- Uskotaan toki. Tämä ei ollut ironiaa, vaan uskon ihan oikeasti tämän alustan sekoilevan toisinaan. Tämä olikin poikkeuksellisen voimakas värähtely, kun sama viesti tuli viiteen kertaan.
En jaksanut lukea ensimmäistäkään loppuun asti, mutta se on tietysti minun asiani. Olen erittäin luonnollinen ja kompetentti henkilö eikä kukaan tämän palstan kirjoittajista ole minun esimieheni, pappini, opettajani, terapeuttini, lääkärini tai vanhempani.
Joskus muuten kaivelin sukujuuriani niiltä osin, kuin on mahdollista päästä kauas historiaan. Köyhien jäljet katoavat kuin kamelin henkäys Saharaan, mutta tärkeiden tähtösten tiedot löytyvät huolellisesti kirjattuina. Pääsin Kustaa Vaasaan asti ja tunsin tavatonta jalosukuisuutta. Ryhtikin koheni heti jonkin verran ja kasvoille levittyi herkkäsieluisen armollinen aateluus.
Tosin minun ja Kustaa-kunkun väliä on muistaakseni kahdeksantoista sukupolvea. Se tarkoittaa sitä, että on pienen pieni todennäköisyys, että minulla on jokin geeni myös häneltä. Ja sitten on se vallitseva massa, jonka lähteinä on renkiä, piikaa, suutaria, kraataria ja kaiken maailman hanttapulia. - Meillä ei ole sanaa sille, että ei usko tonttuihin, gnoomeihin tai haltijoihin. Se voisi olla agnomismi.
Sitten voisimme yrittää luoda moraalisen sädekehän sen ylle, että uskoo noihin pikku apulaisiin, jolloin agnomistista tulisi moittivan sävyinen sana.
Sitten voisi kertoa ihan vain hatusta heittäen, että agnomistit ovat pornon ja huumeiden käyttäjiä. Ja he piirtävät yksisarvisetkin ihan väärin, kun ovat niin väärämielisiä.
Suunnilleen tämän muotoinen järkevyys on tässä ketjussa esitetyssä väitteessä, että ateistit pitävät enkeleitä naisina. Sitä sanotaan ammattitermillä kaistapäisyydeksi tai pähkähulluudeksi. - Olisi hauskempaa, että laittaisit viestiin muutakin kuin nimimerkkisi.
- Raamattu on ilman muuta monessa suhteessa ainutlaatuinen teos.
Siitä ei kuitenkaan seuraa, että asioita voisi todistaa oikeaksi sen perusteella, mitä Raamatussa lukee. - Eihän tämä turhaa ole ollenkaan. Tällä tavalla saa komeasti näkyviin väitteen esittäjän puoli kiloa vehnäjauhoa suussaan.
- Leonardo oli nerouden moniottelija, mutta tietääkseni ei ole mitään näyttöä sen puolesta, että hän olisi ollut ateisti.
Hän oli kokeellisen tiedonhankinnan uranuurtaja. Luultavasti hän ei ollut erityisen kiinnostunut ottamaan kantaa asiaan, jota ei voi kokeellisesti testata. - «Jumalattomat eli ateistit taiteilevat taiteessa enkelit naisiksi ja he eivät usko Jumalaan.»
Missä on se taide, joka on ateistin tekemää ja enkeli on kuvattu naiseksi? Anna edes yksi esimerkki. - Porno ei liity ateismiin mitenkään.
Viitaus tieteen tuottaman teknologian käyttööön kuvan ja äänen laadun parantamisessa on kovin epätoivoinen yritys naittaa porno ja ateismi. Puhumattakaan sitten enkelien sukupuolesta.
Tämä ei mene jatkoon. - Anna edes yksi (1) esimerkki ateistisesta taiteesta, jossa esitetään edes yksi (1) enkeli naisena.
En aio pidätellä hengitystäni odotellessa. - «On teillä aina siellä ovenkahvoilla eläen vaikeeta.»
Jos halusit sanoa jotakin, miksi et sitten sano sitä?
Tuollainen tyhjä arvoituksellisuus on naurettavaa. - «…väite siitä, että ateistinen tiede (jota ei ole edes olemassa)…»
Siinä luki taide eikä tiede.
Tosin eipä taida olla myöskään ateistista taidetta.
Ehkä sellaiset taideteokset, joissa ei mitenkään näy tai esiinny Jumalaa, ovat ateistisia? Niitä on silloin aika paljon. - Voiko tästä päätellä, että Jumala on mies ja nainen?
Mielenkiintoinen on sellainen Jumala, joka on joko yksi, kaksi tai kolme. - Sukupuoli liittyy aina suvulliseen lisääntymiseen.
Jos on miesenkeleitä, pitää kaiken logiikan mukaan olla myös naisenkeleitä.
Ja jos on lisääntymistä, on myös vanheneminen ja kuolema.
Näyttää siltä, että enkelit kuuluvat joukkoon ihmisen kuvittelemat lähes ihmisen kaltaiset olennot.
Tuo sama juttu sukupuolesta koskee tietenkin myös Jumalaa. Jos Jumala on mies, pitää olla myös jumalatar ja niin edelleen. - Tämä muistuttaa sitä koan-kysymystä, että jos aviomies kävelee yksin metsässä ja puhelee itsekseen, onko hän silloinkin väärässä.
- Sen verran tarkennan, että näemmä homma jatkuu myös rekisteröityneen yhdistyksen muodossa, vaikka uskonnollinen yhdyskuntakin on edelleen rekisterissä.
Tämä vaikuttaa asiasta tarkemmin tietämättä siltä, että tuo piskuinen joukko on onnistunut riitaantumaan ja hajoamaan.
SPAUP uskonnollisen yhdyskunnan osoite on Järvenpään Haarajoella ja “Seitsemännen Päivän Adventistien Kansainvälinen Lähetysseurakunta, Uskonpuhdistusliike - Suomen Lähetysyhdistys ry ”-yhdistys asustaa Toijalassa, joka kuuluu nykyään Akaan kuntaan.
Kansainvälisen järjestön sivusto löytyy täältä:
https://sda1844.org/
Onko joku lukijoista selvillä, kuinka paljon jäseniä heillä on koko maailmassa? Veikkaan, että luku on nelinumeroinen, mutta sen tarkemmin en lähde arvailemaan. - SPAUP on menneiden talvien lunta.
http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=622
Kun olin vielä lapsi, minun vanhempani joskus mainitsivat jonkun olevan tuon liikkeen jäsen. Termi oli “putsari” ja ääntämykseen kuului kiusaantuneen murheellinen ilme. Silloin niitä oli vielä ihan useita kymmeniä.
Seitsemännen päivän adventistien uskonpuhdistusliike rekisteröitiin vuonna 1991, kun sillä oli kourallinen kannattajia. Nykyään jäsenmäärä on tilastoissa pyöristetty nollaksi. Kerho on siis käytännössä lopettanut toimintansa.
Adventtikirkon rapistuminen etenee lähinnä sitä kautta, että seurakunnan perheisiin syntyneet nuoret joko eivät tule kasteelle ollenkaan tai sitten heistä tulee passiivisia jäseniä, joita ei uskontunnustus edes kiinnosta, mutta he ovat mukana tottumuksen, kulttuuriperimän ja vanhempiensa miellyttämisen takia. Ja heistä ei tietenkään tule seurakunnan kantavia voimia koskaan.
Toinen rapistumisreitti on se, että harvalukuiset seurakuntaan liittyvät ovat keskimäärin aika vanhoja, vähävaraisia ja kouluttamattomia. Se lyö vähitellen leimansa ja heikentää Adventtikirkon kiinnostavuutta.
Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on Adventtikirkolla ja aika on sen loppumisella. - Vasemmistolaisuus on leimautunut uskonnonvastaiseksi, koska Marx ja Lenin olivat uskonnonvastaisia ja toisaalta siksi, että kirkot ovat olleet historiallisesti valtaa pitävän ja omistavan eliitin etujen puolustajia.
Moni tietämäni adventisti on käytännön asenteiltaan hyvinkin vasemmistolainen, mutta äänestää silti niin sanottuja oikeistopuolueita. Taustalla on tuo mainittu historia ja sen kautta välittynyt tunnepitoinen suhtautuminen, jota ei ole kunnolla otettu järjelliseen tarkasteluun.
Yhdysvaltain puolueiden vertaaminen suomalaiseen politiikkaan voi olla hyvin harhaanjohtavaa. Siellä pidetään Suomea ja muita pohjoismaita yleisesti sosialistisina ja sitä taas paheksuttavana asiana, koska sosialismiin liitetään käytännössä vanhentunut mielikuva uskonnonvastaisuudesta.
Minusta on hienoa elää tämmöisessä "sosialismissa", jossa on muun muassa korkealaatuiset julkiset kirjastot. Kuinkahan moni vasemmistolaisuutta vierastava uskovainen vastustaa meidän kirjastosysteemiämme?
Valitettavan suuri osa poliittisesta suuntautumisesta ja äänestyskäyttäytymisestä on tunteita ja tuoksuja eikä perustu todellisiin kannatettuihin arvoihin. - Republikaani tarkoittaa alkujaan tasavaltaisen hallinnon kannattajaa ja Yhdysvalloissa erityisesti irtautumista brittiläisen monarkian alaisuudesta. Se, että republikaanit ja demokraatit ovat 1800-luvulta alkaen siellä kaksi suurta eri suuntiin vetävää puoluetta, on sanahistoriallisesti pitkä juttu eikä tässä siitä sen enempää. Republikaanit edustavat sosiaalista konservatiivisuutta, joka käytännössä tarkoittaa paljolti yksityisomistuksen puolustamista ja taloudellista liberalismia. Demokraatit ovat sosiaalisesti liberaalimpia ja enemmän julkisen talouden kannattajia. Suomalaiseen systeemiin verrattuna demokraatit vastaavat arvoiltaan lähinnä kokoomusta, joskin viime vuoden liikehdinnästä alkaen puolue on jonkin verran vasemmistolaistunut.
Tasavallan kutsuminen nimellä republic tulee latinan sanoista res publica eli suomeksi julkinen tai yhteinen asia tai omaisuus. Idea poikkesi perinteisestä monarkiasta, jossa kuningas sai määrätä suunnilleen kaikesta. Tasavallassa on yhteistä omaisuutta ja yhteisistä asioista päätetään sellaisella järjestelmällä, jossa kansalaiset pääsevät itse vaikuttamaan ainakin äänestämällä vaaleissa.
Myös sana publikaani on kotoisin latinasta (publicanus) ja samaa yhteistä tai julkista tarkoittavaa kantaa. Sillä on tarkoitettu veronkerääjää, joka siis on julkisen eli valtion talouden palveluksessa. Publikaaneja yleisesti halveksittiin, koska veronkantajilla oli usein tapana laittaa hiukan lain mukaista suurempi siivu omaan taskuunsa ja käytää maksun perimisessä koviakin keinoja.
Publikaani on käännetty kreikan sanasta τελωνης (telones), jonka takana on τέλος (telos) — sana, jolla on merkitykset loppu ja maksu tai vero. τελωνης voi tarkoittaa veronkerääjän lisäksi kapakan tai majatalon pitäjää, mikä on läheistä sukua englannin sanalle pub eli lyhennys ilmaisusta public house. Sama koskee latinan publicanusta. Uuden testamentin kohdissa, joissa tuo sana esiintyy, on joskus merkityksenä veronkantaja ja joskus kapakoitisija.
Publikaani ja republikaani eivät siis oikeastaan liity toisiinsa. Etuliite re- joka tarkoittaa uudelleen tai takaisin, on aivan eri juurta kuin res. - Siitä, edellyttikö tuo 1200-luvulla määritelty sakramentti jotakin vihkimistä, ei taida olla ihan heti kovin tarkkaa tietoa.
Pitäisiköhän kysyä historian tutkimuksen ammattilaiselta? - Avioliittoon vihkimisen historia kristillisessä kulttuuripiirissä on varsin tuore ilmiö.
Tapa lähti liikkeelle 1500-luvun puolivälissä sen vaatimisena, että avioliittolupauksen todistajana piti olla kirkon edustaja. Ensimmäinen avioliittoon vihkimiseen liittyvä kirkollinen määräys säädettiin Trenton kirkolliskokouksessa 1563.
On oikeastaan aika hassua, että myös protestantit ja niin kutsutut vapaat kirkkokunnat pitävät “papin aamenta” niin korkeassa arvossa avioliiton vahvistamisessa. Sen, mitä valtakunnan lainsäädäntö edellyttää, pitäisi kaiken järjen mukaan riittää.
Nykyäänhän avioliitto on meillä enemmänkin lainopillinen järjestely, jolla on vaikutuksia muun muassa perimisjärjestykseen. Muuten voisi ihan hyvin tyytyä puolisoiden väliseen keskinäiseen lupaukseen, joka on heidän välisensä asia.
On toki hyvä, että liitosta tehdään julkinen, jotta ulkopuoliset tietävät, kuka on “varattu”. Siinä vaiheessa, kun asutaan yhdessä ja mahdollisesti saadaan lapsia, asian pitäisi olla selvä muille ilman sen kummempia julistuksiakin.
