yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. On hyvin epätodennäköistä, että Koiviston vanhin nimi olisi ruotsinkielinen. Vaikka paikka sijaitsikin Ruotsin ja Novgorodin raja-alueella, josta ne kävivät sotia, Ruotsin itäisissä osissa puhuttiin enimmäkseen suomea, tai siis itämerensuomalaisia kielimuotoja, joita voi sanoa ”suomen murteiksi” tai lähisukukieliksi. Lähin ruotsinkielinen alue oli melko kaukana jossain Porvoon tienoilla.

    Koska paikka on ollut käytössä satamana ainakin jo 1200-luvulla, sillä on mitä todennäköisimmin ollut jokin nimi alueella puhutulla kielellä, joko ”suomeksi” (em. mielessä) tai ”venäjäksi” (nykyvenäjää muistuttavassa slaavilaisessa kielimuodossa). Vaikka alue kuului Ruotsiin ja oli epäilemättä lähinnä ”suomenkielisen” väestön asuttamaa ainakin Pähkinäsaaren rauhasta (1323) alkaen, Pietari Suuren aikaan asti, 1200-luvulla ja aiemmin väestö on voinut olla muunkielistä tai ehkä sekakielistä.

    Vanhin tunnettu nimi on ”venäjänkielinen” Berezovskoje (eri muunnelmineen), mutta lienee mahdotonta selvittää, onko se käännös ”suomenkielisestä” nimestä vai toisinpäin. Berezovskoje-tyyppiset nimet ovat tavallisia slaavilaisella kielialueella, mutta onhan Suomessakin koivuun viittaavia paikannimiä.

    Juuri ja juuri ajateltavissa on, että paikalle ei antanut nimeä paikallinen väestö, vaan sitä satamapaikkana käyttäneet merenkulkijat. Siinä tapauksessa alkuperäinen nimi on todennäköisesti ollut viikinkien antama ja siten jotain skandinaavista kielimuotoa, luultavimmin ns. muinaisruotsia.
  2. Ei sanaa “fi” voi lausua samalla tavalla kuin sanan “fidelis” alkua, jossa “fi” ääntyy painottomana, jollainen se ei voi olla tällaisessa yhteydessä. Sanan “fi” vokaali ääntyy kuten sananloppuinen ”i” yleensäkin eli diftongina [ai].

    Jos haluat teettää Gallup®-tutkimuksen, käänny sellaisia laillisesti tekevän yrityksen puoleen. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko saatava tulos hintansa arvoinen.
  3. Koiviston kauppalan nimen syntyä en tunne. Joka tapauksessa nimi on hyvin vanha, sillä koivuun viittaava venäjänkielinen nimi tunnetaan jo 1200-luvun lähteistä. Lienee mahdotonta sanoa, minkä kielinen nimi on alkuperäisin ja miksi suomalainen nimi on juuri Koivisto eikä Koivikko.

    Veikkaus (tai muistitieto?) ”koivisto on länsimurteinen sana ja koivikko itämurteinen” osuu oikeaan. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa ”Sukunimet” (joka löytyy monesta kirjahyllystä, esimerkiksi ”Joka kodin suuren nimikirjan” osana) on s.v. Haavisto seuraava selitys:

    ”Johtimet -sto ja -kko ovat nimittäin jakautuneet levikiltään siten, että -sto-johtimisia paikkaa tarkoittavia sanoja käytetään yleensä Lounais-Suomessa, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla, jonkin verran myös Peräpohjolassa, -kko-johtimisia esim. Karjalassa ja Savossa. Näitä johdoksia tarkastellut Eeva Putus on todennut (1959), että -sto-sanojen ’raja itään on melkein täsmälleen sama kuin hämäläis- ja savolaismurteiden välinen raja’. Paikannimissä raja ei ole yhtä selvä – –”

    Koska suomen yleiskieltä on pyritty alkuperäisestä, lähinnä lounaismurteisiin perustuneesta muodosta monipuolisemmin eri murteiden aineksia sisältäväksi, on luonnollista, ettei ole haluttu asettaa tiukkoja rajoja esimerkiksi niin, että näistä johtimista vain toista käytettäisiin edes tällaisissa rajatuissa yhteyksissä.

    Seuraavassa on Kielitoimiston sanakirjan kuvaus mainitsemistasi tapauksista (sulkeissa harvinaisemmiksi merkityt muodot):
    – koivikko (koivisto)
    – tammisto (–); Nykysuomen sanakirjassa myös tammikko, harvinainen
    – –; siis pihlajikko ja pihlajisto puuttuvat, kuten mainittu
    – männikkö, männistö; yleisyyttä ei kuvata, mutta männikkö on päähakusanana
    – kuusikko, kuusisto; yleisyyttä ei kuvata, mutta kuusikko on päähakusanana

    Merkityseroa on aika turha etsiä, mutta sävyeron voi kuulla jos haluaa – se on paljolti kuulijan korvassa.

    Sitä on vaikea sanoa, miksi -kko-muodot ovat yleiskielessä enimmäkseen tavallisempia. Tammiston muodostama poikkeus voitaisiin selittää sillä, että tammia kasvaa luonnonvaraisena (ja metsiköiksi asti) lähinnä vain Lounais-Suomessa ja eteläisellä rannikkokaistaleella.
  4. Kielitoimiston sanakirja (joka on uudempi versio kuin mikään painettu) ei sisällä sanaa ”pihlajikko” eikä myöskään sanaa ”pihlajisto” siksi, että ne ovat yleisniminä harvinaisia. Ne ovat sanoina myös melko mielenkiinnottomia siksi, että ne ovat säännöllisiä johdoksia, jollaisia on suomen kielessä miljoonia – ainakin jos lasketaan kaikki mahdolliset sellaiset johdokset, jotka jokainen äidinkielinen puhuja ymmärtäisi, vaikka niitä ei olisi koskaan aiemmin käytetty.

    Pihlajikko voi tarkoittaa myös pientä pihlajametsikköä, jopa muutaman pihjalan ryhmää. Kymmenien puiden muodostamia pihlajametsiköitä olen kyllä nähnyt.

    ”Pihlajikko” ja ”pihlajisto” ovat käytössä myös yleisniminä, eivät vain erisniminä, ja erisnimikäyttö perustuu usein alkujaan yleisnimeen. Tosin esimerkiksi Helsingin Pihlajisto lienee uudehko sepite, joka johtuu lähellä sijaitsevan Pihlajamäen nimestä, joka taas voisi perustua vain muutamaan, jopa vain yhteen pihlajaan.
  5. Merkkien sekoitettavuus riippuu ennen muuta fontista, ja fonttien suunnittelussa voidaan kyllä tehdä paljonkin. Eri asia on, että siinä on monia muitakin huomioon otettavia seikkoja.

    Tavallisessa tekstissä ykkösen sekoitettavuus l:n tai I:n kanssa ei yleensä ole ongelma, koska ykkönen esiintyy numeroin kirjoitetuissa luvuissa, l ja I sanoissa. Vastaavasti 0:n ja O:n sekoitettavuus on vähäinen. On jopa vanha suunnitteluperiaate tehdä 1 ja l samannäköisiksi ja vastaavasti 9 ja O samannäköisiksi, osittain siksi, että siihen oli totuttu. Vanhoissa kirjoituskoneissa ei useinkaan ollut numeroita 0 ja 1, vaan niiden tilalla käytettiin O:ta ja l:ää

    Gemenaällän l ja versaali-iin I sekoitettavuus ei sekään ole niin iso ongelma kuin voisi luulla. Ensinnäkin ne erottuvat toisistaan aika hyvin useimmissa antiikvafonteissa; groteskifonteissa, kuten täällä käytössä olevassa Arialissa, ne voivat olla lähes tai aivan samanlaisia. Mutta konteksti auttaa lukemaan sanat yleensä oikein. Versaali-ii esiintyy normaalisti vain sanan alussa tai kokonaan versaaleilla kirjoitetussa tekstissä. Sekoittamisvaara supistuu siis käytännössä lähinnä sellaisiin erisnimiin kuin ”Iason” tai ”Iosif”, jotka eivät ole tunnettuja ja joita siksi saatetaan luulla l-alkuisiksi yleisnimiksi. Yleensä lauseyhteys kuitenkin selventää asian, mutta kieltämättä lukeminen voi hiukan häiriintyä.

    Koodinomaisissa merkinnöissä sekoitettavuus on usein huomattava ongelmia, koska niissä voi olla numeroita ja kirjaimia sekaisin. Siksi ne usein ladotaan fontilla, jossa erot ovat selviä, kuten Courier New tai Consolas
  6. Liitteen -han ~ -hän merkitys ja sävy vaihtelevat suuresti, mutta yhdenlainen perusmerkitys on sen ilmaiseminen, että sanottava voi hyvin olla tuttua kuulijalle tai lukijalle. Tarkoituksena on muun muassa välttää sellainen vaikutelma, joka helposti syntyy yleisesti tiedetyn asian sanomisesta.

    Jos esimerkiksi normaalissa keskustelussa sanoisin ”Helsinki on Suomen pääkaupunki”, minua varmaan pidettäisiin vähän omituisena. Sen sijaan voisin sanoa esimerkiksi ”Helsinkihän on Suomen pääkaupunki, mutta tämän aseman se sai vasta vuonna 1812.” Mainitsen yleisesti tiedetyn, jopa triviaalin asian, mutta vain lähtökohtana huomautuksella, joka ei ole yhtä yleisesti tiedossa.

    Kysymyksen tapauksessa ollaan lähellä tätä, mutta ihan sujuvana en sitä pitäisi. Jotenkin tuntuu, että toisen virkkeen pitäisi olla esimerkiksi ”Väliinhän tulee – –”. Ehkä vielä luontevammalta tuntuisi viedä liite aiemmaksi, jolloin ilmaistaan, että sekä ilmiö että sen selitys ovat jokseenkin yleisesti tiedossa: ”Kaikki esineethän eivät – –”. Tällöin liitettä ei yleensä toisteta.

    Toisaalta tällainen käyttö sisältää tavallaan lupauksen siitä, että kohta tulee jotain uutta informaatiota. Jos vain sanotaan yleisesti tiedetty asia, ei -han oikeastaan auta mitään. Kuulija tai lukija jää niin sanotusti odottamaan pointtia: ”mutta – –” tai ”ja siten – –” ja jotain edes jossain määrin yllättävää.

    Jos vain selitetään asioita, jotka saattavat olla aivan tuttuja osalle kohderyhmästä mutta kuitenkin uutta tietoa niin monille, että ne kannattaa esittää, on ehkä parasta vain esittää ne suoraan.

    P.S. Mitä sisältöön tulee, puhuisin vain ilmanvastuksesta (huomaa genetiivi). Kitkasta puhutaan yleensä vain, kun kyse on kiinteiden kappaleiden vaikutuksesta toisiinsa. Nesteiden viskositeettia saatetaan kutsua myös kitkaksi, ja tietysti kappale voi pudota myös nesteessä. Kitkastakin voidaan puhua, jos ilmassa tai muussa kaasussa taikka nesteessä olevat kiinteän aineen hiukkaset vaikuttavat merkittävästi. Mutta yleisesti putoamisliikkeessä vaikuttava ilmiö on väliaineen vastus.
  7. Ei ole. Sanat ovat eri murteiden mukaisia johdoksia, ja molemmat tarkoittavat koivumetsikköä tai -metsää. Molemmat ovat hyväksyttyjä yleiskielessä, mutta ”koivikko” on tavallisempi, kuten Kielitoimistoston sanakirjastakin selviää.
  8. Niiden-pronominin viittaussuhde on tässä täysin yksiselitteinen, koska edellä on vain yksi mahdollinen korrelaatti ”A350 ja Dreamliner”. Virkkeen sisältö on epäilemättä virheellinen, koska oli tarkoitus sanoa muuta kuin sanottiin, mutta viittaus ei siis ole epäselvä, vaan selvästi väärä.

    Kielikuva pysähtymisestä edellyttää liikkeen mielikuvaa. Vaikka kysyntä onkin jossain mielessä dynaamista, kysynnän pysähtyminen tuntuu oudolta. Voitaisiin puhua esimerkiksi kysynnän romahtamisesta tai loppumisesta. Koska kysyntä voi olla liikkeessä siinä mielessä, että se kasvaa tai pienenee, tässä syntyy jopa epäilys siitä, tarkoitetaanko vain kysynnän kasvun pysähtymistä, kysynnän pysymistä ennallaan. Jos ei, tarkoittaako kysynnän pysähtyminen todella sitä, että kysyntää ei ole lainkaan? Sehän tarkoittaisi sitä, että kukaan ei halua ostaa tuotetta, vaikka sitä myytäisiin miten alhaiseen hintaan.
  9. Kyllä kiven voi vääntää rautakangella paikoiltaan.

    Suosittelen vanhaa kunnon Nykysuomen sanakirjaa, hakusana ”vääntää”, merkitysryhmä II. Siinä kuvataan kivien, kantojen, ovien ym. vääntämistä.
  10. Ymmärsit oikein: kaikki oikeusasteet ottivat kannan, joka on ”kieliopin kannalta väärä” eli ei vastaa lainkohdan kielellisesti oikeaa tulkintaa. Niiden kannat ovat toisaalta ymmärrettäviä, jos oletetaan, että koko pykälää on sovellettava vain eri suunnasta tulevan väistämiseen.

    Jatkokysymyksesikin on kiinnostava. Jos raitiovaunun kiskot kaartavat oikealle niin, että ne leikkaavat suoraan kulkevien autojen ajoradan, niin onko kyse kääntymisestä? Minusta on, koska ”kääntyminen” kuvaa liikettä, ei sen aiheuttajaa. Tuomioistuin voisi kuitenkin arvioida toisin. Silloin tuomioon todennäköisesti kirjoitettaisiin, ettei kyse ole laissa tarkoitetusta kääntymisestä.
  11. Ilmaus ”1 ja 2 momentin säännöksistä huolimatta” ei ole sivulause, vaan adverbiaali; enintään se voidaan tulkita lauseenvastikkeeksi (Ison suomen kieliopin termejä käytettäessä infinitiivirakenteeksi).

    Puhtaasti kielelliseltä kannalta kyseinen ilmaus sanoo, että kyseistä virkettä sovelletaan silloinkin, kun 1. tai 2. momentissa sanotaan toisin. Täten se on muodoltaan lakiin kirjoitettu etusijasäädös, jolla ratkaistaan säädösten väliset ristiriidat. Erityisesti se merkitsee, että risteystä lähestyvän raitiovaunun kuljettajan ei tarvitse väistää oikealta lähestyvää ajoneuvoa (kuten 1. mom. vaatisi), vaan tämän on väistettävä raitiovaunua.

    Mainitsemistasi oikeustapauksista edellisestä on vain otsikkotasoinen tiivistelmä, joka ei ole osa itse tuomiota. Toisessa on tulkittu, että puheena oleva momentti ei koske kuvaamaasi tilannetta, vaikka se näyttäisi ilman muuta kuuluvan sen alaan. Kun korkein oikeus on näin linjannut, vaikka vain hyväksymällä raastuvanoikeuden perustelut, on säädökselle käytännössä vahvistettu eri merkitys kuin sillä sanamuotonsa perusteella on. Tämä olisi käytännössä muutettavissa vain niin, että lakia muutettaisiin.

    Tuomiossa viitataan vain 14. §:ään lähinnä siksi, että alkuperäinen vaatimus on perustunut siihen. Kun on tulkittu, että 14. §:n kyseinen momentti ei sovellu tapaukseen, ei ole tarvetta viitata muihin pykäliin. Tuomiossa ei suoranaisesti sanota, että tulkinta johtuisi ilmauksesta ”1 ja 2 momentin säännöksistä huolimatta”, vaan tuomiossa vain sanotaan, että kyseinen momentti pätee ”vain saman pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa”. Tämä voidaan ymmärtää niin, että momentti sisältää vain poikkeuksia saman pykälän kohtiin.

    On mahdollista, että tuomioistuinten linjaus vastaa lainsäätäjän todellista tarkoitusta, vaikkakaan ei sanamuotoa.Tätä voidaan perustella sillä, että pykälä kokonaisuudessaan käsittelee sitä, miten risteykseen eri suunnilta tulevat ovat velvollisia väistämään toisiaan. Kääntymistä ja samasta suunnasta tulevan väistämistä siinä yhteydessä ei liene ollut lainkaan tarkoitus käsitellä tässä, vaan sitä koskee 12. §. Sen 1. momentti voidaan lukea niin, että puheena olevassa tilanteessa raitiovaunun on väistettävä. Eri asia on, miten tämä on sopusoinnussa lain hengen kanssa, siihen kun selvästi sisältyy ajatus, että raitiovaunun pitäisi voida kulkea mahdollisimman sujuvasti .

    (Valitettavasti lakiesityksen perusteluja ei ole saatavilla netistä, vaan ne pitäisi kaivaa esiin sopivasta kirjastosta. En kuitenkaan usko, että sieltä löytyisi selitystä, joka olisi enää merkityksellinen. KKO:n ratkaisuilla on suurempi merkitys kuin lain esitöillä.)

    Lakitekstissä ei ole tapana käyttää niin sujuvia ilmauksia kuin ”1. ja 2. momentin tilanteissa”, vaan sanotaan ”1 ja 2 momentissa mainituissa tilanteissa”.

    Kansalaisaloitteellahan tämäkin asia olisi järjestettävissä ☺
  12. Vääntömomentti. Ks. esim. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi

    ”Kääntömomentti” on vain sekaannuksesta johtuva kirjoitusvirhe, yleisyydeltään muutaman prosentin luokkaa verrattuna oikeaan termiin.

    Käsityksesi vääntää-sanan merkityksestä on väärä. Tätäkin voi opiskella aluksi vaikka Kielitoimiston sanakirjasta, joka kuvaa merkitystä mm. seuraavasti: ”taivuttaa, kääntää mutkalle, kieroksi, kierteille, kiertää, vääristää, käyristää, kivertää, koukistaa”. Jos tuon luettuasi olet edelleen sitä mieltä, että ”vääntämisessä ei tapahdu liikettä”, niin en taida osata enempää vääntää rautalankaa. ☺
  13. Rautalangasta vääntäminen voidaan vielä tulkita elastiseksi muodonmuutokseksi, mutta jos väännät kiven rautakangella, niin ei taida kiven eikä juuri rautakangenkaan muoto muuttua.
  14. Jos tavara menee rikki, kun se on lentoyhtiön kuljetettavana ruumamatkatavarana (kirjattuna matkatavarana), se on lentoyhtiön vastuulla. Lentoyhtiö on velvollinen korvaamaan rikkoutumisen soveltuvien vahingonkorvausperiaatteiden mukaan. Tämä sisältää yleensä korvauksen, jolla tilanne saatetaan sellaiseksi kuin se olisi ilman vahinkoa – esimerkkitapauksessa sen, että lentoyhtiö maksaa toimivien vaunujen vuokraamisen tai muun järjestelyn, korjauskustannusten lisäksi.

    Tätä on syytä vaatia heti ja selvästi. Lentoyhtiöt eivät varsinaisesti ole rientämässä tarjoamaan korvauksia, vaan saattavat jopa pakoilla selviä lainmukaisia vastuitaan, kunnes tarpeeksi korkealta tuomioistuimelta tulee päätös.

    Ks. http://europa.eu/youreurope/citizens/travel/passenger-rights/air/index_fi.htm

    Tämän estämättä sinulla voi olla oikeus korvaukseen matkatavaravakuutuksen perusteella. Tämä saattaa hyvinkin olla nopeampi tie järjestää asia.
  15. Tässä ei ole mitään itsessään oikeaa tai väärää, vaan kyse on siitä, millaisen esiintymistilaston haluat laatia. Sen taas pitäisi riippua laatimisen tarkoituksesta.

    Normaalissa suomenkielisessä tekstissä ü-kirjain on niin harvinainen, että on tavallisessa tilastoinnissa yhdentekevää, lasketaanko se u:ksi, y:ksi tai joksikin muuksi – vaikutus kuitenkin häviää jonnekin kuudennen desimaalin pyöristysvirheeseen, kuvaannollisesti sanoen. Jos kuitenkin on tärkeää tietää juuri ü:n frekvenssi, se pitää tietysti laskea erikseen.

    Viimeksi kun tein kirjaintilaston, tein sen ”Vierasnimikirjan” käsikirjoituksesta taittajaa varten. Silloin ei ollut olennaista se, montako kertaa mikin merkki esiintyy, vaan se, mitä merkkejä teksteissä on (ja niitä oli aika paljon ja hankaliakin). Tämä on hyvin olennaista muun muassa fonttien valinnan kannalta. Ja silloin toki jokainen merkki pitää ottaa erikseen.

    Muuten, kirjaimet c, q, w, x ja å kuuluvat suomen kielen aakkosiin suunnilleen yhtä vähän tai yhtä paljon kuin ü (tai vaikkapa é). Eri asia on, että ne kuuluvat perinteiseen suomalais-ruotsalaiseen aakkostoon, jolla on oma historiallinen taustansa.

    Mitä tulee erityisesti ü:hyn, niin muun muassa saksassa, virossa ja turkissa se on selvästi erillinen kirjain. Tätä kuvastaa sekin, että sille on oma näppäimensä. Sen sijaan esimerkiksi ranskassa ja espanjassa ü on luonteeltaan vain u-kirjain, johon liittyy tarke; tarke osoittaa, että kirjain ääntyy kuten normaali u, ympäristössä, jossa ääntämys muutoin olisi tästä poikkeava.
  16. Tuokin riippuu kielestä. Olisi jokseenkin turhaa yrittää selittää tuollaista esimerkiksi ä-kirjaimen pisteistä suomalaiselle tai ruotsalaiselle.

    Muuten, nimessä Citroën treema osoittaa pikemminkin normaalin kuin poikkeavan ääntämyksen. Se kertoo, että e ääntyy erillisenä eikä muodosta edeltävän o:n kanssa yhdistelmää, joka ääntyisi ö:nä. Ääntämys on niin normaali, että edes seuraava n ei siihen vaikuta. Vastoin suomalaisten yleistä luuloa ääntämys ei ole ”sitroääng” vaan ”sitroen”.
  17. Ensimmäinen on oikein; e:tä ei kirjoiteta päätteeseen.

    Yleisten sääntöjen mukaisesti kirjoitetaan ”dvd:itä”, koska kaksoispisteen jälkeen kirjoitetaan vain pääte. Tässä lyhenne on luettuna ”dee vee dee”, jonka viimeinen vokaali lyhenee monikon i-tunnuksen edellä. Pääte koostuu monikon tunnuksesta ”i” ja partitiivin päätteestä ”tä”.

    Eri asia on, että säännöt – kummallisesti – sallivat sellaiset taivutukset kuin ”%:eja” ja ”m:einä” loogisten vaihtoehtojen ”%:ja” ja ”m:inä” ohella. Näissä tapauksissa e kuuluu sanan vartaloon: esimerkiksi sanan ”metri” loppuvokaali muuttuu e:ksi monikon päätteen i:n edellä, esimerkiksi ”metreinä”. Kummallisinta tässä on, että normien mukaan ”%” ja ”m” ovat tunnuksia, joita käytetään vain numeroin merkittyjen lukujen yhteydessä, joten hyväksyttävässä kielenkäytössä ei voi syntyä tilannetta, jossa niihin olisi liitettävä monikollinen pääte. Mutta tämä kummajaissääntökin koskee vain sanoja, jotka perusmuodossa loppuvat i:hin, eikä ”dee vee dee” ole sellainen.

    Lisätietoja: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.5.html
  18. Oikeastaan sanan ”lähes” voisi poistaa, koska äänteet muodostavat jatkumon eli kontinuumin. On esimerkiksi olemassa ääretön määrä välimuotoja a:n ja ä:n välillä. Pilkunviilaajat toki voivat väittää, että määrä on kuitenkin äärellinen, koska fysikaalinen maailma on diskreetti kvantittumisen takia. No siihen voisi todeta, että erilaisia äänteitä on kuitenkin ”tarpeeksi”, enemmän kuin maailmankaikkeudessa atomeja. Tosin ihmiskorva ei niitä kaikkia tunnista erilaiseksi, mutta se on eri asia – ja riippuu korvasta.
  19. Lauseessa ”Serkkuni asuu Düsseldorfissa” on kolme u-kirjainta. En kyllä ymmärrä, miksi pitää kysyä noin vaikeasti, kun tarkoitus on kysyä vain, onko ü eri kirjain kuin u.

    Se, mitä missäkin kielessä sanotaan eri kirjaimeksi kuin jokin muu, on sopimuskysymys eikä erikoisen mielenkiintoinen muuten kuin että siihen voidaan vastata eri tavoilla. Esimerkiksi saksassa voidaan laskea ä eri kirjaimeksi, a-kirjaimen muunnelmaksi tai jopa ae-yhdistelmää edustavaksi.
  20. Kotuksen mukaan "Haaparannalla" on paikallinen taivutus (tai ”yleisempi”) ja siksi suositeltava. Kiinnostavaa.
    http://www.kotus.fi/julkaisut/kielipalstat/kuukauden_kielijutut/kielijutut/goassa_goasta_goaan
    21. 7 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt