Vainio kertoi lentäneensä Berliiniin keskiviikkona ja palautuneensa hyvin kahden viikon takaisesta SM-maratonistaan. Se kisa meni hyvin. Se oli kuin harjoitusta minulle. Tunsin oloni vahvaksi, suomalaistähti sanoi. Saas…
Suomessa keskimääräinen vuotuinen sademäärä on noin 609 millimetriä. Sademäärään lasketaan mukaan sekä vesisade että lumena ja räntänä satanut vesi sulatettuna. Siis koko Suomessa. Pattayalla tänään satanut 170 millimet…
Valtaisa kuhina käy kannattajien kesken miten tässä käypi, kun kaikesta kaikki tietävä lähtee kokemaan sitä mistä ei ole vielä tietoinen, kestääkö kintut tuhansia ja tuhansia iskuja, vai muuttuuko norsunilkkaiseksi kesk…
Teinitytöillä ja aikuisillakin Thaimaalaisilla naisilla on toosappi aktiivisessa käytössä alituiseen, myös kun on ns. seurassa. Yksi rakas ryhtyi tarinoimaan paratiisimatkailusta jo varausvaiheessa aijaillen varauksiaan…
Kuvatarkkailijana sinä näet että kaikki kuvani on otettu samalla Honorin kännykällä ja koska käytät tuollaista kieltä, niin jää nyt kuvat sinulta näkemättä. Putouksilla ja Kwai-joen sillalla tänään vierailu ja siirtymin…
Laita Posso kuva siitä kun otit Pupelta hanuriin.
Kyseinen mittaus on välttämätön kun selvitetään verenkierron puutteellisuuksia. Se on tuttu toimenpide Pattayan rakkaille, sen tietää Norsunilkka koska varpaat on määrävälein violetin väriset. Pattayan rakkaiden viisain…
"Mitä sinä Posso asiasta tiedät, mitä luulet että perseennuolijasi Kyrvånsyylå tykkää, kun haukut hammaslääkäri vaimoaan?" Varmaankin on jäänyt huomiotta siksi, että puskasenssukka ollen tämän hullun ressukka Posson mie…
Tätä ette muuten ajatelleet, mutta minäpä poika ajattelen teidänkin puolestanne rakkaat ja infoa pukkaa olkaa hyvä. Tänään Kelan takuueläkkeen maksupäivä, taas on Possolla mammonaa!
Aloituksista ja aloitusten laadusta päätellen possolan perheessä vietetään jonkinlaista maanantairiehaa koko perheen voimin.
Rakkailla on yksinoikeus ..... Niin mutta sinähän aloitit. Posso ei ole jättänyt toistaiseksi ketään herjaamatta. Miehet, naiset, lapset, kotieläimet, ruumiinosat, jalat, kädet, sormet, kynnet, kynsivallit, kaljut, maha…
Ulkopuolisen testosteronin tuominen elimistöön pysäyttää tai lamaa kehon oman testosteronituotannon. Tämä johtuu aivojen ja hormonirauhasten välisestä palautesäätelymekanismista. Miten mekanismi toimii? Kun elimistöön l…
Otin muutamaksi yöksi tämän legendaarisen kelluvan hotellin. Odotin että löytyy sopiva opas kyytiin ja sehän löytyi varsin nopeasti. Erittäin pirtsakka ja sporttinen 28 v taskuraketti. Nuo tulevat päivät ylittää nelinke…
Alkuperäinen paniikkikohtaus tapahtui elokuvateatterissa ja nyt messuilla mustan kahvin kanssa. Kun liki 60v neitonen pitää itseään piikittäen kolmekymppisen tasolla, niin minkälainen mahtaisi olla ilman piikkejä.
Vyötärölihavien riemujuhlat, Pattaya on paratiisi. Sulla invahåmälla on paukkunut jo yli pitkin päivää... YLI !! Miksi pallomaha pappa et hae apua itsellesi? Oot tosi sairas.
Täytyy huomioida että ============================================================================================================================================================================== Ei tilanteen tässä vai…
Tuomiopäivän pasuuna kun kovasti tuomitsee tuon "tuhmien tyttöjen" toiminnan, niin kuunnelkaapas tätä pointtia https://www.youtube.com/shorts/NVGhJDW3Qxw
Ylläpito lupasi laittaa Posson osoitteen toimenpiteiden kohteeksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ilmeisesti bannia. Iskä kiittää! <3 2010
Lauseke, että ”miehellä on kuukautiskivut”, voi tarkoittaa tilanteesta riippuen useampaa eri asiota, sillä biologisesti cismiehillä ei ole kohtua, joka voisi supistella kuukautisvuodon aikana. Hormonaalinen vaihtelu. Mi…
Muutamia vuosia sitten joku koetti alkaa Suomessa markkinoida krapulalääkettä. Ne kuulema toimivat. Mutta holhoava sääntösuomi keksi että ihmiset saattaa alkaa ryypätä liikaa jos eivät kärsi kunnon krapulasta, ja kielsi…