Loistavat hiihtokisat!

Laskiaistiistaina pidetyt Esson hiihtomestaruuskisat onnistuivat yli odotusten. Sää oli kirkas ja kaunis, ja kaikki kilpailijat harjoitelleita ja hyväkuntoisia. Naiskilpailijatkin olivat hyvin noudattaneet sihteerimme Suhina Lempin antamia kilpailuohjeita, joten kisoja oli todella mukava seurata. Päätuomarin ominaisuudessa seurasinkin tarkimmin juuri naisten hiihtokilpailua, sillä olen aina pitänyt paljon V-tyylistä.

Kaikki ennakkosuosikit pärjäsivät kisoissa hyvin. Naisten hiihtokilpailun voitti tietysti Suhina Lempi, sillä hänen hiihtonsa oli hyvin aistillista, ja hiihtoasukin oli aivan parasta laatua. Ei siinä päätuomarillakaan ollut mitään huomauttamista.

Miesten kilpailu piti peruuttaa, sillä ainoastaan Kalu-Kalle oli ilmoittautunut kisaan. Viime hetkellä katseltiin Esson baarista lisää sopivia osanottajia, mutta halukkaita hiihtäjiä ei löytynyt. Päätuomarina tein sen päätöksen, että Kalu-Kallenkaan ei tarvinnut hiihtää, vaan hän sai keskittyä rauhassa tasku-curlingkisaan. Kukaan ei esittänyt protestia tämän päätökseni johdosta.

Tasku-curlingkisa oli täydellinen Kalu-Kallen näytös, sillä hän oli taidoiltaan ihan omaa luokkaansa. Kun lajituomarina oli vielä erittäin pätevä sihteerimme Suhina Lempi, niin kaikki pääsivät nauttimaan todella korkeatasoisesta kilpailusta.

Curlingnautintoa ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä jo muutaman onnistuneen lyönnin jälkeen Kalle väsähti. Hieman punastuneena lähietäisyydeltä suoritusta seurannut Suhina Lempi sitten ilmoitti, että Kalle oli tehnyt ratkaisevan lyönnin ja oli voittanut tasku-curlingkilpailun. Hän sai kaikilta essolaisilta raikuvat aplodit hyvästä ja näyttävästä urheilusuorituksesta.

Hiihtokisojen jatkotkin onnistuivat ihan perinteisellä tavalla. Suhina Lempi oli ihan yhtä ihana kuin aina ennenkin, joten eipä näistä viimeisistä Esson mestaruushiihdoista ole päätuomarillakaan mitään pahaa sanottavaa.

77

3041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suhina L

      selostus kisoistamme, mutta erään asian tahtoisin oikaista. Nimittäin vaikka kannustajan, eli kirittäjän ominaisuudessa hiihdinkin kilpailijamme vierellä ja vieläpä V- tyyliä tinkimättömästi noudattaen, niin en ollut varsinainen osanottaja ja voittaja, vaan AnimattiN, joka tosin ei tiennyt voittaneensa, eikä edes muistanut paljoa koko kisoista. Ladun varrela tarjottu terästetty mustikkasoppa teki tehtävänsä ja kilpailija kannettiin maaliin. Voittjana joka tapauksessa.
      Kisavieraat, niinkuin muistatkin, olivat kuitenkin tyytyväisiä, sillä AnimattiN ei pettänyt, vaan veti vähän levättyään can- can esituksensä sellaisella antaumuksella, että nyt ovat puhelimet soineet, kun häntä tilataan esiintymään lopputalven hiihtokilpailuihin ympäri Suomea.
      Kalu Kallukin on ilmoittautunut curling kisoihin, jotka pidetään Alaperähikiän seurojen- talolla. Kalu Kallen munat ovat sihen mennessä jo toivoakseni parantuneet. Urheiluvammathan ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
      Parasta minusta olivat kuitenkin kisojen jatkot Esson takahuoneessa. Niistä en tässä säädyllisyyden nimessä halua puhuaa sen enempää, muuta kuin, että V-tyylillä meni, niinkuin jatkot kanssasi aina. Jos et satu muistamaan :)

      • animattiN

        Rupesinkin ihmettelemään että tuomaripeliäkös tässä on oikein vedetty ja täys laidallisella kun mitalitkin oli jo jaettu ennen kuin olin mukamas päässyt kisapaikalle. Ja sen minä sanon että se mustikkasoppa oli niin perskutin hyvää että tuun seuraaviinkin kisoihin mukaan eli sinne perähikiälle.
        Vai olin veellyt can can saata, no se onkin minun pravuutti numero pienessä sievässä.
        Mutta tiiättekös mitä, se mun ukko on kadoksissa, ei saakutti ole tullu kotio, oiskohan se suksinut niitten kurlinki kiviensä kanssa sinne viroon sen irinan perään.
        Mites ne pohojalaaset, kait ne poistui puukkoineen ja puntareineen rauhan omaisesti ja maksoivat kaljansa.

        Heii,, nyt vasta tajusin että minä siis voitin, kiitos kaikille, montakos kaljaa saan essolla,,,

      • viitsitte

        ...aina olla samalla V-tasolla?

      • Ajomies
        viitsitte kirjoitti:

        ...aina olla samalla V-tasolla?

        Sefu tekisi urotyön poistamalla Esson hiihdot tai sitten me voiisimme alkaa järjestää Nesteen, Shellin, TB, ABC ja sitten SOK, Keskja luoja nähköön mitä kaikkea mainoskampanjahiihtoa tänne. Sitten Gurlinng, maastohiihto, mäenlasku, alppihiihto ja muuta uppopallojuttua.

        Sefu - poista nää esson hömpät !

      • Ajomies

        Kummallisia "suhinoita" palsta sietääkin !

      • Ajomies
        viitsitte kirjoitti:

        ...aina olla samalla V-tasolla?

        Ennen oli yleisten naisten ja kulkukoirien ministeriö., mutta tämä menee yli horisontin.
        Haluan jatkaa Koti-Pizzallala ja muulla, jos tällaisset sallitaan alvariinsa.

      • Suhina L
        animattiN kirjoitti:

        Rupesinkin ihmettelemään että tuomaripeliäkös tässä on oikein vedetty ja täys laidallisella kun mitalitkin oli jo jaettu ennen kuin olin mukamas päässyt kisapaikalle. Ja sen minä sanon että se mustikkasoppa oli niin perskutin hyvää että tuun seuraaviinkin kisoihin mukaan eli sinne perähikiälle.
        Vai olin veellyt can can saata, no se onkin minun pravuutti numero pienessä sievässä.
        Mutta tiiättekös mitä, se mun ukko on kadoksissa, ei saakutti ole tullu kotio, oiskohan se suksinut niitten kurlinki kiviensä kanssa sinne viroon sen irinan perään.
        Mites ne pohojalaaset, kait ne poistui puukkoineen ja puntareineen rauhan omaisesti ja maksoivat kaljansa.

        Heii,, nyt vasta tajusin että minä siis voitin, kiitos kaikille, montakos kaljaa saan essolla,,,

        sinun ukkosi katosi tuossa kisahuumassa.
        Niin muuten kaikki muutkin kisavieraat, laihialaisetkin, yhtä lukuunottamatta.
        Hän on se kuuluisa pummi ja siivellä eläjä, joka nytkin haaveilee kilpailevien firmojen kisoista, että pääsisi sinne pummimaan muutaman kaljan.

        Juu, voitit voitit ja palkkioksi sait ilmaisen matkan Alaperähikiän curling kilpailuihin.

      • Ajomies kirjoitti:

        Sefu tekisi urotyön poistamalla Esson hiihdot tai sitten me voiisimme alkaa järjestää Nesteen, Shellin, TB, ABC ja sitten SOK, Keskja luoja nähköön mitä kaikkea mainoskampanjahiihtoa tänne. Sitten Gurlinng, maastohiihto, mäenlasku, alppihiihto ja muuta uppopallojuttua.

        Sefu - poista nää esson hömpät !

        Essolla kuulin tänään, että tämän palstan sheriffi on hyvinkin kiinnostunut kaikista urheilujutuista, joten tästä syystä uskon jutun pysyvän täällä.

        Kai täällä saa urheilustakin kirjoittaa, sillä ovathan suomalaiset urheiluhullua kansaa. Me essolaiset emme ole mitenkään poikkeuksellisia ihmisiä, van urheiluhlluja löytyy meidänkin keskuudestamme.

      • Suhina L
        Ajomies kirjoitti:

        Ennen oli yleisten naisten ja kulkukoirien ministeriö., mutta tämä menee yli horisontin.
        Haluan jatkaa Koti-Pizzallala ja muulla, jos tällaisset sallitaan alvariinsa.

        tuolla alempana puhuttiin juuri yleisten naisten illanvitosta, jota kaipailet.
        Asiantuntevampaa esintyjää tilaisuuteen tuskin on kuin sinä.
        - Anteeksi kuinka?
        - Ei mitään hätää.
        - Tämä on sellaisella maaperällä johon sinulla ei vielä ole porttikieltoa, niinkuin tuonne toisaalle.
        Pane nyt kuitenkin jotain päällesi! Vaikka ilmakylvyt ovatkin terveellisiä, niin ....hm...
        ehkä esteettisyyssyistä voisit pukeutua.
        Saatat vilustuakin. Ei olisi kovinkaan kivaa jos aloittaisit esitelmäsi kähisemällä hädin tuskin kuuluvalla äänellä :"Mikä ihmeen klitoris?"
        Tuollaisessa tilanteessa sinun tulee yrittää näyttää siltä kuin its tietäisitkin jotain.

        Taitaa Ajomiehellä olla tärpätti lopussa, kun puheet alkavat olla noin kanttisia???

      • poistaa
        Ajomies kirjoitti:

        Sefu tekisi urotyön poistamalla Esson hiihdot tai sitten me voiisimme alkaa järjestää Nesteen, Shellin, TB, ABC ja sitten SOK, Keskja luoja nähköön mitä kaikkea mainoskampanjahiihtoa tänne. Sitten Gurlinng, maastohiihto, mäenlasku, alppihiihto ja muuta uppopallojuttua.

        Sefu - poista nää esson hömpät !

        kaikki Ajomiehen hömpät! :D

      • Ajomies
        Yleismies kirjoitti:

        Taitaa Ajomiehellä olla tärpätti lopussa, kun puheet alkavat olla noin kanttisia???

        Yleismies on kaiteenkoukku, jota ei tarvita edes tukinuitossa. Ellei sinulla ole muuta höpistävää kuin yhden öljhyfirman mainostamien niin sinusta ei ole edes tärpätikeittäjäksi.

      • Ajomies
        Yleismies kirjoitti:

        Essolla kuulin tänään, että tämän palstan sheriffi on hyvinkin kiinnostunut kaikista urheilujutuista, joten tästä syystä uskon jutun pysyvän täällä.

        Kai täällä saa urheilustakin kirjoittaa, sillä ovathan suomalaiset urheiluhullua kansaa. Me essolaiset emme ole mitenkään poikkeuksellisia ihmisiä, van urheiluhlluja löytyy meidänkin keskuudestamme.

        Perässähiihto kusiluistimilla saattaa jotenkin mennä, muuhun ei sitten ainakaan perinteisellä
        sivakalla sauvoen onnistukaan kun viagra-voitelu jäi tekemättä.

      • Ajomies
        Suhina L kirjoitti:

        sinun ukkosi katosi tuossa kisahuumassa.
        Niin muuten kaikki muutkin kisavieraat, laihialaisetkin, yhtä lukuunottamatta.
        Hän on se kuuluisa pummi ja siivellä eläjä, joka nytkin haaveilee kilpailevien firmojen kisoista, että pääsisi sinne pummimaan muutaman kaljan.

        Juu, voitit voitit ja palkkioksi sait ilmaisen matkan Alaperähikiän curling kilpailuihin.

        Kaislikossakin sentään suhisee, mutta Suhinalla ei leisku edes lempi.
        Luikukivikään ei luista, persluisu katajikkoon
        ehken kapsahtain, mutta pipi tulee pyllyyn tikuista - ai jai !

