Vapaa kuvaus

Aloituksia

296

Kommenttia

1510

  1. Jumalalle kuuliaisuudesta on vain hyviä seuraamuksia. Ja joka on kuolettanut lihansa, eli langenneen luontonsa ei saata olla pedofiilin tai raiskaaja.

    Jumalan valtakuntaan eivät kuulu pedofiilit, raiskaajat eikä myöskään murhaajat, joka on Jumalan valtakunnassa sisällä ei saata edes pitää vihaa ketään ihmistä kohtaan, sillä raamattu nimittää armotta murhaajaksi sellaista; eli tuollainen ei voi olla sisällä Jumalan valtakunnassa.

    Ikävä vain, että iso osa ihmisistä ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella ja monet
    heistä tekevät pahaa oikein urakalla.

    Tulkaa kaikki jotka ymmärrätte, että noin ei voi omalla kohdalla jatkua, sillä moisesta saa ikuisuudessa kun kuolema korjaa paikan ikuisessa tulihelvetissä,
    siellä rangaistuna ikuisesti.

    Ottakaa siis Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksi ja kuolettakaa Hengen voimalla
    lihanne eli langenneen luontonne, niin Jumala antaa anteeksi Jeesuksen ristin-
    kuoleman perusteella ja ansiosta kaikki teidän pahat tekonne, ja te saatte viettää
    ikuisuutenne Jumalan taivaassa käsittämättömän onnellisina.
  2. Ei ole Raamattu eksytystä, sillä sen avulla opitaan tuntemaan Jumala, ja kuinka hän rakastaa ihmisiä, jotka hän on luonut, ja sitten että Jumala vihaa pahaa, mutta kuitenkin rakastaa pahantekijää.

    Jos Raamattua ei olisi, niin minä ja miljoonat muut uskovat olisivat helvetin omat,
    kun heillä ei olisi millä erottaa hyvä ja paha, eksytys ja oikea Jumalan oppi toisistaan.

    Eikä evoluutio-oppi sovi yhteen sen kanssa mitä Raamattu sanoo, että kuinka Jumala sai tämän maailmankaikkeutemme aikaan, hänhän loi kaiken kuudessa päivässä, ja sitten kasvikunnan Jumala loi ja sitten hän loi eläinkunnan ja Raamattu sanoo, että kunkin lajinsa mukaan.

    Ja ei voida osoittaa, että maailmankaikkeutemme olisi noin 10000 vuotta vanhempi kuin eräät väittävät.

    Ilmakehässämme on Heliumia Uraanin ja Toriumin radioaktiivisen hajoamisen vuoksi. Ja jos maapallo olisi miljardeja vuosia vanha, niin Heliumia pitäisi olla
    ilmakehässämme huomattava määrä. Tutkimukset puhuvat, että ilmakehässä
    on Heliumia niin vähän, että maapallo ei voi olla miljardeja vuosia vanha, vaan
    korkeintaan noin 6000 vuotta vanha. Evolutionistit sitten väittivät, että ilmakehässämme on niin vähän Heliumia koska sitä karkaa suurina määrinä
    avaruuteen. tutkimukset näyttävät, että heliumia ei karkaa avaruuteen suuria määriä.

    Sitten Jumala antoi Jeesuksen kuolla ja kärsiä ristillä rangaistuksen joka olisi
    kuulunut meille ihmisille, jotka olemme rikkoneet kaikki Jumalan käskyt, jotka
    Jumala antoi, että meillä olisi onni ja menestys, siis ei siksi, että Jumala olisi
    halunnut kahlita elämämme ja rajoittaa tekemisiämme.

    Ja tuo Raamatun Jeesus tulee vain ottaa vastaan uskoen, että hän on jokaisen
    ihmisen Vapahtaja, jos vain tämä ihminen niin haluaa, ja täten pelastaa jokaisen
    jokaisen ihmisen helvetin ikuiselta tuomiolta kun hänet vastaanottaa ja lähtee
    seuraamaan häntä koko loppuelämänsä.

    Noin hyvä on Jumala, että hän valmisti ihmisille pelastuksen helvetin tuomiosta
    antamalla Poikansa Jeesuksen kärsiä puolestamme meille kuulunut rangaistuksen, ja niin on rangaistuksen uhka pois meiltä ihmisiltä, jotka olemme
    ottaneet Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksemme, ja häntä seuraamme
    elämässämme.
  3. Ei Jumala ole tappanut syyttä ihmisiä, vaan siksi kun ihmiset ovat olleet pahoja ja ovat tahtoneet olla pahoja, ja eivät ole kuulleet niiden sanoja, jotka ovat kutsuneet
    ihmisiä pois pahuudesta.

    Ei ole ikimaailmassa kuultu, että Jumala olisi tappanut hurskaita omiaan paitsi ehkä jokunen poikkeus.

    Ja Jumalalla on oikeus vaatia ihmisiä tulemaan hurskaaksi, ja jos he eivät TODELLA halua kuulla, niin Jumalalla on oikeus ottaa pois tämä heidän maallinen elämä.

    Jumalahan se on joka on antanut ihmisillekin itsekullekin elämän, joten hänellä on vastaavasti oikeus myös vaatia elämä pois jos sitä käytetään väärin ja ollaan
    jumalattomia.

    Ja jos jokaikinen päättäisi ottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajaksi ja lakata tekemästä pahaa, niin kuin tulisi tehdä, niin ei tästä maailmasta enää Jumala ottaisi kesken päivien yhtäkään pois.
  4. Väärin sanottu, että Jumala ei tee mitään, hän ensiski itse työskentelee, ja sitten hänen enkelinsä työskentelevät koko ajan.

    Ikävä kyllä myös saatanan joukot työskentelevät alati, ja näinä päivinä tuo vihtahousu on erittäin kiireinen ja kylvää vihaa, koska hänen aikaansa on niin vähän aikaa.

    Jonkin ajan kuluttua tuo vihtahousu sidotaan kahleilla ja hän on kahlehdittu 1000
    vuoden ajan. Ja tuon ajan loputtua hänet päästetään irti lyhyeksi aikaa, ja tuolloin hän villitsee kansoja, että he hyökkäävät Jerusalemiin.

    Raamattu sanoo, että tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa nuo joukot.

    Perkeleen lopullinen kohtalo: Johanneksen ilmestys luku 20. jae 10.
    Ja p-e-r-k-e-l-e, heidän villitsijänsä, heitetään tuli ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

    Juuri siksi Jumala antoi Jeesuksen kärsiä ja kuolla ristillä, ettei hänen tarvitsisi
    tuomita tulihelvettiin ketään, joka vain uskoo Jeesukseen. Eli Jumala on valmistanut niin, että ketkä tottelevat Jumalaa, ottavat Jeesuksen vastaan omaksi
    Vapahtajakseen, ja niin Jeesuksen ristintyö tulee heidän edukseen ja he eivät
    joudu helvettiin tuomittaviksi, vaan saavat viettää ikuisuutensa paratiisin onnessa.

    Mutta ne jotka eivät tahdo taipua kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan, niin nämä sitten
    heitetään helvettiin, niin kuin vihtahousukin joukkoineen, ja nämä jukuripäät ovat
    omilla teoillaan ansainneet, että viettävät ikuisuutensa tulihelvetissä rangaistuna
    pahoista töistään.
  5. No kyllä Jumala osaa tuomita sinut ja minut ihan oikeuden mukaan, kun hän niin
    haluaa tehdä, eikä häntä voi vaatia tilille tuomioista, hänhän on Jumala Kaikkivaltias, jonka yli ei ole mitään, joten ei ole myös kenelle valittaa Jumalan tuomioista ja töistä.

    Pointti nyt on kuitenkin se, että Jumala ei tahdo tuomita rangaistukseen, ei sinua, ei minua, hän nimittäin haluaa antaa meille anteeksi pahat tekomme, juuri siksihän
    Isä Jumala antoi poikansa Jeesuksen sijaisuhriksi ja sijaiskärsijäksi meidän ihmisten puolesta.

    Jumalan armo on lahja ja annetaan ilman ansioita, mutta Jumala on säätänyt, että hän ei anna ihmisen pahoja tekoja anteeksi muuten kuin, että täytyy ottaa Jeesus
    vastaan omaksi Vapahtajaksi, eli on tehtävä mielenmuutos, ja sitten on lähdettävä seuraamaan tuota Jeesusta koko loppuelämä. Kun sinulla Repe on nuo kaksi,
    niin silloin elät jatkuvassa armossa, ja Jumala ei ensinkään vie sinua tuomiolle
    kun kuolemasi kohtaa.

    Ja jos et Repe usko minun, etkä muunkaan todistusta Jeesuksesta, etkä tee niin kuin edellä sanoin, niin sinut tuomitaan ikuisiksi ajoiksi tulihelvettiin.

    Sinulla Repe ei ole mitään muuta mahdollisuutta, eikä kellään muullakaan ole
    mitään muuta mahdollisuutta välttyä ikuisen helvetin tuomiolta, kuin ottaa Jeesus
    uskossa vastaan omaksi Vapahtajaksi ja sitten lähteä seuraamaan häntä koko
    loppuelämä.

    Ja Jumala on hyvä Jumala, ja hän kyllä pitää sinustakin Repe rakkaudellisesti
    huolta kun vain suostut hänen kelkkaan, eli otat Jeesuksen vastaan omaksi
    Vapahtajaksi ja sitten seuraat häntä.

    Ja vielä sanon ylöstempauksesta, että ei ole merkitystä mikä lohko tai lahko on,
    vaan jos on aito ja rehellinen usko Jeesukseen, niin tällöin pääsee mukaan
    ylöstempaukseen kun pasuuna soi, ja uskovat temmataan pois maan päältä.