Suositelkaa hyvää perhepäivä hoitajaa Paimiossa. Tarvetta olisi hoitopaikalle ensivuoden alusta.
Maskien käytöllä voimme vähentää tehokkaasti virusten leviämistä.
Paimioon. Paimiossa on kai/kki: valmennus, taustat, ja jatkossa vielä suunnistushalli, ensin kuitenkin suunnistus- putki. Kerroin muillekin tytöile. Häpeä Sinä!
Kalevan perältä kaurapellosta on paikallistettu viiriäisen soidinviserrystä iltaisin. Lintu on erittäin harvinainen ja niitä tiedetään olevan satakunta Suomessa.
Eikä koskaan osta mitään isompia koneita - on kuulemma kovin vilkas puhumaan ja jäkättämään sekä kinaamaan. Kehuu myös omaa viisauttaan. Kukahan herra lie ?
Palvelut alkavat olla sitä luokkaa, ettei pankkiin enää ole asiaa tavallisella eläkkeensaajalla. Maanantainakin, kun oli eläkkeenmaksupäivä, olivat kaikki puhelinajat varattuja eikä edes automaatti ollut hengissä. Moni …
Kuntsarissa oli juttua, kuinka myymälävaras oli sidottu nippusiteillä käsistään ja jaloistaan yhteen, kun odotettiin poliisin saapumista paimiolaisen kaupan eteisesssä . Tätä sitten joku oli säälinyt. Itse olisin sitä m…
Sähkönjakelulasku 1.4.2020-31.5.2020....perusmaksuja 66,30€.... voi pa@ka mitä touhua. Harmittaa oikein vietävästi. No, kuitenkin.... Hyvää juhannusta kaikille.
Millaisia kokemuksia Paimion rakennusvalvonnasta? Onko helppoa, joustavaa, hidasta/nopeaa rakennuslupien saanti?
Iäkkäälle äidilleni tuli turvapuhelinyhtiöstä kuukausittainen lasku, joka olikin tällä kertaa maksumuistutus, jossa oli siten yli viisi euroa ylimääräistä. Soitin oitis yhtiöön ja ilmoitin tilanteen. Keksivät, että post…
Joka paikassa puunjuuret pystyssä. Ei voi katsella lainkaan maisemia, kun pitää katsoa koko ajan, mihin astuu.
Onko tarvetta koivu- ja kuusipuulle? Minulla metsää ja paljon kaadettavaa ja juuri hiljattain kaatunutta. Puuta saa palkaksi mielin mä ärin ja rahallisesta korvauksesta sovitaan. Pitkälti työvälineitä on, vakuutukset it…
Sellainen oli nähty riistakamerassakin Kokkilan puolella.
Kun laitan kyselyn hyvistä suunnistus mahdolisuuksista niin Paimio nousee esiin erittäin usein. Kun olin nuori tyttö, siis nuorempi kuin nyt. Austraaliasta asti (thanks Jane) tulleita kysymyksiä. Taustaa: isäni ja äitin…
Onko Paimiossa vielä persuja? Jos niitä on vapaana niin hienoa. Muualta maailmasta kyseinen harvinainen möllyapinalaji on katoamassa sukupuuttoon. Ranuan ja Ähtärin eläinpuistot etsivät kuumeisesti vielä tämän lajin vii…
Siellä jopa teititellään ja sinutellaan samaan aikaan. Tulee esim. viesti : Teille on varattu aika silloin ja silloin. Perään heti ; Jos sinuilla on flunssankaltaisia oireita, pyydämme jäämään kotiin.
CoVid on nyt viimeistään otettava tosissaan. >> Keskusteluissa pääkaupunkiseudun eristäminen muusta Uudestamaasta koronan takia – Kynnys liikkumisen rajoituksiin valmiuslailla on korkea >> YLE https://yle.fi…
Paimion ensimmäinen koronatartunta KTO:n hoitajalla – osasto suljettu https://www.kuntsari.fi/2020/03/paimion-ensimmainen-koronatartunta-kton-hoitajalla-osasto-suljettu/ -- ..koronavirukseen sairastunut hoitohenkilökunn…
Kun kirjoittaa googleen rakennusvalvonta, Paimio, hyppää eteen ne vanhat intiaanikylän parakit, joita ei ilmeisesti ole olemassakaan.
Kaarinan lukiossa epäily koronaviruksesta – sairastuneita voi olla sekä oppilaissa että henkilökunnassa Yle https://yle.fi/uutiset/3-11249866