Vapaa kuvaus

Aloituksia

292

Kommenttia

1496

  1. Ei ole suoraa havaintoa alkuperäisestä Jumalasta, kukaan ihminen ei ole häntä nähnyt.

    Mutta se mitä hän on tehnyt sitten näkyy kuin syylä nenässä. Jumala on nimittäin luonut tälle pallolle noin 30 miljoonaa eri eliölajia, se puhuu hiukan puolestaan, että millaisen olennon kanssa olemme tekemisissä kun puhutaan Raamatun ilmoittamasta Jumalasta.

    Ja puhumattakaan tähdistöstä jonka Luoja-Jumala on tehnyt ja luonut ja jopa kutsuu jokaista tähteä omalla nimellä. Sekä tietenkin Jumala loi aurinkokuntamme.

    Ja kuitenkin vaikka Jumala on noin valtava ja suuri kyvyiltään ja voimiltaan, hän on sairaalloisuuteen asti kiinnostunut tavallisista ihmisistä ja heidän tavallisista ja erikoisimmistakin asioista, juurikin sinun ja minun asioista ja olemisesta.
  2. Ei ole satua tuo de-materialisoituminen, se perustuu mitä ihmiset ovat kokeneet liittyen näihin tekoavaruusolentoihin. Ei muuten pysty nuo olennot tulemaan ihmisten luo läpi seinien ja luonnonlakien vastaisesti heille valehtelemaan ja kiusaamaan.

    Liikutaan henkimaailman asioissa kun puhutaan noista "avaruusolennoista" ja jos ihminen sekaantuu esimerkiksi ennusteluun esimerkiksi tarot-korteilla ja harrastelee vieraan henkimaailman, eli alkuperäiselle Jumalalle vastakkaisten henkimaailman asioita, niin silloin ihminen tavallaan avaa oven näille vahingollisille henkivalloille ja voimille, siis alkuperäisen Jumalan vastaisille voimille.

    Ja kun tuolla tavoin on avattu ovi vieraille ja Jumalaa vastakkaisille henkivalloille, niin se on ikäänkuin lupa noille pahoille voimille ryhtyä puuttumaan tällä tavoin tehneiden ihmisten elämään.

    Netistä voi tilata seuraavan DVD-elokuvan: AVARUUSOLENTOJEN TUNKEUTUMINEN petoksen paljastaminen, niin tuon voi ostaa esimerkiksi Luominen.ry-myynnistä ja maksaa siellä noin 25€ toimituksineen.

    Ja jos tosiaan on käynyt niin, että on sekaannuttu noiden Jumalaa vastakkaisiin henkimaailmoihin, niin Jeesuksesta löytyy apu, ja nämä henkivallat nimittäin kammoavat Jeesusta ja hänen voimiaan.

    Tietoni perustuvat siihen mitä olen vuosien saatossa oppinut kun olen lukenut sieltä kaiken käsiini saamani UFO-materiaalin sekä tuohon elokuvaan.

    Ja nämä olennot ovat petollisia olentoja, ja vastoin totuutta he valehtelevat hyväuskoisille, että he ovat kotoisin sieltä ja sieltä tähtijärjestelmistä, kun toisiasiallisesti eivät ole!
  3. Todisteita Jumalasta ja hänen huikaisevasta älystään, luovuudesta sekä voimasta on niin paljon, että on millä mällätä!

    Katsopa vain luomakuntaa, vaikka se on langenneessa tilassa, näkyy siinä niin selvästi Jumalan luomistyö, että se on vailla vertaa!

    Jumalahan se on suunnitellut ja toteuttanut luomakunnan pienine ja suurine olentoineen ja kasveineen, ja voimme silmiinpistävästi havaita, että Jumala on ollut rikas luomistyössään, kun voi ajatella, että luonto voisi sisältää vähemmänkin luontokappaleita ja toimisi silti.

    Ja uskon, että Jumala,s siis se Raamatun Jumala, ainoa ja oikea Jumala on pitänyt vähän lystiäkin luomistyössään, sillä niin erikoisia ja ainutlaatuisia ovat jotkin hänen luomistyönsä.

    Ja kuka muu kuin Raamatussa ilmoitettu Jumala on luonut tähtijoukot?