiehen vapaata teiniä esittää.

        Pahinta on kun nämä Ahmedit kuvittelevat kaikkien suomalaisten naisten olevan helppoja nakkeja. Matkustaminen Helsingissä julkisilla kulkuneuvoilla on tullut nuorille naisille mahdottomaksi. Aina on joku lyöttäytymässä seuraan!

    • näin.semenee

      Tässä nappiin osunut ennustus syyrialaismiehen suusta.
      http://mvlehti.net/2017/08/23/paivan-video-terveiset-syyriasta-ja-ennustus-euroopan-kohtalosta/
      Tämä on juuri juutalasiten EU suunnitelma.
      "EU:n isä, kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, oli salaliiton johtaja, jonka tavoitteena on tuhota Euroopan kansat. Jo v. 1923 hän julisti vapaamuurariveljilleen, että "juutalaisen aatelisrodun" on tultava Euroopan valtiaaksi. Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten ja mustien kanssa. Tuloksena on ali-ihmisiä, helposti hallittavia, vailla luonnetta."

      • Ninnukkainen

        Miten ihmeessä tämäkin saataisiin vyörytettyä juutalaisten syyksi...hahaha.. nyt on kyllä jo ihan pakko nauraa,on niin surkea yritys.Ei Merkel mikään juutalainen ole ja niin vaan toivotti koko maailman tervetulleeksi Eurooppaan.

      • Ninnukkainen

        Mutta tuo syyrialaismiehen puhe olisi jokaisen suomalaisen syytä katsoa.Onko tuo mies suvakkien mielestä rasisti ?

      • Helsinki aikoo kotouttaa myös paperittomat eli kielteisen päätöksen saaneet saavat terveydenhuollon. Ilmesesti Helsinkiin ei tarvita naisia, kun kaikki turvapaikanhakijat ovat miehiä. Naisten liikkuminen Helsingin julkisessa liikenteessä on jo nyt mahdotonta. Ahmedit kuvittelevat, että kaikki suomalaiset naiset ovat helppoja nakkeja!

      • Ninnukkainen
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Helsinki aikoo kotouttaa myös paperittomat eli kielteisen päätöksen saaneet saavat terveydenhuollon. Ilmesesti Helsinkiin ei tarvita naisia, kun kaikki turvapaikanhakijat ovat miehiä. Naisten liikkuminen Helsingin julkisessa liikenteessä on jo nyt mahdotonta. Ahmedit kuvittelevat, että kaikki suomalaiset naiset ovat helppoja nakkeja!

        Ei mikään ihme kun kaikenmaailman seurakuntatädit pyöriskelivät viemässä rakkauden sanomaa monta kuukautta siellä telttaleirissä.Ja sitten lisäksi nämä säälittävät rakkaudennälkäiset jotka köllähtävät terroristin käsivarsille nirvanatilassa.Eikös heti kun ensimmäiset matulaumat tulivat jo joku SPR:n työntekijä ollut pöksyt kintussa (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011420958266_uu.shtml ) meni auttamisenhalu liian pitkälle :-D

      • NauraPois
        Ninnukkainen kirjoitti:

        Miten ihmeessä tämäkin saataisiin vyörytettyä juutalaisten syyksi...hahaha.. nyt on kyllä jo ihan pakko nauraa,on niin surkea yritys.Ei Merkel mikään juutalainen ole ja niin vaan toivotti koko maailman tervetulleeksi Eurooppaan.

        Juutalaiset ovat itse myöntäneet olevansa tämän väestönsiirron suhteen keskeisessä osassa. Mene juutuubiin kanavalle "miten maailma toimii" ja katso video, joka on otsikoitu niin, että edellämainitut ovat monikulttuurin taustalla.

    • Elämänkerrasta

      Putput junaili tämänkin jutun.

    • pakkomonikulttuuri

      verovarojen tuhlausta pakolaisturismiin ovet edistäneet esim. ahne spr, sdp, vihreät ja kokoomuksen ahneet kiinteistökeinottelijat.

      jostain kauttakulku paikoilta ja leireiltä sekä netissä on houkuteltu näitä turisteja. joista nyt näyttää olevan vaikea päästä eroon.
      pakolais bisnes maksaa veronmaksajille jo 3-4 miljardia e vuodessa !
      siis helevetin kallista tämä monikulttuurihelvetti ja terrori on !

