mdk.mdk

Vapaa kuvaus

Aloituksia

162

Kommenttia

2982

  1. Hei Ruuneperi! Yritin vastata eilen viestiisi, mutta se juuttui johonkin.

    Rupeaisit kirjoittelemaan ulkomaanraportteja sieltä Benalmadenasta tänne syksyiseen Pohjolaan!

    Niin, täällä tapahtuu uudistuksia ja niinkuin kaikkien uudistusten kanssa on, niin näittenkin rekisteröintijuttujen kanssa. Kaikki ei toimi ekakerralla. Itse olen yrittänyt kaikin tavoin saada alkuperäisen nikkini takaisin, viimeisin yritys antoi sen takaisin tuplaten!

    Tule mukaan vaan, señora lyylikin on kohta taas kuvioissa mukana!
    Hyvää syksyä toivotellen /MdK
  2. Kyllä tuo keijukaisten karkelo jäi ainutlaatuiseksi esitykseksi. Ja varpaat olivat puhtaat kuin uudet perunat :-)
  3. johti siihen että kun itse sain lapsen niin päätin että hänelle ei kaivella toiseksi nimeksi
    jotakin vanhanaikaista esi-isän nimeä, eikä "kunnioiteta" sukua, koska suku ei näköjään osaa kunnioittaa esi-isiään.
    Pojalle valittiin nimi josta on vaikea keksiä minkäänlaista väännöstä.
  4. joka antoi tyttärelleen nimen Ensi Lempi Petti (Betty).
  5. on minulle samaa kuin täi päässä, eli se menee yli ymmärryksen...:-)
  6. oli oman isäni nimen edessä...
  7. Lena Holgerin. Hienoa työtä. Itselläni on Leena Ahtola-Moorhousen kirjoittama ruotsalainen versio "Ingen vet hurdan jag är" (Ja kukaan ei tiedä minkälainen olen). Huomaa että tutkija ja taiteen asiantuntija eivät ole kaikista seikoista samaa mieltä.

    Helene Schjerfbeck sanoi eräässä kirjeessään Einar Reuterille: "En hae menestystä vaan rahaa - sen avulla voin maalata enemmän ja se merkitsee minulle enemmän kuin kunnia ja menestys."
    Hän tuntui maalaavaan enemmän oman itsensä takia ja omaksi ilokseen, aivan kuin me harrastelijamaalarit teemme!
  8. Eikä villasukasta ole hyötyä ainoastaan istuimen lämmikkeenä, sen toisen sukanhan voi vetäistä sukukalleuden suojaksi ;-)
  9. Ei opettajatkaan säästyneet lisänimiltä kouluaikana. Kuinkahan moni opettaja oli tietoinen saamistaan lisänimistä?

    Lisänimet tuntuivat varmaankin haukkumanimiltä jos itse oli sellaisen saanut. Itselläni on toisena nimenä isoäidin etunimi. Siitä tekivät siskot ja veljet oman väännöksen ja nimeä käytettiin kotona niin ahkerasti etten reagoinut ollenkaan kun oikea nimeni tuli esille. Se tuntui jotenkin juhlalliselta ja hienolta kun joku vieras puhutteli minua oikealla nimelläni.

    Vieläkin, kun lähetän meilejä lähiomaisilleni, niin allekirjoitan sen vanhalla "haukkumanimelläni", ihan hymyssä suin.
  10. täältä lahden takaakin! Aurinko paistaa täydeltä terältä, jos niin voi tähän vuoden aikaan sanoa.
    Olen lähdössä pitkälle lenkille, tuntuu siltä että eilinen lammaskaalilounas on saatava liikkeelle.
    Skillanin miniruusut ovat tosi söpön näköiset ja Schjerfbeckin taulu sopii hyvin tähän leikkimieliseen ympäristöön. Ei ole vielä aika ripustaa jotakin taiteilijan viimeisimmistä omakuvista tänne! Muuten pidän hänen tyylistään ja väriasteikostaan.

    Heitellään viestejä päivän aikaan!
    Heippa!
  11. Yksitoikkoiselta vaikuttaa elämä jos on pakko puhua koko ajan "järkeviä".
    Luulen että jos ihmiset uskaltavat hullutella enemmän niin unohtavat kipunsa ja kolotuksensa ainakin vähäksi aikaa, sen sijaan että ovat "järkeviä", suu viivana ja syövät särkylääkkeitä enemmän kuin on pakko.

    Viva - hulluttelutaito!
  12. Veljeni oli kova kiroilemaan. Alaluokan opettaja oli sanonut hänelle että jos et lakkaa kiroilemasta niin on pestävä suusi saippuan kanssa.
    Eihän opettajan tarvinnut kauankaan odotella pesutilaisuutta, se tuli aika välittömästi.
    Opettaja otti vastaanjuntturoivaa veljeäni niskasta kiinni, vei hänet käytävään, missä oli pesuvati ja saippua, otti mäntysuopaa kouraansa ja pyöritti ympäri naamaa.
    Siitä selvittyään veli syljeksi käytävälle, pyyhki kämmenselällä suutansa ja totesi painokkaasti: - Voi perrkele ku maistu pahalta!
  13. Kyllä täälläkin kone reistailee, näyttää vaan valkoisia sivuja...Liekö valkoviikko vai nenän valkaisuviikko menossa?
    Sitkeätä on, mutta sitkeä on koneen käyttäjäkin.
  14. yhden mielestä on mieletöntä jonkun toisen mielestä.
    Jos juttutupa täyttyykin nopeasti lapsellisista porukoista, niin eihän se estä sinua aloittamasta jonkun "mielekkäämmän" ketjun.
    Juttutuvan suosion salaisuus on varmaankin se tosiasia, että puukot, kerihtimet ja muut aseet jätetään tuvan ulkopuolelle ja tupaan tullaan vaan viihtymään ja leikkimään lasta. Sillä vanhenevat ihmiset ovat lapsen kaltaisia.
  15. Nimesi antamaa mielikuvaa ei todellakaan toivoisi vaihdettavan.
    Tuntuuko tuo suomalainen ärrä alussa liian terävältä?
    Mitäs jos vaihtaisit nikin englantilaiseen versioon Peace? -
    Makustelepa sanaa suussasi, puhalla se ulos hitaasti..eikö tunnukin ihan pehmoiselta,
    ihan kuin päästäisi ilman pois kumipatjasta :-)
    Sitten voit vielä sanoa "Peace, please" jos meno täällä tuvassa kovenee!
  16. kaunis ikonikortti juttutuvan ilmoitustaululle.
    Ikoni esittää Jeesusta, jonka rintaa vasten apostoli Johannes nojaa. Ovat siinä viimeistä ateriaa nauttimassa yhdessä muitten opetuslasten kanssa.

    Mutta täällä juttutuvassa nautitaan vielä monet hernesopat torstaisin, pannukakut päälle.

    Joo, lammaskaali taiteilijan luona maistui erinomaiselta, jälkiruokana oli raparberi-karviaismarjakiisseliä ja sitten vielä kahvit ja hyvää kakkua. Sainpa vielä eväslaatikonkin mukaani, joten jatkan herkuttelua huomenna!
    Istuimme hänen ateljeessaan ja juttelimme, kerroin tietenkin kuinka fiksussa seurassa liitelen!
  17. vaikka en maassa asukaan.
    Ei kai kaksikielisyydestä ole mitään haittaa? Itse puhun 4 kieltä kohtalaisen hyvin +
    3 muuta kieltä niin hyvin ettei minua myydä.

    Mitä useampaa kieltä ihmiset oppivat puhumaan sen helpompaa on sopeutuminen
    vieraisiin kulttuureihin ja ihmisiin.
    Emme enää asu täällä eristetyssä pohjolassa, vaan kielivyöhykkeet alkavat
    sulautua toinen toisiinsa.

    Ehkä tuo kielikysymys ei olekaan pelkkä kielikysymys vaan sisältää jotakin muuta?
  18. kestää varmasti totuuden. Mielistelijät eivät auta ystävääsi, ainoastaan ne jotka uskaltavat olla rehellisiä.

    Tuli mieleen eräs Schopenhauerin mietelmä:
    "Elämämme loppuvaiheessa tapahtuu niinkuin naamiaisten päättyessä, kun naamiot riisutaan.
    Silloin nähdään, keitä ne, joiden kanssa elämän aikana on ollut kosketuksissa, oikeastaan ovat olleet. Luonteet ovat paljastuneet, teot kantaneet hedelmän, työt saaneet oikeudenmukaisen arvostuksensa ja kaikki valhekuvat hajonneet."

    Kannattaa aina olla oma itsensä.
  19. ohjelmassa erään taiteilijan luona. Hän on luvannut tarjota lammaskaalia, mmmm - voin tuntea jo sen ihanan maun suussani!
    Sitten katselemme hänen viimeisimpiä ikoneitaan, jotka ovat saaneet suurta (ansaittua) huomiota osakseen. Niistä on alettu tehdä postikortteja ja myynti tapahtuu, ainakin alkuun, suurimpien seurakuntien kirkoissa.
    Tämä taiteilija on räiskyvä, elämänmyönteinen ihminen. Jostakin syystä tulee aina ystävämme señora lyyli mieleen kun tapaan tämän suomalaistaiteilijan. Heillä on niin paljon yhtäläisyyksiä.
  20. 90-luvun alussa olin työmatkalla Suomessa, oli helmikuu, kovat pakkaset.
    Olin yöpynyt eräässä motellissa keski-Suomessa ja tarkoitus oli jatkaa matkaa itä-Suomeen seuraavana aamuna. Autoni oli motellihuoneen oven edessä eikä lähtenyt käyntiin aamulla, joten laitoin moottorilämmittäjän vähäksi aikaa päälle.
    Auton lämpenemistä odotellessa huomasin että on tankattavakin, matka on pitkä, enkä tunne seutuja niin hyvin että tietäisin minkälaisen taipaleen päässä seuraava huoltoasema on.

    Auton käynnistyttyä lähdin liikkeelle ja ajoin motellin vieressä olevalle tankkauspaikalle.
    Tankkauksen jälkeen auto ei inahtanutkaan. Oli mentävä huoltoaseman sisälle pyytämään apua.
    Kun avasin oven (kello oli n 9 aamulla), seisoi siellä kolme aika "liikuttuneessa tilassa" olevaa miehen turilasta, karvareuhkat päässä, rukkaset kourassa. Tiskin takana seisoi huoltoaseman omistaja.
    Kaikkien katseet kääntyivät tulijaa kohti. Voin aavistaa että he odottivat jännittyneinä mitä tuo ruotsalaisrekisteröidyn auton omistaja haluaa.

    Näky oli niinkuin jostakin filmistä. Siinä sain taas kerran sellaisen riiviön yllättää nämä äijät
    että rupesin huutamaan: Apuva, Apuva, APUUVA!!!
    "Asiakkaat" näyttivät vähän hätääntyneiltä, mutta huoltoaseman omistaja alkoi tajuta mistä on kysymys, kohotti kättään ja sanoi: "Ota raahallisesti, ota raahallisesti! Tarttooko köyttä?"
    Selitin sitten tilanteen, äijät kuuntelivat vieressä ja yksi heistä rohkaistui sanomaan kädellä huitaisten: "Anna aaton seistä, männään kaljalle!" Toinen jatkoi: "Nuin nättiä tyttöö myö ei piästetä minnekkään!"

    Koko äijälauma tuli kuitenkin lykkäämään autoani käyntiin ja yksi huusi vielä perään: "Nyt tyttö kuule aja sinne minne oot mänössä, elä pyssäätä aatoo ies pissihään tähe!"
    Ja minä tyttö ajoin ja nauroin itsekseni ja ajattelin että on se hyvä ettei kukaan tiedä kuka minä olen, voin hullutella niin paljon kuin haluan!
    21. 148 / 150
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt