Uskonpuhdistus ja lepopäivä
Kuten tunnettua, kymmenen käskyn laki määrittelee lepopäiväksi eli sapatiksi viikon seitsemännen päivän eli lauantain, jota juutalaiset ja sittemmin alkukristillinen eli apostolinen seurakunta säännöllisesti viettivät. mistä johtuu että, että suurin osa kristikunnasta on luopunut alkuperäisen lepopäivän pyhänä pitämisestä?
Lähes kaikki kirkot viettävät nykyisin pyhänä viikon ensimmäistä päivää eli sunnuntaita, Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Tiedämme että Jeesus nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä kun sapatti oli ohi. Miksi viikon ensimmäinen päivä on syrjäyttänyt lepopäivänä seitsemännen, Raamatun ja Jeesuksen sapatin?
Ruotsalainen Uuden testamentin selitysopin professori Harald Riesenfield osoittaa, että tavanomainen selitys ylösnousemuspäivän astumisesta sapatin tilalle ei perustu tosiasioihin eikä saa tukea historiallisista lähteistä. ”Tosin Jeesus oli noussut ylös viikon ensimmäisenä päivänä juutalaisen ajanlaskun mukaan, mutta jos kristillisellä taholla nimenomaisesti olisi valittu tämä päivä sapatin korvikkeeksi, täytyisi sitä silloin jossakin paikassa Uuden testamentin kirjoituksissa tai vanhimmissa muinaiskristillisessä kirjallisuudessa nimittää ’ylösnousemuksen päiväksi’ tai muuksi sen tapaiseksi. Mutta nyt ei siellä ole mitään tämän suuntaista nimitystä--. Ei myöskään evankeliumien ylösnousemuskertomuksissa ole mitään lausumia, jotka osoittaisivat, että Kristuksen ylösnousemuksen suurta tapahtumaa piti muistella omana erityisenä viikonpäivänä.”
Uuden testamentin todistus
Uusi testamentti osoittaa että apostolinen seurakunta osallistui sapattina juutalaisen tavan mukaan synagogajumalanpalvelukseen, mutta kokoontui sen jälkeen vielä omassa piirissään tutkimaan kirjoituksia ja ylistämään Herraa Messias-toivon täyttymyksestä. Riesenfield huomauttaa että ”kristittyjen jumalanpalvelus ei tapahtunut sapatin jälkeisenä päivänä vaan pikemminkin sapatinpäivän iltana ja ehkä siihen liittyvänä yönä.”
Apt.20:7 mainitaan vastaavanlainen kokous joka pitkittyy sapatin iltana viikon ensimmäisen päivän puolelle (klo 18.00 jälkeen). Seuraavan aamuna Paavalin oli määrä matkustaa pois paikkakunnalta. ”Sanonnasta voi päätellä, että on kysymys sapatin jälkeisestä iltayöstä eikä sapattia seuraavan päivän illasta.”
Raamattu vai traditio?
Raamattu ja yksin Raamattu oli uskonpuhdistajien taisteluhuutona. Uskonpuhdistajat toimivat sen valon mukaan mikä heillä oli. Rooman kirkko pääsi siten syyttämään heitä epäjohdonmukaisuudesta.
Katoliset Lutherin kuoleman jälkeen:
”Protestantit väittävät pitävänsä yksin Raamattua uskonsa ohjeena. He puolustavat kapinointiaan kirkkoa vastaan väittämällä että kirkko on luopunut Raamatun sanasta ja seuraa traditiota. Mutta nytpä protestanttien väite, että he noudattavat yksin Raamatun sanaa, ei ole tosi. Todiste: Raamattu käskee viettämään seitsemättä päivää sapattina. He eivät kuitenkaan vietä seitsemättä päivää, vaan hylkäävät sen. Jos he todella pitäisivät yksin Raamattua uskonsa ohjeena, he viettäisivät seitsemättä päivää, niin kuin siihen kaikkialla Raamatussa kehotetaan. Kuitenkaan he eivät ainoastaan hylkää Raamatussa määrättyä sapatin viettoa, vaan he viettävät lepopäivänä sunnuntaita, jonka tueksi heillä on vain kirkon traditio. Niinpä siis heidän väitteensä yksin Raamatusta ohjeena kumoutuu ja oppi Raamatusta ja traditiosta tulee täysin vahvistetuksi, ja protestantit itse ovat tässä tuomareina.”
Katolilaiset ja luterilaiset pitävät siis sunnuntaita pyhänä joskin eri syistä. Katolilaiset pyhittävät lepopäivänään sunnuntain, koska kirkko on oman valtansa perusteella siirtänyt sapatin Jumalan käskyn vastaisesti viikon seitsemänneltä päivältä eli lauantailta viikon ensimmäiselle päivälle eli sunnuntaille. Luther ja hänen työtoverinsa pyhittivät sunnuntain, koska ”Raamattu on poistanut sapatin”, kuten he uskoivat. Augsburgin tunnustukseen he lisäsivät seuraavat rivit: ”Kun kuitenkin oli välttämätöntä määrätä jokin erikoinen päivä, että kansa tietäisi, milloin se kokoontuu, kristillinen kirkko on tarkoitusta varten määrännyt sunnuntain. Se on halunnut ja tahtonutkin tehdä tämän muutoksen, että ihmisillä olisi siinä kristillisen vapauden esimerkki ja että tiedettäisiin, ettei sapatin eikä minkään muunkaan päivän noudattaminen ole välttämätön.”
Luomistyön huippu
Eikö olisi aika outoa jos Raamattu olisi poistanut Jumalan itsensä asettaman sapatin, ja ihminen olisi onnistunut sen tilalle kehittämään paremman lepopäivän? Niinhän asia ei olekaan. Jeesuskin sanoi että sapatti on tehty ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
Jumala piti tärkeänä sitä, että ihminen saisi osallistua Jumalan hyvien luomistekojen muistojuhlasta. Hän piti sitä niin tärkeänä, että hän sijoitti kymmenen käskyä käsittävän lain keskelle erityisen lepopäiväkäskyn, joka oli pitempi kuin yksikään toinen kymmenestä käskystä.
”2.Moos.20:
8. ”Muista pyhittää lepopäivä.
9. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10. mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Timo Veijola, Helsingin yliopiston Vanhan testamentin selitysopin professori ja Pohjoismaiden johtavia dekalogin tutkijoita, kirjoitti Kanava-lehdessä (8/94) sapatin merkityksestä luomiskertomuksen pohjalta:
”Vaikka ihminen saa vallan hallita tiettyä luomakunnan osaa, hän ei silti ole luomisen huippu ja lopullinen päämäärä. Näin voitaisiin sanoa vain, jos – luomiskertomus päättyisi ihmisen luomiseen kuudentena päivänä. Koko kertomus tähtää kuitenkin alusta alkaen siihen, mitä tapahtuu seitsemäntenä päivänä, jolloin Jumala lepäsi kaikesta työstään. lisäksi hän siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen. Pyhittäminen merkitsee erilleen, Jumalan käyttöön asettamista. tässä ei puhuta mitään erityisestä sapattikäskystä, vaan annetaan ymmärtää, että jo ennen Israelin kansan valintaa ja dekalogin sapattikäskyä on olemassa erityinen siunattu ja pyhitetty päivä, johon koko luomistyö huipentuu.
Dekalogin sapattikäskyssä viitataan nimenomaisesti luomiskertomukseen. Lakatessaan seitsemäntenä päivänä arkitöistään ihmisestä tuli ikään kuin Jumalan seuraaja. samalla ihminen osoittaa konkreettisesti, ettei hän elä viime kädessä siitä, mitä hän saa omalla työllään aikaan, vaan siitä, mitä Jumala on hänen puolestaan tehnyt.”
Professori Veijola on tässä löytänyt lepopäivän todellisen, syvällisen merkityksen, joka meidän aikanamme on suuressa määrin hämärän peitossa kristikunnankin keskuudessa.
Kun Jeesus huusi ristillä ”se on täytetty” hän työnsä tehtyään lepäsi haudassa sapatin, hän vahvisti sapatin luomisen ja lunastuksen suureksi tunnusmerkiksi. Kymmenen käskyn keskellä oleva sapattikäsky on uuden liiton valossa Jumalan lakiin liitetty evankeliumin helmi, armon sakramentti, joka ei edellytä ihmiseltä ainuttakaan tekoa, vaan päinvastoin kaikista omista teoista lakkaamista.
Miten traagista että olemme suuressa määrin unohtaneet tämän levon päivän todellisen merkityksen! Sapattikäsky sisältää uuden liiton evankeliumin. Jos jätät kymmenestä käskystä pois sapattikäskyn, jätät pois Kristuksen täytetyn työn merkin ja sinetin.
Lain alta armon alle
Sapattikäskyn noudattaminen hengessä ja totuudessa johtaa armon alle, pois orjuudesta Jumalan lasten vapauteen! Sapatti on nimittäin myös orjuudesta vapautumisen muistomerkki:
5.Moos.15:5. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
Ehkä voimakkain sana sapatista Jumalan ja hänen kansansa välisenä liiton merkkinä on se, mitä Herra sanoi Moosekselle antaessaan hänelle Siinailla kaksi kivistä liitontaulua:
2.Moos.31:
12. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
13. "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.
14. Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.
15. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla.
16. Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
17. Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."
18. Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.
Jäämmekö me pakanakristityt tämän ikuisen liiton ulkopuolelle? Tuliko Jeesus Vapahtajaksi vain Israelille? eivätkö muut kuin syntyperäiset juutalaiset saa viettää sapattia ja nauttia sen levosta ja rauhasta? Mitä vastaavat Vanhan testamentin profeetat ja Uuden testamentin apostolit?
Ef.2:11-13
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Jes.56:6,7
6. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7. ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
Totuus sapatista
4
174
Vastaukset
- hänelle rakkaat
ihmiset, Maria ja se toinen Maria,tulivat tuomaan yrttejä ja öljyjä, laittaaksen Jeesuksen ruumista, mutta he lopettivat sen kesken, koska sapattin juhla oli alkamaisillaan, sillä se oli SUURI ja KUNNIOITETTAVA.
Tästäkin voimme vetää sen johtopäätöksen, ettei Jeesuksen kuolema lopettanut mitenkään sapatin viettoa, vaan Hänen seuraajansa viettivät sapattia hiljaisuudessa, rukoillen ja Jumallaa ylistäen. Vaikka he alkoivatkin kokoontua Juutalaisten pelosta sunnuntaisin.
Hehän olivat ensimäiset kristityt ja kristinoppi oli jyrkästi kiellettyä,tämänvuoksi he pitivät kokouksensa salassa. - Antaa kaikkien kukkien kukk...
Miksi tuollainen into massapostittaa samoja avauksia päivästä toiseen? Se häiritsee pahasti palstalla käytävää keskustelua?
- jumalanpalveluksia
pitää? Ei Roomassa muilla ollut viikkovapaita kuin juutalaisilla. Lauantai ja sunnuntai olivat molemmat muille ihmisille työpäiviä ennenkuin Konstantinus Suuri toisin sääti.
MITÄ SE HYÖDYTTÄÄ...
jos noudattaa puhtaasti sapattia ja oikeana viikonpäivänäkin, mutta tekee aviorikoksen?
Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604