      • Ajomies
        poistaa kirjoitti:

        kaikki Ajomiehen hömpät! :D

        Minulla ei ole ollut tämän palstan sheriffin harkintakyvyn osalta minkäänlaista moitteen sijaa.
        Tulin tähän vain juuri tuon älyttömän mainosjuttunne takia.
        Siksihän aloitin aikoinaan sen Kotipizzan vastapainoksi.
        Jos tämä saa jatkua niin koen oikeudekseni aloittaa myös mainoskampajoita haluamieni Marimekkojen ym, puitteissa.

        - Katsotaan miten äijän käy ?

      • sulle

        yhtähyvin. Ei mitään sitä vastaan, mutta kylläpä oletkin täällä valitellut useasti juuri tämän palstan sefun toiminnasta. Sitä et nyt sinäkään voi enää kieltää, koskapa teet sitä melkein viikoittain. Vai eikö muistisi riitä viikkoa pidemmälle?

      • aropuputarkohan
        sulle kirjoitti:

        yhtähyvin. Ei mitään sitä vastaan, mutta kylläpä oletkin täällä valitellut useasti juuri tämän palstan sefun toiminnasta. Sitä et nyt sinäkään voi enää kieltää, koskapa teet sitä melkein viikoittain. Vai eikö muistisi riitä viikkoa pidemmälle?

        Aropuputarkohan lienet.
        Olisit nyt sentään esittänyt jonkun näytön.

      • puskajussittarelle
        aropuputarkohan kirjoitti:

        Aropuputarkohan lienet.
        Olisit nyt sentään esittänyt jonkun näytön.

        tarvitse minkäänlaisia näyttöjä näytellä, kun puskajussittarena tiedät sen jo itsekin.

      • Suhina
        Suhina L kirjoitti:

        tuolla alempana puhuttiin juuri yleisten naisten illanvitosta, jota kaipailet.
        Asiantuntevampaa esintyjää tilaisuuteen tuskin on kuin sinä.
        - Anteeksi kuinka?
        - Ei mitään hätää.
        - Tämä on sellaisella maaperällä johon sinulla ei vielä ole porttikieltoa, niinkuin tuonne toisaalle.
        Pane nyt kuitenkin jotain päällesi! Vaikka ilmakylvyt ovatkin terveellisiä, niin ....hm...
        ehkä esteettisyyssyistä voisit pukeutua.
        Saatat vilustuakin. Ei olisi kovinkaan kivaa jos aloittaisit esitelmäsi kähisemällä hädin tuskin kuuluvalla äänellä :"Mikä ihmeen klitoris?"
        Tuollaisessa tilanteessa sinun tulee yrittää näyttää siltä kuin its tietäisitkin jotain.

        jo tämän erän voittaa näistä Esson kisoista. ;DD

      • tee sellasta
        Ajomies kirjoitti:

        Yleismies on kaiteenkoukku, jota ei tarvita edes tukinuitossa. Ellei sinulla ole muuta höpistävää kuin yhden öljhyfirman mainostamien niin sinusta ei ole edes tärpätikeittäjäksi.

        kuin sinä. ;DD

      • meikäläeseltä
        Ajomies kirjoitti:

        Kummallisia "suhinoita" palsta sietääkin !

        jäähä jotain retuperälle, mik tarkoittanee että aevan ymmärtämättä, vae voe.. Mitenkäs tämä kalukalle ny Ajomiehee liittynee, tae tuo animatti? Taitetee ny olla ajomiehelt nuo ajurit tyystin hukas?

      • animattiN
        meikäläeseltä kirjoitti:

        jäähä jotain retuperälle, mik tarkoittanee että aevan ymmärtämättä, vae voe.. Mitenkäs tämä kalukalle ny Ajomiehee liittynee, tae tuo animatti? Taitetee ny olla ajomiehelt nuo ajurit tyystin hukas?

        Nuo ovat olleet ja pitkään, luulisin. Aloitti uudet benssiini sodankin tuolla aloituksissa. :))

      • Mekoton
        Ajomies kirjoitti:

        Minulla ei ole ollut tämän palstan sheriffin harkintakyvyn osalta minkäänlaista moitteen sijaa.
        Tulin tähän vain juuri tuon älyttömän mainosjuttunne takia.
        Siksihän aloitin aikoinaan sen Kotipizzan vastapainoksi.
        Jos tämä saa jatkua niin koen oikeudekseni aloittaa myös mainoskampajoita haluamieni Marimekkojen ym, puitteissa.

        - Katsotaan miten äijän käy ?

        kelpaa kuin merkkituotteet?
        Et sinä mekkoa tarvitse, kylä sinut akaksi muutenkin tunnistetaan :)

      • Ajomies kirjoitti:

        Yleismies on kaiteenkoukku, jota ei tarvita edes tukinuitossa. Ellei sinulla ole muuta höpistävää kuin yhden öljhyfirman mainostamien niin sinusta ei ole edes tärpätikeittäjäksi.

        Taitaa tämä hyväntahtoinen virtuaalisen Esson baarin mainostaminen olla aika pieni synti verrattuna siihen, mitä tälläkin palstalla yleisesti kirjoitellaan. Harmiton suunsoittoni Suhina Lempin kanssa ei varmasti aiheuta kenellekään mitään traumoja.

        Lohdutukseksi Sinulle voin sanoa, että Esson mestaruushiihdoissa ei tapahtunut mitään sellaista, mistä Sinun olisi kannattanut kiihtyä. Vaikka pidimmekin kisojen jälkeen Suhina Lempin kanssa vähän hauskaa Esson baarin takahuoneessa, niin ei siitäkään ole Sinulle mitään haittaa, sillä en minä ala täällä klitoristiedoillani Sinun kanssasi kilpailemaan. Suhina Lempikään ei siitä väittelystä tykkäisi.

      • Ajomies kirjoitti:

        Kummallisia "suhinoita" palsta sietääkin !

        pitää kyllä näköjää monien omistaa sukset kun tuo ajomies käskee koko ajan kaikkia hiihtelemään...;))

      • ilomielin
        mii-su kirjoitti:

        sauvat mukaan? ;)

      • ilomielin kirjoitti:

        sauvat mukaan? ;)

        Se kun käskee hiihtää aina suolla...:DD

      • ilomielin
        mii-su kirjoitti:

        Se kun käskee hiihtää aina suolla...:DD

        ilomielin viitsi mennä hiihtelemään. Eikö sillä ole parempia matkakohteita? ;)

    • Ajomies

      Yleismies voisi vallan mainiosti siirtää hiihtonsa Esson sivustoille !

      Paa vaikka tiikeri tankkiin siellä - älä täällä !

      • Ajomies

        Täällähän voidaan järjestää vaikka Lipton- teepussiuitot.

      • Suhina L
        Ajomies kirjoitti:

        Täällähän voidaan järjestää vaikka Lipton- teepussiuitot.

        pikakokouksessa päätimme kutsua sinut tuomaan kulttuurituulahduksen ensi viikonlopuksi järjestettävään Esson Yleisten naisten tupailtaan.
        Koska nyt laihialaiset jättivt sinut tänne, niin suostuistko luennoimaan klitoriksesta, tai sitten vaihtoehtoisesti orgasmista.
        Äläkä välitä buuauksesta - se on vain kilpailevien firmojen häiriköiden kateutta.
        Voisitko ilmoittaa suostumuksesi lähiaikoina, että tiedämme varata sinulle yöpymispaikaksi sen entisen, Kalu Kallen sikalan emakkokarsinan.

      • suhisemaan

        Mainostoimistot ovat erikseen. Toivon viimein ylläpidon puuttuvat näihin manioskampanjoihin.
        Suhinan suhinat ovat Öö-mappiin kuuluvia juttuja !

      • ajomies, sie
        suhisemaan kirjoitti:

        kuulut niie klitoris ynnä muine alapiän juttuines sinne Öö-mapin alimmaisen Öö:n pölyn alle. Voesitkii jo pistöö se oma maenostoimistos ovet kiie, ko ei siel ees kävy kettöö, myöntäsit jo sen konkurssis. (ainiin, huutomerkki) !

      • Mapittaja
        suhisemaan kirjoitti:

        Mainostoimistot ovat erikseen. Toivon viimein ylläpidon puuttuvat näihin manioskampanjoihin.
        Suhinan suhinat ovat Öö-mappiin kuuluvia juttuja !

        muuta kun siltä osin missä sinun pikkuisen epäonninen esitelmäsi ei mennytkään aivamn nappiin.
        Tai eivät osanneet mainostaa.
        Olisi pitänyt ilmottaa suurin otsikoin, että "Tunnettu matkapuhuja Ajomies, Yleisten naisten erikoistuntija, esitelmöi Essolla naisen anatomiasta, toisen käden tietoihin perustuen."
        Se käsi on kyllä pikkuisen toimintakyvytön liista tietsikan näppiksen käytöstä, sekä housuissa(omissaan) näpläämisen takia.
        Tervetuloa kuitenkin seuraamaan hvvää epäonnistumista.

      • ilomielin
        Mapittaja kirjoitti:

        täysin ilomielin. ;)

    • Ajomies

      Toista ne oli hiihtokisat aikoinaan Kalmarin Unionilla. Tuskin Yleismies olisi niihin mäkiin
      edes uskaltautunutkaan suksittelemaan ?

      • Kalmarin Unioni Saarijärven ja Karstulan välillä on minulle melkoisen tuttu paikka jo nuoruudesta. Olen siitä monesti ohi ajellut, mutta eivät sen paikkakunnan mäet näytä olevan sen suurempia kuin Keski-Suomen muidenkaan paikkakuntien mäet. Kyllä minä ne uskallan laskea.

    • animattiN

      Ajomies kuvittelee olevansa fiksu ja poistelee viesteja oman aloituksen alta, ja kirjoittelee uusiksi omia löpinöitään. Eli varo nyt vaan ettei omia viestejäsi poisteta.

      • se oikeest

        nii??? Hei aniM, läheks chattiin, tuonne huuhaaseen vaikka, siel ei varmaa oo ketään nyt? Ois asiata. Tuu omal nikilläs, ettei kukaa tuu esiintyy sinuna!

      • animattiN
        se oikeest kirjoitti:

        nii??? Hei aniM, läheks chattiin, tuonne huuhaaseen vaikka, siel ei varmaa oo ketään nyt? Ois asiata. Tuu omal nikilläs, ettei kukaa tuu esiintyy sinuna!

        Nyt tuu kun meen nukkuu. olen aivan poikki,,,

      • mie kyl
        animattiN kirjoitti:

        Nyt tuu kun meen nukkuu. olen aivan poikki,,,

        menin sinne jo nikil animatti1, ettei kukaan voi tulla väliin. Mut jos et tosiaa haluu??

    • tuo rimaa-hipovien juttujen kertominen ja vuorokeskustelujutut Esson baarista.
      Kiitos teille Yleismies, Suhina L ja AnimattiN.

      En voinut olla teille nauramatta, varsinkin kun taitaa olla sellainen vähän tiukkapipoisempi vaihe muuten menossa tällä palstalla.

      Toivottavasti kylmäasemat eivät teitä uhkaa, vaan saatte jatkossakin pitää Esson baarinne.

      • animattiN

        Omasta puolestani jos edes jollekkin tuli hymy huulille. Enkä usko että baaria viedään, taikka nousemme barrikaadille. Uskoisin että Yleismies keksii siinä vaiheessa jotain repäsevää Suhina-lemmen kanssa ja suosio on taattu.

      • essojutut

        Ymmärrän hyvän ja hauskan,kaksimielisenkin huumorin päälle, en ole tiukkapipoinen. Nämä essojutut ovat vaan niin aikansa eläneitä, käytännössä aina sama moniavioisen miesmäinen näkökulma hutsahtaneen sriptease-naisen kyökkijänä keskarihuuruisessa takahuoneessa. Toisia jaksaa naurattaa aina, minua ei.

      • kaikille...
        essojutut kirjoitti:

        Niin, sitä "omaa kivaa" vois harrastaa jossakin roolipeli-huoneessa,
        eikös niitäkin netissä liene ?

      • koltis
        essojutut kirjoitti:

        Ymmärrän hyvän ja hauskan,kaksimielisenkin huumorin päälle, en ole tiukkapipoinen. Nämä essojutut ovat vaan niin aikansa eläneitä, käytännössä aina sama moniavioisen miesmäinen näkökulma hutsahtaneen sriptease-naisen kyökkijänä keskarihuuruisessa takahuoneessa. Toisia jaksaa naurattaa aina, minua ei.

        Ainakin aika-ajoin kun pässejä viedään narussa niiden tietämättään. Tai kyllä ne tietää, silti viedään.

    • Lissun-hissu

      MIKÄ ON TÄÄ HEMMETIN ESSON PORUKKA?
      ONKS TÄÄLLÄ JOKU SELLANEN PALSTA VAI JAUHAAKO NOI PASKAA?

      • Jermu

        Heillä on keskenään sellainen "hauska" juttu, jota he sitten silloin tällöin jutustaa täällä palstalla. Lämpimikseen jutustelevat, ei kai haitanne ketään. Itse en ole ole päässyt mukaan tuohon rytmiin, on se vaan niiiiiiiin kovavauhtista...Kjäh!

      • Kaikki kirjoittajat tällä palstalla ovat tavallisia essolaisia. Jokainen meistä taitaa täällä elää jonkinlaista virtuaalielämää kirjoittamalla tänne satuja muille virtuaalielämästä ja leikittelystä pitäville aikuisille ihmisille. Jotkut tosin ovat niin tiukkapipoisia, että eivät ymmärrä faktan ja fiktion eroa, ja heille näiden Esso-juttujen lukeminen on tietysti kärsimys.

        Kysymykseesi paskanjauhannasta voin antaa Sinulle ihan suoran vastauksen. Kaikki täällä jauhavat paskaa, mutta jotkut osaavat vain tehdä sen toisia mukavammalla tavalla.

      • Lissun-hissu

        vastauksesta. En käy täällä usein ja oon aina ihmetellyt tuota esson porukkaa että onko ne oikeesti essolaisia vai puhuuko ne vaan puuta heinää.
        Nyt asia selvis,anteeksi ruma sanani tossa edellisessä kirjotuksessani. En tarkottanut sillä mitään pahaa. Täälläpäin paskanjauhaminen tarkottaa juuri tollasta keksittyä juttua.

      • Yleismies kirjoitti:

        Kaikki kirjoittajat tällä palstalla ovat tavallisia essolaisia. Jokainen meistä taitaa täällä elää jonkinlaista virtuaalielämää kirjoittamalla tänne satuja muille virtuaalielämästä ja leikittelystä pitäville aikuisille ihmisille. Jotkut tosin ovat niin tiukkapipoisia, että eivät ymmärrä faktan ja fiktion eroa, ja heille näiden Esso-juttujen lukeminen on tietysti kärsimys.

        Kysymykseesi paskanjauhannasta voin antaa Sinulle ihan suoran vastauksen. Kaikki täällä jauhavat paskaa, mutta jotkut osaavat vain tehdä sen toisia mukavammalla tavalla.

        me kirjotetaan sivistyneesti sitä paskaa...;))

      • sellanen tapaus
        mii-su kirjoitti:

        me kirjotetaan sivistyneesti sitä paskaa...;))

        Eipä ole montakaan päivää kun tapasit
        sut haukkumasta 50 henkilöitä vanhoiksi
        homeisiksi ämmiksi. On sulla tainnut
        toi käsitys sivistyksestä omalla
        kohallas hiukan rakoilla ?

      • sellanen tapaus kirjoitti:

        Eipä ole montakaan päivää kun tapasit
        sut haukkumasta 50 henkilöitä vanhoiksi
        homeisiksi ämmiksi. On sulla tainnut
        toi käsitys sivistyksestä omalla
        kohallas hiukan rakoilla ?

        jos sinä kerran sanot niin.....en varmaan siellä mitään muuta sanonutkaan kun ei ainakaan jäänyt sinun mieleesi,en minäkään kyllä enää vanhoja muistele vaikka minuakin on nimitetty vaikka miksi..mutta hällä väliä....

      • olet
        Yleismies kirjoitti:

        Kaikki kirjoittajat tällä palstalla ovat tavallisia essolaisia. Jokainen meistä taitaa täällä elää jonkinlaista virtuaalielämää kirjoittamalla tänne satuja muille virtuaalielämästä ja leikittelystä pitäville aikuisille ihmisille. Jotkut tosin ovat niin tiukkapipoisia, että eivät ymmärrä faktan ja fiktion eroa, ja heille näiden Esso-juttujen lukeminen on tietysti kärsimys.

        Kysymykseesi paskanjauhannasta voin antaa Sinulle ihan suoran vastauksen. Kaikki täällä jauhavat paskaa, mutta jotkut osaavat vain tehdä sen toisia mukavammalla tavalla.

        sillä vaikka kuin oltaisiin tiukka- taikka löysäpipoisii, kaikki palstalaiset eivät silti eivätkä suinkaan jauha paskaa, ettäs tiiät!:)

      • se yks jupakka
        Yleismies kirjoitti:

        Kaikki kirjoittajat tällä palstalla ovat tavallisia essolaisia. Jokainen meistä taitaa täällä elää jonkinlaista virtuaalielämää kirjoittamalla tänne satuja muille virtuaalielämästä ja leikittelystä pitäville aikuisille ihmisille. Jotkut tosin ovat niin tiukkapipoisia, että eivät ymmärrä faktan ja fiktion eroa, ja heille näiden Esso-juttujen lukeminen on tietysti kärsimys.

        Kysymykseesi paskanjauhannasta voin antaa Sinulle ihan suoran vastauksen. Kaikki täällä jauhavat paskaa, mutta jotkut osaavat vain tehdä sen toisia mukavammalla tavalla.

        edistyy? Mikä se juttu oli? Luuliks joku OIKEESTI että täällä kirjoittelee sen työkaverit sen elämästä vai mitä? Mulle jäi auki se juttu. Vai oliks se joku provo?

    • rosalii

      vai tiistaina ne kisat sitten pidettiinkin,
      ilmankos sunnuntaina ei näkynyt ketään
      voinkin kai kirjata lajikseni harhaanhiihto?
      ei se huono asia ollut, koska jaoin itselleni
      palkinnon, eikä yhtään protesti ääntä kuulunut
      Mitali oli suora kopio Olympia mitalista,
      sillä minusta se on kaunis ja erikoinen malli
      vaan, kun nyt sitten olen yrittänyt selvittää mitalin keskeltä poistetun palan kohtaloa
      sitä kukaan ei tiedä
      Ajattelin, että jos Yleismies, nimensäkin perusteella mahdollisesti tietäisi asiasta jotain,
      Onhan hän YLEISMIES eikä Erismies.

      • Suhina L

        ja silloinhan se varsinainen laskiaispäivä olikin.
        Kisaahan markkinoitiin laskiaiskisana ja sitten kuulimme, että pailkkakunnalle oli tulossa tunnettu matkapuhuja, joka ei uskonut ehtivänsä perille vielä sunnuntaiksi.
        Liftaaminen ei oikein onnistu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun rekkaliikennekin on hiljaisempaa.
        Miehemme saapuikin ja kuten olemme huomanneet viihtyy niin hyvin joukossamme, ettei hienotunteisista vihjailuista huolimatta aiokaan lähteä. Hän on tarjoutunut puhumaan ruokapalkalla joka ilta sydäntään lähinnä olevasta aiheesta ja kuten voit huomata kiinnostunutta kuulijakuntaa riittää.
        Jotkut kyllä sanovat esiintymistapaansa riman alitukseksi, mutta roikkuvat silti mukana.
        Baari on täynnä aamusta iltaan ja "työmies on palkkansa ansainnut", eli muonituspuolella tarvittaisiin apua. Et ehtisi tulla auttelemaan ruoan valmistuksessa?

        jaa, että ruokapuolelle, toisaalta voisi ajatella jos lajeina ovat edelleen hernekeitto ja mustikkasoppa
        olen erityisen taitava purkkihernekeiton lämmittämisessä, sopankin saan aikaiseksi vaikka mistä aineksista.
        vaikka mistä minä tiedän, vaikka Sinulla onkin jokin soppa kiehumassa
        enkä oikein tiedä uskallanko pistää lusikkaani siihen

        Sinullahan on reaalia näkemystä Suomen rekkaliikenteestä... aaaa.. taidat olla KTK:n kuljetuspäällikön tuttavia? vai mistä olet tietosi hankkinut?

      • Suhina L
        rosalii kirjoitti:

        aivan näiltä kotikulmilta. En ole rekkaa ajellut, mutta kuten yleensäkin huoltoasemilla, meillä poikkeaa päivittäin paljon rekkakuskeja - onhan minun emännän ominaisuudessa juteltava.
        Pääasiaan nyt kuitenkin :
        Vieraileva puhuja on jo saanut hernekeittoa aivan riittävästi. Pakkasia on pidellyt ja eihän täällä Essolla voi koko aikaa ikkunoita pitää auki ja tuulettaa. Tai olisikohan tuo haju sieltä majapaikasta peräisin....oikein viitsisi kysyäkään.

      • lännenhunttari

        ennenkuin isket sen hellalle hikoilemaan,muuten saat
        kaapia hernekeittoa keittion seiniltä .vaikka olisihan se varsin 'omaperäinen' tapetti-vaihtoehto.

      • ilomielin
        Suhina L kirjoitti:

        ja silloinhan se varsinainen laskiaispäivä olikin.
        Kisaahan markkinoitiin laskiaiskisana ja sitten kuulimme, että pailkkakunnalle oli tulossa tunnettu matkapuhuja, joka ei uskonut ehtivänsä perille vielä sunnuntaiksi.
        Liftaaminen ei oikein onnistu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun rekkaliikennekin on hiljaisempaa.
        Miehemme saapuikin ja kuten olemme huomanneet viihtyy niin hyvin joukossamme, ettei hienotunteisista vihjailuista huolimatta aiokaan lähteä. Hän on tarjoutunut puhumaan ruokapalkalla joka ilta sydäntään lähinnä olevasta aiheesta ja kuten voit huomata kiinnostunutta kuulijakuntaa riittää.
        Jotkut kyllä sanovat esiintymistapaansa riman alitukseksi, mutta roikkuvat silti mukana.
        Baari on täynnä aamusta iltaan ja "työmies on palkkansa ansainnut", eli muonituspuolella tarvittaisiin apua. Et ehtisi tulla auttelemaan ruoan valmistuksessa?

        minäkin aina silloin tällöin täällä, varsinkin kutsuttuna, josta kiitos sinulle Suhina. ;) Joko aloitamme sen syömiseN? ;)

      • rosalii
        Suhina L kirjoitti:

        aivan näiltä kotikulmilta. En ole rekkaa ajellut, mutta kuten yleensäkin huoltoasemilla, meillä poikkeaa päivittäin paljon rekkakuskeja - onhan minun emännän ominaisuudessa juteltava.
        Pääasiaan nyt kuitenkin :
        Vieraileva puhuja on jo saanut hernekeittoa aivan riittävästi. Pakkasia on pidellyt ja eihän täällä Essolla voi koko aikaa ikkunoita pitää auki ja tuulettaa. Tai olisikohan tuo haju sieltä majapaikasta peräisin....oikein viitsisi kysyäkään.

        mutta jos se on tätä "nykytaidetta",,,
        runollista performanssia ?
        etpä taida olla muodissa mukana!

      • Suhina L
        rosalii kirjoitti:

        mutta jos se on tätä "nykytaidetta",,,
        runollista performanssia ?
        etpä taida olla muodissa mukana!

        varaa tässä kaikkia muodin oikkuja seurata kun yksin täytyy tehdä melkein kaikki edustuksesta, sihteerin tehtäviin ja matkapuhujan muonittamiseen asti. Viihdytyspuoli vie aikansa.. siihen panostankin.
        Muuten, nythän sen sanoitkin...ohjelman monipuolistamiseksi...sinä ja matkapuhuja yhdessä esittämässä performanssitaidetta.
        Kun nyt tunnut olevan mukana siinä muodissa. Katsohan kun kukaan ei voi olla tuomatta korttaan kekoon...paitsi näköjään sinä, joka lusmuilit hiihtokisan ajankin jossain ja AnimattiN joutui annostelemaan itse mustikkasoppansakin - tunnetuin seurauksin.
        Pidetäänkö sovittuna, että esiinnyt ensi viikonloppuna? Uskaltaisinpa melkein epäillä, että ainut taiteen laji missä jollain tavoin voit päteä. NO?

      • Suhina L
        ilomielin kirjoitti:

        minäkin aina silloin tällöin täällä, varsinkin kutsuttuna, josta kiitos sinulle Suhina. ;) Joko aloitamme sen syömiseN? ;)

        Täällä tarvitaan apua!
        Huomiseksi saimme pari performanssitaiteilijaa esiintymään ja kulissit pitäisi kehitellä.
        Toinen niistä taiteilijoista on tunnetumpi ja toinen vasta nousemassa pinnalle. En tarkoita pinnalle nousemisella pelkästään sitä, että se yrittää pistää viikon ryyppyputkensa poikki, vaan yrittää esittää laulaen (yrittäen laulaa)jotain tasoiselleen sopivaa.
        HITTO! Kunhan nyt jotain keksimme!

      • rosalii
        Suhina L kirjoitti:

        varaa tässä kaikkia muodin oikkuja seurata kun yksin täytyy tehdä melkein kaikki edustuksesta, sihteerin tehtäviin ja matkapuhujan muonittamiseen asti. Viihdytyspuoli vie aikansa.. siihen panostankin.
        Muuten, nythän sen sanoitkin...ohjelman monipuolistamiseksi...sinä ja matkapuhuja yhdessä esittämässä performanssitaidetta.
        Kun nyt tunnut olevan mukana siinä muodissa. Katsohan kun kukaan ei voi olla tuomatta korttaan kekoon...paitsi näköjään sinä, joka lusmuilit hiihtokisan ajankin jossain ja AnimattiN joutui annostelemaan itse mustikkasoppansakin - tunnetuin seurauksin.
        Pidetäänkö sovittuna, että esiinnyt ensi viikonloppuna? Uskaltaisinpa melkein epäillä, että ainut taiteen laji missä jollain tavoin voit päteä. NO?

        jos alkaisin siinä lajissa lyyrittelemään...
        hmmm...siis muuttaisin kaikki tunteeni suoliston tuotokseksi?

        mieluummin antaisin jotain opastusta suolikaasujen hallintaan.... se olisi maanläheisempi laji

        minähän selitin jo missä olin tiistaina,
        ensin yritin pysyä Laihialaisen matkassa, vaan kun hän pyhkäisi Kostamukseen, en enää viitsinyt seurata
        oli nimittäin aika itsepäistä laatua, kun ei uskonut vaikka sanoin, että kisat on Suomen puolella.
        Liekö Siperiaan asti hihrelly?

        mitenkäs se Sinulla...oletkos suurenkin soppakulohon äärelle juuttunut???

      • rosalii
        lännenhunttari kirjoitti:

        ennenkuin isket sen hellalle hikoilemaan,muuten saat
        kaapia hernekeittoa keittion seiniltä .vaikka olisihan se varsin 'omaperäinen' tapetti-vaihtoehto.

        tuollainen tärkeä, keittotaidollinen asia!

      • ilomielin
        Suhina L kirjoitti:

        Täällä tarvitaan apua!
        Huomiseksi saimme pari performanssitaiteilijaa esiintymään ja kulissit pitäisi kehitellä.
        Toinen niistä taiteilijoista on tunnetumpi ja toinen vasta nousemassa pinnalle. En tarkoita pinnalle nousemisella pelkästään sitä, että se yrittää pistää viikon ryyppyputkensa poikki, vaan yrittää esittää laulaen (yrittäen laulaa)jotain tasoiselleen sopivaa.
        HITTO! Kunhan nyt jotain keksimme!

        auttamaan. Tässä olen ja ojennan auttavan käteni ja tarjoan vaikka käheä-äänistä kurkkua ni kirk.. öö laulaakseni vaikka tasollen(m)e sopivia kappaleita. Mites olis tuon "Oolannin sodan" kanssa? Ehkä nimeä voisi hiukan muutella ja sanoja kanssa? ;)) Kulisseiksi sopii 50 palstaa näyttöruutua, eikun lähtöruutua?? Köh!

      • Mitalien hankkiminen on ollut kokonaan Suhina Lempin hommia, joten minä en ole asiasta täysin selvillä. Kultamitali piti tehdä siitä kultahipusta, jonka me Lempin kanssa löysimme Lemmenjoelle ja Tankavaaraan ( vai oliko se tangavaaraan?) tekemällämme kullanhuuhtomismatkalla. Hippu oli niin iso, että piti siitä ihan kunnollinen kultamitali saada aikaiseksi.

        Jos kultamitalissasi oli keskellä reikä, niin silloin osa kullasta on käytetty parempiin tarkoituksiin. Nyt muistankin, että hiihtokisojen iltatilaisuudessa Lempillä oli korvissaan paljon normaalia isommat kultaiset korvarenkaat, jotka vaikuttivat erittäin kalliilta. En kuitenkaan kysynyt, mistä hän oli ne saanut.

        Koska reiälliset kultamitalit ovat nyt muotia, niin Lempi on saattanut ihan oma-aloitteisesti teettää ylimääräsestä kullasta itselleen hienot korvarenkaat. Minä puheenjohtajana en kuitenkaan puutu tällaisiin pikkuasioihin, sillä ne korvarenkaat tosiaan sopivat Lempille oikein hyvin. Jotenkin hän vaikutti niiden kanssa entistäkin seksikkäämmältä ja haluttavammalta.

      • rosalii
        Yleismies kirjoitti:

        Mitalien hankkiminen on ollut kokonaan Suhina Lempin hommia, joten minä en ole asiasta täysin selvillä. Kultamitali piti tehdä siitä kultahipusta, jonka me Lempin kanssa löysimme Lemmenjoelle ja Tankavaaraan ( vai oliko se tangavaaraan?) tekemällämme kullanhuuhtomismatkalla. Hippu oli niin iso, että piti siitä ihan kunnollinen kultamitali saada aikaiseksi.

        Jos kultamitalissasi oli keskellä reikä, niin silloin osa kullasta on käytetty parempiin tarkoituksiin. Nyt muistankin, että hiihtokisojen iltatilaisuudessa Lempillä oli korvissaan paljon normaalia isommat kultaiset korvarenkaat, jotka vaikuttivat erittäin kalliilta. En kuitenkaan kysynyt, mistä hän oli ne saanut.

        Koska reiälliset kultamitalit ovat nyt muotia, niin Lempi on saattanut ihan oma-aloitteisesti teettää ylimääräsestä kullasta itselleen hienot korvarenkaat. Minä puheenjohtajana en kuitenkaan puutu tällaisiin pikkuasioihin, sillä ne korvarenkaat tosiaan sopivat Lempille oikein hyvin. Jotenkin hän vaikutti niiden kanssa entistäkin seksikkäämmältä ja haluttavammalta.

        sitä oltu kaivoksilla...
        nytpä iskit hakkusi tulenarkaan aiheeseen, kun tuolta Lännestä on tulossa/menossa... rahakkaita valtaajia, jotka aikovat lunastaa maanomistajien
        maat ja kullat vaikka vastentahtoisesti
        oletko valvonut etusi? Suhinan/Lemmen suhteen?

        nytpä minullekin valkeni tämän reiän kohtalo...se onkin mysteerisesti vaivannut mieltäni
        niinhän se on monen asian kanssa, että totuus helpottaa, vaikka se aluksi kirvelee

        kuin voiton merkkinä kultaiset korvarenkaat.
        Yleismies ne omaätisesti ripusti ja lauloi minulle:
        "Korviisi laitan kultaiset
        renkaat, mitkä
        Lemmenjoelta kaivetiin.
        Aslakin tuomaa tulijuomaa,
        pahkakupista maisteltiin.
        Lempin poven ja lemmen loven
        hurmasta kullalla (lue kullilla)
        taistelin niin."
        Noin herkkän runon innoitti Lapin
        tenhoava kuutamoyö tuottamaan, muutenkin
        runollisen taiteilijasielun
        omaavalta Yleismieheltämme.

        jotain tekemistä tämän yht`äkkisen "ilomielen" kanssa?
        eeeppääilykset herräääävät..!

        vaan ainahan suuret taiteilijat ovat käyttäneet
        jotain aisteja stimuloivia aineita jotka ovat herätelleet kylmimmätkin tunnot
        joten... enpä ihmettele tuota Yleismiehen käytöstä;
        kaksi stimulanttia yhtäaikaa....

        toivottavasti stimulanteilla ei ole kul...öööö kultia liuottavaa vaikutusta
        voisi vaikka paljastua, että "kissan kultaa olit vain"...

        sanoinko, jotain sellaista, joka sai Sinut
        peräti mököttämään?
        no hyvä on ! kyllä se oli varmaankin aito ja
        paikallista puuta se visakoivuinen kuppi, kappo- vai nappo
        josta Yleismies nautti Aslakin liemiä
        miten Sinä aistitkin rivieni välistä, että epäilin tuollaista asiaa?
        ajattelin nimittäin, että se napon puuaines olisi tuotu jostain ulkomailta, Teak;ia tms, hienostunutta puulaatua
        ja sitten maljat juotuaan te; Sinä ja Hän paiskasitte mokomat, synnin välineet, Lapin Velhon kyhäämään nuotioon
        suuren intohimonne merkiksi
        Harmi...kallista puuta...
        Mutta kai niillä pimeyteen lentäneillä punaisilla tulen säkeneillä oli jokin lumovaikutus ja liittonne sitovuutta kuvaavaa...nehän lentelevät taivaan tuuliin
        ensin hetken hehkuttuaan ja tanssittuaan, sammuvat
        kylmään, pimeään pakkasilmaan!
        No toivottavasti löysäät nyt leukapielesi ja lopetat mokoman mökötyksen!

        kirjat&novellit ja siellä "rakkausrunot"
        palstalla

        nimeltään
        "Lemmen säkenet"

        ;D

      • rosalii kirjoitti:

        kirjat&novellit ja siellä "rakkausrunot"
        palstalla

        nimeltään
        "Lemmen säkenet"

        ;D

        Turhan kauniin lepyttelyrunon Sinä olit Suhina Lempille värkännyt, sillä ei se todellinen (virtuaalinen) retkemme niin romanttinen ollut. Nuotiopuut olivat märkiä, sääsket söivät julmetusti ja paikallinen oppaamme Aslak tarjoili meille vain väljähtynyttä keskikaljaa kertakäyttökupista. Aika on kullannut Lempin muistot.

        Todella vähäisistä aineksista Sinä osasit kauniin runon kirjoittaa. Suhina Lempikin on varmasti hyvin tyytyväinen, kun hän lukee runosi. Hän on todellinen kulttuuripersoona, joka arvostaa suuresti kaunista runoutta.

        on se vaan tuo Aslak melko "veleho", kun sai
        aikaan moisia lumohetkiä ;D

        vain lapin- --
        Lapin Kulta ..jäi Lempille muistoksi?

      • rosalii

        persoonassaan... K a l u K a l l e !

        Katsoin hienon laskusi, "rinteeltä" alas,,,ja täytyy sanoa, että kaukana vielä on kaimasi Palanderin
        tasosta
        mutta YRITYKSENÄ HYVÄ ja harjoitteena kehittävä

        nyt minä tiedän mihin Sinun rahasi ( sora- ja tukkimetsästä saadut) ovat huvenneet,
        sillä autotuning on rahaa kysyvä harrastus....
        No missä se Setorin kuva ... en nähnyt kuin kelkkoja ja mopoja
        Tuosta "keulittamisesta" sanoisin, että siinä on monen mopon kone kärsinyt voitelun puutteesta ja senhän tiedät miten siinä voi käydä!

        Eipä tässä muuta, kuin kiitos viihdyttävistä kuvista...( paitsi ne naikkosten kuvat ei kiinnosta!!)

        katson niitä ehkä toistekin ?

        niiiiin.... olihan siellä kumiakin poltettu, ihan
        säkenöintiin saakka....mutta sehän on tietenkin sitä, että on haettu käytetyt kumit alle jotka ei kestä
        Hullu harrastus! meikäläisen näkökulmasta
        ;D

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe