Olin suihkussa ja siirryttyäni pääni saippuomisesta muun kehoni saippuomiseen huomasin oudon maun suussani. Tajusin pienen määrän shampoota valuneen märästä tukastani suuhuni. En sillä hetkellä päättänyt tehdä mitään, s…
Hei Tarvitsen apua syylän kanssa. Olen käyttänyt jotain halppiskamaa mitä laitetaan aamuin illoin. Yhtenä yönä se kuitenkin poltteli niin, että raavin sen aineen pois. Siinä lähti sitten samalla iho syylän päältä, ja sy…
Hei. Mistä mahtaa johtua kynsissäni olevat mustat viivat. Olen siis 23 vuotias nuori nainen. Huomasin ne viikko sitten, kun olisin laittanut kynsilakkaa. Iho kynsien ympäriltä on hiukan tummahko. Etsin netistä, mutta en…
minulla on olliut tämä tosi inhottava vaiva jo 39 vuotta nyt ooireet on tosi pahat pitää käydä vesssassa jopa viiden minuutin välein nyt minulla harkitaan rakon poisto leikkausta
Hei olen ajatellut hetken aikaa aloittaa kropan kiinteytyksen/laihdutuksen, mutta en uskalla aloittaa tätä projektia ennen viisampien ohjeita olen siis tosiaan noin 180cm pitkä 18v mies ja painan 92 kg. Käyn paljon sali…
Hei. kertaalleen tehty sähkösilmukka hoito muutosten takia. nyt alkuviikon kontrollissa etikka ei värjännyt alueita mutta jodi värjäsi ison alueen. alueesta myös koepalat otettiin. nyt kova pelko että onko tilanne miten…
Eli kaaduin ja takareiteen tuli osumaa. Nyt seuraavana päivänä ja damana iltana kun kaaduin, niin lonkka naksuu aina välillä kun jalkaa nostaa koukkuun ja takaisin. Paraneeko itsestään? Ja kipu ei ole siellä missä se na…
Löin otsan äsken oven kahvaan. Siinä on pieni kuhmu. Tuleeko otsaan mustelma tai jotain?
FFP2 K-Raudasta ja Bauhausista FFP3 on myös viruksia vastaan 20 e 3 kpl haalari hanskat Apteekista hengityssuojat loppu, mutta on tilattu.
https://www.youtube.com/watch?v=sxTyS_93vEE Juha Watt 83 052 näyttökertaa•8.4.2008
Rapu. Täysikuu. Vatsassa on outoa. Aamulla tiesin. Tiedän, että voisi paastota tänään. Onko oikeasti tänään paastoamisen päivä kalenterissa? Kenelle paastoaminen on tosi? Kenelle ei? Yhteiskunta ei puhu paastosta mitään…
Kun viereen istuu nainen niin mies virkistyy. Olo muuttuu hyväksi, positiiviseksi. Se on ihme!!! Miten nainen sen tekee uudelleen ja uudelleen? Nainen on enkeli!!?
Satunnainen maito tuote saattaakin sujahtaa elimistöön. Mutta se on poikkeus, eikä yleinen. Miten maidoton ruokavalio tuntuu pohjoisen asukkaalle, joka tottui kuluttamaan maitoa? Tuntuu hyvälle. Mitä enemmän on maidoton…
Hei, minulla on kymmenien vuosien kokemus luontaislääkeistä ja olen itse taistellut diabeteksen, nivelrikon, vatsaongelmieni. kanssa. Lääkärit tuputtavat lääkkeitä ja minä luontaisterapeuttina etsin avun yrteistäni ja v…
Minulle on tullut paise päähän, noin 1cmx1cm. Onko vinkkejä miten sen sais kotona otettua pois...
Oon kärsiny ihan pienestä pitäen aftoista ja kunnon apuu en niihin oo vieläkään löytäny ja nyt siis 18v oon. Alko 3 viikkoo sit tulemaan ylähuuleen aivan järkyttävän kipeä afta ja se on vasta nyt kokonaan parantunut. Mu…
vissiin on virus liikkeellä taas viime päivät oli muutoksia mahassa tunne
Hei, nyt on tälläne helvetin ärsyttävä vaiva kun syyhy. Riittääkö petauspatjan/peiton sekä tyynyn huolellinen imurointi kaiken muun hoidon yhteydessä? Rasvaaminen on edessä sekä kaikki petivaatteet aijon pestä, muut tek…
Vanhemmiten hampaiden värjäytyminen on pahentunut. Luin, että esim. fluori vedessä ja hammastahnassa voisi vaikuttaa. Onko kokemusta Urtekramin luomu whitening-tahnasta? Voiko aiheuttaa vahinkoa kiilteelle?
Joo, ollu jonku pari viikkoa jatkuva huono olo ja ruokahalukin kadonnu, painoakin tippunu joku 5 kiloa ainakin, mikä on sikäli katastrofi koska oon kilpaurheilija!!! Pitäs saada 4000 kcal päivään mut hyväky saan edes to…