Miten täällä on näin paljon sammakoita? No mutta, Anttihan tuossa Trumputtaa!
Kasvatan selkärankaa sunnuntaiksi jotta jaksaisin äänestää persuja. Houkutus on pieni , koska valtaosalle meistä nukkujista ääni käskee vetämään peiton korville. Varmaa on että puolue kuin puolue tyhmentää yksilön. Kate…
aita ympärille, koneellinen tuuletus !
Parasta pääomaa, kun aivot on sun arvot. Silloin käyttäjän omavastuu on jakamaton satanen. Erehdyin kerran koviin arvoihin, ne eivät sulaneet vaikka yritin kutittaa niitä pystypäisten kokoomusrintojen alta.
Kun koiranpaskat pussitettiin, keväisten vaalien aisti-iloittelu on jäänyt vähäiseksi. En silti kaipaa sinertävän vihervasurin tassunjälkeä jota persut ovat kuristaneet kaulasta. Näen sieluttoman ja munattoman laarin mi…
Kerran eräs mies käveli puistossa Porissa ja havaitsi, että eräälle penkille oli jäänyt paksu kirja. Kun hän saapui penkin luokse, niin hän havaitsi, että kirjan kansi oli hieman kallellaan alaspäin. Hän jäi istumaan pe…
Sipilä otti köyhiltä ja antoi rikkaille.
Politiikka olisi tylsää ilman SMp.tä, Persuja ja Sinisiä paleltuneita. Nämä porukat eivät näköjään huomaa olevansa valtapolitiikan ns.pakolliset sirkustirehtöörit. Sinisissä ovat nämä ministerit, jotka eivät olleet olle…
Kylläpä silitettiin vihreitten Pekka Haavistoa myötäkarvaan Ylen vaalitentissä. Ei haastettu oikeastaan ollenkaan ja hymyiltiin maireasti Pekan tyhjänpäiväisille vastauksille. Huomasi pöljempikin kuinka Pekka sai toimit…
Nettipoika on julkaissut Youtube videon, jolla Donald Tumppi kertoo tulevista eduskuntavaaleista. Tämä video on tehty ennen näitä tämän päivän uutisia. Muistakaa video on tehty heidän mukaan huumorilla.
Hän on jo niin vanha.
Ahti Karjalainen oli valvontakomission poislähdön jälkeen ahkera asiakas hotelli Tornin baarissa. Siihen aikaan hotellissa oli vielä hissipoikia. Eräänä iltana Ahti lähti kotiin baarista, ja hissipoika kysyi: "Kuka on s…
Kun nyt olen ottanut heti alkuvuojesta palstan onnistuneestihaltuun, ehdotan, että ruvetaan yhteisvoimin Ilmastotalkoisiin. Ilmastonpilaantuminen on ollut arkipäivää ja puheenaiheena kotona, koulussa ja työpaikalla. Vih…
Vt. S. Niinistö sanoi taannoin, että:"Toivottavasti ilmastonmuutos torjutaan nopeasti, niin pääsemme torjumaan muuta tärkeitä asioita" Kuin Isojen Poikien Käsikirjasta... Tarkoittikohan Sukhoita...? Eikai...? Wezku Mast…
Antti Rinne (SDP) sanoi taannoin kyselytunnilla permannolta, että:"Hallituksen oltua liian aktiivinen Suomeen on saatu liian huonoja esityksiä" Minä kysyn: mikä vika on aktiivisuudessa,.. ... ...? Onhan NASA:lla aktiivi…
Naiset tulisi asettaa sille jalustalle, joka niille kuuluu. Ja tytöt oppivat aika hyvin käyttämään kodinkoneita ja esim. kuorimaan valkosipulia ja perunoita. IMHO, MastersWitch
Lindström poliisille tehohoidossa, mää ajoi vaalipakua sinistä ja nää toiset hallituksen kaverit aloivat inistä ajelet liian hiljaisesti ja niinpä päätin ensin hytkyttää ylämäkeen kaasua jarrua vuoron perään jyt-ky jyt-…
Eikö ole erikoista, että politikot puhuu ja puhuu. No siinä ei sinäänsä pitäisi olla mitään erikoista, mutta ihmetyttää, että miksi lehdistö ja kansalaiset roustaa oppositiota. Eikö asetelman pitäisi olla aivan päinvast…
Kansa päätti että että suht vihreä pääsi tuhlaamaan myös pienituloisten rahoja? Jumalauta se on mies ja on 3 vuotta äityislomalla ja sitten vielä suhaa taksilla kaikkien piikkiin (kaikki jotakin työkkäriläisiä hinttejä …
... Olavinlinnasta tai Turunlinnasta...? Ja Kyrönsalami...? Voisin myydä tarpeettomina. Entä Arkadianmäki? 500 milliä, sopisko, Putini, "Kaveri-" Hinnaan... Heh Heh Surituxet Pikaisesti Tileille BIC NDEAFIHH BIC OKOYFIH…