Minne lomalle pääsiäisenä Suomessa

Mökkiloma

Hei!
Meitä olisi pääsiäisenä lähdössä kaksi aikuista ja kaksi lasta koira jonnekin lomalle, mutta kuka keksii minne. Mielellään mentäisiin Suomessa jonnekin. Mökkimajoitus on oikeastaan ainut mahdollinen, koska koira on. Pääsiäinenhän on tänä vuonna aikas myöhään eli huhtikuun puolella, joten tuskin hiihtomahdollisuuksia löytyy kuin ihan Lapista. Mutta jos joku keksii tai on kokemuksia jostain kivasta pikkulomasta, niin voisitteko kirjoitella. Kiitos.

2

2799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saldo-Ellu

      Kyllähän mökkejä löytyy, ympäri Suomea ja antoisan pääsiäisloman voi viettää missä vain. Kun se hiihtomahdollisuus tuossa kuitenkin kummitteli niin ehkä ei heti ensimmäiseksi tule mieleen mahdolliset eteläisemmät vaihtoehdot. Tuo Ilomantsin-Tohmajärven seutu ympäristöineen on nimittäin semmoinen, että se kurottaa Venäjän ja mannerilmaston puolelle ja kun siellä on pääsiäisen aikaan joskus poikennut vanhaa jo vähässä käytössä olevaa mökinrähjäämme vilkaisemassa niin aina ei ole päässyt syvässä umpihangessa oven lähellekään. Paikalliset osaavat tietysti paremmin kertoa, tuli vain mieleen. Jos tuosta kiinnostutte niin tiedoksi vielä, että jos karjalaiset jonkin osaavat niin pääsiäisruuat, tuossa loppusyksystä juuri syötiin Parppeinvaaralla Runonlaulajan pirtissä sunnuntailounasta, jossa vieläkin riittää muisteltavaa.

    • dorisdog

      Ikaalisten kylpylässä ollaan usein oltu koiran kanssa,hyvät ulkoilumaastot ja myös sisäilypaikat,aikuisille ja lapsille. Ainakin"ikaaliaan" saa viedä koiran,kysykää huonetta "omalla pihalla".Myös lomakylässä (n.800m päässä )on rivitalohuoneistoja myös lemmikkiväelle. Kannattaa kysyä myös muista kylpylöistä tai hotelleista, yleensä lähes kaikkiin saa lemmikin viedä,joko ilmaiseksi tai lisämaksusta .Mm. Naantalissa,jaKuusamon tropiikissa olemme käyneet, myös niissä koira-asiakas sai hyvää palvelua,molemmista huoneista oli suora käynti pihalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe