Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. KASTELUPAUKSEN SISÄLTÖ EI OLE RISTIRIIDASSA RAAMATUN KANSSA

    Periaatteessa hyvä lupaus ja turvallinen. Soveltuu etenkin niille, jotka tahtovat olla jonkinasteisessa holhouksessa sen sijaan, että itse katsoisivat eteensä. Tosin 11. kohta olisi syytä poistaa, sillä se koostuu opillisista virheistä, eikä tuon kaltaiset asiat kastelupaukseen kuulukaan.

    JOS seurakuntalaisen ja myös valvojan ominaisuutta toteutetaan vapauden hengessä, niin seurakunta voi hyvin ja kasvaa. Lupaus on kuitenkin laadittu siten, että on suuri vaara joutua elämään lainomaisesti, jolloin Kristuksen vaikutuksesta ei näy häivääkään.

    Tällä foorumilla olemme nähneet, kuinka helposti tuon perusopin päälle lisätään sopimattomia tuomitsemisia ulkopuolisia kohtaan. Tarkoitan erityisesti lainomaisen sapatinvieton aiheuttamaa asennetta: toiset tuomitaan. Sama koskee kymmenysten antamista. Sellainen on osoitus lainomaisesta noudattamisesta.

    Kurittomille seurakuntalaisille tuo kastelupaus on ihan tarpeen, sillä sen avulla voidaan osoittaa, että on oikeus kurinpidollisiin toimenpiteisiin.
    Valitettavasti soveltamisessa helposti voidaan mennä lain alle. Tarkoitan syyllistämistä ja ehdottomia kieltomääräyksiä, vaikkapa vain koeajaksi.

    Jos minulta kysyttäisiin, niin sanoisin, että hyvin teette jos jätätte pois 11. kohdan ja lisäätte suoraan Sanasta tämän:

    "Hyvin teette, jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ´Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi´, niin hyvin teette." JAAK 2:8.

    JAAK 2:6-13

    6 Mutta te häpäisette köyhän. Eivätkö juuri rikkaat sorra teitä ja raahaa teitä oikeuden eteen? [1. Kor. 11:22]
       
    7 Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
       
    8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. [3. Moos. 19:18; Matt. 19:19+]
       
    9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. [5. Moos. 1:17]
       
    10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. [Matt. 5:19; Gal. 3:10]
       
    11 Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.
       
    12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
       
    13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7+]   
  2. Perinnäissääntöjensä mukaan muka kirkkomme olisi kääntänyt Raamatun. tuo on saatanan hyökkäys itseään Raamattua ja Israelin Jumalaa kohtaan.

    Jos olisi kyse ei-uskonnollisesta kirjakokoelmasta, tuosta herjasta joutuisi vastaamaan käräjillä. Mutta nyt siitä joutuu vastuuseen Jumalan edessä, viimeistään viimeisellä tuomiolla.

    Kirkko ei ole mitään kääntänyt, vaan on vain hyväksynyt maan parhaiden asiantuntijain viralliset käännökset. Uudistettu aina tarpeen mukaan äidinkielen kehittyessä.

    TOKI on kirkolla käytössään kymmeniä vaihtoehtoja, epävirallisia. ON kreikankielinen Uusi Testamentti (Aapeli Saarisalo), on elävä Uutinen elikkä arkikielelle käännetty Uusi Testamentti, murteillekin on osia käännetty jo. On jos vaikka mitä luotettavia vaihtoehtoja. On myös NOVUM, joka vieläpä selittää alkusanan eri merkitykset.

    Itse käytän -38 ja -92 käännöstä rinnakkain, jotta näkisin kielitarkan käännöksen ja asiatarkan käännöksen mahdolliset erot.

    Luepa vaikkapa Jehovan todistajain kieliorjaa käännöstä tai lestadiolaisten vanhakantaista käännöstä, niin ymmärrät, miksi ne eivät kulu lukijain käsissä. Ymmärrettävyys ei ole kovin hyvä.
    isosta Raamatun Tietokirjasta aina voi tarkistaa, onko Raamatun käännös pysynyt totuuden mukaisesti asiassa.

    ALKUKIELI

    Alkukieli on typerä ilmaisu. Sillä yhtäkään Raamatun alkuperäistä kirjoitusta ei enää edes ole, että voisi verrata. Eri osat on kirjoitettu eri kielillä. kreikaksi ne sitten koottiin. Joka tapauksessa, täysin luotettaviksi voi kuka tahansa itsekin todeta kirkon käyttämät versiot.
  3. "UnaFortuna" myöntää jämähtäneensä "uskon tiedon alkeisiin". Ihmekös, että hän tahtoo yhdessä Jeesuksen päivien lainvaatijoiden kanssa päästää meillle Barabbaan, mutta ristiinnaulita Jeesuksen, jälleen.

    Huomautan, että Jeesuksellahan ei ollut maallista isää, joten mieletön on se ajatus, että hän olisi korostanut olevansa isän poika - bar abbas. UnaFortuna vahvistaa saaneensa tiedot Jeesuksen "Barabbas"-nimestä adventistipastorinsa raamatusta. Mutta se ei ole ollut aito Raamattu.

    Jumalan Poika -sanaparia Jeesus tietysti käytti taivaallisesta Isästään - meidänkin Isästämme - sillä jos hän olisi sortunut käyttämään sanaparia "isän poika", olisi syntynyt väärinkäsityksiä jo silloin, kuten UnaFortunan kohdalla voidaan havaita nykyajassa.

    Kenties UnaFortuna on itse mainitsemansa pastori, kenties amerikkalaiseen adventistien raamattuun todella on vaihdettu Jeesus-nimen tilalle Barabbas? Mene tiedä, mutta asia ei liene tarkistamisen arvoinen, kun elämme Pohjolassa.

    Joosua-nimeä ei missään tapauksessa ole voitu Jeesukselle antaa, vaikka UnaFortuna niin väittää vastoin parempaa tietoaan. Joosua (Pelastaja, Jesohua) kirjoitettiin jo Jeesuksen aikoihin: Jeesus (Jeshua).
    Yleinen nimi tänäänkin etenkin espanjankielisessä maailmassa; Jesus. Tästäkin voidaan päätellä, että Jeeusta kutsuttiin Jeesukseksi eikä Barabbaaksi. Ristin päälle Jeesus kirjoitettiin latinaksi; Iesus.

    Niin, Iesus Nazarenus, sillä yleisesti häntä sanottiin Jeesus Nasarealaiseksi. Tämäkin käy ilmi Sanasta, vaikkei ehkä advarien. Nasaretilaisen lahkoon Paavali sanoi lukeutuvansa, kun kovasti tivattiin hänen hengellistä kotiaan.

    Barabbas oli Jeesuksen aikana yleinen nimi, sanoo UnaFortuna. Lienee ollut niinkuin moni muukin nimi. On yleistymään päin vissiin, sillä monet lainkiihkoilijat huutavat yhä: "Päästä meille Barabbas!"

    Surkuhupaisa toteamus: Kun lainnoudattajat huudattivat kansaa sanomaan: "päästä meille Barabbas", Pilatuksella olisi ollut mahdollisuus päästää Jeesus, jonka hän halusi päästää.

    antti
  4. Rakkaus totuuteen vaatii minua julistamaan Sanaa rakkaille - en vihamieheksi ketään koe. Rakentavakin on toisinaan tiukkaa tekstiä. Totuuden sanan oikea jakaminen ei ole aivan helppoa.

    Apostolien teot:
    26:25 Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.

    1.Kor.13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.


    2.Kor.13:8 Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.


    GAL 4:16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
    ---------
    1.Timoteuksen kirje:
    2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
    3:15 että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.
    4:3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
    6:5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

    2.Timoteuksen kirje:
    2:15 Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
    2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
    3:7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.


    1.Pietarin kirje:
    1:22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,

    Tähän pyrin vilpittömästi:


    1.Pietarin kirje:
    1:22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä.

    antti
  5. En ole "Hyvä Kantola" - sillä vain Isä on hyvä.

    Ymmärrän hyvin, että Barabbas-nimestä kiistelevä haluaa pysytellä nimettömänä.
    Barabbas-nimeä ei Jeesus tietenkään käyttänyt, sillä Raamatussa ei sellaisesta mainita. Miksi olisi käyttänytkää, kun Ihmisen Poika sekä Jumalan Poika nimet kertovat koko totuuden.

    Sinun raamatussasi - en sitä epäile - saattaa lukea, kuten sanot, että hänelle annettiin nimi "Joosua Juudas", mutta oikea Raamattu sanoo seuraavaa:

    Matteuksen evankeliumi:
    1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
    1:22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
    1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    Sinun ei tarvitse sitä myöntää, mutta yllä olevasta näemme kiistatta, että Jeesukselle annettiin nimi JEESUS ja toinen nimi Immanuel.
    Jeesus esiintyi Jeesuksena - ei jollain peitenimillä - sillä ristillekin kirjoitettiin, latinaksi Iesus Nazarenus Rex Iudeorum, (INRI).

    Barabbas sen sijaan oli kapinallinen ja laiton. Te huusitte: päästä meille Barabbas. Jeesuksesta huusitte: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse. Barabbas on yhä vapaana keskellänne, mutta Jeesus on valmistanut omilleen valtakunnan.

    Hyvä lukija: olethan jo sisällä Pojan valtakunnassa?
  6. "Pyhä Henki ei sodi Jumalaa vastaan, eikä myöskään Paavali. Vaan se sotia olet sinä Antti.
    Jeesus sanoo: ”Niin kauan, kun taivas ja maa on laista ei katoa pieninkään piirto, ei ainokaan kirjain."
    =======================
    EI KATOA, EI. Paratiisista asti on synnin laki ollut. Ja omatunto on ilmoittanut virheistä. Syyttäjäkin on alati hereillä.

    Mitä minuun tulee, niin vapauden laki on minut tuomitseva, ei sapattilaki. Jos Herra suo, saan aikanaan nähdä Isäni kasvot.

    Kun tiedostan olevani armon varassa, niin sehän jo todistaa, että ymmärrän tuolla jossain ulkopuolellani vallitsevan synnin lain.
    Synti asuu minussa so. jäsenissäni ja ainoa keino sitä vastaan on, että annan Hengen vallita minua.

    Puhun ja teen kristityn vastuullisen vapauden perustalta.Ei ainoastaan minua, vaan kaikkia jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, tuomitsee vapauden laki - ei synnin ja kuoleman laki.

    Jaakobin kirje:
    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

    VAPAUDEN LAKI

    Jaakobin kirje:
    2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

    2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.

    2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
    2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

    2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
  7. KETTU ASIALLA

    Se vanha kettu, jota myös valheen isäksi kutsutaan, valehteli:
    "Lakiahan kutsutaan myös "rakkauden laiksi".

    Perusteluksi tuo kyykäärmeen sikiö mainitsi kohdan Room 8:2, joka nimenomaan esittää, että noudattaessamme hengen lakia, olemme vapautetut seuraamasta lakia. (Room 7:1-6 Raamattu sanoo sen ehdottoman selkein kuvauksin).


    ROOM 8:2
    Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. [Room. 6:22; 1. Kor. 15:45; 2. Kor. 3:6]   

    Sanokaa sille ketulle, että hän on täynnä lakia, mutta vailla rakkautta!

    Mutta kun olemme "irti laista" emme toki ole irti rakkauden laista. Lain tekoja vaaditaan, rakkauden teot nousevat uskosta.

    Onko muka niin, että se joka ei tunne lakia, ei tiedä rakkaudestakaan? Ristiriitaista.
    Asian ydin ei ole laki, vaan ylipappi, joka on uhrillaan syrjäyttänyt lain vaatimukset.
    Jotka Hänet tuntevat, ne toimivat laista riippumatta.


    Hepr. 8:1    Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. [Mark. 12:36+]    
          
    Room. 3:21
    Nyt Jumala on kuitenkin LAISTA RIIPPUMATTA tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. [1. Moos. 15:6; Jes. 53:11; Jer. 23:6; 1. Piet. 1:10 | Room. 1:17; Fil. 3:9]

    Room. 7:4
    Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja KUULUTTE NYT TOISELLE, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]

    Room. 7:6
    Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet VAPAIKSI LAISTA. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]

    Kuinka laki voisi olla sama kuin rakkauden laki (vapauden laki), sillä lain SIJASTA kuulumme nyt toiselle - Rakkaudelle!

    _AnttiVkantola_
  8. "Väitätkö minua järjestöjen palvelijaksi?"
    "Tosiaankin minulla on oma tie kuljettavana ja se kulkee tällä hetkellä kirkkojen ulkopuolella!"
    =======================

    Hyvä, jos et ole minkään järjestön orja. Mutta irrallisena ei kukaan pysy hengissä - Hengessä. Pyhä Henki on annettu YHTÄ OLEVILLE - ei irrallisille oman tien kulkijoille. Armolahjat toimivat seurakuntayhteydessä, mm. 1.Kor.12. ja Room.12. mukaan.

    Kun pelastusrengas heitetään ja pelastetaan, TÄYTYY pelastetun päästä vielä aina emälaivalle asti turvaan. Yhteiseen seurakuntalaivaan, kuten " *** " viisaasti asiaa kuvaa toisaalla tällä foorumilla.

    Apostolien teot:
    4:32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.

    Hesekiel:
    11:19 Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen.

    Apostolien teot:
    1:14 Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.

    ------------------------------------------------------------------
    "Tosiaan se olet Antti sinä, joka jänkäät lakia vastaan.
    Hyvä on, jos itse olet täydellinen lähimmäisen rakkaudessa, kun jo Jumalan lain 10. käskyn sijaan valitset omia tulkintoja. Johdatat lähimmäistäsi jo sillä harhaan."
    V a s t a a n väärään syytökseen:

    On totta, että vänkään lakia vastaan - mutta yhdessä Herrani Uuden Testamentin ja Paavalin ja Pyhän Hengen kanssa.

    Niinpä en ole YKSINÄINEN OMAN TIEN KULKIJA, kuten sinä omankin todistuksesi mukaan olet, vaan lukeudun siihen piskuiseen laumaan, jonka on sallittu nähdä totuus laista.

    Hebrealaiskirje:

    7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön

    7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.

    _AnttiVKantola_
  9. Lain orjuus tarkoittaa että Kristus vapautti lain orjuudesta ettei laki ole vanhurskauttajana.
    =============
    Ei laki ole koskaan vanhurskauttanut eivätkä uhrit. Ja samahan se, mikä vanhurskauttaa. Mutta nytpä on vain yksi määrätty vanhurskauttajaksi, jo ennen maailman perustamista. Ei, en tarkoita Mikaelia, enkä Elleniä.

    "Terveysneuvot...". Samaa mieltä: laki on kiusaksi, sehän onkin lähinnä kieltolaki. Terveysohje on vain Raamatun täytteeksi, eihän niiden noudattaminen hyödytä?

    Perkeleelle on mieleen, että ollaan lain eli synnin lain orjana. Teet syntiä - syyllisyys - parannus - lankeemus - syyllisyys ... Oravanpyörä, jolta tipahtaa Lusiferin syliin ennemmin tai myöhemmin.
    Ei uskalla elää - paitsi salaa - ei uskalla juuri mitään, sillä niin ei tee virheitä.

    Vai terveyssyistä kiellettyjä! Jänis ja strutsikin. Minun Herrani sanoo Raamatussa, että ne ovat kiellettyjä, koska ne ovat "iljettäviä". Ymmärrän jotensakin, että Raamattu pitää evättömiä ja suomuttomia meren eläimiä iljettävinä.

    En pidä mustekalasta minäkään. Mutta että TERVEYSSYISTÄ ei saisi syödä niitä evättömiä meren eläjiä, kuten katkarapua, mutta kaikkea kalaa saa syödä! Ei kestä päivänvaloa tuo järjen päätelmä. Meren kasvisravinnot eivät ole kiellettyjä, samoja saasteita ne imee sisuksiinsa, vieläpä pohjan kautta.

    Keksimällä keksityistä selityksistä jää kiinni. Mutta joskus vielä selviää, miksi Jumala pitää joitakin eläimiä iljettävinä. Mutta esim heinäsirkkoja ja ilmeisesti sammakoita voi syödä, (reidet vartalon yläpuolella).

    En ole hyvä - vain Isä on hyvä, mutta tunnen mainitsemasi irtojakeet, 1.Joh.2:3-4, 3:4. Tunnen koko kirjeen sisällön. Rakkaat foorumilaiset - lukekaa, mitä Johannes sanoo Antikristuksesta, Kristuksen vastustajasta! Teillähän on voitelu ja kaikilla teillä on tieto, joten ymmärrys lisääntyy, kun kertaamme raamatunkohtia.

    ANTIKRISTUS, KRISTUKSEN VASTUSTAJA

    1.Johanneksen kirje:

    2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
    2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

    2:20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.

    2:21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
    2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
    2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

    2:24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
    2:25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
    2:26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

    2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    antti