Ei oikein tunnu tasapuoliselta kun Ukrainan miljoonille sodan uhreille kunnalta irtosi vaivainen 2000 euron avustus (eli alle euro per asukas) ja hetkeä aikaisemmin on kuitenkin annettu 3000 euroa yrityssetelinä airbnb …
Omaisena nousi huoli pidetäänkö liian vanhoja töissä.Vai oliko vain juhlien takia vahvuudessa.Voihan olla ,että istui vapaaehtoisena vanhusten seurana.
Vanha sarvi taas ksml.fi esillä. Ei varmaan ole keneltäkään jäänyt huomaamatta, että dieselin hinta on noussut. Kuten on ruoka, sähkö ja monet muut hinnat.
Laukaalaiset ovat keksineet keinon pitää hauskaa Uuraisten kommunistien kustannuksella. Suomi24 Laukaan sivuilla on kirjoituksia siitä, miten Uuraisten kommunsitit ovat vallanneet miltei koko Laukaan.
Uuraisten ja koko Suomen yhteiskuntarakenteet ja elinkeinot eivät ole enää samoja kuin joskus 1950-luvulla, mutta silti hitaat uuuraislaiset ja muut Suomen syrjäkylien äänestäjät äänestävät edelleenkin maalaisliitto-kes…
Niin ne kepulaiset veivaavat mukamas hallituksesta lähtöä. Mutta hillotolpat on rakkaampia - kansa kärsiköön etenkin maaseudulla. Tila jos toinenkin tekee konkan, mutta "oma puolue" ei pätkääkään välitä. Takinkääntö tul…
Kepulaiset äänestivät kommunisti Veli Hytösen Uuraisten kunnanvaltuustoon kuntavaaleissa. Nyt Hytönen on kepulaisten ehdokas maakuntavaaleissa. Uuraisten keskustalaiset eivät osaa hävetä mitään.
Kepu edustaa noin 5 % Suomen kansasta. Älkää äänestäkö sitä, jos haluatte, että kaikkien suomalaisten asiat tulevat hoidetuksi.
koska ihmiset hokasee et heli nostaa hintoja huutaa aina muka ennakkotarjouksen vaikkei sellaista ookkaan ja sit kun ihmiset on huutaneet tarpeeksi niin heli lakkaa huutamasta. pankaas seuraten ohjelmaa tarkkaan
Toki ne voi laittaa muoviseenkin, jos tulenkestävää ei ole saatavana. Sitten vaan sankko hehkuvine sisältöineen kuistille ja odottelemaan. Kohta leimahtaa...
Komeesti laitto Markku vanhaan radioonmerkinnän design by Markku vaikka ei tehnyt mitään radion hyväksi rDion korjaus se vanha mies Manu. Tää oli komee huijaus,
Seiskassa taas valittavat kurjuuttaan, kaulassa roikkuu paksut kultaromuista sulatetut korut. Äkkiäpä tuli köyhyys heille, että kehtaavatkin tulla valittamaan 150000 vuosituloilla , haluavat vain kerätä sympatiaa, ihan …
Ei palsanmäkien paranis enää makkaroita syödä kun ennestään jo ylipainoa. Kohta on verenpaine korkeella, verenpaine korkeella ja suonet tukkeutuu. Kun hekin istuvat niin paljon vaan autossa paikallaan. Mut näkyvät kyl t…
Aika söhellystä oli tänään Markun tinakorunteko 26.10 huutokauppakeisarissa
Kärkölässä kuoli kolme nuort moottoripyöräkaahailijaa. Uuraislla näitä kaahailijoita myös riittää. Milloin Uuraisten nuoria kuolee moottoripyörillä tai mopoilla kaahailuun?
Ostetaan tietämättömiltä vanhuksilta pilkkahinnalla tuote, Sitten myydään se kalliilla ja tuuletetaan jess ! Jess ! Onko tämä sinusta oikein..? Siis ostetaan esimerkiksi tuhannen euron taulu 100 eurolla vanhukselta jonk…
Hyvä että keisari pariskunnalla ei koronat tunnu. Mahtavaa tulosta, ilmankos päätitte business finland rahatkin palauttaa. Kaikkea hyvää sinne, enskesänä taas nähdään.
Sanokaas voiko henkilö olla perusturvalautakunnan jäsen kun on vuosikymmenet ollut sossun asiakas? Eli pystyy periaatteessa valitsemaan sos.työntekijät kuntaan jne.
Kuinkahan moni uuraislainen saa herttaslaagin tai sekoaa kateudesta, kun näkee toisten miljoonatulot? No, mulle ei ainakaan kannata olla kateellinen. En ole 100:n Suomen rikkaimman joukossa.
Uuraislaiset rakensivat koulupojille ja -tytöille järjettömän hienon ja kalliin urheilukentän. Kentän juoksuradat ja muut suorituspaikat ovat samaa tasoa kuin äskettäin uusitulla Helsingin olympiastadionilla. Kyllä koul…