Puistot täynnänsä tapahtumia. Lottamaja vessoineen kiinni. Torin kioski vessoineen lopettanut toimintansa. Viitakeskuksessa sijaitseva optikkoliike on lopettanut ja sen yhteydessä oleva yleisövessa on luonnollisesti sul…
gOOd mOOring Mitenkäs sitä on nukuttu?
Näin sanottiin terveyskeskuksen hoidontarpeen arvioinnissa. Kuinka tällaisen lausuman antanut ihminen voi katsoa itseään peiliin? Ala-arvoiseksi on meininki mennyt. Pitääkö Viitasaarella kuulua johonkin puolueeseen, usk…
Hänen mielestään vaivani ei kuulu tavalliseen päivystykseen, koska minulla on työterveyshuolto. Mitäs jos joskus tarvitsen vaikkapa ambulanssia - hoidetaanko sielläkin asia työterveydessä? Mitäs jos onkin työtön?
Tämä se on kumma paikka. Ei osata tervehtiä, ajetaan miten sattuu, kaupassa hyllyt tyhjinä, juorutaan käytävillä. En tiedä missä olen nyt käymässä, mutta äkkiä on päästävä pois.
Hoitoon ei pääse heti, vaan odotusaika voi venyä 12 tuntiin. Siinä ajassa verensokeri laskee jo niin alas että lääkärille tulee nälkähoureissa kerrottua ihan mitä sattuu ja sitten apteekki antaa ihan täysin väärän lääki…
On kunnan päättäjät varsin pönttöä porukkaa
Mitä mieltä ? Minun mielestä nolo pettymys !
'Oisko seuraa Viitasaarella?
Lomamatkallamme poikkeamme usein tänne, tänään kun ajoimme paikka näytti ettei se ole auki, ei yhtään autoa, aution tuntuinen..? Kahvila on todella kauniilla paikkalla, onko se kiini?
Minkälaisia asiakaskokemuksia?
Viitasaarelta tulee ottaa kaupunkioikeudet pois! Kylällä ei ole mitää edellytyksiä käyttää Kaupunki- statusta, ei infran, ei asukkaiden, eikä palveluiden suhteen.
Sdp on gallupeissa pitkällä karkumatkalla toisena tulevan kokoomuksen edellä. Kokoomus ei siis haluaisi päästää Sdp:tä hallitusvastuuseen, vaikka puolue voittaisikin vaalit. Uskomatonta kansalaisten ja kansantahdon halv…
Vapaana liikkuva kissa hoitaa ihmisen terveyttä syömällä ruttoa ja myyräkuumetta kantavat jyrsijät mukaan luettuina oravat ja jäniksenpoikaset. Samoin salmonellaa ja influenssa levittävät linnut, jotka rohmuavat kaikki …
Nohevana entisenä lukiolaisena kävin hakemassa kaadetuista kuusista käpyjä ja nyt minulla on kasvamassa kaksitoista tusinaa ihkaoikeaa lukiolaiskuusipuuta ja aion nauttia täysin siemauksin siitä rauhoittavasta, nukkuvan…
Mokoma uutinen https://vm.tiktok.com/ZN8R4rDx3/
Mistä sellaisen voisi ostaa täältä Viitasaarelta? Onko kylällä koirien trimmaajaa jolta voisi ostaa haivenia vai liimaisisiko joku kiltti parturitäti lattialta lakaistuja ihmiskarvoja kuontalooni?
Millainen mies tämä eduskuntavaali ehdokas Ilkka Kemppainen oikein on?
Oli tajuntaa laajentava kokemus moinen, mutta - ah - niin totta. Ihmisiä on kuin muurahaisia - kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia, niin että toisintansa heitä ei voi erottaa...
Kukaan ei päässyt pelastautumaan eilisessä kerrostalopalossa parvekkeiden kautta, koska parvekkeet olivat käyttökiellossa.🚒🚒🚒🚒