Sydänvikaisen koiran nukutus ja riskit

harrharr

Heippa
Nyt 15v tiibetinspanielilla on purukalusto jo pidempään ollut huonossa kunnossa, mutta on oltu sitä mieltä, ettei tuon ikäistä koiraa uskalla nukuttaa toimenpidettä varten, kun sillä on diagnosoitu sydämen vajaatoiminta, johon tosin on lääkkeet joilla se pysyy ihan hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin hampaat on menneet niin huonoksi, että koiralle on tullut jokin hammasjuuripaise, joka aiheuttaa sille kipua vasempaan poskeen. ELL:n mukaan muuta hoitoa ei ole kuin leikkaus. Antibioottikuuri saatiin, mutta sen tarkoitus on vain helpottaa leikkausta...

Lääkäri teki selväksi, että sydänvikaisen, vanhan koiran nukuttamisessa on riskinsä, mutta antoi toiseksi vaihtoehdoksi melkein suoralta kädeltä lopettamisen, tietysti, kun koira kerran kärsii tuosta. Kyselisinkin nyt kokemuksia vanhan ja sydänvikaisen koiran nukuttamisesta. En tiedä onko toimenpide lopulta kovin suuri, mutta tuo nukutus...

Inhottaa ajatus, etten voi "varmuudella" tietää. Että joudun tavallaan "varmuuden vuoksi" hyvästelemään koiran ennen operaatiota, koska se ei sieltä "välttämättä" tule hengissä pois. Ei sillä tavalla kuitenkaan osaa kunnolla sanoa hyvästejä. En kuitenkaan voisi elää sen ajatuksen kanssa, että koiralla olisi voinut vielä olla parikin hyvää elinvuotta jäljellä, jos minä olisin uskaltanut ottaa riskin... Eli leikkaukseen mennään joka tapauksessa.

Tahtoisinkin vain tietää nyt vähän mitä odottaa.

Koiran veriarvot ovat lääkäreiden mukaan todella hyvät ikäisekseen, kaikki juuri niin kuin kuuluukin. Sydänlääkkeet aloitettiin pari kuukautta sitten, ja nyt ennen leikkausta on tarkoitus antaa nesteenpoistolääkettä tuplana.

5

6195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paa,vof

      Mitkä on vaihtoehdot? Et vie koiraa leikkaukseen ja koira kärsii kivusta lopun aikansa? Lopettaa syömisen? Koira kuolee nukutukseen ? Koira selviää leikkauksesta, mutta uusia oireita tulee, koska joka tapauksessa finaalissa ollaan? Onko niin, että hyviä vaihtoehtoja ei ole? 15 vuotta on todella korkea ikä koiralle.

      • 37455

        kyllähän tuo todella korkea ikä jo koiralle on, itse kyllä miettisin tarkkaan että kannattako enää nukuttamaan rueta vai päästäisikö ystävän jo suosiolla pois. Tietysti jos koira on muuten pirteä ja hyväkuntoinen niin ehkä olisi pieni mahdollisuus että harkitsisin, mutta luulenpa että teillä ei pitkä aika joka tapauksessa enää ole olla yhdessä.


    • veeeeera

      Jos olet kerta miettinyt nukuttamista, niin ei kun vaan leikkaukseen. Ethän tavallaan menetä siinä mitään... Jos kuolee nukutukseen leikkauksessa niin se oli sitten tarkoituskin, jos selviää nukutuksesta ja voi muutenkin hyvin yms elämän iloa löytyy, niin sehän on sitten vaan ehkä vuosi kaksi teille lisää.... Tämä on minun mielipiteeni..... Hyvää kesää sinulle ja rohkeutta päätökseen! :)

    • ishk

      Meidän jenkkikokkerin sydämen vajaatoiminta oli vakava vaikkei noin iäkäs ollutkaan. Eräs päivä huomattiin koiran sairastuneen kohtutulehdukseen ja leikkaus oli ainoa vaihtoehto. Kaikki riskit tiedettiin kun leikkaukseen ryhdyttiin ja hirvitti kyllä kamalasti, mutta kyllä kannatti. Kaikki meni hyvin ja saatiin pari vuotta vielä vietellä mukavia vanhuuspäiviä.

    • melkeisama

      Ehdottomasti leikkaukseen vaan. Eläinlääkäreillä on tänä päivänä hyvät vehkeet joilla tarkkailla koiran vointia leikkauksen aikana. Oma rakas 12 vuotias westieni jolla sydämen vajaatoimintaa lekattiin ja hyvin kesti ja toipui nopeasti leikkauksesta, surukseni kasvain oli pahanlaatuinen ja oli päästettävä paras ystävä ikiuneen 3kk leikkauksesta, mutta se kannatti sillä koira eli ne 3kk täysin ilman kipuja ja nautti elämästä. Kivut jäivät eläinlääkärinpöydälle leikkauksessa. Jos koirasi on muuten virkeä ja "terve" niin kaikki tai ei mitään. Kannattaa kokeilla, voi olla että jossittelet lopun elämääsi että mikset edes kokeillut. Jos kaveri on jo niin väsy että nukahtaa ikiuneen, on hänen aika mennä. Voimia sinulle tässä vaikeassa tilanteessa, mutta muista että toimit kuitenkin aina koirasi parhaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe