Kotkalaisuudesta

miä vaan

Kotkalaisuudesta


Kotkalaisuus on sitä, että pitää halstratuista haileista, merestä, veneistä ja viinanjuomisesta mukavassa seurassa.

Kotkalaisella on kalastajamallinen moottorivene tai ainakin kaveri, jolla sellainen on.

Kotkalainen ei heti älähdä "kuka pieras?", jos sisään löyhähtää omituinen tuoksu, se on Sunila tai Kutsetti, kun haisee, siis paperi eli raha.

Kotka on savolaisten Ameriikka, sillä kun savolaiset lähtivät Lännen Ihmemaahan v 1920...1959 matkarahat yleensä tuhlattiin ravintola Kairosta noukittuun Ruusuun, ja savolaispoika jäi Kotkansaarelle nalkkiin.

Kotkalainen:

- On vähintään kerran vieraillut luvattomasti ulkomaisessa laivassa ja ostanut pimeää viinaa satamasta.

- Tuntee ainakin yhden satamahuoran

- Käyttää itsestään nimitystä "miä" (siis ei mie)

- Pyytää nakkikioskilla hampurilaisen kahdella nakilla, ja odottaa saavansa lihapiirakan.

- Kutsuu salakkaa (roskakala)sipakaksi.

- Ei lähde kesämökille, vaan saareen.

- Tietää missä on Punainen Talo, mutta ei tunnusta tietävänsä, jos kymiläisennäköinen asiaa kysyy.

- Tietää, että punaiseksi maalatun Palotorninvuoren päällä seisovan patsaan nimi on oikeasti "Lautavarkaat" vaikka jalustassa lukee "Ahtaajat".

Kotkalainen tietää myös taustatarinan kaupungintalon nurkalla seisovalle "Kotkan pojat"-patsaalle, jonka on veistänyt Essi Renvall. Siinä alaston nuorimies pippeli ojossa sanoo isälleen: "Iskä miä tahon naista, pojat sanoo, et tuolt sais!" (poika viittilöi kädellään ravintola Tuohipöllön suuntaan), johon isä sanoo (tarttuen poikaa olkapäästä): "Ootappa poika, että karvas ensin kasvaa." Valitettavasti patsasinstallaatioon olennaisena osana kuuluva perinteikäs ravintola Tuohipöllö on purettu pois.

Kotka on viimeinen kaupunki entisen Neuvostoliiton ulkopuolella, jossa on Leninin rintakuva julkisella paikalla, puistossa.

Mitä näkemistä Kotkassa on:

- Kotkassa on satama, mutta se on äkkiä vilkaistu.

- Kotkassa on myös Sapokka, pienvenesatama, jonka päässä on kaunis "vesipuisto", jossa voi ihailla keinotekoista vuoripuroa ja vesiputousta, kivikkopuutarhan kasveja ja kyhmynokkaisia hanhia.

- Sapokasta lähtee "tuurimoottori" Varissaareen, jossa on Ruotsinsalmen meritaistelun museo tai Pyhtään Kaunissaareen (tunnin merimatka), jossa voi kesällä viettää yön teltassa ja, jos sinne ei mene Juhannuksena tai Meripäivien aikaan, vaikka rakastella kaikessa rauhassa paljaan taivaan alla kauniilla hiekkarannalla, kivenlohkareitten välissä, suolaveden huuhtoessa varpaita. Edellyttäen, että on älynnyt ottaa kumppaninsa mukaan.

- Kotkansaaren eteläosassa Puistolan kaupunginosassa on Tervaleppälehto, jossa voi tuntea hartautta korkeitten lehtipuiden keskellä. Lehtoon pääsee parhaiten etsimällä Mansikkalahden, Kotkansaaren ainoan uimarannan, melko lähellä Sapokkaa.

- Kotkan kauppatori, kaupungintalon edessä, on myös mielenkiintoinen lähinnä siksi, että sieltä Kristiina Halkola kävi ostamassa viisi possoa markalla, Jörn Donnerin elokuvassa "Mustaa valkoisella" vuonna 1968, ja samalla sanoi, että "Kotka on paska paikka". Kristiina Halkola on kymiläinen.

- Kotkan esikaupunkialueella on Langinkoski (5 km Kotkansaarelta pohjoiseen). Langinkoskella on Venäjän keisarin (...1917) kalastusmaja (datsha), joka nykyisin on museona.

Miten kotkalaiseksi tullaan?

- Se, joka on syntynyt Kotkassa ja asunut syntymänsä jälkeen vähintään viisi vuotta Kotkansaarella, Hovinsaarella, Metsolassa, Korelassa, Ruonalassa, Langinkoskella, Mussalossa tai Munsaarella, on kotkalainen.

- Myös muualla syntyneet, jotka ovat muuttaneet Kotkaan ennen vuotta 1959 ovat kotkalaisia. Kaikille wannabe-kotkalaisille järjestetään joka vuosi oma tapahtuma, Meripäivät, heinäkuun viimeisellä viikolla. Meripäivillä voi kymiläinenkin kuvitella olevansa kotkalainen. Todellinen kotkalainen lähtee Meripäivien ajaksi saareen pakoon, jos vain voi.

- Henkilö voi saada luvan käyttää itsestään nimikettä "Kotkanpoika h.c" vaikka ei täyttäisikään edellä mainittuja kotkalaisuuden edellytyksiä, jos hän tekee jonkin merkittävän teon, jolla edistää kotkalaisuutta.

- Karhulassa tai Kymissä asuminen ei tee kenestäkään kotkalaista, vaikka kyseiset alueet pakkoliitettiin Kotkaan parikymmentä vuotta sitten. Karhulassa tai Kymissä asuminen tekee ihmisestä kymiläisen tupensyöjän, olennon, jota aito kotkalainen, jos ei suorastaan vihaa, niin ainakin säälien halveksii ja inhoaa.

- Yllättäin Mussalossa ja Munsaarella syntyneissä on melko monta sellaista, jotka sitkeästi haluavat olla kymiläisiä. Tämä on jotain niin uskomattoman typerää, että sen täytyy olla totta. Samoin voi epäillä, että Metsolassa, Korelassa, Ruonalassa ja Langinkoskella asuu joitakin kymiläisiä.

- Kymiläiselle "Kotkanpoika h.c."-nimikkeen ansaitseminen on erittäin vaikeaa, käytännössä mahdotonta.

Kuuluisia kymiläisiä:

- Muranen, tappoi Karhulassa kolme ihmistä jalkajousella ja rynnäkkökiväärillä

- "Lusu" Ahlqvist, huumekauppias, joka tapettiin ampumalla kotiovelleen

- Tapani Kansa, laulava maantiehuligaani

- Kari Häkämies, kokoomuspoliitikko, ministeri, joka muutti Kuopioon, Savoon, päästäkseen eroon kymiläisyydestään.

- Keijo "Viki" K. hanslankari, joka liimasi omakotitaloni saunan kattopaneelit pontista toisiinsa kiinni, niin, että kahdeksannella saunontakerralla kattopaneelit halkesivat ja putosivat saunojien niskaan.

Merkittäviä kotkalaisia:

- Aarno Raninen, muusikko

- Pertti Metsärinne, orkestereineen

- Juha "Watt" Vainio, juhawattvainio

- Veikko "Vepa" Lavi, "jokainen kotkalainen on laulun arvoinen"

- Aimo Ryysy, Kotkan Lyseon alaluokkien matematiikan opettaja

- Antero Kekkonen, demaripoliitikko

- Taisto Sinisalo, taistolaispoliitikko

- Aake Kalliala, (h.c) näyttelijä

48

11203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tepa

      Ihan mukava lueskella tällaisena uuskotkalaisena. Varmasti puolet ainakin totta jutussasi :)

      • eetsa

        Miä oon Kymiläinen tupensyöjä....samalla huumorilla myö ei haluttu pakkonaimisiin silloin Kotkan kanssa. Aika on joitakin särmiä tasoittanut, ja saaren puolella vieraillessa, kuulee leikkimielistä herjaa esim. karaokessa: "Kato, kato Kymiläinen tupensyöjä, osaahan nekin laulaa".


      • Jallukallu

        Yks unohtu tosta..."Kotka oli kymiläisten lammashaka", näin tiäs meiän iskä tarinoia ;)


    • Xor^

      Heh, joo oli ihan hyvä stoori :) Ja tottahan tuo on kun vähän huumorilla ottaa.

      • paluukotkalainen

        Ei kannata huumoria nyt tähän sekoittaa.


    • a.v.a
    • Paroni Hertseni

      Kotka taitaa olla myös venäläistymisen tiellä?

    • Savolainen.

      Mulla on sellainen muistikuva,että Aake K kävi Metsolan kansakoulua.Muistinko oikein?? Voisiko joku tarkentaa. -KIITOS!!!

      • hölmö

        Älä nyt hyvä ihminen luule, että Aake on Kotkanpoikia vaan sehän on umpisavolainen. Vai tekeekö se hänestä Kotkalaisen kun on käynyt kerran Tynnyrikarissa.


      • ...

        aakehan on mikkelistä..


      • kotkanpoika h.c.

        Ja näillä taukeille tiedoksi, että kyllä Aake on alunperin Kotkassa syntynyt ja täältä pois muuttanut. Ja huhupuheiden mukaan tänne palaamassa.


