9-3 manuaalikäyttöinen lämmityslaite

9-3 ja laatu

Terve kaikille.

Jo pitemmän aikaa olen palstaa seurannut ja todennut että täällä on paljon saabeille omistautuneita ihmisiä. Nyt ajattelin tiedustella pitkään mua henkilökohtaisesti raivostuttavaa asiaa, lähinnä sitä että onko kenelläkään tätä samaa ongelmaa. Kyseessä on siis aivan täydelliseksi flopiksi paljastunut lämmityslaite.

Ensimmäisen vuoden aikana (auto ostettu joskus 1998 vuoden paikkeilla) rikkoutui lämpötilan valitsimen nuppi kahteen kertaan. Molempina kertoina asia hoidettiin tietenkin takuun kautta, mutta kismitys oli suuri kun tämän luokan autossa käytetään niin oleellisessa toiminnossa niin heikkoa materiaalia. Kun sen nupin otin tarkisteluun huomasin että muovi jota siinä oli käyttetty oli aivan alimitoitetun paksusta. Aivan naurettavaa.
Seuraavana vuotena vähän takuun jälkeen sama nuppi meni taas rikki. Mutta kuinkas arvattavaa eipä menny takuuseen, vaikka vika oli täsmälleen sama, liian heikko rakenne. Tällä kertaa varaosa myyjä vakuutti rakenteen olevan nyt paranneltu, miltä se nyt vaikuttaakin kun on kestänyt jo useamman vuoden. Mutta kehtasivatkin pyytää rahaa siitä osasta...
Mutta sitten taas eräänä päivänä tuli uusi asia vastaan. Lämpötila valitsin toimi kuin sitä vetäisi koko ajan jokin jousi. Jos laittoi kuumalle nuppi pyörähti samantien takasin kylmälle. Koska takuu oli jo poissa päätin avata lämmityslaitteiston nuppi hässäkän ja tutkia rakenteen. Sisältä paljastui naurettavan näköisiä muovirakenteita, ihmeellisiä virityksiä ja tietenkin vika miksi nuppi toimi oudosti. Nuppiin oli kiinnitetty jäykkä vaijeri, muuten hyvä mutta tuenta oli täysin unohdettu. Joka kerta nuppia käännettäessä lämpimälle vaijeri lähti taipumaan. Tarpeeksi monenkerran jälkeen vaijeriin tuli taipuma jonka jälkeen se ei tietenkään liikkunut kunnolla vaan alkoi toimimaan jousena. Okei vähän vaikeesti selitettynä mutta hahmotelkaa paperilla vaikka.. yksi tuki palikka ja vikaa ei olisi ikinä ilmestynyt.
Selvää rakenteellista vikaa sitten puitiin saabin kanssa mutta tulos täys nolla. Suostuivat kuitenkin edes veloituksetta kasaamaan mutta vaijeri jouduttiin maksamaan.
Yksi vielä tällä hetkellä kaikkein ärsyttävin vika on puhaltimen nopeuden säädössä. Puhallin ei pysy päällä ellei sormella pidä nuppia pohjassa!! Saabin vastaus: "kuluva osa, ei takuuta.."

Kenellä teistä on ollut samanlaisia ongelmia? Jos on samoja tai samantapaisia ongelmia asiasta voisi tehdä valituksen tehtaalle ja ehkä saada anteeksi pyynnön ja saabin kalenterin...

Mun mielipide asiaan on tämä: "kyseessä on niin sanottu haista p**ka ilmiö" eli jos et ota automaattisena niin kärsi sitten pikkuvioista.. Ne teki ton manuaalisen homman vain siks et pakko on oltava myös mahdollisuus manuaaliseen vaihtoehtoon jos jotkut eivät halua sijoittaa siihen automaattiin, mutta silti sen ei pitäisi tarkoittaa tällaista keskeneräistä huonoa rimpula toteutusta.
Poissa on ysisatasten sotaratsujen pomminvarmat ratkaisut. Eipä ollut vastaava niiden kanssa.
Mutta kertokaa ihmeessä mitä olette mieltä asiasta.

4

1468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • QQ

      jumittuneessa lämmityslaitteen vesiventtiissä, johon juuri mainitsemasi jousi todennäköisesti menee. Momentti kasvaa kohtuuttoman suureksi ja taivuttaa jousta ja lopulta rikkoo valitsimen.

    • Tuula

      Minulla on vuoden 2001-mallinen 9-3, jossa oli heti uutena (ensimmäisellä matkalla) lohjennut lämmityksen säädön muovinen vaijeriliitin.
      Luonnollisesti korjaus tehtiin takuun piikkiin.

      Ensimmäisen työmatkan pituus oli 680 km - autoon ei saanut lainkaan tulemaan lämpöä ja pakkasta oli noin 25 astetta. Oli se ikimuistoinen matka täysin uudella Saabilla. Lisämausteen antoi SID:in tietokonehälytys, joka kertoi, että autossa on jäähdytysnestevaje!

      Pisteenä i:n päälle oli ensimmäisellä matkalla se, että kuljettajan oven lukko ei suostunut avautumaan välillä lainkaan - täytyi käyttää oikeanpuoleista etuovea. Myöhemmin reistailivat myös muiden ovien lukot.

      Pikkuvikana on uudesta asti ollut myös se, että vakionopeuden säädin ei suostunut aina toimimaan.

      Toinen pikkuvika oli uutena se, että tavaratilan lamppua ei saanut palamaan.

    • JJ

      Vm. 2000 9-3, ajettu 51 tkm eikä pikkuruisintakaan ongelmaa...toistaiseksi:)
      Lämppärit ym. vermeet on pelanneet moitteettomasti eikä Tuulankaan kaltaisista ongelmista ole tietoakaan.
      Ilmeisesti sitten saabillakin on "maanantai" autoja...

      • Saab 2,3i -94

        Eipä ole moisia vikoja ilmennyt 8 vuotisen omistussuhteen aikana NG900:sani.

        Olisiko tässä tapahtunut huononnusta, kun malli muuttui 9-3:ksi. Ei taideta noita manuaalisia lämmityslaitteita ollut markkinoilla juurikaan muualla kuin täällä kalliin verotuksen Suomessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe