- Tuli yksi i liikaa. En tarkoittanut siis Ranskan departementtia nimeltä Savoie.
- Savoilaista nimeämistä edustaa Kallavedessä oleva pikkuinen saari nimeltä Pieni-Helvetti.
Sinänsä siinä ei ole sen kummempaa huumoria. Helvetti tai helvetin-jotakin on usein annettu nimeksi paikalle, jossa on jyrkkiä kallioseinämiä tai rotkoja. Myös paikan historiasta voi löytyä syy nimeämiseen. Tiedän tapauksen, jossa oli pahamaineinen vankien työmaa, jossa rakennettiin tietä soraharjun poikki. - Näemmä pidät rukoilua tarpeellisena ja hyödyllisenä toimintana – ainakin jos on jotakin sisäistä painetta, joka olisi tarpeen päästää ulos.
- Mitä ovat ne tämän päivän tieteelliset näytöt, joiden perusteella evoluutioteoria on mahdottomuus?
Minun tietääkseni sellaisia näyttöjä ei ole. Sen sijaan päinvastaista todistavia näyttöjä on kertynyt käsittämätön määrä. Kehitysoppi on niin todistettu kuin mikään tieteellinen teoria ylipäänsä voi olla todistettu. Odotettavissa ei luultavasti ole mitään rajua muutosta tiedon lisääntyessä, vaan vain teorian täydentymistä ja tarkentumista.
Tieteelliset näytöt löytyvät tieteellisistä julkaisuista. Fundamentalistien propagandasivustot eivät kelpaa tähän. - «Ihmisen tärkeimmät tehtävät ovatkin juuri syödä, juoda ja naida. Kaikki muu on jonnenjoutavaa oheistoimintaa.»
Ihminen edustaa elämänmuotoa, jonka perusrakenne on aineenvaihduntaa tekevä putki. Ei pidä unohtaa putken toista päätä, jos yhdestä päästä lykkää sisään ruokaa ja juomaa. Jätteiden pois pudottaminen ei ole mitään joutavaa oheistoimintaa, vaan välttämätön osa elämisen prosessia. - Kiitos tulkinta-avusta.
Ihmettelen edelleen, miksei pelipojuke sano itse asiaansa noin nasevasti, vaan verhoilee sen tosi pahasti ymmärrettävyyttä haittaavalla tekstimössöllä. - Mitä tarkoitat tuolla ilmaisullasi “epäoikeuden mukainen Totuuteen perustumaton demokratia / petos uskonto”? Onko evankelisluterilaisuus tai adventismi sitä?
Sille, että et saa haluamaasi vastakaikua, on karkeasti jakaen kaksi syiden joukkoa. Yksi on muista ihmisistä johtuvat syyt ja toinen on sinusta itsestäsi johtuvat syyt.
Luulenpa, että et ole riittävästi huomioinut jälkimmäistä. - Silloin, kun rukoileminen on omasta vastuusta luopumista, se ei tietenkään edistä tavoitteita.
Kuitenkin se voi helpottaa oloa, jos kysymys on asiasta, joka ei ole lainkaan omassa vallassa.
Oikeasti on mahdollista opetella ihan ilman rukouksia ja jumalia olemaan välittämättä siitä, mille ei voi mitään. Tästä kirjoitti stoalainen filosofi Epiktetos paljonkin. - Olli.S —
Mikä on sinun tai yleisemmin mormonien käsitys siitä, onko kanonista ilmoitusta tullut Joseph Smithin jälkeen?
Jos nyt ihmiset saisivat taas uutta innoitettua jumalallista ilmoitusta, millä tavoin se tunnistettaisiin?
Nämähän eivät ole itsestään selviä eivätkä helppoja kysymyksiä. Sen näkee vaikkapa siitä, miten paljon Myöhempien aikojen pyhien liike on ollut rönsyillyt eri tavoin opettavia tunnustuksellisia yhteisöjä. - Kun kerran haluat asiallista ja rakentavaa keskustelua oikeasta kristillisyydestä, miksi et itse aloita sitä?
Tähän asti olemme nähneet sinulta vain surkeaa valittamista ja muiden haukkumista, siltä osin kuin sekavasta tekstistäsi joskus on hahmotettavissa ylipäänsä mitään asiaa.
Missä kohdassa Uusi Testamentti kehottaa tuottamaan rakenteellisesti rikkinäistä tekstiä, josta on mahdoton löytää mitään selvää kannanottoa tai kysymystä? - Jesajan 65. luvussa esitellyssä uudessa maassa selvästikään ei olla kuolemattomia.
Lapsikuolleisuudesta on päästy eroon ja odotettavissa oleva elinikä ylittää sata vuotta.
Tuohon suuntaan on menty lääketieteen kehittymisen myötä. Emme enää ole kovin kaukana Jesajan skenaariosta. - Tuo arvio, että Exap ei ole ateisti, oli aika neutraaliin sävyyn esitetty mielipide.
Ja käsittääkseni sinä et pidä ei-ateistia haukkumasanana.
Tällä palstalla kirjoittaa monikin sellainen, joka heikentää kristinuskon nauttimaa kunnioitusta. Sitähän me emme taida tietää, kuinka edustava otos he ovat adventisteista tai ylipäänsä kristityistä.
Mutta takaisin otsikon aiheeseen. Oikea tulkinta Raamatusta on mielestäni sellainen, että se edistää hyvää elämää eli moraalia. - Kritiikkini ei ole kohdistunut tässä tapauksessa ollenkaan Jeesusta tai hänen opetustaan vastaan. Täällä on paljon todistajia, jotka voivat vahvistaa asian.
Olen kritisoinut sinun viestiesi sekavuutta ja niissä esiin tulevaa omahyväisyyttä ja katteetonta itsevarmuutta.
Sinä et ole Jeesus. Hänen opetuksessaan oli sentään jotakin johdonmukaisuutta ja pragmaattista sisältöä. Sinun jutuistasi ne puuttuvat kokonaan. - Miksi ajattelet, että evoluution opetus olisi “pahan sanomaa”? Missä se pahuus siinä on?
Oikeasti kysymys on vain siitä, että pyritään antamaan kouluissa viimeisimmän tiedon karttumisen mukaista opetusta.
Kehitysopin perusta ei ole murenemassa, päinvastoin. Jos kyse olisi salaliitosta, sen pitäisi olla hyvin, hyvin laaja. Niin isot salaliitot eivät voi pysyä koossa.
Tieteessä ei ole sellaista premissiä, että Jumala ja luominen suljetaan pois. Ne eivät vain kuulu tieteen piiriin siksi, että niille ei ole tutkittavissa olevia kriteereitä vahvistamiseen tai kumoamiseen. Jos tässä tapahtuu muutos, Jumala on tervetullut tieteeseen. - Yksittäisiltä adventisteilta olen kuullut aika tarkkaan avauksessa mainitut mielipiteet.
Kansainvälisen organisaation viralliset linjaukset laahaavat tietenkin aina jälkijunassa. Iso laiva kääntyy hitaammin kuin yhden hengen jolla. - Sunnuntaityökorvaus on tosiaan mukana vielä vuonna 2020 voimaan astuvassa uudessa työaikalaissa. Se on kuitenkin tullut aiempaa lähemmäksi viikkolepokorvausta, joka ei ota kantaa viikonpäivään, vaan kyse on sopimuksen mukaisesta viikkottaisesta lepopäivästä.
Trendi on siihen suuntaan, että kirkon vaikutus lainsäädäntöön ohenee ja heikkenee. Poliittisen kentän useammilta laidoilta on tullut sellaisia kommentteja, että sunnuntailisät kuuluvat historiaan. - Toisen keskustelijan leimaaminen joksikin, mitä itse paheksuu tai halveksii, on pakenemista. Silloin ovat asialliset argumentit loppuneet ja väärässä olevaksi paljastumisen pelko ajaa tunkemaan pään pensaaseen.
Paskaläjä ja helvettiin joutumisen ennustaminen romahduttavat tyylin ja laadun lopullisesti. Yhtä hyvin tuon kirjoittaja olisi voinut todeta olevansa typerys ja öykkäri. Ja jos joku puolustaa tuollaista tapaa keskustella, sekin on mielestäni häpeällistä.
Oikeastihan sillä ei ole keskustelun itsensä kannalta mitään merkitystä, onko joku keskustelija ateisti, agnostikko, deisti tai teisti. Asiasisältö ja päättelyn pitävyys ratkaisevat. Jos premisseissä on selviä eroavaisuuksia, niihin voi toki suunnata huomiota. Mutta se ei missään tapauksessa edellytä toisen keskustelijan nimittelyä ja leimaamista. - «Kovin oli pahan makuisia nuo sinun tuottamat hedelmät.»
Ymmärrän, että et pidä itseesi tai kirjoitteluusi kohdistuvasta kritiikistä. Aivan erityisen harmillista se on varmaankin silloin, kun se osuu. - Kaikki erilaisten kristinuskon versioiden väliset jännitteet ovat lientyneet. Jehovantodistajat ovat ehkä poikkeus, koska he eivät halua sopua.
Mutta entäs jos… Tuostahan voisi vaikkapa lyödä vetoa. Mihin mennessä pitäisi tulla Suomessa voimassa oleva laki, jonka mukaan pitää pyhittää sunnuntaita eikä lauantaita ja siihen olisi määritelty jokin rangaistus myös? On pakko rajoittaa aika jotenkin, jos halutaan tarkistaa, toteutuiko jokin ennustus. Riittäisikö kymmenen vuotta tästä eteenpäin? - Suuren Taistelun juoni punoutuu aika lailla täysin sunnuntai/lauantai-lepopäiväkysymyksen ympärille.
Lepopäivien suhteen trendi on ollut jo kauan kohti liberaalimpaa suuntaa. Mitään lauantainviettäjiä sortavaa sunnuntailakia ei ole horisontissa ja aina vain kauemmaksi mennään sellaisesta tilanteesta.