      • Ninnukkainen

        Sanos muuta,ihan perkeleen kallista lystiä.Äijät on olleet maassa pari vuotta täysihoidossa eikä siihen mennessä ole vielä saatu selville edes oikeaa nimeä ja kansallisuutta.Aina maristiin että pitää saada väriä katukuvaan,no nyt sitä on saatu mitä tilattiin.Tummia miehiä ja verta,on siinä nyt väriä kerrakseen.

        Mutta eikö olisi tullut halvemmaksi pyytää vaikka nuoria spreijaamaan muutamia hienoja ja värikkäitä graffiteja ?

      • Ninnukkainen kirjoitti:

        Sanos muuta,ihan perkeleen kallista lystiä.Äijät on olleet maassa pari vuotta täysihoidossa eikä siihen mennessä ole vielä saatu selville edes oikeaa nimeä ja kansallisuutta.Aina maristiin että pitää saada väriä katukuvaan,no nyt sitä on saatu mitä tilattiin.Tummia miehiä ja verta,on siinä nyt väriä kerrakseen.

        Puukotuksen myötä vasta on alettu selvittää keitä nämä "pakolaiset" ovat.
        Ruotsissa ja muualla aikaisemmin asuneita matuja. Alkuperämaa voi olla mikä tahansa. Suomeen vain ja ilmoittaa asyl. Ilmaista asumista ja ruokaa ja vaatetta.
        Suuri show ja huijaus!

    • tarkkanäköinen

      Sanon tämän taas kerran Mikaela Nylander sanoi rkp:n jäätyä nykyisen hallituksen ulkopuolelle. "Meidän asioitamme hallitksessa ajaa kolme MEIDÄN ministeriä , kaksi kokoomuksen ja yksi keskustan riveissä." Voiko rkp:n toimintaa selvemmin kuvata . Kun tiedetään li ja claes anderssonnin saamat" ruskeat kirjekuoret" Totisesti, totisesti katalata.

      • Helsingissä tilanne on vielä huonompi. Jokaisessa puolueessa on oikeasti RKP:n etuja ajava. Stubb oli oiva esimerkki kuinka kansaa pissitään öögaan.
        Vapaavuori on aivan samanlainen.

    • Ruotsin läpi kulkeneet ns pakolaiset taitavatkin olla jo Ruotsissa asuneita, jotka siirrettiin Suomeen? Eli mitään Välimeren ylitystä saati marssia läpi Euroopan ei ole tapahtunut. Jengi joka pitää mielenosoitusta Helsingissä on asunut Ruotsissa?
      Selvittää hienot vaatteet ja kännykät! Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto ja RKP teitä on viety kuin mätää kukkoa. Media on ollut apuna. Suomen valtiolta on viety miljardeja!

      • mijardööriSPR

        Niin mutta rahathan ovat menneet hyvään tarkoitukseen, SPR:lle. Paitsi, että olen alkanut ihmetellä, mihin SPR:n rahat oikeasti menevät, jos katastrofin sattuessa valtiot maksavat avusta, niinkuin Suomessakin.

      • mijardööriSPR kirjoitti:

        Niin mutta rahathan ovat menneet hyvään tarkoitukseen, SPR:lle. Paitsi, että olen alkanut ihmetellä, mihin SPR:n rahat oikeasti menevät, jos katastrofin sattuessa valtiot maksavat avusta, niinkuin Suomessakin.

        Ainakin SPR on ansainnut satoja miljoonia, kun ns pakolaiset on majoitettu valtion eli veronmaksajien rahoilla. Luultavstai ne on talletettu joonekkin vaikkapa Panamaan.

    • Vokeista on hävinnyt porukkaa, eikä tyhmät viranomaiset tiedä minne. No kerronpa he ovat lähteneet kotiinsa Ruotsiin. Täällä viettivät lomaa eri nimellä.

      • Emmäätiiäenäämitää

        ... tupla- tai triplapalkalla, jos olivat jo lomalla Ruotsissa Saksasta ja edellen Suomessa, että sitä rataa. Hyvin menee, mutta menköön, kun se ei ole keltään pois, ja Suomi senkun nousee ja paranoo. Että me ollaanniin hurskaita, hyviä ja rikkaita!

      • Emmäätiiäenäämitää kirjoitti:

        ... tupla- tai triplapalkalla, jos olivat jo lomalla Ruotsissa Saksasta ja edellen Suomessa, että sitä rataa. Hyvin menee, mutta menköön, kun se ei ole keltään pois, ja Suomi senkun nousee ja paranoo. Että me ollaanniin hurskaita, hyviä ja rikkaita!

        Kannatta opiskella saksaa ja jättää ruotsi sivuseikaksi.

    • kansanvaihto

      Hah-hah, no siten, että Kalergi oli juutalainen, ja Merkkel sai Kalergi-palkinnon heti, kun päästi islamistit Eurooppaan ! Eli nyt on 100% varmasti menossa tuon Kalergin suunnutelman toteuttaminen. Siksi juutalainen Bernerkin laitettiin kepun Sipilää paimentamaan, vaikka on kokoomuslainen. Kuinka yksinkertainen oletkaan.

      • Berner on kyllä RKP:läinen joka sijoitettiin Kepuun, kun Stubb oli Kokoomuksessa.

    • verkostot.kurimus

      Hyväntekeväisyysjärjestöt, aatteelliset järjestöt ne järkkäsi Suomeen. Samat idiootit jotka noukkii matuja välimeresstä. Näillä on yhteyksiä politiikkoihin, siksi esim. turviksia ei saada säilöön vaikka eu:lla on siihen direktiivi. Soros siellä varmaan pyörittää tätäkin showta, sama heppi, joka keinutteli valtiot eu_n syliin valuuttakeinottelullaan. Sama ukko, jonka toimet ajoi välillisesti monen taloudelliseen kurimukseen Suomessa, osa tappo ittensä.

      • No Suomessa on kuitenkin joku taho joka tietää ja hyötyy.
        Calle Haglund ainakin tietää?

    • En ole perehttynyt Talan teeseihin, mutta kaikki mikä on pakkoruotsia vastaan on tervetullutta demokraattisesss yhteiskunnassa!

    • perimmäinensyypiilossa

      Olisko joku meijän ministereistä,oli ainakin jotain lehti haastatteluja,että täällä kyllä hoidetaan,annetaan asunnot,vaatteet ja kaikki ilmaseksi,

      Ja sittenhän niitä alkoi laumana rajalta tulla.Kaipa siinä päättäjät yllättyivät, kun huomasivat ettei ollutkaan parista kymmenestä kyse,vaan kymmenistä tuhansista.Vuosien saatossa sadastakin tuhannesta, jotka tulisivat lunastamaan annettuja lupauksia.

      Lehtiä kun lukee, tuntuu että päättäjät on kaikki aivopestyjä.Ovat niin yltiösosiaalisia,ja kukaan ei mitään hanttiin laita, jos kyse on maahanmuutosta.Puolustellaan vaan ja kaikki hyväksytään.Kun on suomalaisten asioiden vuoro, kiristetään vaan vyötä,ja käskytetään jäitä hattuun.

      Mikäköhän heillä on käytökselleen taka-ajatuksena?

      Hyvä palkka , takaa ettei heillä itsellään hätää ole.Onko syynä suvaitsevaisuuteen pelko,sukunsa/perheensä puolesta? Jos nimellään kapuloita maahanmuuton rattaisiin laittaa, niin nimi menee kaikkien tietoon, ulkomaillekkin ja pelkäävät vihaa yms.

      • Helsingissä halutaan valtaan ruotsinkieliset. Maahanmuuttajat eivät ole heidän kielelleen ja yhteisölleen uhka. Det år egentligen planet. Fennona ska ut .

