Nenäverenvuodosta

Yllättynyt

Kysyisin kuinka kauan voi odottaa nenäverenvuodon loppumista, ennen ensiapuun lähtöä. nenästäni alkoi tulla niistämisen jälkeen toisesta sieraimesta rajusti verta keskellä yötä, mitkään netistä löytämäni toimenpiteet ja muistamani ensiapukurssin ohjeet eivät auttaneet, sieraimia yhteen painettaessa vuoto vain yltyi, valui nieuluun ja alkoi tulla molemmista sieraimista ja lopulta tuli niistettäessä kämmenen kokoisina hyytyminä sieraimista ulos. Oli todella vaikea yrittää etsiä ohjeita ja pitää veristä pyyhettä nenän edessä, yritin jääpussia ja kylmää vettä. nenästä valui sykkeen tahdissa 60/min peukalon pään kokoisia pisaroita lähes kolmen tunnin ajan. Lopulta löysin sieraimesta kohdan josta veri sykki ja painoin sen sormella kiinni ja vuoto loppui siihen. Oli liian suuri kynnys ensiaputaitoisena soittaa itselle sairasuato. Näin jälkikäteen hirvittää kuinka lähellä rajaa jo olin.

8

5664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuoto

      pojallani oli sama juttu ,sairaalaan piti mennä polteltiin vaan aukes kohta uudelleen.Veren paineet oli korkeella ei ois lopunut ennenkuin tasapainotettiin paineet.

      • Yllättynyt

        Minkä ikäisestä pojasta oli kysymys? Ylä- vai alapaine. Yläpaine on minullakin joskus ollut liian korkealla ja nimenomaan ala- ja yläpaineen ero liian suuri. Luulen että kyse oli monen tekijän samansuuntaisesta yhteissummasta. Tiedän nyt, että lähden heti , jos vuoto ei lakkaa. Nenäverenvuotoja tosiaan on ollut vain nämä kaksi. Siitepölyallergia lisää varmaan myös osaltaan vuotoherkkyyttä. Ohentaa limakalvoja.

    • tai muuta

      Verenohennus lääkettä? Ei ole muuten leikin asia. Itselläni ei loppunut kahteen päivään vaan aina aivastaessa nokka avautui. Lääkäri vaan tamponoi sen ja homma selvä. Eli laittoi tupon syvälle sieraimeen ja siinä oli jotain lääkettä mukana. Oli pakko tilata lanssi. Samanlaisia hyytymiä tuli mullakin ja isoja. Ai niin, ja te typerykset jotka neuvotte kallistamaan päätä taaksepäin suksikaa kuuseen. Sehän valuu sitten nieluun.

    • paperista

      Mä teen paperista semmosen tiiviin pötkön joka on niin paksu että menee juuri ja juuri nenään. Se tyrehdyttää tehokkaasti vuodon. Pitää antaa olla tarpeeks kauan ja poistaa tosi varovasti. Mukana tulee aina kauhea verihyytymä. Yleensä tyrehtyy puolessa tunnissa tai alle tunnissa jos alkaa uudelleen. On ollut niin rajua että on alkanut pelottamaan että jos en saakaan tyrehtymään. Joskus oli päivittäistä nenäverenvuoto, enää ei onneksi. Surkuhupaisaa että suomalainen ei uskalla eikä koe oikeaksi pyytää hädässä apua. Noin rajua nenäverenvuotoa ei pitäisi itse yrittää tyrehdyttää tuntia kauemmin, mieluiten ei puolta tuntia kauemmin. 3 tuntia on jo itsemurha. Hullua ajatella että ensiaputaitoisena ei voi pyytää apua!! Jos ei oma ensiapu auta nopeasti niin sitten pitää pyytää ammattitaitoisempaa apua!!! En kyllä itsekään ihan helposti apua pyytäisi, mutta pitäisi pyytää! Vuotaako verta useinkin ja onko joku lääkitys tai sairaus joka altistaa nenäverenvuodolle?

      • Yllättynyt

        Ei varsinaista tautia, ongelmia on ollut joskus lapsena nielurisaleikkauksen yhteydessä, hampaanpoistossa jne. Lapsena sain pesäpallomailasta nenääni (nenäluu murtui) ja silloin nenä vuoti kuoleman rajalle verenvuotoshokkiin, tapaturma oli kuitenkin eri puolella kuin nyt viimeinen verenvuoto. Särkylääkkeitä söin vähän normaalia enemmän. En kuitenkaan niin paljoa, ettenkö vuosien aikana joskus aikaisemminkin olisi syönyt samaa määrää ilman vuoto-ongelmia. Odotin koko ajan sen loppumista ja tahrin koko ajan kaikki tilat jossa kuljin vaikka pyyhe oli mukana, jos yritin tehdä jotakin muuta. Tukko ei auttanut sekään, pahensi vaan vuotoa, hyytymiä muodostui nenäonteloihin ja veri alkoi valua nieluun.

      • veljeni
        Yllättynyt kirjoitti:

        Melkein viikon reissun teki veljeni sairaalan, kun ei vuoto loppunutkaan, alkoi vain uudelleen, siellä tupot nenässä makasi. Että mene ensi kerralla heti paikattavaksi. Veljeni ei mennyt ja sitten olikin urakalla siellä.

      • ollut lapsena
        veljeni kirjoitti:

        Melkein viikon reissun teki veljeni sairaalan, kun ei vuoto loppunutkaan, alkoi vain uudelleen, siellä tupot nenässä makasi. Että mene ensi kerralla heti paikattavaksi. Veljeni ei mennyt ja sitten olikin urakalla siellä.

        tosi paljon nenäveren vuotoa, muutaman kerran lähdin yöllä ensiapuun tyrehdyttämään. Ja mä koin tehokkaimmaksi keinoksi tupon nenään ja kylmäpussi pakastimesta niskaan, jolloin isojen verimäärien kulku hidastuu ja vuoto tyrehtyy. Kerran käytiin polttamassa yksi verisuoni ja siihen on mun nenäveren vuodot loppunu. Ei oo tullu yli viiteen vuoteen, kun pari pisaraa vaikka ennen tuli puolesta tunnista tuntiin ihan reipasta vuotoa.

      • Kysyjä itse
        ollut lapsena kirjoitti:

        Oletko selvittänyt syyn siihen vuotoon? Oliko se suoni jotenkin viallinen vai onko sinulla verenvuototaipumus esim. jonkun hyytymistekijän vajavuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2536
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1665
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1464
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1323
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1172
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      86
      1049
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1023
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      916
    Aihe