Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Mistä löysit tämän?
  2. Kertoisitko.
  3. Muistan raportin toimineen monien keskustelujen katalysaattorina ja vapauttaneen ihmiset puhumaan - joko avoimesti kiinnostuneena tai suurta paheksuntaa ilmaisten.

    Ainakin me pääkaupungin seudulla kasvaneet, yhteiskoulua käyvät nuoret olimme uteliaita ja tiedonhaluisi ja vähintään teoriatasolla kiinnostuneet kaikista elämään liittyvistä asioista ja ilmiöistä. Kinseyn raportti ei loppujen lopuksi vastannut odotuksiamme. Olimme enemmän kiinnostuneita kirjoista, joissa liikuttiin lähempänä itse toimintaan liittyviä alueilta. Osa paneutui antaumuksella empiirisiin tutkimuksiin ja jakoi tietoja kokemuksistaan meille muille asiasta kiinnostuneelle.

    Kun 15-vuotias tyttö meidän luokalta kävi hoitamassa naapuriperheen lapsia, leikki perheenisän kanssa piiloleikkejä ja tuli raskaaksi, ei sitä mitenkään erityisemmin paheksuttu. Hämmästeltiin vähän, että kuinka se nyt aikuisen miehen kanssa sellaista halusi. Tyttö kertoi auliisti kokemuksistaan ja saimme myös kuulla, että mies säästyi vankilatuomiolta naimalla tytön presidentin luvalla. Pohdittiin pitkään rikosta, rangaistusta ja lakiasioita muun ohella. Esitettiin arveluja, saako tyttö jatkaa koulunkäyntiä raskaudestaan huolimatta. Hän sai luvan. Muutamia vuosia aikaisemmin hänet olisi erotettu koulusta. Monille meistä tytön kokemus ja Kinseyn raportti toimivat keskustelujen avaajina myös vanhempiemme kanssa kotona.

    Eksyin taas varsinaisesta aloituksen aiheesta, mutta mietin osin raportin ansiosta käynnistyneen avoimemman keskusteluilmapiirin vaikutusta myöhemmin elämässä. Siinä oli tietysti omat lieveilmiönsä, mutta olen edelleen sitä mieltä, että tietämättömyys ei suojele erehdyksiltä. Tietoiset valinnat suojelevat paremmin.
  4. uskaltaisi suositella tarkistamatta nykytilannetta.

    Olemme muutamia kertoja käyneet Virossa omatoimisilla kylpylämatkoilla ja joka kerran olisimme saaneet saman paketin hieman halvemmalla matkatoimiston kautta. Jos ei halua hoitoja, tilanne on toinen. (Vertaan hintoja yleisillä kulkuneuvoilla matkustamiseen.)

    Värska on todella kauniilla paikalla järven rannalla suurine puistoineen. Siitä tulee varmaan upea paikka kylpylälomailijoille. Se oli muutamia vuosia (2-5 vuotta) sitten hinnoiltaan merkittävästi edullisempi kuin Viron pohjoisemmat kylpylät. MUTTA, palvelut olivat vielä ihan neukkuajoilta. Viroksi hoitui huonevarauksen tekeminen, kun soitin matkan varrelta sinne. Perillä jo vastaanotossa tarvittiin venäjää, viron kieltä eivät joko halunneet puhua tai sitten se oli heikompaa kuin oma alkeiskurssitasolla oleva kielitaitoni. Muita kieliä ei puhuttu lainkaan. Onneksi kumppanini venäjä on suhteellisen sujuvaa, joten saimme asiat hoidetuiksi. Jälkeenpäin olimme hyvillämme, että varasimme varmuuden vuoksi aluksi vain yhden yön majoituksen aamiaisineen. Toista aamiaisaikaa emme olisi siellä harmistumatta kestäneetkään - enkä minä raikkaan veden janoani.

    Aamiaisella saimme suuressa, melkein tyhjässä, salissa odotella pitkään katselemassa useiden tarjoilijoiden edestakaista kuljeskelua ruokailuvälineitä yms. tyhjiin pöytiin asettelemassa. Pöytiin oli tietysti joskus lähimmän parin tunnin aikana tulossa asiakkaita. Osa aamiaisesta oli itse noudettavissa ja osa siitä jaettiin pöytiin valmiiksi annosteltuna.

    Ennen kuin saimme kajota mihinkään, meidän piti pitkään kiltisti odottaa meille määrätyssä pöydässä vuoroamme eli sitä, että joku tarjoilijoista päätti vihdoin antaa meille tilaisuuden aloittaa ruokailun. Ennen sitä joukko tarjoilijoita kulki muutamia astioita kerrallaan kädessään kantaen omia, meille täysin käsittämättömiä, sik-sak-reittejä ja jotain mystistä järjestystä noudattaen. Meitä ei suostuttu noteeraamaan muuten kuin kieltämällä kajoamasta mihinkään ennen tulisi oma "vuoromme". Pitkään nälkäisinä ja janoisina malttamattomina istuskeltuamme, pöytäämme ilmestyi toinen pariskunta. Heidän vuoronsa saada palvelua ja ruokailun aloituslupa oli mystisen järjestelmän mukaan myös ennen meitä. Ehkä siksi, että pariskunta puhui venäjää ja kuului luultavasti paikallisesti katsoen ainakin silloin vielä "parempaan kastiin". Muistan pariskunnan pahoitelleen meille odotuksemme jatkumista.

    Aamiainen oli kelvollinen, mutta minä todella kaipasin asiakaspalvelun lisäksi myös raikasta juomavettä koko sen ajan kun siellä vietimme. Sitä ei ollut missään lähistölläkään saatavissa. Värskassa oli tarkoitus juoda Värskan omia terveysvesiä. Sehän on terveyskylpylä. Mehutkin taisivat olla jotain makeita tiivistemehuja. Oi, että janottikin.

    Rannassa oli useita soutuveneitä rivissä odottamassa käyttäjiä. Niitä emme jostain syystä saaneet vuokrata, en muista miten aikarajoitusta ja systeemiä perusteltiin, mutta järjestelmä ei sallinut joustamista. Soutelukin jäi siis haaveeksi.

    Yrityksistä huolimatta en muista, mikä rajoitus tai muu ongelma uimarantaan liittyi. Muistelen, ettemme olisi päässeet uimaan tai se olisi ollut vähemmän miellyttävää kuin olimme odottaneet.

    Muistan myös, että remontin vuoksi siellä oli muutenkin hieman ankeaa.

    Päätimme, ettemme toista kertaa sinne mene, ennen kuin olemme 100-prosenttisen varmoja, että systeemi siellä on muuttunut länsimaiselle tasolle. Elämysmatkailijoille sitä voi kyllä suositella mielenkiintoisena kokemuksena. Ehdotan, että varmistatte matkatoimistosta, ennen lähtöä tilanteen, jos odotatte palvelua omalla kylpylälomallanne.

    Puolenpäivän jälkeen jatkoimme mielenkiintoista matkaamme kohti pohjoista pitkin itärajaa. Saimme matkalla paljon mielenkiintoisia kokemuksia ja elämyksiä, mutta seuraavaa retkeä sinne suuntaan ei toistaiseksi ole suunnitelmissa.

    Tietääkö joku, millaista palvelua siellä saa tänä päivänä? Olisi mielenkiintoista tietää.
  5. ensimmäinen ei voi tietää, ja toinen ei ilmeisesti osaa itse valita - tai sitten hän ei osaa itse elää parisuhteessa niin, että se tuottaisi molemmille osapuolille suurta iloa ja tyydytystä.

    Mielestäni mikään ei voi ylittää sellaista tilannetta, jossa paras ystävä on myös oma rakas, jonka kanssa saa jakaa kaikki elämän tarjoamat riemut ja arjen. Ilot moninkertaistuvat ja surut tuntuvat keveämmiltä yhdessä jakaen.

    Tunnen muutamia ihania vaimoja ja muutamia upeita aviomiehiä, jotka eivät taatusti jakaisi teidän käsityksiä. Kurjia tapauksia on myös joskus tullut vastaan sekä miehissä että naisissa, onneksi ei ole tarvinnut lähemmin tutustua heihin. Kukaan ei ole sanonut minullekaan tai minusta, että olisin huono vaimo tai elämänkumppani - vaikka joskus olenkin valitettavasti joutunut jatkamaan matkaani.

    Uskaltaisitko vielä yrittää?
    Jos katsoisit peiliin, miettisit asioita ja käyttäisit myös yläpäätä valintatilanteessa, saattaisit onnistua hyvällä onnella löytämään aarteen. Kieltämättä sellaiset ovat harvinaisia, harvat osaavat niitä etsiä ja tunnistaa. Kaikki eivät koskaan kohtaa, vaikka osaisivatkin.

    Jokainen on oman onnensa seppä.
  6. kuukivistä. :)