Vapaa kuvaus

Aloituksia

489

Kommenttia

8309

  1. >>> Pitäisi ottaa huomioon Roomalaiskirjeen kokonaisuus niin siitä ilmenisi, että ei Paavali mikään masentunut ollut tms. >>>

    Tuossa pätkässä, minkä lainasin, niin siinä Paavalin mielipide on se, että ihminen on synnin vallassa täysin ja synti pistää ihmisen tekemään sitä sun tätä. Ihminen elää kokonaan vieraan mahdin alaisuudessa, eli synnin, eikä ihminen voi syntiä vastustaa ja jopa Paavali ei kykene syntiä vastaan taistelemaan ja synti on sellainen tyranni, että se pakottaa Paavalinkin tekemään pahaa ja estää häntä tekemästä hyvää.

    Hetkeä myöhemmin Paavali kirjoittaa, että kaikki ihmiset tuomitaan heidän tekojensa mukaan.

    Sehän on äärettömän jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että synti on ylivoimainen mahti, jota ihminen ei voi vastustaa.

    Sitten tulee hurjaa tekstiä, eli "Jumala on tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta voisi antaa kaikille armahduksen".

    Jumala itse sai aikaan ja itse tarkoitti, että kaikki olisivat syntisiä, jotta saisi sitten pelastaa kaikki.

    Paavalin logiikka koko sopassa on perinteinen "lopusta alkuun" -toimiminen, eli hän kehittää ensin ratkaisun ja sitten hän alkaa luoda sille ratkaisulle oikeaa ongelmaa, johon hänen ajatuksensa sopii ratkaisuksi.

    Välillä hänen ihmiskuvansa on äärettömän pessimistinen ja synkkä. Sitten taas seuraavassa hetkessä ihminen voi elää eettisesti ja täyttää lain eettiset vaatimukset ja Jumalan tahtoa totetuttavia ihmisiä on niin juutalaisissa kuin pakanoissakin sekä kristityissä yms.

    Paavali on ihan perinteinen masentunut ihminen, jolla on jokin ehkäpä autistinen persoonallisuushäiriö, jossa mennään ajatusten ja tunteiden vuoristorataa täysillä mutkaan, ilman logiikan häivääkään.

    Välillä kaikki ovat äärettömän pahoja ja huonoja. Välillä voi elää eettisesti. Ihminen ei voi itselleen mitään, koska synti saa koko ihmisen valtaansa. Ihminen kuitenkin tuomitaan tekojensa perusteella ja juuri väkevästi todistettiin, että ihminen ei voi itse vaikuttaa siihen mitä hän tekee, koska synti hallitsee ja saa ihmisen valtaansa yms yms yms... Jumala on itse tehnyt syntisiä, jotta voisi sitten pelastaa meidät jne jne jne.

    Käsittämätön sekasotku, jossa ei ole yhtään mitään mieltä saatikka järkeä.
  2. >>> Se, että ajattelijoita/filosofeja ei tahdon vapauden teema enää juuri kiinnosta, vaan pelkästään tätä "uskonnollista hiekkalaatikkoa" on toki luonnollinen seuraus ateismin ja sekularisaation etenemisestä. >>>

    Näinhän se on siellä uskovaisten hiekkalaatikolla selitettävä.

    Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että niissä nyt ei satu olemaan enää mitään tutkittavaa tai selitettävää järkevälle ihmiselle.

    Kun niiden tulkinnasta revitään pakollinen tulkintatraditio pois ja luetaan se, mikä siellä todella lukee, niin ne ovat täysin järjettömiä jupinoita ihmiseltä, joka tajusi oman jumalansa pettäneen ja että se oma jumala, mihin Paavalikin luotti sydämestään, jätti kaikki lupauksensa pitämättä ja jätti palaamatta.

    Paavalin teksteistä tämä on selkeästi nähtävissä. Aluksi Paavali oli varma, että vain harvat Jeesuksen seuraajat ehtivät kuolla ennen kuin Jeesus pyyhältää takaisin. Kun herraa ei näkynyt eikä kuulunut, alkoivat uudet selitykset ottaa valtaa jne.

    Galatalaiskirjeissä Paavali hyökkäsi rajusti Tooraa vastaan, kun taas myöhemmin, kun maailmanloppu Messiaan kera ei tullutkaan kuten hän oli ajatellut ja uskonut, oli pakko ottaa Roomalaiskirjeissä hieman sovittelevampi ote, kun niiden juutalaisten kanssa näytti olevan pakko elää, kun maailmanloppu vain jostain syystä petti hänet pahemman kerran. Ei voinut enää uhoilla ja polttaa siltoja, kun se mitä hän kieli pitkällä odotti ja minkä luuli olevan varma tapahtuma, peruuntui viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta. Ja nyt, noin reilut 733 000 päivää myöhemmin, yhä odotellaan.

    Paavali odoti ensin maanpäällistä valtakuntaa. Tästä löytyy viitteitä kirjeesta tessalonikialaisille. Vainajat herätetään ja temmataan Herraa vastaan ja sitten hallitaan maan päällä.

    Sitten alkoi Paavalin odotus haalistua ja kun ei Herraa näkynyt niin katse alkoi mennä tuonpuoleiseen. Korittolaiskirjeissä kotiin Herran luo pääsisikin jo suoraan kuolemasta.

    Filippiläiskirjeen aikaan Paavali oli jo todella masentunut kaikesta kiivaasta odotuksesta, joka tuotti joka aamu ja ilta pettymyksen, kun mitään ei tapahtunut ja hän oli jo valmis kuolemaan kuin jatkamaan uurastusta maan päällä, koska kuolema olisi voitto ja välitön pääseminen Kristuksen luo.

    Että kuolemaa toivova ihminen ei olisi masentunut?

    Paavali ei lakannut odottamasta paruusiaa (Kristuksen toista tulemista maailmaan), mutta sen merkitys väheni hänen teksteissään jae jakeelta.

    Roomalaiskirjeessä Paavali haikailee maailman uudistumista Jumalan valtakunnan tyyssijaksi, niin sitähän ei voi mitenkään sovittaa yhteen vaikkapa Filippiläiskirjeen ja toisen Korittolaiskirjeen ajatusten kanssa, joten siinä alkaa olla äänessä jo henkisesti aika loppu ihmisparka. Hän on täysin sekaisin ajatuksissaan ja toiveissaan. Kaikki unelmat ovat joka päivä toteutumatta ja yhä kauempana, eikä Kristusta kuulu takaisin.
  3. >>> Ja se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanotaan ? >>>

    Itsestäsikö puhut, vai? Ai niin sinähän olet oikea kristitty, niin minusta tietenkin!

    >>> Täysin ilman uskonnollista kontekstia, nykyäänkin, niin monet pitävät oikeana puhua aina totta - ja kappas kippanaa, kun suusta kuitenkin tulee "valkoisia valheita". >>>

    Tästä olemme puhuneet ennenkin. On olemassa moraalitonta toden puhumista ja moraalista valehtelemista. Kuten vaikkapa oveasi hakkaa selkeä tummahipiäinen ihminen ja pyytää päästä sisään. Kohta ovea hakkaa kalju maihinnousukenkiin pukeutunut karpaasi, jolla lukee selässä jotain Soldiers of Odin yms ja kysyy, että oletkos nähnyt tummahipiäistä kaveria tässä lähistöllä.

    Puhutko totta ja annat tumman kaverin hakattavaksi vai lipsautatko tilanteeseen moraalisen ja oikean teon, eli pienen valheen?

    No sinut tuntien ilmiannat tumman kaverin heti, vai kuinka, ja syykin pakottavaan todenpuhumiseen lienee selkeä muukalaisviha ja -kammo.

    Valkoinen valhe voi olla usein paljon parempi vaihtoehto kuin vaikkapa toden puhuminen kun sillä ei ole mitään merkitystä ja kun tietää sen vaihtoehdon vaikkapa loukkaavan toista syvästi.

    >>> Kun joku löytää kadulta kassin jossa on pari tuhatta euroa, niin silloin punnitaan se, onko tuo houkutus vahvempi kuin omatunto - joka "haluaa" tehdä oikein... >>

    Normaali ihminen ei tarvitse tuon pohtimiseen yhdenkään mielikuvituskaverin apua, että mikä on oikein ja mikä on väärin.

    Sinäkö joutuisit suuren pulman eteen? No Paavali lienee sitten sinua varten.

