Jeesus on heikkojen auttaja. Myös hänen seuraajiensa luulisi kannattavan niitä arvoja, jotka auttavat heikko-osaisia. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan vasemmistolainen vaan lähes kaikki kannattavat oikeistopuolueita (itseni mukaan lukien). Jeesus, joka kaatoi rahanvaihtajien pöydät, luulisi olevan jonkinlainen esikuva vasemmiston kannattajille.
Yhdysvalloissa uskovaiset ml. adventistit äänestävät pääosin re-publikaaneja, eli parempiosaista oikeistoa. Rikkaan Trumpin mukaan vain ne maahanmuuttajat, joilla on hyvä koulutus ja sujuva englannin kielen taito, voivat jäädä Yhdysvaltoihin. Muut menkööt koteihinsa. Uskovaiset laajalti kannattavat tällaista politiikkaa, jossa oma etu on tärkein eikä vähimmistä välittämiselle ole juuri sijaa.
Meitä ihmisiä on aivan liikaa, jotta hyödyttömän lähimmäisen rakastaminen voisi toteutua muutoinkin kuin sanoina puhujanpöntöstä.
Kristittyjen outo puoluekartta
25
73
Vastaukset
- Anonyymi
Trump tunnusti Jerusalemin Israelin valtion pääkaupungiksi ja siirsi USA:n suurlähetystön sinne. Yksi _usko hurraa ja ylistää. Täytyy olla hyvä mies, kaipa joku profetia täyttyi samalla. Kristillistä rakkautta voidaan toteuttaa vain omien kesken. Palestiinalaiset ja ne muut eivät ilmeisesti ole lähimmäisiä tai jos ovat, niin 2. luokan.
- Anonyymi
sosialismin idea on että työttömät laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan
- Anonyymi
Juu, samaa minäkin olen ihmetellyt aina. Miten konservatiiviset "koti, uskonto ja isänmaa"- tyypit ovat onnistuneet tekemään "uskontokaappauksen" ja muuttamaan radikaalin Jeesus-uskon farisealaiseksi muotomeno/kirkkouskonnoksi?
Eivätkä useimmat kristityt edes huomaa, että jokin ei nyt ihan täsmää...
t. kere"Miten konservatiiviset "koti, uskonto ja isänmaa"- tyypit ovat onnistuneet tekemään "uskontokaappauksen" ja muuttamaan radikaalin Jeesus-uskon farisealaiseksi muotomeno/kirkkouskonnoksi?"
Koska politiikan yhdistäminen uskontoon on vihon viimeinen virhe.
Miksikö kristityt eivät edusta äärivasemmistoa ?
Koska uskonto ja politiikka eivät kuulu yhteen. "Antakaa keisarille mikä keisarin on" ei ole synkronissa sellaisen ajatuksen kanssa, että keisarin rahoja pitäisi käyttää siihen työhön, joka kristitylle kuuluu, eli vähäosaisten auttaminen.
"Antaa vähästään" ei toteudu vasemmiston ajamalla politiikalla. Vasmmiston politiikalla toteutuu vain Neuvostoliitto, joka taas ei ole kristityn unelma.
Robin Hood on parempi vasemmiston edustaja kuin Jeesus. Tosin nykyajan vasemmisto tuppaa ryöstämään rikkailta ja pitämään itse saaliinsa.- Anonyymi
Kristityt on kutsuttu elämään ja toimimaan KAIKILLE hyväksi Kristillisesti, = kaikilta osin Raamatun UT mukaisesi, = vasta Oikeasti Laillisestim kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisesti.
Ei pimenyden puolta edustavien ehdokkaita salaisesti, pimeästi / sokeasti äänesteleviksi. vaan Kaikille hyväksi Kirstillisyyden puolest ÄÄNTÄ pitäviksi, puhuviksi ja toimiviksi sei Krist. vaiohtoehtoa rakentaviksi.
Mitä kaikkea edellyttää, siitä asiallisesti ja rakentavasti kesksutelumahdollisuus paikka, löytyy tuolta...http://www.suomenkristityt.foorumimme.com Anonyymi kirjoitti:
Kristityt on kutsuttu elämään ja toimimaan KAIKILLE hyväksi Kristillisesti, = kaikilta osin Raamatun UT mukaisesi, = vasta Oikeasti Laillisestim kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisesti.
Ei pimenyden puolta edustavien ehdokkaita salaisesti, pimeästi / sokeasti äänesteleviksi. vaan Kaikille hyväksi Kirstillisyyden puolest ÄÄNTÄ pitäviksi, puhuviksi ja toimiviksi sei Krist. vaiohtoehtoa rakentaviksi.
Mitä kaikkea edellyttää, siitä asiallisesti ja rakentavasti kesksutelumahdollisuus paikka, löytyy tuolta...http://www.suomenkristityt.foorumimme.comKristittyjen ei kuulu yrittää vaikuttaa valtioon. Tyhmäkin sen asian osaa Raamatustaan löytää.
Kristityn tehtävä on toteuttaa oikeaksi uskomaansa Jumalan tahtoa omassa elämässään. Kaikki puoluepolitiikka liittyy paljon muuhunkin kuin kristityn omaan tehtävään, eikä siksi kuulu kristitylle, poislukien kenties äänestyksen.- Anonyymi
""Antakaa keisarille mikä keisarin on" ei ole synkronissa sellaisen ajatuksen kanssa, että keisarin rahoja pitäisi käyttää siihen työhön, joka kristitylle kuuluu, eli vähäosaisten auttaminen."
Mitä niillä keisarin rahoilla sitten mieluummin pitäisi tehdä? Ostaa keisarille "uusia hienoja vaatteita" ja elättää hänen hoviaan, vai?
No se varmasti sopii sekä vasemmistolaisille, keskustalaisille että oikeistolaisille keisareille.
t. kere Anonyymi kirjoitti:

t. kereMinä näen asian vahvasti siten, että kristittyjen tulee erota muusta yhteiskunnasta alkuseurakunnan mallin mukaisesti, eikä yrittää vaikuttaa valtioon.
Jos ajatellaan vaikka Mooseksen aikaa, niin eihän kansaa pyydetty äänestämään, eikä sen jälkeenkään kansa tuomareita, uskonnollista johtoa tai kuningasta äänestänyt.
Minun Raamatussani löytyy vain termeja kuten "olla alamainen"; Room 13:
"13:1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
13:2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; "
Jakeen 1-2 mukaan esivallan äänestäminen on yrittämistä vaikuttaa Jumalan säätämystä vastaan.
Esivallan tehtävä on päättää asioista, siihen osallistuminn ei kuulu kristitylle.
"Mitä niillä keisarin rahoilla sitten mieluummin pitäisi tehdä? Ostaa keisarille "uusia hienoja vaatteita" ja elättää hänen hoviaan, vai? "
No niitä keisarin uusia vaatteita on ihan tarpeeksi nähty uskontokuntien johtajien päällä, joten aika olisi jättää ne keisarille, ja antaa Jumalalle mikä Jumalan on.- Anonyymi
Exap kirjoitti:
Minä näen asian vahvasti siten, että kristittyjen tulee erota muusta yhteiskunnasta alkuseurakunnan mallin mukaisesti, eikä yrittää vaikuttaa valtioon.
Jos ajatellaan vaikka Mooseksen aikaa, niin eihän kansaa pyydetty äänestämään, eikä sen jälkeenkään kansa tuomareita, uskonnollista johtoa tai kuningasta äänestänyt.
Minun Raamatussani löytyy vain termeja kuten "olla alamainen"; Room 13:
"13:1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
13:2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; "
Jakeen 1-2 mukaan esivallan äänestäminen on yrittämistä vaikuttaa Jumalan säätämystä vastaan.
Esivallan tehtävä on päättää asioista, siihen osallistuminn ei kuulu kristitylle.
"Mitä niillä keisarin rahoilla sitten mieluummin pitäisi tehdä? Ostaa keisarille "uusia hienoja vaatteita" ja elättää hänen hoviaan, vai? "
No niitä keisarin uusia vaatteita on ihan tarpeeksi nähty uskontokuntien johtajien päällä, joten aika olisi jättää ne keisarille, ja antaa Jumalalle mikä Jumalan on."Minä näen asian vahvasti siten, että kristittyjen tulee erota muusta yhteiskunnasta alkuseurakunnan mallin mukaisesti, eikä yrittää vaikuttaa valtioon."
"Minun Raamatussani löytyy vain termeja kuten "olla alamainen""
Noin minäkin tulkitsisin Raamattua, jos olisin yhä vakuuttunut siitä, että se on Jumalan Sanaa. Mutta koska mielessäni on herännyt pieni epäilyksenpoikanen, että se onkin ihminen, joka on luonut Jumalan omaksi kuvakseen, eikä päinvastoin, niin en suostu pistämään omaa herneen puolikastani narikkaan, vaan harkitsen kyllä tarkoin tapauskohtaisesti kenelle ja missä määrin milloinkin suostun olemaan "alamainen".
"13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; ""
Tuo nyt ei pidä täysin paikkaansa. Hirmuhallitsijoita saavat hyviksetkin pelätä.
"No niitä keisarin uusia vaatteita on ihan tarpeeksi nähty uskontokuntien johtajien päällä, joten aika olisi jättää ne keisarille, ja antaa Jumalalle mikä Jumalan on."
Niinpä, vaan tuskinpa tulee tapahtumaan.
t. kere Anonyymi kirjoitti:
"Minä näen asian vahvasti siten, että kristittyjen tulee erota muusta yhteiskunnasta alkuseurakunnan mallin mukaisesti, eikä yrittää vaikuttaa valtioon."
"Minun Raamatussani löytyy vain termeja kuten "olla alamainen""
Noin minäkin tulkitsisin Raamattua, jos olisin yhä vakuuttunut siitä, että se on Jumalan Sanaa. Mutta koska mielessäni on herännyt pieni epäilyksenpoikanen, että se onkin ihminen, joka on luonut Jumalan omaksi kuvakseen, eikä päinvastoin, niin en suostu pistämään omaa herneen puolikastani narikkaan, vaan harkitsen kyllä tarkoin tapauskohtaisesti kenelle ja missä määrin milloinkin suostun olemaan "alamainen".
"13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; ""
Tuo nyt ei pidä täysin paikkaansa. Hirmuhallitsijoita saavat hyviksetkin pelätä.
"No niitä keisarin uusia vaatteita on ihan tarpeeksi nähty uskontokuntien johtajien päällä, joten aika olisi jättää ne keisarille, ja antaa Jumalalle mikä Jumalan on."
Niinpä, vaan tuskinpa tulee tapahtumaan.
t. kere"Mutta koska mielessäni on herännyt pieni epäilyksenpoikanen, että se onkin ihminen, joka on luonut Jumalan omaksi kuvakseen, eikä päinvastoin, niin en suostu pistämään omaa herneen puolikastani narikkaan, vaan harkitsen kyllä tarkoin tapauskohtaisesti kenelle ja missä määrin milloinkin suostun olemaan "alamainen"."
Tuo ajatuksesi (jonka olet ennenkin heittänyt) että ihminen on luonut Jumalan omaksi kuvakseen, ei välttämättä ole perusteeton, mutta ei myöskään koko totuus.
Aivan selväähän on, että jos nyt vaikka tarkastellaan toista luomiskertomusta ja verrataan sitä ensimmäiseen, ainoa ero on oikeastaan se, että kaksi luomiskertomusta on ihmisen tekemiä kuvia Jumalasta. Juuri kuten toit ilmi.
Minä puolestasi edelleen etsin sitä totuutta eräästä ihmisestä, Jeesuksesta, joka mielestäni epäilemättä eli maan päällä, mutta se mitä hän opetti on sitten ihan toinen juttu. Ja se toinen juttu eroaa nykyisistä evankeliumeista aika paljon.
- Anonyymi
"re-publikaaneja"
Siis rekonstruoituja eli ennallistettuja nykyajan publikaaneja yli puolet amerikkalaisista? No sopii heille sikäli, että publikaanien joukossa oli ainakin yksi joka miellytti Jumalaa. Publikaanin rukous oli lyhyt: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!- Anonyymi
Ihme kyllä noiden USAn asehullujen republikaanienkin joukosta näyttäisi löytyvän se yksi, jolla vaikuttaisi olevan edes hieman tuota edellämainittua mielennöyryyttä. Muut näyttäisivät luottavan enemmän aseisiinsa ja dollariin kuin Jumalaan.
https://www.suomenperusta.fi/ajatus/pasifistinen-republikaani/
t. kere Republikaani tarkoittaa alkujaan tasavaltaisen hallinnon kannattajaa ja Yhdysvalloissa erityisesti irtautumista brittiläisen monarkian alaisuudesta. Se, että republikaanit ja demokraatit ovat 1800-luvulta alkaen siellä kaksi suurta eri suuntiin vetävää puoluetta, on sanahistoriallisesti pitkä juttu eikä tässä siitä sen enempää. Republikaanit edustavat sosiaalista konservatiivisuutta, joka käytännössä tarkoittaa paljolti yksityisomistuksen puolustamista ja taloudellista liberalismia. Demokraatit ovat sosiaalisesti liberaalimpia ja enemmän julkisen talouden kannattajia. Suomalaiseen systeemiin verrattuna demokraatit vastaavat arvoiltaan lähinnä kokoomusta, joskin viime vuoden liikehdinnästä alkaen puolue on jonkin verran vasemmistolaistunut.
Tasavallan kutsuminen nimellä republic tulee latinan sanoista res publica eli suomeksi julkinen tai yhteinen asia tai omaisuus. Idea poikkesi perinteisestä monarkiasta, jossa kuningas sai määrätä suunnilleen kaikesta. Tasavallassa on yhteistä omaisuutta ja yhteisistä asioista päätetään sellaisella järjestelmällä, jossa kansalaiset pääsevät itse vaikuttamaan ainakin äänestämällä vaaleissa.
Myös sana publikaani on kotoisin latinasta (publicanus) ja samaa yhteistä tai julkista tarkoittavaa kantaa. Sillä on tarkoitettu veronkerääjää, joka siis on julkisen eli valtion talouden palveluksessa. Publikaaneja yleisesti halveksittiin, koska veronkantajilla oli usein tapana laittaa hiukan lain mukaista suurempi siivu omaan taskuunsa ja käytää maksun perimisessä koviakin keinoja.
Publikaani on käännetty kreikan sanasta τελωνης (telones), jonka takana on τέλος (telos) — sana, jolla on merkitykset loppu ja maksu tai vero. τελωνης voi tarkoittaa veronkerääjän lisäksi kapakan tai majatalon pitäjää, mikä on läheistä sukua englannin sanalle pub eli lyhennys ilmaisusta public house. Sama koskee latinan publicanusta. Uuden testamentin kohdissa, joissa tuo sana esiintyy, on joskus merkityksenä veronkantaja ja joskus kapakoitisija.
Publikaani ja republikaani eivät siis oikeastaan liity toisiinsa. Etuliite re- joka tarkoittaa uudelleen tai takaisin, on aivan eri juurta kuin res.- Anonyymi
v.aari kirjoitti:
Republikaani tarkoittaa alkujaan tasavaltaisen hallinnon kannattajaa ja Yhdysvalloissa erityisesti irtautumista brittiläisen monarkian alaisuudesta. Se, että republikaanit ja demokraatit ovat 1800-luvulta alkaen siellä kaksi suurta eri suuntiin vetävää puoluetta, on sanahistoriallisesti pitkä juttu eikä tässä siitä sen enempää. Republikaanit edustavat sosiaalista konservatiivisuutta, joka käytännössä tarkoittaa paljolti yksityisomistuksen puolustamista ja taloudellista liberalismia. Demokraatit ovat sosiaalisesti liberaalimpia ja enemmän julkisen talouden kannattajia. Suomalaiseen systeemiin verrattuna demokraatit vastaavat arvoiltaan lähinnä kokoomusta, joskin viime vuoden liikehdinnästä alkaen puolue on jonkin verran vasemmistolaistunut.
Tasavallan kutsuminen nimellä republic tulee latinan sanoista res publica eli suomeksi julkinen tai yhteinen asia tai omaisuus. Idea poikkesi perinteisestä monarkiasta, jossa kuningas sai määrätä suunnilleen kaikesta. Tasavallassa on yhteistä omaisuutta ja yhteisistä asioista päätetään sellaisella järjestelmällä, jossa kansalaiset pääsevät itse vaikuttamaan ainakin äänestämällä vaaleissa.
Myös sana publikaani on kotoisin latinasta (publicanus) ja samaa yhteistä tai julkista tarkoittavaa kantaa. Sillä on tarkoitettu veronkerääjää, joka siis on julkisen eli valtion talouden palveluksessa. Publikaaneja yleisesti halveksittiin, koska veronkantajilla oli usein tapana laittaa hiukan lain mukaista suurempi siivu omaan taskuunsa ja käytää maksun perimisessä koviakin keinoja.
Publikaani on käännetty kreikan sanasta τελωνης (telones), jonka takana on τέλος (telos) — sana, jolla on merkitykset loppu ja maksu tai vero. τελωνης voi tarkoittaa veronkerääjän lisäksi kapakan tai majatalon pitäjää, mikä on läheistä sukua englannin sanalle pub eli lyhennys ilmaisusta public house. Sama koskee latinan publicanusta. Uuden testamentin kohdissa, joissa tuo sana esiintyy, on joskus merkityksenä veronkantaja ja joskus kapakoitisija.
Publikaani ja republikaani eivät siis oikeastaan liity toisiinsa. Etuliite re- joka tarkoittaa uudelleen tai takaisin, on aivan eri juurta kuin res.Kiitos asiantuntevasta kommentista. Aina oppii uutta.
- Anonyymi
Antikristuksen joukot ovat hajottaneet aidon seurakunnan pirstaleiksi.
Kuka on antikristus? Videosta löytyy vastaus:
https://youtu.be/-rWKgjm8oss - Anonyymi
Suurin osa amerikkalaisista republikaaneista ei kyllä ole parempiosaista oikeistoa. Opetelkaa nyt edes vähän faktoja.
- Anonyymi
Kristuksen omat (jäsenensä) ovat Hänen "maailmallle valkeudeksi ja maalle suolaksi" / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä Raamatun UT mukaisesti ja perustlta toimivaa pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi, sitä joka ei olisi osa tätä pahan vallassa olevaa, saatanaa tuomiokseen palvelevan maailman / maailmallisuuden mukaista, vaan sitä kaikille hyväksi taivaallista.
Mitä kaikkea edellytää siitä asiallisesti ja rakentavasti keskustelu mahdollisuus löytyy tuolta...
http://www.suomenkristityt.foorumimme.com Vasemmistolaisuus on leimautunut uskonnonvastaiseksi, koska Marx ja Lenin olivat uskonnonvastaisia ja toisaalta siksi, että kirkot ovat olleet historiallisesti valtaa pitävän ja omistavan eliitin etujen puolustajia.
Moni tietämäni adventisti on käytännön asenteiltaan hyvinkin vasemmistolainen, mutta äänestää silti niin sanottuja oikeistopuolueita. Taustalla on tuo mainittu historia ja sen kautta välittynyt tunnepitoinen suhtautuminen, jota ei ole kunnolla otettu järjelliseen tarkasteluun.
Yhdysvaltain puolueiden vertaaminen suomalaiseen politiikkaan voi olla hyvin harhaanjohtavaa. Siellä pidetään Suomea ja muita pohjoismaita yleisesti sosialistisina ja sitä taas paheksuttavana asiana, koska sosialismiin liitetään käytännössä vanhentunut mielikuva uskonnonvastaisuudesta.
Minusta on hienoa elää tämmöisessä "sosialismissa", jossa on muun muassa korkealaatuiset julkiset kirjastot. Kuinkahan moni vasemmistolaisuutta vierastava uskovainen vastustaa meidän kirjastosysteemiämme?
Valitettavan suuri osa poliittisesta suuntautumisesta ja äänestyskäyttäytymisestä on tunteita ja tuoksuja eikä perustu todellisiin kannatettuihin arvoihin.Kirkot ovat todellakin olleet historiallisesti valtaa pitävän ja omistavan eliitin etujen puolustajia. Joillekin myös Raamatun teksti on auennut siinä valossa, että sen ilmoittama Jumala olisi näiden menestyvien puolella.
Eräs vasemmistolainen tuttava viittasi Jeesuksen vertaukseen isännästä, joka jakoi omaisuutensa palvelijoilleen. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoitaan tilitykset. Kaksi ensimmäistä olivat tuplanneet sijoituksensa. Kolmas oli kätkenyt maahan saamansa talentin. Kaksi ensimmäistä sai kehuja mutta kolmas oli kelvoton palvelija, jolta vietiin se viimeinenkin ja annettiin sille, jolla oli kymmenen talenttia. Tämä vertaus oli jäänyt kaverin mieliin epäoikeudenmukaisesta Jumalasta.
Vertauksen sanoma ei ole kuitenkaan se, että pitäisi osata tehdä mahdollisimman paljon rahaa ja omaisuutta. Jokainen on saman arvoinen Jumalan edessä riippumatta lahjojensa ja kykyjensä määrästä. Kaikilta vaaditaan saman verran uskollisuutta lahjojensa käyttämisessä, ei määrässä. Jokainen kilvoittelee itsensä eikä toistensa kanssa. Kolmas palvelija kieltäytyi käyttämästä saamaansa lahjaa ja kutsumusta, eikä tuottanut hedelmää.- Anonyymi
Nykyään kirkot ovat myös vähävaraisten asialla. Niissä on diakoniatoimintaa, ruokaa, vaatteita ja velkaneuvontaa, eikä kukaan kysy oletko maksava jäsen.
- Anonyymi
Petri on sikäli väärässä, että vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen mukaan enemmistö adventisteista äänestää demokraatteja. Tilanne on siis muuttunut muutaman viime vuosikymmenen aikana. Osin muutoksesta näky, että mustien ja latinoadventistien suhteellinen osuus on kasvanut.
Mutta mitä väliä, jos demokraatit ovat yhdessä asiassa fiksumpia niin ovat sitten toisessa tyhmempiä... samoin republikaanit, paitsi nykyinen pressa, joka toistaiseksi säästää fiksuuttaan johonkin suureen tulevaan paljastukseen.Trump kävi presidentinvaalikampanjansa vuonna 2016, eli samaisena vuonna kuin mainitsemasi tutkimus tehtiin. Silloin puhuttiin yleisesti siitä, että ihmiset eivät kehtaa tutkimuksissa sanoa kannattavansa Trumpia ja vaalitulos olikin suuri yllätys.
Jos enemmistö adventisteista kuitenkin tosiasiassa äänestää demokraatteja, adventistit eivät keskimäärin olekaan fundamentalisteja. Demokraattinen puolue on sosiaaliliberaalinen ja puolustaa mm. sukupuoli- ja muiden vähemmistön oikeuksia. Ehkäpä sitten esim. terveydenhoitouudistus myös vähävaraisille on keskivertoadventistille tärkeämpää kuin kiivailla samaa sukupuolta olevien suhteita vastaan.
Olen ymmärtänyt, että republikaaninen puolue on hyvin Israel-myönteinen uskonnollisen oikeiston johdosta. Adventistit eivät näe Israelin valtiolla olevan erityisasemaa verrattuna muihin kansoihin uudessa liitossa. Ehkä tämäkin on seikka, minkä takia keskivertodventistit eivät sijoitu uskonnolliseen äärioikeistoon. Adventtikirkko Yhdysvalloissa voi osaltaan auttaa latinoja sopeutumaan yhteiskuntaan, mikä on hyvä asia.- Anonyymi
7. päivän adventisti neurokirurgi Ben Carson oli viime vaaleissa ehdolla republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Wikipedian mukaan:
Carson oli ehdolla republikaanisen puolueen ehdokkaaksi vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, mutta luopui kisasta maaliskuussa 2016... Hän muun muassa sanoi, että homoseksuaalisuus on ihmisen oma valinta, kutsui terveydenhuoltouudistusta pahimmaksi asiaksi sitten orjuuden, ja väitti, että yksi syy holokaustiin oli asekontolli, koska juutalaiset eivät pystyneet puolustamaan itseään.
Carsonin kampanja oli kerännyt rahoitusta noin 60 miljoonaa dollaria, joka oli suurin summa republikaanipuolueen ehdokkaista. Luovuttuaan esivaalikisasta Carson antoi tukensa Donald Trumpille... 2. maaliskuuta 2017 lähtien hän on ollut Trumpin hallinnon asunto- ja kaupunkikehityksen ministeri.
Että silleen...
- Anonyymi
Mielettömän raamatullisia video-opetuksia löytyy
https://www.youtube.com/channel/UC3mXjZl0NelRWbStdZg0xRw/videos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913040Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001727Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051417- 871411
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21169Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden267909