    • OrganisoijatTiedossa

      Kalergin suunnitelmaa tässä ajetaan, ja kuudella miljoonalla itseään uhriuttavat ovat myöntäneet olevansa keskeisessä roolissa tämän väestönsiirron suhteen. Kalergi on myös EU:n alullepanija, ja koko EU on vain osa hänen suunnitelmaansa. Euroopan maat piti saada yhteisen komennon alle, jotta saataisiin kylvettyä ympäriinsä monikulttuuri-ideologiaa ja muuta suvaitsevaisuus-mantraa, sekä painostettua valtioita pitämään rajojansa auki ja osallistumaan taakanjakoon. Juutuub -kanavalla "Miten maailma toimii" löytyy monikulttuurin taustalla olevista vajaa 8 minuuttinen video, joka kannattaa katsoa.

      Merkel sai 2010 Coudenhove-Kalergi -palkinnon, jota jaetaan sellaisille eurooppalaisille päättäjille, jotka ovat vieneet eteenpäin monikulttuurisuutta. Toisin sanoen, edesauttaneet Kalergin suunnitelman toteuttamista. Juncker sai samaisen palkinnon 2014. Ovatko nämä ihmiset todella vain hyödyllisiä idiootteja, jotka eivät tajua, mihin ajamansa politiikka vie? Onko muka kaikkialla Euroopassa yhtä tyhmiä poliitikkoja, jotka kiltisti ajavat monikulturismia luullen, että ovat tekemässä jotain oikeasti hienoa, kaikista ilmenneistä lieveilmiöistä huolimatta? Vai hyötyvätkö he itse niin kovasti siitä, mitä ovat tekemässä, että heidän kannattaa ajaa koko Euroopan tulevaisuus alas? Kumpaa veikkaatte?

    • Kotihoito suomeksi 300€ och på svenska 600€. Kustannuksia vastaavat maksut.

    • petettynä

      Muuta en tästä tiedä, kuin että kun olen ollut työssä eräässä etelä-suomen kaupungissa, siellä alkoi n. 2004-2006 välillä monikulttuurijauhaminen, tarkkaa ajankohtaa en muista.
      Kaikissa henkilökunnan koulutuksissa se otettiin pääteemaksi, ja monissa muuta koskevissa koulutuksissa ja palavereissa sitä sivuttiin aina.
      Se tuotiin henkilöstön eteen kuin pakkopulla, joka oli pureskeltava, siihen sisältyi paljon käytännön esimerkkejä ym ym. Itsekin jouduin soveltamaan asioita, kun olin työnohjaajana ja perehdyttäjänä.
      En kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, se oli vain yksi asia muiden joukossa, ja tottakai jokainen uskoakseni suhtautui myönteisesti, koska ulkomaalaisia työntekijöitä oli kaupunkien palkkalistoilla jonkun verran.
      Mutta viimeaikaisten tapahtumien varjossa tuokin asia on tullut mieleen, ja nyt siitä voi vetää suoran johtopäätöksen siihen, mitä on meneillään.

      • S on samanlainen rikkaus, kuin on ruotsinkieli suomalaiselle.
        Ei mikään ilo, vaan meno!!!

      • Tosijuttula

        Konta meillä on varmaan 37 virallista kieltä, joista ruotsi ei ole enää lähimainkaan suurin kieliryhmä suomen jälkeen. Kyllä tulee kalliiksi jo nyt tulkkipalvelut kaikissa asiossa!

        Monikielinen EU on tuomittu kalliiseen byriókratiaan jo ennestään liian monien kielten sekamelskan vuoksi. USA:ssa on paremmin, sillä siellä on vain yksi virallinen kieli. Suomi tarvitsee myös vain yhden kielen, jota kaikien on osattava ollakseen Suomen kansalainen. Se olisi tehokasta ja auttaisi meitä paljon selviytymään ulos tästä konkurssista.

        Tottakai pakolaisten ja turvapaikan saaneiden on poistuttava Suomesta mahdollisimman pian joko koti- tai naapurimaahansa. Emme voi elättää heitä ja heidän Suomeen syntyviä lapsiaan pysyvästi. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, eivätkö suomalaiset halua jakaa omaa maatansa ja rakentamaansa hyvinvointivaltiota muiden kansojen kanssa!

