- Pelko pois. En jaksa enää ärhennellä virheistä orto kraafiassa, vaikka niitä olisi blaneetan täydeltä.
- Jotenkin siihen tapaan siis, että ihminen on osa luontoa, mutta luonto on olemassa ilman ihmistäkin.
Ja ihmisen vinkkelistä tarkastellen se on aika hurjaa, koska jos ihmistä ei ole, hänelle ei ole olemassa mitään – ei luontoakaan. Tai tarkemmin ottaen tuossakin on looginen virhe, mutta sellaista tämä niin sanotun luonnollisen kielen käyttö on.
Olisiko luonto sitten suunnilleen sama asia kuin tämän planeetan elonkehä eli biosfääri? - Valitsetpa tuohon ihmisen ja muiden lajien väliseksi rajalinjaksi mitä tahansa, aina se tuntuu hiukan keinotekoiselta.
Monet linnutkin välittävät kulttuurinsa seuraaville sukupolville.
Sääli kaunista sanaa. Ehkä se luonto tai luonnollinen ei oikeastaan tarkoita tarkkaan ottaen mitään. - Ehkä tuon luonnottoman voisi säästää sellaiseen merkitykseen, että toimitaan jotenkin luonnon vastaisesti. Aika sumeaksi se jää silti käsitteenä.
Roomalaiskirjeessä mainitaan luonnonvastaisuus (παρα φυσιν) muutaman kerran ja sillä viitataan homoseksuaalisuuteen. Kirjoittaja ei tainnut olla selvillä siitä, kuinka yleistä homous on eläinkunnassa.
Mutta ei luonnonvastaisuus aina ole Raamatussakaan kielteinen asia. Ja vastaavasti luonto voi olla jotakin, jonka ohjauksesta on syytä pyrkiä eroon. Otan tähän pari esimerkkiä.
Efesolaiskirje 2:3 "Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin."
Roomalaiskirje 11:24 "Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa."
Tuossa jälkimmäisessä villi oliivipuu tarkoittaa pakanakansoja ja jalo oliivipuu juutalaisia. Mitä siitä sitten voi päätellä, jääköön muiden pähkäiltäväksi. - Ihminen on osa luontoa, jos niin määritellään.
Kannattaa kuitenkin määritellä luonto niin, että jotakin jää sen ulkopuolellekin, koska muuten sana menettää kokonaan merkityksensä.
Usein ajatellaan, että ihmisessä on luonnollinen alusta ja sen varassa keikkuva kulttuuri, joka ei ole osa luontoa. - Älä hyvänen aika vie käkikelloa pihalle. Se on ehdottomasti sisätiloissa pidettävä laite.
- Kysymys siitä, mikä on luonnollista, on oikeastaan semanttinen. Jos kaikki on luonnollista, sana lakkaa tarkoittamasta yhtään mitään. Se on sen verran soinnukas sana, että pidetään nyt sentään sillä jokin käyttökelpoinen merkitys.
Etymologisesti sana "luonnollinen" lähtee verbistä "luoda", josta tulee "luonto" ja siitä edelleen "luonnollinen".
Verbi "luoda" on vanha sana suomensukuisissa kielissä. Sen varhaisimman muodon merkitykseksi on jäljitetty suurin piirtein sama kuin "heittää". Selitys toimii myös siihen, kun talonmies luo lunta tai käärme luo nahkansa.
Luonto on jotakin, mikä on meidän eteemme heitetty eli on olemassa ennen ihmisen tahtomisia ja tekemisiä. Se ei ehkä välttämättä sisällä ajatusta luojajumalasta, mutta niinkin voi asian nähdä. Silloin pitää kuitenkin tajuta, että sana on kristinuskoa edeltävältä ajalta eikä siis kytkeydy alkujaan kristinuskon Jumalaan ollenkaan.
Ennen ympäristömerkitystä luonto on kuitenkin kuvannut ennen kaikkea ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia eli tarkoittanut suunnilleen samaa kuin luonne. Erityisesti sillä on viitattu tarmoon ja lujuuteen, jota tarvitaan aloitetun tehtävän loppuun saattamisessa tai olosuhteiden muutokseen sopeutumisessa. Silloin se on ollut jotakuinkin sama asia kuin sisu.
Luonto merkityksessä "luomakunta" tai "elinympäristö" on tullut käyttöön vasta 1700-luvulla, vaikkakin tuon merkityksen juuret näyttävät johtavan hiukan kauemmaksi Mikael Agricolan kirjoituksiin. Hän on ilmeisesti tarvinnut käännöstä latinan sanoille natura ja creatio. Niiden juurilta löytyy syntyminen ja kasvaminen eikä niinkään se, että joku olisi tehnyt tai luonut. Creatio on muuten samaa kantaa kuin espanjan cerveza, joka tarkoittaa olutta…
Raamatussa on yllättävän vähän luontoa ja luonnollista. 5 Moos 23:12 on määräys, että leirin ulkopuolella on oltava paikka, jossa käydään luonnollisilla tarpeilla. Se onkin osapuilleen ainoa Vanhan testamentin maininta luonnollisuudesta. Paavali käyttää usein ilmaisuja "luonnonvastainen" ja "luonnollinen", mutta hänen arvauksensa siitä, mikä on ihmiselle synnynnäistä ja luonnollista, menevät monin paikoin proverbiaaliseen metsään. Jaakobin kirjeessä on kiintoisa muotoilu siitä, miten ihmisen luonto on kesyttänyt eläinten luonnon.
Ehkä paras määritelmä luonnolliselle on lopultakin se, mitä ihminen ei ole toiminnallaan jotenkin muuttanut. Tästä ei tule ongelmaa, kunhan muistamme, mitä sanalla tarkoitetaan. - Lähdet siis siitä, että ihmisen tekemiset eivät kuulu luontoon.
Ymmärrät kai, että se on aika mielivaltainen määritelmä.
Entäs jos simpanssit tekisivät itselleen kenkiä ja käyttäisivät niitä? Se olisi periaatteessa ihan mahdollista. - Se juttu Orionin tähtisumusta on muistaakseni kotoisin Ellen Whiten kootuista uumoiluista. Mutta tämä on toisen käden tietoa, enkä pysty enää tarkistamaan asiaa lähteestäni eli isältäni. Olen toivottoman huono vainajien kanssa keskustelemisessa.
Mahtaako joku lukijoista olla selvillä, onko rouva White sanonut Jumalan asuvan Orionin tähtisumussa? - Usko, Toivo ja Lempi.
Suurin heistä on Lempi. - Ehdotat siis, että keksityn sanan tilalle keksitään uusi sana? Olisiko se silloin jotenkin vähemmän keksitty?
Dualistinen ihmiskuva kummittelee edelleen mitä yllättävimmissä paikoissa. Viimeisimmän Tiede-lehden sisällysluettelon tiivistys yhdestä artikkelista menee näin: "Hyvästi, vapaa tahto —— Uskomme, että teemme tietoisia päätöksiä. Oikeasti aivot päättävät, ennen kuin itse päätät mitään."
Missä ihmeessä se itse sitten on, jos aivot ovat siitä erillään?
Tällä en ota itse kantaa siihen, onko ihmisen minuudessa ja tietoisuudessa oikeasti olemassa jokin aineeton tai jopa ajaton elementti. Pidän ajatukseni tästä aiheesta omana tietonani – lähinnä siksi, että en usko minkään sanallisen selityksen tavoittavan olennaista oivallusta. Tutkikoon jokainen itse. Kohde löytyy niin läheltä, ettei sen lähemmäksi pääse. - Se on jotenkin lystikästä ja hellyttävää, että sekä homomyönteiset että homovastaiset julkiset lausunnot ja toimet kirkon taholta aiheuttavat kirkosta eroamisia.
Elä sitten näitten kanssa kristillisesti, voin kuvitella arkkipiispan päivittelevän hiljaa itsekseen.
Erityisen hassua oli se, että Päivi Räsäsen puheet abortista ja homoudesta ovat aiheuttaneet piikkejä eroamistilastoihin. Hänhän ei edusta ev-lut-kirkon valtavirtaa. - Luultavasti kirjoittaja tarkoittaa adventistipastori Taisto Hillbergiä.
Se, että hän piti koruja sopimattomina, ei ole mitenkään erikoista hänen sukupolvessaan adventistien keskuudessa. Päinvastoin, se oli normi. - Mielenkiintoinen ajatus, että luonto on luonnoton.
Siitä seuraa yhtä ja toista käsitteellistä ja sanojen merkitykseen liittyvää sekoilua. - Adventismi on kovin heikkotehoinen saatanan juoneksi. Koko uskontokunnan merkitys on häviävän pieni kokonaisuutta katsoen. Ja hiipumaan päin on trendi, vaikka lukumääräisesti jäsenistö kasvaakin köyhissä maissa.
Mutta ei siinä mitään. Tehoton ja naurettava saatana sopii minulle. - «Maailman ensimmäisen valheen esitti saatana käärmeen muodossa: Ette te suinkaan kuole.»
Itse asiassa se käärmeen kyseenalaistama Jumalan väite meni uudemman käännöksen mukaan näin: "…sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
Lausetta on yritetty selittää paikkansa pitäväksi sillä, että se tarkoittaisi ylipäänsä kuolevaiseksi muuttumista eikä välitöntä kuolemista. Tämä on kuitenkin kömpelöä hakemalla hakemista eikä tee oikeutta alkutekstin merkitykselle.
Olen sitä mieltä, että tarinassa käärme ei valehdellut, vaan paljasti salaisuuden. Ja siksi Jumala niin oli käärmeissään, että kirosi mokoman elukan.
Se, että Jumalalla tai jumalilla on inhimillisen kaltaisia heikkouksia, on vanhoissa mytologisissa kertomuksissa ihan tavallista. Tämä oikeastaan rikastuttaa noiden tarinoiden myyttistä arvoa. - «Pidän ajatusmallista, että ihminen muuttuu Jumalan kaltaiseksi sitä enemmän mitä enemmän viettää aikaa Jumalan kanssa.»
Mitä käytännössä tarkoitat Jumalan kanssa olemisella? Mainitsit myös itsensä kieltämisen. Mitä se on käytännön elämässä?
Niin sanotussa hengellisessä keskustelussa on koko ajan vaanimassa vaara, että aletaan käyttää todellisuudesta irti olevia hengellisiä käsitteitä ja vaikka keskustelun jälkeen tuntuu ehkä erittäin siunatulta, lopulta mitään oikeasti käyttökelpoista ei jää käteen.
Itse asiassa haluan kääntää tuon kysymykseni myös toisinpäin. Mitä se tarkoittaa, että on erossa Jumalasta? Siis ihan konkreettisesti, toimintana, ajatuksina ja mielentiloina. - Monet psykologit ovat vakuuttaneet, että Hellstenin virtahepokirja on edelleen ajankohtainen ja osuva.
Mutta läheisriippuvuudesta on kirjoitettu paljon muutakin.
Vaimollani on menossa tämä: Beattie, Melody “Irti läheisriippuvuudesta : miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni”.
Alkuperäinen englanninkielinen on vuodelta 1986 ja suomennos 1994, mutta edelleen jatkuvasti pääkaupunkiseudun kirjastoissa jonotettuna. Myös divareista se on yleensä ostettu loppuun. - Läheisriippuvuudesta tiemmä on mahdollista parantua. Ehkä minäkin joskus.
- «Entä jos ei tiedä, mikä on oikein?»
Entä jos mitään yksiselitteistä ja kaikille yhteistä vastausta ei ole olemassakaan?
Sinä olet aikuinen ihminen.
Kysymys on siitä, mikä on sinulle ja sinun mielestäsi oikein. Ja se edelleen jakaantuu moneen osaan.
1) Mikä on oikein nyt, juuri tässä tilanteessa?
2) Mikä on oikein vastaavassa tilanteessa, jos saan aikaa miettiä asiaa?
3) Olisinko valmis siihen, että käsitykseni oikeasta olisi kaikkia velvoittava laki?
4) Mikä on oikein, kun jälkiviisaana katselen menneitä valintoja? Oliskonko voinut toimia paremmin?
Oikeasti et pääse pakoon vastuuta. Sinä valitset, mikä on oikein. Voit tarjota perusteluksi lakia, jotakin auktoriteettia tai uskonkappaleita, mutta valinta on yhtäkaikki sinun.
Tämä on kamalaa, mutta samalla erittäin hienoa.
Jos asiat toimivat paremmin niin, että kuuluu johonkin tunnustukselliseen kerhoon tai että uskoo jotakin, se on varmaankin sitten ihan hyvä asia. Siinä pitää vain olla tarkkana, ettei syyllisty vastuun pakoiluun ja laiskuuteen.