KymenlaaksoEi vastauksia

Eskolakoti 1

Soitin Eskolakoti 1:n esihenkilölle kysyäkseni heidän asumisyksiköstään, koska harkitsen sitä läheiselleni. Minulla oli muutamia käytännön kysymyksiä, joihin en löytänyt vastauksia verkkosivuilta. Esihenkilö kuitenkin s…
KotkaVastattu 3 kk

Korsulankatu

Osaako joku teistä kertoa kuka tai ketkä omistaa korsulankadulla olevan autotalli tai halli rakennuksen, pihalla paljon ns. romuautoja. Olisin kiinnostunut yhdestä autosta mutta en tiedä kehen ottaa yhteyttä.
KotkaEi vastauksia

Kattokeskus Kotka

Meinasin ottaa Kattokeskuksen hommiin, mutta vähän olen jäänyt miettimään, kun kolme kotkassa ollut kohdetta on todenneet, että ei ooe huolellista. No, se on tietty aina liukuvaa. Päätöksen tein kun olin menossa kesämök…
KotkaVastattu 3 kk

Nyt on hyvä aika niittää kaislikot!

Juhannuksesta heinäkuun loppuun suoritettu vedenalainen ruovikon niitto takaa parhaan tuloksen. Ensi kesänä toinen paljon kevyempi niitto ja kaislikot ovat lopullisesti pois. Ja vesistöt kiittää!
VirolahtiVastattu 16 pv

On hiljasta Virojoella

En saanut unta, tein parin tunnin kävelylenkin, vastaantulijoita 1 kpl, kettu Ukkosaaren tiellä.
HaminaEi vastauksia

HP C-tytöt Suomenmestaruus!

Paljon onnea koko joukkueelle, hieno suoritus kertakaikkiaan! Joukkue vaikutti hyvin iloiselta ja rennolta. On myös hyvä että Haminasta löytyy näitä loistavia pelinjohtajia. Ville Aalto ja Julli Toikka nosti pelin ihan …
KouvolaVastattu 3 kk

Onko Kimolan kanava ollut hyvä bisnes Kouvolalle?

Paljonko on tuottoa tullut? Ja niitä veneillä tulleita turisteja onkos niitä paljonkin ollut Kouvolassa? Oliko hyvä sijoitus? Mitä sanoo Kouvolan päälliköt tästä varsinaisesta kärkihankkeesta??? Yhtä hyvä kultakaivos ku…
KouvolaVastattu 3 kk

Mopopojat tuhosivat Kouvolan keskustan

Lauantaiyönä 26.7. koko keskustan valtasi mopopoikien jengi joka jätti mustia rinkuloita ja vanoja kaikkialle. Aivan sotkettu koko keskusta. Miksei kukaan soittanut poliisille?
KotkaVastattu 3 kk

EVIL DRIVE lopettanut?

Onkos Kymiläinen EVIL DRIVE metallibändi lopettanut kun ei heistä ole kuulunut vuosiin mitään? Sams pubissa soittelivat silloin kun pari levyä julkaisivat. Heillähän oli Venäläinen laulaja niin johtuuko hiljaisuus kenti…
KotkaVastattu 24 pv

Ismo Räty vai Nina Utter vuoden yrittäjäksi 2026?

Kotkassa on kaksi timantinkovaa yrittäjää joiden menstyvistä bisneksistä yritysmaailmassa uutisoidaan viikoittain. Molemmat ovat bisnesmiehiä henkeen ja vereen. Raudat ovat tulessa moneen suuntaan ja Euroja tulee ovista…
KouvolaVastattu 3 kk

Jaalan teslakuski

Kuka kaahaa päättömästi jaalassa sinisellä teslalla?
KotkaVastattu 3 kk

Operaatio Karhuvuoressa

Eilen 24.7 oli Karhuvuoressa vähän isompi operaatio siinä torilla, 5 poliisiautoa ja kuulema joku toimittajakin jostain lehdestä paikalla, ainakin 3 putkaan silminnäkijöiden mukaan. Olikohan joku normaali välisiivous va…
KotkaVastattu 3 kk

Poliisit ohjelmaa kuvataan Meripäivillä

Saas nähdä mitä vesselit keksii lauantaina poliisien työllistämiseksi. Keulakuva täytyy kiiltää, kun poliisi häätää isota puistosta porukat pois.
KotkaVastattu 2 kk

Mitä ABC:llä tapahtui?

Ankaraa paheksuntaa aiheuttanut tapaus on herättänyt kysymyksiä asiakasturvallisuudesta.
KotkaVastattu 3 kk

Pellehyppyjen SM

Kotkassa järjestetään pellehyppyjen SM-kisat. Lieneekö kilpailijoiden joukossa: - Kantasataman outlet-konsultti -Sähkölaitoksen myyntimies - Tapahtumakeskuksen miljonääri