      • Tosijuttula

        Piti lukea: ... eivätkä suomalaiset halua ...

    • Monikulttuurisuus ei kuulu Suomeen.

      • Stymbelö

        Monikulttuurisuus on kirous. Ei mulla muuta.

    • Kaartio

      ISLAM ON PERKELEESTÄ JA SIPILÄ ON HÄNEN KÄTYRINSÄ.

      Tämä ei ole vitsi, eikä näin vain näytä olevan, vaan näin ON.

      • Quatttro

        Monet kielet tulevat erittäin kalliiksi. Siksi Suomeen tarvitaan vain yksi virallinen kieli, jota kaikkien on osattava. Tällä hetkellä se olisi suomenkieli vielä ainakin yhden sukupolven ajan. EU:ssa tilanne on vieläkin pahempi, mikä rampauttaa EU:n suhteessa esimerkiksi USA:aan ja muihin yksikielisiin maihin tehottomuudessaan ja kalleudessaan.

    • Rosmot_linnaan_saatana

      Ettekö ole tajunneet mistä on kysymys. Tässä maahantulovyöryssä on kyseessä Petteri Orpon ja Juha Sipilän diilistä. Kun Juha Sipilä saa siirtää estoitta valtion rahaa omalle perheelleen aj sukulaisilleen piti Orpon saada jotan vastineeksi. Sitten keksittiin lakimiehille 200 miljoonan lisäbisnes maahanmuuttajien asianajokuluina. Siihen tarvittiin maahanmuuttajavyöry joka diilattiin puilestaan ruotsin kanssa. Ruotsihan ei ole noudattanut kansainvälisiuä sopimuksia kun se Tanskan rajalla lastasi Sipilän ja Orpon tilaamia maahanmuuttajia Suomeen.
      Koska Suomella ei ole kysyntää maahanmuuttajien keskuudessa, niin päätettiin ottaa myös kaikki elintasosufrarit ja rikolliset. Näitä siksi, että näin saadaan maksimoitua asianajopalkkiot valtiolta.
      Mitään kontrollia Petteri Orpo ei halunnut rajoilla ja syyllistyi tässä rikokseen josta seuraavan hallituksen tulee käynnistää tutkinta. Petteri Orpo ei myöskään ole noudattanut suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia ja on aiheuttanut tällä sopimusten rikkomisella kansakunnalle useiden miljardien vahingon. Lisäksi näiden sopimusten rikkominen on aiheuttanut suomessa suomen viattomien ja osattomien kansalaisten kuolemia joista Petteri Orpo tulee saattaa vastuuseen.

      • Diilin Ruootsin kanssa on tehnyt edellinen hallitus. Kaverukset Haglund ja Stubb joutuivat politiikasta ulos. Eniten pakolaisista hyötyy SPR, joka on vetänyt satoja miljoonia
        Onneksi pahimmat suvakit ovat oppositiossa, mutoin pakolaisia olisi tullut vielä enemmän.

    • Suomi on EU:ssa ja kouluissa pitäisi opiskella EU:n suosittamia kieliä, englanti, ranska ja saksa.
      Me emme tarvitse ruotsia misssään. Ruotsalaiset osaavat hyvin englantia ja puhuvat suomalaisten kanssa mielummin sitä. Finlandssvenska on ruotsalaisille pelkästään naurun aihe.
      Suomea puhuvat joutuvat antamaan ruotsinkielisille edun. Ruotsi on turhaa.

    • Quatttro

      Näin meitä viedään EU:ssa, kun ei ole enää presidentilläkään valtaa puuttua huonoon menoon.

    • muistelen.kyllä

      Terroristin kuolinilmoituksen jätti Hesariin 9.11 -iskun jälkeen silloin 58-vuotias nainen, nyt tämä nainen on seitsemänkymppinen. Vaihtooi kuulemma useasti nimeään, onko mukana aktiivisesti matuclubissa? Ainakin on ihanteellisessa naimaiässä matusuhteissa.

    • Viimeisimpien tietojen mukaan VOK:it laskutti valtiolta 0,5 mrd € , joista SPR:n osuus oli valtaosa. Mihin ne rahat tallettaa, kun tilit oli jo ennestään täynnä.
      Onneksi Nordea muutti Suomeen, niin voivat avata uusia.

    • Talvisodanhenki

      Aivan loistava viestiketju! Huojentavaa huomata että suomalaiset VIHDOINKIN alkavat heräämään todellisuuteen. Me emme ole ruåtsalaisten kaltaisia nysvääjiä! Me emme anna maatamme vieraisiin käsiin taistelematta vastaan! Me tulemme rankaisemaan KAIKKIA jotka ovat maanpetokseen syyllistyneet!

      -Suomesta ei koskaan tule ruåtsin kaltaista monikulttuurihelvettiä. Ei koskaan!

      • Venäläiset keksivät mielikuvitusvaltioita sotaharjoituksiin. Finlandssvenskar on käyttänyt samaa taktiikkaa vuosikausia. Svenskfinland on mielikuvitusvaltio!

    • orwelsslave

      Ainakin Italian mafia on pääpukarina hakemassa turvapaikan tarvitsijoita Libyan rannikolta. Keräävät siitä hyvät rahat ja organisoivat bussimatkat Tornioon. Ja artisti(veronmaksaja) maksaa.

    • Yksiliikaa

      Turussa terroristi viilsi kurkun auki Refugee hospitality clubin jäseneltä. Tuliko laskuvirhe kuitenkin?

    • Hokkaidolta

      Angela Merkel ja hänen taustavoimansa ovat ajamassa tietoisesti eurooppaa kaaokseen, jotta Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta voisi toteutua. Hajoita ja Hallitse.

    • PakolaisiaAutettavia

      Mitähän salaliittoteorioita täällä taas maalaillaan? Silloin kun hädänalaisia pakolaisia tulee maahan, heitä autetaan. Yksiselitteisesti. Rasismille on nollatoleranssi, joten avunanto on ensiluokkaista, jotta hädänalaiset kokevat olonsa turvalliseksi maassamme. Refugees welcome!

      • SuvakkiJatkatkoVajakkina

        Niin autetaankin!

        Mutta kun niitä hädänalaisia pakolaisia näyttää olevan korkeintaan neljäsosa noista kaikista tulijoista, ja loput on korkeintaan pakoloisia, joista ei meinaa päästä edes millään eroon, ja jotka loisiessaan syö suunnattomasti noihin oikeisiin pakoloisiin varattuja määrärahoja! Joten oiskohan teidän suvakki-idioottienkin jo korkea aika puhkasta se kuplanne ja astua tänne reaalimaailmaan taistelemaan meidän tolkun ihmisten muassa tota haittamaahanmuuttoa vastaan, niin sit jäis enemmän rahaa ja turvapaikkoja noille ihan oikeille pakolaisille, eikä pakoloisille!

        Vai jatkatteko sitä aivotonta kyyhöttämistänne siellä kykenemättä myöntämään et ootte ollu kokoajan väärässä, ja et kaikki tulijat ei todellakaan ole mitään halinallen luokkaa olevia sotalapsukaisparkoja, vaan EU-veronmaksajien rahoilla interreilaavia maankiertäjiä ja vähintään opportunistirikollisia! :/

        Make a choice! Mut tää ei ole sit monivalintatehtävä!

      • Työttömiin marokkolais nuorukaisiin on uhrattu 0,5 mrd€ pelkkiin majoituskuluihin. Olisi kouluttaneet sillä työttömiä suomalaisia nuorukaisia töihin.

      • mylviväänaurua
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Työttömiin marokkolais nuorukaisiin on uhrattu 0,5 mrd€ pelkkiin majoituskuluihin. Olisi kouluttaneet sillä työttömiä suomalaisia nuorukaisia töihin.

        Taitaa kesken jääneellä peruskoululla olla liian vaikea laskutehtävä. Lokkaan on toki uhrattu rahaa, mutta ei puolta miljardia.

    • Anonyymi

      perseet repes tytöitä ja murhia lisää

    • Anonyymi

      Merkel,Orpo,Sipilä

    • Anonyymi

      kebab Sipilä

    • Anonyymi

      Imaamit se on organisoineet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe