Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Lämpimät onnittelut Sinulle ja puolisollesi! Toivotan lisää onnellisia päiviä, hyviä hetkiä ja vain positiivisia yllätyksiä tuleviin vuosiinne. - Kiitos, että jaat ilosi meidän kanssamme.

    Uskon onneen, uskon ihmiseen, uskon rakkauteen, myös sellaiseen rakkauteen, joka kestää kunnes kuolema erottaa, ja uskon moneen hyvään asiaan elämässä. Uskon myös elämän kantavan, vaikka joskus joutuu kohtaamaan raskaitakin koettelemuksia. Uskon huomiseen ja iloitsen kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä tarjoaa.

    Iloitsen aina, kun saan kohdata toisiaan rakastavan pariskunnan. Erityisesti iloitsen sellaisten ihmisten puolesta, jotka saavat elää rakastavan ja rakastetun puolisonsa kanssa vielä vanhoilla päivillään.
    Voiko parempaa toivoa, kuin saada kasvaa aikuiseksi yhdessä saman ihmisen kanssa, jonka käsi tukee hellästi vielä kuoleman porttien lähestyessä... 100-vuotiaana tai vanhempana? :D

    Kenenkään onni ei ole pois omastani, päinvastoin. Koen onnellisten ihmisten säteilevän onnea myös ympäristöönsä. Ilokseni olen huomannut, että myös tämän palstan kirjoittelijoiden joukossa on sellaisia. Valitettavasti ihan kaikki eivät varmaankaan ole saaneet kokea oikeaa rakkautta (vielä?) koskaan elämässään. - Jospa vielä jonain päivänä hekin... ;)
  2. Todella loistava idea, joka on toiminut jo vuosikymmeniä, ja toimii edelleen. Tavaratalo pääsee eroon sesonkituotteista ja hankkii lisäksi erityisiä halpaeriä hullujen päivien myyntiin. Keltaiset muovikassit liikkuvat kaupungilla ja toimivat upeina ilmaisina mainoksina.

    Ellei tavaraa myytäisi myös todella halvalla, ilmiö olisi kadonnut jo kauan sitten katukuvasta. Ellei kauppa pääsisi eroon nopeasti vaihtuvien sesonkien muotituotteista, niiden hävittämisestä aiheutuisi monenlaisia ongelmia ja kustannuksia. Hullujen päivien myynnistä saadaan paljon hyvää mainosta ja varmaan myös uusia asiakkaita.

    Jos satun liikkumaan lähistöllä, poikkean aina katsomaan myös hulluja päiviä. Siellä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää. Hämmästelen esimerkiksi sitä, miten innokkaasti jotkut asiakkaat jaksavat penkoa suuriin koreihin sikin sokin heitettyjä vaatekappaleita. Kun yksi asiakas alkaa penkoa koria, ympärille ilmestyy pian joukko muitakin innokkaita aarteen etsijöitä. - Asioita on harkittu ja tutkittu erilaisista kaupallisista näkökulmista ja hulluilla päivillä tarjotaan todellakin jokaiselle jotain.

    Kun työpaikkani oli vastapäisessä talossa keskustassa, poikkesin ainakin kerran jokaisilla hulluilla päivillä lounasaikaan, joskus saatoin viihtyä siellä jopa 15 minuuttia. Stockmannilla saatan viipyä ostoksilla joskus pitempäänkin, mutten yleensä hullujen päivien aikaan. Mielestäni tavarataloissa on ihan hyvä hinta-laatu -suhde ja yleensä sieltä saa myös asiantuntevaa palvelua.
  3. Miten lähestyä? - Aidosti ja rehellisesti. Falskit imartelut tai valmiiksi suunnitellut iskurepliikit eivät varmaan tehoa ainakaan fiksuihin naisiin.

    Jokin ympäristössä olevaan asiaan liittyvä kysymys, voisi toimia keskustelun avaajana paikasta ja tilanteesta riippuen. Rehellinen kohteliaisuus voi myös olla ihan hyvä aloitus, ellei luonteva rupattelu jonkin asian äärellä muuten käynnistyisi. Jokin kaunis tai mielenkiintoinen yksityiskohta naisen ulkoisessa olemuksessa saattaisi toimia alkusysäyksenä. Ihailun aihe pitää pystyä myös rehellisesti perustelemaan.

    Tietty fyysinen etäisyys on hyvä säilyttää, ettei nainen koe lähestymistä uhkaavana. Puheen olisi hyvä kuulostaa rauhalliselta ja kiireettömältä, rehti katse ja ystävällinen hymy tukevat positiivista vaikutelmaa. - Ilmeet ja elekieli vaikuttavat tutkimusten mukaan eniten ensivaikutelmaan.

    Hetken rupattelun jälkeen mielestäni voi ihan hyvin ehdottaa keskustelun jatkamista lähikahvilassa kutsujan tarjoaman kupposen ääressä. - Tosin itselleni on ainakin kerran käynyt niin, että torjuin tarjouksen ja kaduin nopeata "torjuntarefleksiäni" hieman myöhemmin. Jos sama mies olisi sattunut tulemaan pian uudelleen vastaan ja olisi tervehtinyt vaikka sanattomasti nyökäten, olisin luultavasti itse ryhtynyt juttusille ja kertonut hänelle iloinen pilke silmäkulmassani edelliseen tapaamiseen liittyneestä katumisestani.

    Kannattaa varautua myös siihen, että naisella saattaa ihan oikeasti olla kiire, eikä hän siksi ehdi lähteä kahville tms. Eihän mies menetä mitään, jos ehdottaa silloin tapaamista joskus myöhemmin.;)

    Kannustan teitä miehet, lähestykää reippaasti ihastuksenne kohteita. Eihän sitä voi etukäteen tietää, mitä hyvää siitä saattaisi seurata. ,)
    Voin vakuuttaa, että lähes jokainen tämän ikäluokan naisista iloitsee ainakin salaa jälkikäteen ihailevan herrasmiehen lähestymisestä.

    Jos nainen torjuu lähestymisyrityksen, herrasmies toimii silloinkin herrasmiehen tavoin ja päättää tilanteen ystävällisin toivotuksin.

    Toivotan aloittajalle hauskoja hetkiä ja onnea matkaan.;)
  4. Helpoin tapa taitaa olla marjojen, hedelmien, kasvisten ja juuresten pureksiminen sellaisenaan.;)

    Helppoja tapoja on mielestäni paljon. Monia töitä voi helpottaa tekemällä suurempia annoksia kerralla ja muokata seuraavana päivänä ruoan makua mausteilla ja yrteillä erilaiseksi.

    Salaatinlehtiä voi laittaa aina voileivän päälle leikkeen tms. alle. Jäävuorisalaatti säilyy hyvänä pitkään jääkaapin vihanneslokerossa, muita ei voi pitempään varastoida. Tomaatteja ja paljaita salaatinlehtiä voi syödä lisäkkeenä kaikilla aterioilla, ellei aina välitä tehdä tai syödä salaattia. Miniluumutomaatteja nappailen itse joskus täyttävämpien makupalojen sijasta.

    Raasteita voi tehdä kerralla pariksi päiväksi ja salaattia koko päivän tarpeisiin. Öljy, balsamiko tai jokin viinietikka, yrtit ja mausteet voi sekoittaa aina vähän eri makuisiksi kastikkeiksi. Jos lisää juustoa, lihaa tai kalaa sekaan, salaatista tulee pieni ateria, eikä aina muuta tarvitakaan.

    Juureksia voi lohkoa uunivuokaan vaikka marinoitujen tai itse maustettujen broilerinkoipien alle. Itse laitan lanttua, porkkanaa, perunaa, vähän selleriä, paljon sipulia, punasipulia, ruusukaalia yms.

    Jos käyttää jauhelihaa, sitä valmistaessa voi sekoittaa mukaan juuressuikaleita.

    Perunoita voi keittää kerralla pariksi päiväksi ja syödä ensin kuorittuina, tehdä sitten vaikka perunasaattia mieleisten lisäkkeiden ja jogurttikastikkeen kanssa, tai paistaa lohkoina (sipulisilpun kanssa) ja maustaa mieleisekseen. Uuniperunat syntyvät helposti puolikkaista tai foliopaketissa.

    Omenalohkoja voin laittaa välillä pikkukulhossa uunissa tai mikrossakin nopeaksi jälkiruoaksi. Lohkojen päälle voi laittaa vähän juoksevaa hunajaa.
    Uuniomenoiden tekeminen ei vaadi paljon vaivaa.

    Pakastemarjoja voi syödä sellaisenaan tai valmistaa niistä monenlaisia vaivattomia jälkiruokia. Teen välillä paksusta jogurtista juoksevan hunajan kanssa sekoittaen kastikkeen, joka näyttää siltä, että sitä voisi käyttää vaikka kakunkin kuorrutteena. - En ole kokeillut, vielä.

    Jään seurailemaan, löytyisikö uusia kivoja ja helppoja ruokavihjeitä.