    >>> Se on konkreettinen esimerkki siitä kun tahtoa oikein tekemiseen on, mutta jotenkin ei vaan löydy sitä itsekontrollin voimaa eikä oma ego anna myöden siihen että tunnustaisi tehneensä väärin. >>>

    No tuollainen ihminen tarvitsee sitten tontun, maahisen tai jonkin jumalan avukseen, jos ei itse kykene toimimaan oikein. Niitäpä varten ne nykyään on.

    >> BM ei voi tätä kuitenkaan hyväksyä, kenties siksi, että vaikka häntä pitäisi Paavalin filosofinen pohdinta sinänsä kiinnostaakin, hänen tarvehierarkiassaan voimakkaampana tuntuu usein olevan uskovien ja Raamatun tekstien mollaaminen. >>>

    Ne sekavat löpinät eivät ole olleet kiinnostavia enää missään määrin, kun olen ymmärtänyt lukea sen mitä siellä lukee, enkä ole enää tulkinnut niitä kuten niitä pitää tulkita, jotta niissä olisi edes jokin äly.
  4. >>> Olipa taas varsin biasoitunutta vuodatusta. >>>

    Niinkö todellakin ajattelet? Et siis kykene irtautumaan siitä, että mitä raamatun pöljyydet todella tarkoittavat, vaan yrität yhä nähdä niissä jotain suurta filosofiaa?

    >>> Jos joku ystävistäsi sanoisi sinulle: >>>

    Mitä ihmeen merkitystä tuolla on, kun me luemme, että mitä Paavali kertoi meille?

    Mutta ymmärrän sinua kyllä, että sinä et voi keskustella raamatun pyhien miesten sairaista ajatuksista ja heidän henkisestä epävakaudestaan, vaan koetat viedä onnettoman aasinsillan kautta keskustelun muualle. Etpä sinä oikein muuta voi tehdä, eli ymmärrän sinua kyllä.

    >>> "Sillä minä tiedän, että minussa asuu paljon läskiä eikä juurikaan lihasvoimaa. Tahto salilla käymiseen minulla kyllä on, mutta tahdonvoimaa hyvän suunnitelman toteuttamiseen ei" >>>

    Mutta jos ajattelemme aasinsiltaasi hetken, niin sinä rinnastat jotain outoa kautta hyvän tekemisen fyysiseen tekemiseen ja fyyysiseen rasitukseen?

    Kun pitäisi vaikkapa olla valehtelematta, niin en voi, koska se on fyysisesti yhtä raskasta kuin on läskiltä nostaa tanko maasta?

    Sitäkö koetat sanoa?

    Että kun aamulla hymyilet bussikuskille ja sanot huomenta, niin se on sama asia kuin ajatella menevänsä punttisalille hieman pulskana ihmisenä, että voipi jäädä tekemättä, niinkö?

    Koska lihava ei jaksa mennä aina punttisalille, niin on ilman muuta selvää, että Paavali ei jaksanut tehdä hyvää.

    Sinusta voisi tulla jonkin uuden uskonnon pyhien kirjoitusten laatija, ihan selkeän loogiset merkit on ilmassa!
  5. >>> Mutta toisaalta, Paavali kirjoittaa: "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;" >>>

    Tuossapa on mainio esimerkki juuri siitä, että mitä minä tarkoitin.

    Kun tuollaista typeryyttä ja suoranaista järjen köyhyyttä lukee raamatusta, niin jokainen on polvillaan ja huutaa hallelujaa, että onpas nerokasta, mutta siis häh?!

    Paavali tuossa tunnustaa, että hän tahtoisi tehdä hyvää, mutta hänellä ei ole voimaa toteuttaa sitä? Hoitoon kuuluisi moinen tyyppi ja rautoihin, koska Paavalilla on selkeät psyykkisen pahoinvoinnin, jopa psykoosin ja harhainen ympäristöön suhtautumisen vaihe käynnissä.

    Minussa asuu hyvää, tahdon tehdä hyvää ja minulla on siihen voimia, enkä minä usko yhteenkään mielikuvitusolentoon enkä kuvittele, että jokin jumala kyttää tekemisiäni taivaasta parta huurussa ja silti minä kykenen ajattelemaan että minä voin tehdä hyvää ja minä saan tehdä hyvää ja etenkin että minun pitää planeetan ja vaikkapa lapsieni tulevaisuuden takia tehdä hyvää ja jättää tämä Aurinkoa kiertävä möykky omalta osaltani parempaan kuntoon kuin mitä se oli tänne tullessani.

    Mutta Paavali olisi tahtonut, mutta voimia ei ollut!

    Mitä se kertoisi ihmisestä, jos me unohdamme tästä nyt uskonnollisen kontekstin?

    Se kertoisi siitä, että väitteen esittäjä olisi henkisesti sairas ihminen. Masentunut, henkisesti pahoinvoiva, hänellä olisi jokin henkinen trauma, joka vie häneltä voimat ja kyvyn kokea, että hänellä voisi olla jotain hyvää annettavaa maailmalle.

    Hyvän tekeminen ei ole kovin vaikeaa puuhaa, eikä jälleen kerran rakettitiedettä.

    Se on vaikka sitä, että kun astut kotisi ovesta ulos ja näet että vanha ihminen on tulossa viiden metrin päässä rollaatorilla, niin odotat 5 sekuntia että hän pääsee kohdallesi ja pidät ovea auki hänelle. Olet tehnyt hyvää ja saanut toiselle hyvän mielen. Ja itsellesi.

    Ei tarvitse jumalia, ei yhtään mitään voimia tai muuta yli-inhimillistä tai uskontoja.

    Hyvää on maailman helpoin tehdä, mutta Paavali ei jaksanut. Ja sellaista ihmistä palvotaan jonain jumalan viestimiehenä.
  6. >>> Jotkut joutuvat sen vuoksi tekemään jopa ansiotyötä sapattina: huoltamaan hissejä, ajamaan ambulanssia, hoitamaan potilaita, sammuttamaan tulipaloja, vartioimaan rajoja, tarkastamaan passeja, valvomaan energian jakelua, jne. On monia ammatteja, joissa työtä joudutaan tekemään 24/7 ja työvuorot osuvat myös kristitylle. >>>

    No mutta eihän oikea juutal ... anteeksi kristitty milloinkaan tee työtä lauantaisin, vaan tietenkin hän teetättää työnsä muilla! Sitä se Jeesus opetti!

    Teetätä työsi muilla, on ehkäpä Jeesuksen opetuksista se eniten tunnettu, ainakin adventtikirkossa.

    Minusta ongelma olisi parhaiten ratkaistavissa niin, että alamme kunnon juutal... anteeksi kristityksi maaksi ja hommaamme tänne vääräuskoisia tekemään työt perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, niin ei tarvitse kenenkään potea huonoa omaa tuntoa minkään työn takia. Olipa sitten Jumalan määräämä lepopäivä lauantaina tai sunnuntaina, niin nyt pidetään se Jumala tyytyväisenä ilman ehtoja tai mitään mutisemista.

    Jokainen ammattiryhmä, joka joutuu minkään syyn takia olemaan töissä perjantai-illan ja sunnuntai-illan välisenä aikana, on pakko palkata esim juhannuksen lähtien jostain ei-kristitystä tai ei-juutalaisesta uskonnosta. Kristittyjä ei saisi enää valita sellaiseen työhön, että pitäisimme Jumalan tyytyväisenä.

    Eli jäisi ainostaan kuntien ja kaupunkien ja valtion virkamiehet, jotka eivät työskentele mistään rahasta perjantain klo 16 ja maanantain klo 08 välisenä aikana, mutta kaikki muut eivät saisi enää olla kristittyjä, jotta Jumala ei vedä hernettä nenään tai mihinkään muuhun aukkoonsa, esim. ahteriinsa.
  7. Tällaisia joutui joskus ihan oikeasti pohtimaan, eikä tietenkään ajatellut niitä sudenkuoppia, joita näihin teologisiin kysymyksiin pakostakin tulee, uskonnosta riippumatta.

    Aikoinaan nämä tällaiset kysymykset kiinnostivat muitakin kuin teologeja, eli jopa ihan oikeat filosofit pohtivat jonkin jumalan antaman vapaan tahdon problematiikkaa.

    Nyt ymmärrettävästi asia ei enää kiinnosta kuin uskonnon omilla hiekkalaatikoilla ja syy on tietenkin selvä jokaiselle, eli nämä asiat on keksitty hyvin primitiivisissä kulttuureissa, primitiivisten ihmisten ja täysin erilaisen maailman ollessa näitä asioita kehitelleiden ihmisten ympärillä.

    V.aari toikin jo hyvin esille uusimpia tutkimusten tuloksia, joita hyödynnetään tehokkaasti niin meidän lähikaupassamme, kuin teidän jokaisen lähikirkossanne, mikäli siellä on yhtään aivotutkimusta yms seuraavia henkilöitä verkkoja veteen heittelemässä.

    Kun ihmiset kehittelivät tarinoita tuhansia vuosia sitten, joista me nyt sitten tänä päivänä koetamme ottaa selkoa, että mitä niiden taustalla mahtaa olla tai millainen jumala niiden taustalla mahtaa olla, niin jos ottaa jonkin ennakkokäsityksen suuresta yliluonnollisesta älystä, joka ajatusten taustalla on, niin toki on nostettava kädet pystyyn useammankin kerran, että en ymmärrä.

    Se on suojareaktio siitä, että toki ne on ymmärrettävissä, mutta sitten on ennakko-oletuksesta luovuttava ja pääteltävä, että mikä on loogisin syy tämän päivänä mittareilla hyvin oudoille ajatusrakennelmille.

    Jos ottaa lähtökohdaksi sen, että ne kirjoitukset edustavat aikaansa ja ne eivät todista yhdenkään jumalan puolesta tai sitä vastaan, vaan ne otetaan juuri sellaisina kuin mitä siellä lukee ja jos se tapa tuottaa sinne jonkin jumalan taustalle, niin sitten tuottaa, mutta eihän tuo tapa tuota mitään muuta kuin sen, että ne ovat hyvin yksinkertaisten ja taikauskoisten ihmisten keksimiä kirjoituksia, joissa ei ole vuonna 2016 päätä eikä häntää ja siksi ne eivät enää kiinnosta ketään kuin siellä uskonnon omalla hiekkalaatikolla.

    Jos näissä vapaan tahdon pohdiskeluissa esim. raamatun pohjalta olisi jotain älyä ja logiikkaa vuonna 2016, niin toki ne kiinnostaisivat ajattelijoita edelleen läpi tiedekentän, mutta eivät ne kiinnosta kuin uskonnollista kenttää ja siitä pitäisi jokaisen kyetä tekemään tarvittavat johtopäätökset.

    Tietenkin osansa on sillä, että jo vuosisatoja sitten muutamilla kävi mielessä se, että jos jokin jumala on antanut meille vapaan tahdon, niin miksi ihmeessä se sitten rankaisee ihmistä sen käyttämisestä?

    Mitä se kertoo siitä jumalasta? No vastauksia on tietenkin kaksi, joista toinen on se sama tuttu "jumala on" jne, jumala on rakkaus, jumala on viisaus ja tekipä jumala mitä tahansa, niin se on vain osoitus suunnattomasta viisaudesta ja suunnattomasta rakkaudesta.

    Otetaan ajatusleikki, että raamatun kuvailema Jumala todella olisi olemassa ja se pyyhältäisi viitta hulmuten tänne ja se olisikin oikeasti varsinainen törppö kaikilla mittareilla, niin muuttaisiko se jo valmiiksi Jumalaan uskovien mielipidettä yhtään miksikään?

    Jos se Jumala menisi kulmabaariin paikallisten reiskojen kanssa, vetäisi lärvit, paskantaisi housuunsa ja oksentaisi yöllä paikallisen kirkon rappusille, niin minä veikkaan, että edelleen siihen Jumalaan uskovat hokisivat vain, että voi kuinka tuo meidän Jumala on sitten viisas ja niin täynnä rakkautta ja ymmärrystä ja kaikkea yliluonnollisen ihanaa että kyllä nyt kelpaa olla uskovainen. Siitäs saitte ateistit! On se sittenkin olemassa!

    Samalla tavalla uskovaiset suhtautuvat uskontonsa kirjoituksiin, eli vaikkapa pohtivat vapaan tahdon problematiikkaa, eli vaikka niissä millään mittareilla ei ole mitään järkeä enää vuonna 2016, niin ne vain väännetään näyttämään järkeviltä ja väännetään että niissä olisi taustalla jokin suurempi ajatus.

    Ei ole.
  8. Sinä olet, Yurki, hyvin merkillinen tapaus. Käsittääkseni sinä olet Jyrki Soini ja sosiaalisen median kautta sinulla on kuitenkin ihan tolkku koulutus ja sinun pitäisi olla tolkun ihminen, mutta sinä olet sekaisin kuin seinäkello.

    Viesteistäsi päätellen sinulta on jäänyt jopa ala-aste, tai nykyisin alakoulu kesken, mutta todellisuudessa sinulla on ihan järkevä koulutus.

    Olet kirjoitellut tänne pitkään ja ainakin vielä muutama vuosi sitten sinun viesteissäsi oli vielä edes pienoinen järjen hiven näkyvissä, kuten seuraavassa viestissä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/9113952/antikristus-syntyi-jo

    SIsältö on sama, mutta se on kuitenkin hieman terveemmän oloisen ihmisen laatimaksi havaittavissa, eli olet kyennyt muodostamaan ihan muutaman järjellisen lauseen jossa on jokin logiikka, kaikesta sisällöllisestä järjettömyydestä huolimatta, eli sisällöstä voi olla montaa mieltä, mutta ymmärrettäviä lauseita, jotka liittyvät toisiinsa.

    Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, viestisi ovat täysin järjettömiä, parin lauseen massapostittamista, youtube-videoiden massapostittamista, google-linkkien massapostittamista jne.

    Aloitat kymmeniä, jopa satoja ketjuja kysymällä jotain käsittämättömän järjetöntä yhä uudelleen ja uudelleen ja sivuutat jokaisen saamasi vastauksen täysin ja avaat vain uusia keskuteluja täysin samalla sisällöllä jopa useita saman päivän aikana.

    MIkä on mennyt elämässäsi pieleen ja mikä on suistanut sinut maanisen mielipuolisuuden tielle?

    Katsoin viestihistoriaasi niin olet postittanut noin 330 sivun verran pelkkää youtube-linkkien massapostitusta vuodesta 2014 alkaen ja pääsääntöisesti kello 19-04 välisenä aikana ja se on aika hurjaa, kun käsittääkseni sinulla on päivätyö, mikäli se sinulla vielä on, etkä ole saanut näillä vainoharhaisilla ajatuksillasi kommentoiden jo potkuja töistäsi. Toivotavasti älyät pitää mielipiteet omanasi siellä, missä se on järkevää.

    Sinä voit luoda seuraavasta keksimästäsi ajatuksesta kymmeniä ja taas kymmeniä avauksia eri keskusteluosiosioihin ihmisten parhaaseen nukkuma-aikaan:

    >> Mikä ero on uskolla ja uskonnolla? Koska evoluutio loi kaiken, joudut kysymään evoluutiolta. Logiikkaa voi harjoittaa:) >>>

    Sitten sinä vastaat itse kysymykseesi ja sivuutat kaikki muut ja luot kasan uusia avauksia:

    >>> "Mikä ero on uskolla ja uskonnolla? Jos evoluutio loi kaiken, joudut kysymään evoluutiolta." >>>

    Sitten jokaiseen saamaasi vastaukseen sinä et vastaa mitään, vaan kopioit vain käsittämättömän pitkiä youtube-linkkien kokoelmia tai google-linkkien kokoelmia toinen toisensa perään.

    Mitä sinulle on tapahtunut viimeisten kuuden vuoden aikana?

    Tietenkin jokainen voi päätellä, että mikä saa ihmisen, jolla on kuitenkin hyvä koulutus ja järkevän oloinen menneisyys takanaan aivan sekaisin muutamassa vuodessa ja sitä olisi jokaisen hyvä pohtia mielessään pieni hetki.
  9. >>> Minulle kertoo kaikki historia (eikä vain tämä) että Raamattu on ihan uskomaton kirja >>>

    On se mielenkiintoista, että miten tosiasiat voidaan ymmärtää noin eri tavalla.

    Minulle raamattu on taas ihan epäuskottava kirja, täynnä hevonkukkua, keksittyä potaskaa ja toisten nimiin laitettuja mitättömyyksien kirjoituksia.

    Mutta toki Alexin lähestymistapa on pakko ymmärtää, jos aikoo johonkin jumalaan vielä vuonna 2016 uskoa. Tosiasiat pitää nähdä niin, että oma usko voisi pysyä hengissä ja oma jumala voisi pysyä hengissä.

    >>> Kukaan meistä ei välty tai voi sanoa että Raamattu ei koske minua.. >>>

    EI koske minua, eikä yhtään järkevään ja loogiseen ajatteluun taipuvaista ihmistä.

    Koskee vain niitä, jotka yhä haluavat niitä satuja uskoa, eli vaikkapa sinua.

    Raamattu koskee minua yhtä paljon kuin jonkin toisen uskonnon pyhät tekstit sinua.

    Oletkos muuten miettinyt että miksi sinä et ole hindu, rakas Alex?

    Johtuisiko se siitä, että olet luonut siitä uskonnosta jotain sellaista ja sen jumalista, johon et kykene uskomaan ja kun vain nyt näkisit asiat toisin, niin naps vain, sinusta poksahtaisi esiin hindu?

    Sinulla on väärä käsitys hinduista ja jos vain muutat näkemystäsi ja avaat sydämesi ja ymmärrät oikein, että mistä siinä on kysymys, niin pieni hindu sieltä esiin porhaltaisi, Alex-hindu.

    >>> Minulle siis tämäkin BBCn ohjelma (reportaasi) jälleen osoitti kuinka ihmeellinen kirja Raamattu on >>>

    Että kun dokumentti kertoo, että miten kristinuskon alkumetrit ovat aivan samanlaista huuhaata kuin minkä tahansa uskonnon alkumetrit, niin se todistaa, että kuinka ihmeellinen raamattu on ja kuinka niin paljon uskottavampi ja parempi kristinusko on verrattuna tuhansiin muihin uskontoihin?

    Osaatko yhtään aavistella sitä, että miksi tuota ajatusta ei osta yksikään ajatteluun taipuvainen ihminen?
  10. >>> Olisi muuten mukava tietää, keitä ne "teologit" ovat, joiden Potter väittää Raamatun tekstiä sorkkineen. Lienevät Raamatun käsikirjoitukset ajalta, jolloin "teologeiksi" kutsuttuja henkilöitä oli harvassa. >>>

    Käsittääkseni teologeilla tarkoitettiin varhaisia arvovaltaisia kirkkoisiä, jotka muokkasivat tekstejä, poistivat niistä omaan pirtaan sopimattomia osia ja yhdistelivät kirjoituksia, sekä pistivät tuntemattomien kirjoittajien kirjoituksia arvovaltaisten ihmisten nimiin, jotta ne olisi saatu kirkolliskokouksissa mukaan kaanoniin.

    Hyvänä esimerkkinä Jaakobin kirje, jonka kirjoittajaa ei tiedetä, mutta silti se oli laitettu palkallisen kuuluisuuden, Jeesuksen veljen Jaakobin nimiin, koska se sisälsi osin kritiikkiä Paavalin opetuksia kohtaan, niin eipä sitä olisi voinut kirjoittaa Kristuksen veljeä vaatimattomampi ihminen.

    Juudaksen kirje, siis Jaakobin veli, eli näin ollen Jeesuksen toinen veli, päätyi myös mukaan, vaikka kirjoittajaa ei tiedä kukaan, eikä se ainakaan ole Juudas. Kukaan niistä tunnetuista Juudaksista.

    Apostolien teot on pelkkää sepitettä, joka on ilmiselvästi Luukkaan evankeliumin kirjoittajan laatima ja siinähän tämä riitainen alkuseurakunta koetetaan muokata oikein samanmielisyyden tyyssijaksi ja siinähän vastoin muita kirjoituksia Paavalista tehdään konservatiivinen johtaja ja Pietari ja Jaakob tekevät vapaamielistä toimintaa, vaikka muut kirjeet puhuvat aivan toista.

    Kolminaisuusopin matka vuoden 451 jKr Khalkedonin kirkolliskokoukseen oli hyvin mutkainen, pitkä, riitainen, kivinen ja lukuisten kiistojen ja hämmennyksen sekoittama.