cherchezlafemme
Vietämme ison osan elämästämme miettien, mikä kaikki meissä on pielessä ja millä lukemattomilla eri tavoilla meidän pitäisi muuttua, jotta kelpaisimme.
Miksi tuhlaisimme enää hetkeäkään itseämme soimaten, puutteitamme etsien ja vikojamme listaten?
Ihmisen ei tarvitse olla “täydellinen”, ei tiettyyn muottiin veistelty tai blurrattu versio todellisuudesta.
Jokainen on hyvä omana itsenään.
[email protected]
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia3 aloitusta · 31 kommenttia
- Edellä mainittujen lisäksi olen törmännyt itse näihin:
gg = good game
bg = bad game
ggnore = good game, no rematch
ggwp = good game, well played
wp = well played
gj = good job
np = no problem - Eiköhän tämä palsta ole vain sen hetkittäisen pahan olon kaatopaikka. On täällä kai meitäkin, jotka viitsii ja yrittää keskustella, mutta useimmat tulee, kaataa pahan olonsa ja katoaa taas. Eikä siinä mitään väärää ole, saa valittaa.
Varmaan aika moni yksinäinen em. asioita puuhailee, mutta joskus se paha olo vaan kärjistyy ja silloin sitä tulee purettua, jos ketään muutakaan kuuntelijaa ei ole.
Onhan se hyvä, että yksinäisyydestä löytää hyviäkin puolia, mutta niitä negatiivisiakin on. Etenkin jos on pitkään kärsinyt yksinäisyydestä. - Eipä tule käytyä.
- Tähän en osaa sanoa muuta kuin, että aloita jokin sosiaalinen harrastus? Jos esimerkiksi siitä liikunnasta tykkäät, niin jokin ryhmäliikunta tai jopa tanssi?
Voisin kuvitella, että molemmissa on ainakin mahdollisuus tavata naisia.
Jos internetiä uskallat vielä käyttää seuranhakuun, niin luonnistuisiko kirjeenvaihto? S24:llä on yksi "kirjeystävät" -palsta ja sitten on tämä https://kirjeenvaihtokaverit.net/.
Jos vapaaehtoistoiminta esim. SPR:n puolella kiehtoo ja jaksaa itseään kurssitella, niin sieltäkin voinee naisia löytää.
Sitten tietty juuri nuo perinteiset pubit, baarit ja kahvilat. Jos kerta noin helposti löytyy seuraa, niin miksi et sitten vaan lähde viihteelle ja katso mitä tapahtuu? - Jokainen kokee yksinäisyyden eri tavalla. En varsinaisesti ole ikinä itsekään löytänyt paikkaani muiden ihmisten joukossa, mutta olen tajunnut myöhemmin, ettei minun tarvitsekaan. Itsellänikin on taustassa koulukiusaamista ja sen mukanaan tuomia muita ongelmia.
- En ole sanonut, että tarvitsisi syyttää itseäänkään, vaan miksi nyt ylipäätään etsiä sitä syyllistä, kun se ei ongelmaa itseään, eli yksinäisyyttä, korjaa mitenkään.
Persoonaan viittasin sillä, että niitäkin yksinäisiä tapauksia on, jotka eivät paljon sieltä kotoa poistu ja sitten ihmettelevät, miksi ovat yksin. Tälläkin palstalla sinällään varmaan aika kliseeksi muodustunut lause "kukaan ei tule kotoa hakemaan" pätee tässäkin. Sinällään siis, kenties osa yksinäisistä ovat oman toimintansa uhreja ja tiedä sitten ratkaiseeko sekään välttämättä mitään, mutta tietynlainen ongelmaan keskittyvä, itseään tutkiskeleva pohdiskelutuokio "mitä voisin tehdä toisin", voisi joskus olla paikallaan. Palveluja ja toimintaa on nimittäin aika paljon tarjolla yksinäisillekin, mutta se aloite pitää kuitenkin lähteä siltä ihmiseltä itseltään. Kukaan ei tiedä yksinäisyydestäsi, ellet siitä kerro jollekin. Kukaan ei osaa auttaa, ellet ensin pyydä apua.
Itsessään kenen tahansa syyttely yhtään mistään on mielestäni luotaantyöntävää käytöstä ja kertoo ehkä jonkinasteisesta kypsymättömyydessä tietyillä osa-alueilla. Vauvapalstoista en tiedä, kun en niillä ihan syystä liiku. - En osaa tarkkaa ajankohtaa sanoa, milloin olisin tarkalleen ottaen sairastunut. Koulukiusaamista mulla on taustassa ja mikä on varmaan suurin syy sairastumiseeni ylipäätään. Jossain vaiheessa muistan itsekin tajunneeni, että ei ole varmaan kaikki ihan hyvin, kun en uskaltanut poistua kotoa kuin korkeintaan vanhempien tai veljen seurassa. Olin hetken aikaa psykiatrisella osastollakin, mutta se ei varsinaisesti auttanut sosiaalisteiden tilanteiden pelon kanssa. Masentuneisuuteeni kyllä vaikutti positiivisesti, mutta masentuneisuuden poistuminen voimisti puolestaan ahdistuneisuutta.
En ole psykiatrisen hoidon piirissä ollut aikuisiällä, eli nekin hoitokontaktit, joita oli, lopetettiin kun täytin 18-vuotta. Pääasiassa omasta halustani, koska en halunnut/kyennyt/halunnut kyetä sitoutumaan hoitoon. Lääkkeitä en ole koskaan käyttänyt joitain käsikauppatavarana saatavia lukuunottamatta. Kemiallista apua ei siis ole paljoa ollut. Suurin apu on ollut uloslähtemisestä, itsensä altistamisesta tilanteille, jotka aiheuttavat ahdistusta ja pelkoa. En kuvittele, että se siis on kaikille tapa, joka toimii tai auttaa, mutta tämä on siis toiminut itselleni paremmin kuin mikään aikaisemmin kokeiltu metodi. Se vaatii aikaa ja töitä, mutta on kyllä mahdollista.
Omat oireet ovat olleet lähinnä jännitystiloja lihaksissa, fyysistä ja psyykkistä ahdistusta, pelkoa, hikoilua, tulee kuuma, pää lyö tyhjää, tärisyttää ja jos en pääse ylivoimaisesta tilanteesta pois, saan todennäköisesti paniikkikohtauksen.
Nykyään säilytän toimintakykyni, vaikka ahdistaisikin ja oireet eivät ole läheskään niin pahoja, kuin olivat joskus vuosia sitten. Paniikkikohtauksia ei ole ollut moneen vuoteen ja viimeeksi kun niistäkin olen kärsinyt, johtuivat läheisen yllättävästä menehtymisestä, joka sotki mun koko elämää aika paljon. Tästä tulee siis tänä vuonna kuluneeksi 5 vuotta. Ennen sitäkään mulla ei juuri paniikkikohtauksia enää ollut, vaikka oireet itsessään olivat jonkin verran voimakkaampia.
Kavereita mulla ei oikein ole koskaan ollut. Osittain varmaan siihenkin vaikuttaa enemmän oma persoona, kuin välttämättä sos. pelko itsessään. En toisaalta aina edes kaipaa ihmisseuraa ja viihdyn pitkiäkin aikoja itsekseni, joten mihinkä niitä kavereita sitten edes tarvitsisin. Deittimaailmassakin olen selviytynyt ihan hyvin, mutta tässäkin taas tullaan siihen, että en välttämättä edes kaipaa parisuhdetta elämääni, kun viihdyn ihan hyvin yksinkin.
Nettilukiota suosittelen lämpimästi! Sieltä on vain positiivisia kokemuksia. :p - Facebookissa on aika montakin yksinäisten ryhmää, mutta eivät välttämättä ole kovin mielekkäitä siinä määrin, että yhdessäkin mulle sanottiin, että en ole aidosti yksinäinen, koska mulla kuitenkin on koira. :D
Kyllästyin itse siihen ilmapiiriin, kun aina etsitään sitä, kuka on AIDOIN yksinäinen, kuin yksinäisyys olisi asia, jota voisi jotenkin kauhalla mitata, että kuka on eniten yksin. Enkä muutenkaan jaksa omaa yksinäisyyttäni todistella kenellekään jatkuvasti. Mieluummin sellainen ilmapiiri, jossa voi olla vapaasti sitä mitä on ja tuntea sitä mitä tuntee.
Yksi mikä vaikeutti ystävyyksien löytymistä tuollaisen ryhmän kautta oli omalla kohdalla myös se, että väki oli itseäni useita kymmeniä vuosia vanhempaa ja vaikka siellä yhden mukavan eläkeikään ehtineen mieshenkilön kanssa jutusteltiin valokuvauksesta ja kalastamisesta, niin jotenkin silti sellainen ihmis-/ystävyyssuhde on todella vaikea tuoda osaksi internetin ulkopuolista elämää, osittain sen välimatkan takia ja osittain justiin tuon ikäeron vuoksi, kun se näkökulma elämään on todella erilainen sillä 60v sedällä, kuin mulla, joka vielä etsin omaa paikkaani tässä maailmassa ja koitan rakentaa omaa elämää.
Toki en tiedä tämänkään palstan keski-ikää, tai edes tämän ketjun henkilöiden ikiä, mutta koska tiedätte mikä on Discord ja IRC niin en usko, että voin iällisestikään kovin kaukana olla. - En tiedä ikääsi, mutta kuulostat nuorelta. Viestistäsi on jo muutama vuorokausi aikaa ja tulee varmaan vähän myöhässä, mutta jos on joskus todella akuutti tilanne oman jaksamisen kanssa, kannattaa suunnata paikkakuntasi päivystykseen. Heillä on siellä resurssit, joilla ohjata sinua tarvitsemasi tuen ja avun piiriin. Kukaan ei tule sanomaan, ettei heidän ammattitaitonsa riittäisi sinun auttamiseesi, sillä siellä on juuri se henkilökunta, joilla nämä vaadittavat taidot siihen on. Sen sijaan palstat ovat vähän sellainen paikka, että täältä käsin on aika vaikea auttaa ketään.
Joskus toki voi auttaa ja helpottaa jo se, että saa purettua asioitaan vaikka vain tekstin muodossa keskustelupalstalle. Joillekin se riittää, joillekin ei.
Mielenterveysongelmien kanssa ei tulisi kuitenkaan jäädä liian pitkäksi aikaa yksin, sillä ne voivat ajan mittaan pahentuakin, pelkkä odottelu sen suhteen, että elämäntilanne tai pään tilanne helpottaisi, ei ole välttämättä ratkaisu mihinkään.
Onko sulla ketään kelle pystyisit puhumaan? Esimerkiksi juuri ne kaverit? Joku heistä? Vanhemmat?
Jos vastaus on ei, kannattaa kokeilla esimerkiksi netissä toimivia kriisikeskuksia tai auttavia puhelimia. Yhteystietoja ja osoitteita löytyy alla olevista linkeistä.
http://www.puheet.net/auttavat-puhelimet-suomessa/
https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/muita-avuntarjoajia
Yksin ei tarvitse, eikä kannata jäädä. Minuunkin saa olla yhteydessä. Alan ammattilainen en ole, mutta voin olla vapaaehtoisena kuuntelijana ja mukana eläjänä. - Ketjun aloitus on esimerkki siitä, mikä ainakin itselleni on aika "turn-off" ja takaa varmasti, etten kiinnostu. En ymmärrä tätä syyllisen etsintää omaan yksinäisyyteen oman persoonan ulkopuolelta ja tätä naisten jatkuvaa demonisointia. Naisellakin saa olla halut ja kriteerit sen suhteen mitä etsii, oli yksinäinen nainen tai ei. Sitä paitsi, eivät kaikki seuraa etsivät välttämättä ole yksinäisiä.
- Jos+käytit+nettideittailuun+S24:n+Treffit-palvelua,+niin+siellä+70%+käyttäjistä+on+miehiä+ja+naisia+on+suhteessa+miehiin+todella+vähän,+jonka+vuoksi+se+antaa+ehkä+hivenen+vääristyneen+kuvan+siitä+millaista+on+nettideittailu+ja+siellä+oikeasti+pitää+olla+todella+huolellisesti+mietitty+ja+täytetty+profiili,+jos+kenenkään+mieleen+edes+haluaa+jäädä.