kaikille pehmeälehtisille kasveille.Olen jostain lukenut, että se on juuri sylkikaskas joka tekee syljennäköistä limaista mönjää ja syljen sisällä on pieni vaalean vihreä ötökkä.Mutta minkänäköinen on se joka sitä sylke…
Viime vuonna toukat tekivät tuhojaan perunamaalla. Iso osa potuista piti heitellä menemään näiden valkoisten toukkien takia. Nyt maata kääntäessäni näitä ällötyksiä näkyi taas! ovat sentin parin pituisia ja valkoisia, p…
eli sellaine ongelma olisi kun muurahaisten polku tai paremminkin valtatie,(on meinaa tosi leveä) kulkee keskellä pihaa. Viimevuonna se meni pihan laitamilla yhteen kuuseen mutta kun nyt tänä keväänä puu kaadettiin niin…
Kirvat söivät viime kesänä kaikki riippahernepensaan lehdet ja nyt ei pensaassa näy lehden alkuja lainkaan. Kannattaako vielä odotella vai onko ruma runko kaadettava ja kehiteltävä pihatien kaunistukseksi jotain muuta?
tulin juuri kahden viikon reissusta ja vessassa odotti mukava yllätys: satoja muurahaisia. Asun kaksi kerroksisen omakotitalon yläkerrassa. Muurahaiset näyttäisivät kulkevan käsienpesualtaan putken suulta (alhaalta) jon…
Olisiko oikea aine malasiini, kun ruusuista katoaa uudet nuput ja kasvu näyttää pysähtyneen ? Vai karate jota löytyy vielä hyllyltä?
Miten pääsen eroon kekomuurahaisista? Tiedän että pesä pitäisi siirtää talvella, syksyllä tai aikaisin keväällä, kun "kaikki ovat kotona", mutta nyt on kevät ja noi 30 miljoonaa muurahaista viipeltää edestakaisin. Halua…
Millä pääsee eroon lilja kukoista ?
Mitä nämä ovat ja miten noista pääsee eroon. Kovasti olivat parittelupuuhissa: http://orelma.net/tuholaiset/
Pitääkö paikkansa, että sammutetulla kalkilla voi saada pysymään kyyt pois pihapiiristä? Vai onko kenties myös joitain muita luonnnonmukaisia keinoja/kikkoja millä kyyt saa häädettyä loitommas pihapiiristä?
Voiko rahapuissani olla jokin tauti? Ylimmissä lehdissä on jotain valkoista pikkuröhnää (kuin hienosokeria tai suolaa), joka lähtee pyyhkimällä pois. Mistä johtuu?
orvokin kukat kasvavat epämuodostuneesti, reunat repeilevät ja kurtistuvat, kukat jäävät pieniksi. mistä kyse? mitä pitää tehdä? ostin ne halpatavara kaupasta ja nyt olleet sisällä kun ulkona niin kylmä. istutin ne uusi…
Auttaako jos nyt keväällä yrittää torjua niitä vanhoja toukka pesiä jotka jäi viime vuonna puihin? Vai talvehtiiko ne maassa? Vieläkin osa tuomesta siinä seitissä. Meillä oli kaikissa tuomissa täällä perällä jumalaton m…
Apua! Huomasin juuri äskettäin että myrttini mullassa asustelee jotain pienenpieniä vaaleita hämähäkkimäisiä otuksia. Vahvin epäilykseni kallistuu tällä hetkellä vihannespunkin puoleen mutta myrtissä ei kuitenkaan ole o…
onko totta et toiset kasvit levittää ns myrkky entsyymejä toisille kasveille ja siksi ne ei tulisi kasvamaan vierekkäin hyvin jos ne o erillaisia?:O et siitä vois johtuu jos toinen kasvi ei kasva yhtä hyvin ku toinen jo…
Osaisiko kukaan kertoa miten oravat saisi karkoitettua? Meidän piha vilisee oravista ja ne syövät meidän kaikki kirsikat ja luumut. Ne myös kaivavat kaikki kukat ylös.
Meillä on ongelmia pulujen kanssa. Ennen kuin muutimme asuntoomme puluparvi pesi asunnon parvekkeella. Nykyään parveke on lasitettu, ja tietysti puhdistettu. Linnut tulevat yhä parvekelasien taakse kaiteelle istumaan. K…
Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten saan ne hengiltä!? Ovat syöneet jo hyvän määrään tulppaanin lehtiä ja leviävät varmasti kesäksi kasvimaallekkin.. Olen kuullut jostain bio-torjunnasta, jotain ötököitä jotka syövät etani…
Kasvihuoneessa lentelee vaalean vihertävä harsomaiset siivet omaava hento sääskimäinen perhonen , jonka siivet ovat ruumiinmyötäiset . Onko tuholainenen vai mikäkä ? Pituus n 12 mm
inhoan hämähäkkejä ja niiden tekemiä seittejä. Pihalla talon läheisyyteen ilmestyy nurkkiin ja muihin mahdollisiin paikkoihin seittejä, ja sitä myötä niitä ilmestyy sisälle. Mikä tehoiasin näihin elukoihin?