      • kotkanpoika h.c.
        kotkanpoika h.c. kirjoitti:

        Ja näillä taukeille tiedoksi, että kyllä Aake on alunperin Kotkassa syntynyt ja täältä pois muuttanut. Ja huhupuheiden mukaan tänne palaamassa.

        Sen verran jos vielä korjataan, että Aake syntyi muistaakseni Heinolassa, josta sitte iha lapsena muutti Kotkaan, josta jatkoi sitte muuttoaan lähestulkoon ympäri Suomen.


      • -Heinolasta-
        kotkanpoika h.c. kirjoitti:

        Sen verran jos vielä korjataan, että Aake syntyi muistaakseni Heinolassa, josta sitte iha lapsena muutti Kotkaan, josta jatkoi sitte muuttoaan lähestulkoon ympäri Suomen.

        Aake Kalliala s.5.lokakuuta 1950 Heinolassa.


    • paljasjalkainen pos muuttanut

      Todellä hyvä juttu huumorilla höystetty. Pidin siitä.

    • miä ja siä

      Miä ja siä on kyllä ihan alkuperästä kymiä.

    • xxx

      ...kymi liitettiin kotkaan että kotkallekin tulisi edes jonkinlaisia verorahoja ja selviäisivät edes jotenkin kurjasta ja värittömästä elämästä...

    • kotkanpoika h.c.

      Siis kylläpä oli sitte mainio tarina Kotkasta. :) Ja iha kyllä täysin tottakin ;)

      • puhuvat

        myös mie ja sie


      • 48910 Kotka
        puhuvat kirjoitti:

        myös mie ja sie

        ... Niin puhuvatkin, meinaan Lappeenrannassa. ;)


      • elämä loppu
        48910 Kotka kirjoitti:

        ... Niin puhuvatkin, meinaan Lappeenrannassa. ;)

        Kotkas, StoraEnso pani tehtaan myyntiin.(Hitlerimäinen kiertoilmaisu sanalle "lopettaa")Mulle Kutsetti merkitsi kaiken elämän alkua niinkus loppuakin.Isäni oli ikänsä EnsoGutzeitin-palveluksessa ja niin minäkin kuvittelin pentuna olevinani "ku miä tulen isoks,ni miä meen Kutsetille töihin."


      • miälipireautomaatti

        Mää olen mukulana viättäny kesät mummolassa (asus siäl samas huussoolis
        vaariki), Hietasessa. Eks siält oo kotoisin Erkki Liikanen, se laulaja. Liikasel on myäs hiano värssy nimeltäs Hietanen, kooklaa pahuttas. En mää sunkkaa Kymist ol kotosi. Et semmottos.


    • Siivetön Kotkan poika

      Viesti on täyttä jautaa.
      Joskin jotkut aika määreet kaipaisivat päivitystä (komen koon pakkoliitos)
      Kirjoittajalle toivon kaikkea Hyvää ja itselleeni sitä onnea,että sainin lukea hänen juttuja enemmänkin.

    • NNNnnBBB

      Minne unohtuivat Liikkarissa päivystävät salihousujuntit? Kotkassa aikoinaan lukion käyneenä voin sanoa, että on kyllä Suomen juntein kaupunki - karhuvuorelaisia koko sakki!

    • Tunnusmerkki lisää

      -Kotkalainen kirjottaa (kirjoittaa) asiasta kuin asiasta suomi24.n Kotka-palstalle.
      -Kotkalainen vihaa herroja.

    • Muistelo jatkuu

      Hieman olennaista kotkalaisuudesta jäi kaipaamaan, ensinnäkin patsaan isä näyttää pojalleen, tuonne se äiti on mennyt (ent. Ravintola Seiska vai oliko kenties Pöllössä)


      Ossi Kumpu ja KTP on rautaa
      Turkian Vekki ne possot leipoi ja välillä kieppui kaupungilla
      Kairossa valvottiin ikkunapöydässä perämiehen toimesta laivan lastausta
      Väiski H piti sataman puhtaana merimiehen ystävistä
      Veera päivysti Sunilassa
      Kolme kovaa ässää Kotkassa, Satama, Seiska ja Sahiluoma
      Rieti oli ottelun jälkeen Fennian ovella ennen kannattajia

    • Hiki___
    • Lyskanpoika

      Ryysyn Aimo on legenda. Ei opettanut pelkästään alaluokkia, oli kemian ja fysiikan opettajani läpi koko lukion.

      • Anonyymi

        Totta. Oli Kotkan Lyseon opettajista karismaattisin, oppi meni perille. -76 kirjoittaneista useampi kärkipään yo lähti kemiaa opiskelemaan TKK:hin. T. R. Saarela


    • kyminpoika

      Lammas saarelaiset höpisee

      • Hovarilainen

        Itkosen Rieti ja Penin Raikka olivat kyllä ennen katsojia Hämärässä! Muraset kyllä muuttivat Hovinsaarelle, Lohja Kotkalle. (Rauno tuli meidän luokalle vissiin 1963?).


      • arttukai

        Kymäläinen vois opetella yhdyssanat


      • kyminpoika

        Ka miksi opettelisin?


    • Oletkorikollinen

      Mainitsemasi henkilöt voivat tehdä sinusta rikosilmoituksen, oletko siihen valmis?

      • Kotka-rauma-akseli

        Rikosilmoituksen mistä? Kiinnostaa tietää!
        Aake tekee ilmoituksen kunnianloukkauksesta kun häntä on kotkalaiseksi haukuttu?


    • Mahtisukua

      Sutelasta oon jalat Kymijoen rantapenkereen mudassa.Vanhaa mahtisukua ja meille ei vittuilla.Miä pirän kalsta etenkin haileista ja niist Kukourin kiertäjist jotka on häkään tapettu.Nykysellä asuinpaikal ei kukaan tunne Kotkaa niinkuin miä.

    • NäinOnKerrottu

      Piiparin Nuutti Merivälityksestä etsi kesäisin porukkaa laivoihin kaupungilla pyöräillen. Töitä oli tarjolla mutta aurinko liian korkealla.

    • Jukupliuta

      Miä olin töis vanhal Seurahuoneel jaRavintola Itämeres.Se män konkkaan Palskin väki osti sen ei taija enää Palskii olla Kotkas?

      • sapos

        Ota selvää onko


      • tosikkotoveri

        Kaikki te jotka kutsutte itseänne MIÄ, olette niitä savolaisten jälkeläisiä jotka muuttivat Kotkaan Ameriikka mielessä.
        Kotka kuului aikanaan Viipurin lääniin ja silloin kyllä täällä käytettiin muotoa MIE ja tämän voitte tarkastaa kysymällä kauan sitten syntyneiltä alkuperäisiltä asukkailta.


      • Anonyymi
        tosikkotoveri kirjoitti:

        Kaikki te jotka kutsutte itseänne MIÄ, olette niitä savolaisten jälkeläisiä jotka muuttivat Kotkaan Ameriikka mielessä.
        Kotka kuului aikanaan Viipurin lääniin ja silloin kyllä täällä käytettiin muotoa MIE ja tämän voitte tarkastaa kysymällä kauan sitten syntyneiltä alkuperäisiltä asukkailta.

        1920 luvulla P-Kymenlaaksosta Kotkan saarelle muuttaneiden isovanhempien ja vajaan tusinan Kotkassa 20- 40 luvulla syntyneiden setieni ja tätietini ei muista koskaan puhuneen "Mie " ! Se ilmaisu on Etelä-Karjalaan viittaava, " ko mie haastan siulle" 😊


    • Maximummum

      Kymi löytyi kartoista jo, kun Kotkasta ei tiedetty mitään.... Sitten Kotka napsi osia Kymistä, kuten Mussalon, Ruonalan, Aittakorven, Lankilan, Karhulan jo lopulta itse Kymin...

      • Anonyymi

        Kymijoki ja sen edustan merialue lienee ollut ammoisista ajoista tavoiteltu hallinta-alue, lohijoki ja suojaisia satamapaikkoja .


    • SovietKotka

      Maailman ainoa ja viimeinen Neuvostoliittolaistyyppinen alue.

    • historia

      Kymi v. 1642 ja kymiläisten lammassaari Kotka v. 1879. Lammassaaresta muistuttaa vielä Paimenportti.

    • kaikkii

      Yhtä erikoisia kuin muutkin kymiläiset.ihan oma rotunsa.jokainen päättäköön itse onko ne hyviä vai huonoja.yleinen mielipide ei kyllä hyvää lupaa.omat kokemukseni tukee tätä mielipidettä.
      ne ovat entisiä kauppalan asukkaita,eli ei edes kunnassa asuneita.huomaa esim.pukeutumisesta ja maalaismaisesta hajusta.tykkäävät pilkata esim kotkalaisia ja haminalaisia omaa itsetuntoaan pönkittäen.on olemassa sanonta:näe kymiläinen ja kuole.kymiläisen nähtyäsi olet nähnyt kaiken!

    • Mahtisukua

      Ite dikaan kotkalaisist yksin tai hyväs seuras. Siinä sivus sitten jotain muuta aktiviteettia, lumilautailua ym härväystä.
      Yksin tietty käteenvetoo ja mielensyövereis seikkailuu.
      Näil ne päivät o menny ja menee tääl kotkas..

      • paljasjalkainen

        Kotkalaiseksi ei tulla kotkalaiseksi SYNNYTÄÄN!


    • Anonyymi

      Persusksi ajaudutaan peräkammarissa Laajakoskella tai Karhulan Kanjoni kuppiloissa, Amiraalia unohtamati.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe