- Moni hankkii oman hevosen ratsastettuaan nelisen vuotta ratsatuskoulussa kerran viikossa ja hyvin pärjäävät omansa kanssa. Lähes kaikille tulee jossain vaihessa ongelmia ensimmäisen oman kanssa, joten jos omassa perheessä ei ole kokeneita hevosihmisiä apuna, on syytä hankkia tukiverkostoa muualta, mikä voi olla hankalaa jos hevonen/hevoset ovat omassa tallissa. Jos siis päädyt ostamaan oman, varmista, että tarvittaessa todellakin saat osaavaa apua jos itselläsi menee sormi suuhun.
Onko teillä paikkaa missä ratsastaa? Kenttää tms? Tunneilla olisi suotavaa käydä vaikka tunnetkin hevosen, koska kokonaan omin nokkineen ratsastaessa tulee helposti tehneeksi virheitä joita ei itse huomaa, mutta joista saattaa ajan kanssa tulla ongelma.
Ja jos joudutte rakentamaan tallin, kannattaa ottaa selvää nykyisistä määräyksistä millainen sen on oltava. Tarvitsette myös tilaa heinälle ja kuivikkeille, varusteetkin pitäisi sijoittaa jonnekin, ja lantalan suhteen kunnalla voi olla jotain omia määräyksiään, ainakin jos asutte lähelläkään taajamaa. Tuleeko talliin kantovesi vai automaattiset juomakupit? Jotta talli pysyisi lämpimänä kovilakin pakkasilla, sinne on vedettävä sähköt, ja mahdollisesti ne vesiputket, ja se kaikki maksaa.
Hevonen itsessään ei välttämättä paljon maksa eikä kotitallissa ylläpitokaan, mutta alkuvaiheessa kustannukset ovat kovat, jos kaiken joutuu rakentamaan, joten ottakaa selvää mitä kaikkea täytyy hankkia ja mitä rakentaa ja paljonko se tulisi maksamaan.
Jos kukkaronne kestää kaiken tarpeellisen ja sinulla on joku jolta voit ongelmatilanteissa pyytää apua, en näe mitään estettä miksi et voisi hevosta hommata. - No huhhuh!!! Uskon kyllä, että teitä ei paljon naurattanut. Meillä sitä vastoin oli kahta hauskempaa tuota lukiessa. Emme olekaan aikoihin nauraneet yhtä makeasti!
Kasiro, ehkä sinun ei olisi kannattanut opettaa tammaasi lukemaan. Jos se alkaa enemmänkin harrastaa tekstinkäsittelyä, teillä voi käydä elämä aika mielenkiintoiseksi... Teidän täytyy kai tehdä uusi kyltti metallista tai betonista ja maalata siihen se "älä jätä aidan viereen mitään mitä vielä tarvitset"- teksti. Tai tehdä tammalle aita kaksimetriä korkeasta kanaverkosta tms. niin että se ei kerta kaikkiaan saa työnnetyä päätään aidan ulkopuolelle. Tai siirtää sisäaitaa vielä metrin verran kauemmaksi niin ettei tamma pääse käsiksi kylttiinkään. Hyvin se kyltti on tähän asti toiminutkin, kun on sen puolitoista vuotta pitänyt ihmisten omaisuuden tarpeeksi kaukana aidasta. Valitettavasti vain kyltti itse oli vielä vaaravyöhykkeellä niin että tamma pääsi muokkaaman sen oman mielensä mukaiseksi.
Voin kyllä kuvitella miten teillä on kiroiltu kuorossa. No, ainakin siskosi poikaystävä osaa jatkossa pitää menopelinsä turvallisen välimatkan päässä aidoista. Toivottavasti tosiaan jostain löytyy tiikerinkarvaista kangasta uutta satulaa varten. - Tai sitten hän halusi vain tietää kiinnostaako sinua ylipäänsä kilpailla. Jos kiinnostaa, niin anna mennä vain, mutta jos ei, niin sitten ei. Se on sinusta itsestäsi kiinni, ei muista.
Se vain jäi hiukan epäselväksi, että pelkäätkö muiden valmennettavien katsovan sinua nenänvarttaan pitkin jos liityt joukkoon perustuntilaisten joukosta, vai pelkäätkö, että sinusta tulee samanlainen nokan nostelija kuin muistakin.
Sanoisin, että älä välitä siitä miten muut sinuun suhtautuvat. Jos valmentajasi katsoo sinun olevan tarpeeksi hyvä pärjätäksesi heidän joukossaan, niin sitten varmasti pärjäätkin. Keskity valmennuksissa vain siihen miten itse ratsastat, ja jätä mahdollisesti kohtaamasi väheksyntä omaan arvoonsa. Ja kohtele itse perustuntilaisia ja ylipäänsä muitakin yhtä ystävällisesti kuin tähänkin asti.
Kisajännitys laantuu useimmilla kokemuksen myötä. Minäkin jännitin aluksi hirveästi kun piti mennä radalle, mutta suorituksen alkaessa keskittyminen meni ratsastukseen enkä enää joutanut kauhistelemaan tuijottavaa yleisöä. Ajan myötä jännitys väheni, ja kun hevonenkin tunsi sen, sekin rentoutui ja alkoi toimia aina vain paremmin, mikä antoi minulle lisää itseluottamusta ja vähensi jännitystä jne.
Niin tai näin, mitä päätätkin tehdä, tee päätöksesi ainoastaan sen mukaan mikä itsestäsi tuntuu oikealta.
Onnea matkaan! - Mene hierojalle. Sinulla on luultavasti lihasjumi siellä lapaluun välissä, ja pienikin väärä asento saa sen oireilemaan.
Mietin myös, käytätkö oikeaa kättäsi jotenkin eri tavalla kuin vasenta. Esim puristatko ohjaa oikealla kädellä enemmän kuin vasemmalla tms? Tai onko ponilla taipumusta vängätä vasemmalle niin että joudut huomaamattasi pitämään oikean ohjan tiukemmalla -> käsi jännittyy olkapäästä asti -> lapa jumittuu ja tulee kipeäksi? Näkemättä on hyvin vaikea sanoa missä vika voisi olla, mutta nämä nyt tulevat ensimmäisenä mieleen. Mutta suosittelen hierojaa. Jos et saa lihasjumia pois, se luultavasti kipeytyy pikkuhiljaa lisää ja lisää kunnes jossain vaiheessa huomaat jo seisovasikin vinossa.
Eikä se liian pieni ponikaan taida auttaa asiaa. - Samoja asioita mietiskelen kuin Kasirokin. Pari vuotta on lyhyt aika jos ratsastaa kerran viikossa, mutta jos on osaavaa apua koko ajan saatavilla... Jotkut pärjäävät, toiset eivät.
Toisaalta, kun sen hevosen kanssa puuhailisi päivittäin, tarvittaessa osaavampien opastuksella, ja ratsastaisi ainakin melkein päivittäin, ehkä parikin tuntia kerrallaan omasta ja hevosen kunnosta riippuen (ja siitä mitä omistajan kanssa sovitaan), niin siinähän sitä kyllä oppisikin todella nopeasti. Varsinkin jos käy vielä tunneilla, kuten olisi viisasta käydä uuden hevosen kanssa joka tapauksessa.
Voisihan sitä kokeilla? Kunhan muistat ja rohkenet kysyä neuvoa kokeneemmilta jos itse epäröit, ja myös painat mieleesi sen mitä sinulle kerrotaan, saatat oppia puolessa vuodessa enemmän kuin tähänastisen parin vuoden aikana yhteensä. - Onneksi olkoon, hyvin tehty!
Olikin hieno juttu, että sait avuksesi toisenkin kaverin. Se selvästikin auttoi asiaa.
Kannattaa tosiaan kulkea sillan yli ihan periaatteesta, ja tehdä siitä hevoselle rutiinia. Sitten kun se lakkaa jännittämästä sillalla, ylityksiä voi harventaa, mutta niin kauan kun se osoittaa levottomuuden merkkejä, kannattaa todellakin kulkea sillan yli päivittäin.
Onnitteluni teille! - 1-0 Ropsotille!
- Angillianille kiitoksia positiivisesta palautteesta! Minustakin on hauska kuulla, että teillä on kaikki hyvin.
Ropsotti, vähän hankala antaa neuvoja kun ei näe hevosen reaktioita, mutta yritetään. Meillä ei ole kokemusta tuollaisesta, kun meillä poni ei pelännyt rautasiltoja vaan marssi muitta mutkitta yli ja säikäytti alla olevan hitsaajan pahanpäiväisesti. Mutta jos olisi pelännyt, olisimme yrittäneet seuravaa: Pyydä joku kaveri avuksesi. Pyydä häntä koputtelemaan siltaa jollakin metallisella esineellä, esim vanhalla hevosenkengällä tai vasaralla tms, samalla kun lähestyt siltaa hevosen kanssa. Tarkoitus on, että silta kopisee metallisesti jo siinä vaiheessa kun tulette lähelle, niin että se tietää jo kauempaa, että edessä päin kolisee. Se ei ehkä pelkää niin paljon, jos kopina ei ala suoraan sen jalkojen alta. Jos hevonen lähtee ylittämään siltaa, kaverisi jatkaa kopistelua siihen asti että hevonen on päässyt kokonaan yli. Tarkoitus on siis peittää kengistä lähtevä kolina muilla kolinoilla
Ja kun puhutaan kolistelusta, tarkoitan sitä suunnilleen siihen tyyliin miten rumpalit paukuttavat rumpujaan. Ei täydellä voimalla, mutta tahti epäsäännöllinen ja nopeampi kuin hevosen askelten rytmi.
Jos hevonen ei mene sillan yli sen kolistessa, mene sille etäisyydelle minkä hevonen hyväksyy ja... No, sen jälkeen on hevosesta kiinni miten on parempi tehdä. Joidenkin kanssa on parempi vain jäädä katselemaan ja kuntelemaan, toisten kanssa on parempi kiertää pientä ympyrää ja tulla joka hierroksella hiukan lähemmäksi kuin edellisellä kerralla. Toiset hevoset obat rauhallisempia taluttajan kanssa, toiset luottavat enemmän ratsastajaan.
Hevonen ei välttämättä mene sillan yli ensimmäisellä kerralla, vaan saatatte joutua toistamaan harjoitusta useitakin kertoja ennen kuin se tottuu kolisevaan rautasiltaan niin paljon että suostuu sen ylittämään. Ei kuitenkaan kannata jatkaa harjoitusta puolta tuntia kauempaa kerrallaan ettei hevonen stressaanu liikaa. Muistakaa silti päättää harjoitus aina siihen, että hevonen rentoutuu ennen kuin lähdette. Vaikka sitten siirtymällä sen verran kauemmaksi että se vielä uskaltaa rauhoittua kolinasta huolimatta. - Joo, tuo on tyypillistä suhtautumista poliisilta. Minä jouduin 13-vuotiaana raiskausyrityksen kohteeksi kun olin maastossa ratsastamassa. Hevoseni suojeli, joten selvisin säikähdyksellä, mutta satulasta meni vastinhihnat poikki siinä rytäkässä, minkä huomasin vasta päästyäni kotiin. Poliisi nosti kätensä pystyyn ja sanoi ettei voi ryhtyä toimenpiteisiin koska miehet (heitä oli kaksi) eivät ehtineet satuttaa minua. Edes satulan hajoaminen ei johtanut toimenpiteisiin. Satulat eivät kuulemma ole niin arvokkaita että sitä kannattaisi laittaa edes ilkivallan piiriin.
Että näin meillä...
Mutta todella hyvä, että saitte salaratsastajat kiinni! Teillä sentään poliisi tekee jotakin jos vaaditaan, vaikka olisikin sitä mieltä ettei kannata. Olisipa mielenkiintoista tietää mitä tytöt tuumivat kun poliisi ottaa yhteyttä asian tiimoilta. Kuinkahan paljon tuollaisesta mahtaa saada sakkoja?
Kannattaa muuten kenties jatkaa kuvaamista varmuuden vuoksi. Siltä varalta, että tytöt heittäytyvät kostonhimoisiksi ja yrittävät jossain vaiheessa jotain muita temppuja. Itse ainakin olisin sen verran epäluuloinen etten oikopäätä luottaisi siihen että koko juttu jää siihen eikä häiriöitä enää tule. Ja jos tytöille näytetään/on näytetty kuva missä he ratsastavat laitumella, he saattavat osata päätellä missä kohdin kamera on ollut. Kannattaa ehkä siirtää se toiseen paikkaan jos mahdollista, niin eivät ainakaan niin helposti sitä löydä, jos saavat päähänsä ryhtyä johonkin. Jäävät sitten kiinni uudestaankin, ja sitten sanktiot ovatkin jo kovemmat, koska eivät ole ensi kertaa asialla. - Tuo peruuttaminen ei ole mikään vitsi. Se kuulostaa hölmöltä, tiedän sen, mutta se on silti tehonnut monessa vastaavassa tapauksessa, mukaanlukien minunkin omani.
Sanoit, että olet tehnyt kaiken oikein mutta että poni peruuttelee siitä huolimatta. Mitä kaikkea tarkkaan ottaen olet jo kokeillut? Eteenajavat avut tietysti myös raipan avulla kuten aloituksessa sanoit, mutta mitä muuta olet kokeillut?
Taluttaja/avustaja mukaan?
Toinen hevonen mukaan?
Olet tarkistanut, ettei poni vastustele esim epäsopivaa satulaa tai ole muuten kipeä?
Olet tarkistanut myös ruokinnan, ettei se saa liikaa energiaa liikunnan määrään nähden ja pura sitä tuollaiseen temppuiluun?
Nämä ovat niin perusasioita että lienee itsestään selvää, että olet näitä jo kokeillut vaikka et sitä maininnutkaan.
Legoponi on oikeassa siinä, että yhteistyösi ponin kanssa ei suju. Kuten olet huomannut, ponit eivät ole tyhmiä eivätkä ne aina pelaa normaalisääntöjen mukaan. Vaikka tekisitkin kaiken oikein, se ei vain aina riitä, ja silloin on poikettava tavanomaisista kaavoista, improvisoitava ja turvauduttava joskus hyvinkin älyvapaisiin menetelmiin jotta viestin saisi menemään perille. Ja jos tavalliset keinot eivät riitä, tuo peruuttaminen, mitä Kasiro ja Kokeiltuon ehdottivat, on yleensä ensimmäinen kikkakolmonen mitä kannattaa yrittää. Neuvo saattaa kuulostaa irvailulta, mutta usko pois, ei se ole. Kokeile edes. Mitä menetettävää sinulla on?
Jos sekään ei toimi, niin seuraavaksi järkevin neuvo on todellakin pyytää joku kokeneempi ratsastaja palauttamaan ponisi kuriin. Ei mitään naapurin tyttöä joka on ratsastanut vuoden verran kauemmin kuin sinä, vaan esim ratsastuksenopettaja tms. Ja jos et käy tunneilla ponillasi, suosittelen painokkaasti, että sitten alat käymään. Olisi hyödyksi sekä sinulle että ponille. - Kerrotko sitten miten käy? Olen utelias sikäli, että aikanaan kun meidän heppa oli vähän aikaa eräällä hoitotallilla, sillä joku kävi pari kertaa ratsastamassa salaa. Me emme olleet liikuttaneet sitä eikä kenenkään muunkaan ollut pitänyt, mutta silti oli takamuksen kuva selässä aamulla ja poni oli todella väsyneen näköinen. Sitten katosivat suitset tallista. Porukalla niitä etsittiin vaan ei löydetty, mutta joka tapauksessa kerroimme tallinpitäjälle salaratsastuksesta ja suitsien katoamisesta. Hän ei oikeastaan uskonut meitä, mutta poni siirrettiin kuitenkin pihatarhaan ja sille niitettiin sinne vihreää heinää - ja kas, pari päivää myöhemmin suitset löytyivät naulasta jossa ne olivat alunperin roikkuneet. Ilmeisesti heppa oli hiukan hyppyyttänyt ratsastajaansa, sekään ei hyväksynyt selkäänsä ketä tahansa noin vain, ja tämä salaratsastaja oli vienyt suitset tallista pitääkseen ponin hallinnassaan. Mutta kun heppa siirrettiinkin talon pihassa olevaan tarhaan jatkuvan valvonnan alle, sillä ei voinut enää salaa ratsastaa, joten suitsetkin palautettiin. Tallinpitäjän mielestä suitset olivat olleet paikallaan kaiken aikaa, mutta olisihan ne siinä tapauksessa löydetty kun kerran porukalla etsittiin.
Toivottavasti saatte salaratsastajat kiinni ja vastuuseen! - Kukin määrittelee asiat omalla tavallaan. Minulle herkkäsuinen hevonen on sellainen joka reagoi tavallista pienempiin ohjasapuihin, niin että se vastaa jo melkein pelkkään ajatukseen. Tämä on jossain määrin koulutuskysymys kuten z sanoikin, mutta joillakin hevosilla on luonnostaan herkempi suu kuin toisilla, ja se vaikuttaa osaltaan asiaan.
Kovasuinen hevonen vaatii sitten tavallista kovempia ohjasapuja toimiakseen. Joskus se voi tosiaan johtua siitä ettei hevonen tiedä mitä siltä pyydetään, mutta sanoisin, että kenties yleisempi syy on sittenkin siinä, että esim ratsastuskouluissa hevoset usein tottuvat siihen että kokemattomat ratsastajat nykivät niitä suusta ja/tai vetävät ohjista, jolloin niiden suu ajan kuluessa yksinkertaisesti turtuu siihen ja ohjasotteet menettävät merkityksensä. Silloin joutuu käyttämään joskus hyvinkin voimakkaita ohjasapuja, ennen kuin hevonen tajuaa, ettei kyse ole tavanomaisesta ohjista kiskomisesta, vaan että siihen on tarkoitus vastata.
Ja näiden välissä on se "normaali", eli hevonen, jonka ohjia ei tarvitse pidellä rystyset valkoisina, mutta joka ei myöskään saa oitis sätkyä tuntiessaan kuolaimen liikahtavan suussaan. - Hienoa, että sait asiat järjestymään!
Pikaista paranemista sinulle ja Mörrille! - Ole hyvä vain! Kiva jos tempuistani on jotain apua.
- Eipä kestä!
Olet oikeassa äidistäni. Hän kävi aikanaan ypäjän hevosopiston ja oli jonkin aikaa töissä hevosten parissa, sai sitten tarpeekseen ja vaihtoi alaa, mutta hevostelu jatkui silti harrastuksena.
Toivottavasti saat jonkun avuksesi hevosta hoitamaan. Onko sinulla mitään isoa ämpäriä tai pientä saavia? Sen kokoista, johon voisit laittaa tyhjän heinäverkon kuin roskapussin roskikseen? Se onnistuu yhdelläkin kädellä, ja kun ämpäri tai saavi pitää verkon hyvin auki, siihen on helppo laittaa heinää. Ja jos verkossa käyttää sellaista "lukkoa", venehaka kai se nimeltään on, siihen saa koukittua verkon kiristysnarun yhdellä kädellä, ja jos narun kerää siihen vaikka neljästä kohtaa, sen ei pitäisi jäädä liian pitkäksi ja verkko on helppo vain napsauttaa paikalleen johonkin renkaaseen tai vaikka tolpan ympäri ja kiinni naruun itseensä.
Minä siivosin joskus karsinaa pienellä lasten lapiolla kun oma käsi oli kipeä. Lapioin lannat pulkkaan ja vedin sen lantalaan. Kippaaminen onnistuu yhdelläkin kädellä, eikä vetäminenkään ole kovin raskasta (edes sulaa maata pitkin) kunhan kuorma ei ole liian iso (=painava). Pulkan pohja ei kylläkään siitä paljon kiittele, mutta ainakin sain karsinan siivottua. Vetämiseen toki voi käyttää vaikka vanhaa lumikolaa tai mitä tahansa juttua mitä voi vetää maata pitkin perässään. Minulla oli pulkka, kun sellainen sattui sopivasti olemaan käden ulottuvilla.
Mutta tietysti on parempi, jos saa jonkun avuksi. Ainahan se on sillä tavalla helpompaa. - Ystikkara, älä suotta pyytele anteeksi. Ei minua häiritse vaikka kysytkin. Päin vastoin, minä pidän sitä kohteliaisuutena. Kiitoksia siitä!
En minä ole käynyt ensimmäistäkään hevosalan koulua, olenpahan vain harrastanut aktiivisesti nelivuotiaasta lähtien ja vuosien varrella päätynyt tekemisiin kaikenlaisten hevosten kanssa, nähnyt ja käytännön kautta oppinut yhtä ja toista ja painanut muistiin koko joukon vippaskonsteja ja kikkakolmosia joita äitini on minulle opettanut ongelmien ratkaisemiseksi. Kaikkien hevosten kohdalla ei ole voinut toimia normaalisääntöjen mukaan, vaan joidenkin kanssa (kuten omani) on joutunut temppuilemaan melkoisesti halutun asian saavuttamiseksi. Kun tavanomaiset keinot eivät ole toimineet, on ollut pakko keksiä jotakin muuta, improvisoida.
En tiedä saitko tästä vastausta kysymykseesi sillä tavalla kuin olit ajatellut, mutta en minä taida osata tähän kohtaan muutakaan sanoa.
Toivottavasti saat heppasi hoidon järjestymään! - Kaikki hevoset eivät välitä seurasta vaikka siitä laumaelämästä niin kovasti vouhkataankin. Poni on tehnyt selväksi ettei kaipaa seuraa, joten minusta ei kannata pakottaa sitä seuraelämään väkisin.
Voisiko tämä tyttö käydä teillä kotona hoitamassa ponin, kun välimatka on noin lyhyt? Jos tyttö laittaisi heinät verkkoon valmiiksi, pystyisit ruokkimaan hevosen yhdelläkin kädellä, eivätkä vesiämpäritkään vaadi kahta kättä. Hankalaahan se on, mutta onnistuu kyllä pienillä järjestelyjutuilla. - Jotkut hevoset jopa viihtyvät yksin, mutta eivät kaikki. Toiset voivat ahdistua yksin jäädessään, ja se saattaa ilmetä tuollaisena käyttäytymisenä. Jos hevosen käyttäytyminen johtuu tästä, asia ei taida korjaantua muuten kuin hankkimalla se kaveri, tai viemällä heppa jonnekin missä on muitakin hevosia.
Sanoit, että hevonen on ollut vähällä liikunnalla jo pitkään. Kauanko, tarkkaan ottaen? Alkoiko huono käytös silloin, vai jo sitä ennen tai sen jälkeen? Voiko olla, että hevonen kaipaisi tekemistä, pitkästyy kun sitä ei ole, ja purkaa sen sitten kiukutteluun? Omallani oli aikanaan taipumusta sellaiseen.
Millainen on hevosen ruokavalio? Saako se liikaa esim väkirehua liikunnan määrään nähden? Ylimääräinen energia saa jotkut hevoset käyttäytymään tuohon tapaan. Omani meni sekaisin kourallisestakin väkirehua.
Miten liikutat sitä? Pääseekö heppa koskaan huvittelemaan kanssasi, kun ratsastat? Onko liikutus aina samaa iänikuista kentällä pyörimistä samoissa kuvioissa? Teetkö sen kanssa koskaan mitään tavalisuudesta poikkeavaa, mistä hevonen saisi vaihtelua arkeensa? Hevostenkin on päästävä joskus huvittelemaan, kaikille ei riitä tarhassa tai laitumella oleilu ja mahdollisuus juoksennella siellä omia aikojaan. Kaikki hevoset eivät liiku tarhassa vaikka ylimääräistä energiaa olisikin. Eivät varsinkaan yksin. Meillä heppa alkoi käyttäytyä tuohon tapaan, jos se sai liian vähän liikuntaa tai pitkästyi.
Oletko tarkistanut, ettei hevonen oli kipeä mistään? Ettei esim selkä tai vatsa ole kipeä? Kipukin voi saada hevosen kiukuttelemaan.
Joka tapauksessa, jos hoitotoimenpiteet onnistuvat hevosen ollessa kiinni, pidä se kiinni. Toki olisi kiva jos hoito onnituisi myös hevosen ollessa vapaana, mutta jos se kerran ei onnistu, niin älä sitten tee niin. Ja jos se käyttäytyy huonosti, voit kaikin mokomin komentaa sitä ellet jo tee niin. Sano sille napakasti "ei", kun se tekee jotakin mistä et pidä, ja kehu kun se toimii oikein. Mutta nyt minä taidan ladella itsestäänselvyyksiä. Sinulla on jo niin paljon kokemusta hevosista, että etköhän sinä tiedä tämän jo sanomattakin. Samoin jos hevonen alkaa uhkailla hoidettaessa, ota raippa käteen. Ei sitä tarvitse edes käyttää, usein riittää, että hevonen tietää, että ihmisellä on sellainen.
Jos hevonen käyttäytyy uhkaavasti tarhassa, opeta se tulemaan kutsusta luoksesi, niin sinun ei tarvitse mennä tarhaan. Käy sen luona mahdollisimman usein, ota mukaasi pieni tupsu heinää ja joku nami, vaikka porkkanan pala, ja vie ne hevoselle. Älä anna makupaloja kädestä, muuten alkaa helposti näykkiä ellei näyki jo. Anna namit maasta (tai ruokintakaukalosta tms, jos tarhassa sellainen on), pienen heinätupsun päältä. Ja kun käyt sen luona, älä aina hae sitä töihin, vaan käy vain tervehtimässä, silitä, rapsuta, pidä hyvänä, jos hevonen siitä pitää. Vie ruokaa. Anna nami. Ja jätä se rauhaan. Opeta sille, että läheisyytesi on sille kiva juttu. Ja kunhan kevät ehtii pidemmälle ja vihreää ruohoa alkaa pilkistää esiin, hae hevosta mahdollisimman usein tarhasta ja vie se se jonnekin nyppimään niitä vihreitä ruohonkorsia. Tästä sivumennen sekin hyvä puoli, että jos hevonen alkaa saada vihreää sitä mukaa kun sitä alkaa jostain löytyä, sitä ei tarvitse erikseen totuttaa laitumeen, vaan sen voi heti päästää sinne täysipäiväisesti kun vatsa on vihreään jo tottunut.
Sanoit myös, ettet uskalla enää ratsastaa sillä. Miksi? Huonoa käytöstä voi korjata monella tavalla, mutta sitä varten pitäisi tietää millaista käytöstä pitäisi korjata. - Minulle hevosmies tarkoittaa ylipäänsä ihmistä joka osaa jo pelata hevosten kanssa. Ei tarvitse olla eläinlääkäri eikä tarvitse osata kengittää tai tehdä muitakaan "erikoisjuttuja" - sitä varten ovat sepät, hierojat, eläinlääkärit ym olemassa. Mutta normaalit hevoselämän kuviot on oltava hallinnassa myös yllättävissä tilanteissa ja silloin jos hevonen käykin hankalaksi.
Eikä hevosmiehen tarvitse olla edes mies. Minulle nainenkin on hevosmies jos hän on kokenut toimimaan hevosten kanssa. - Pupunomistaja, hyvä juttu! Kärryt voivat olla kallis ostos.
Kasiro, sitä ajattelinkin, etteivät ihan pikkusinttejä voineet olla.
Täältä lisää työpaikkahuumoria.
Meillä on täällä töissä kuukausittain alkoholipuhallutukset. Kun tulin aamulla töihin, kippari kutsui minut toimistoonsa, työnsi alkometrin käsiini ja sanoi, että tuosta noin, kiitos. Vedin syvään henkeä ja avasin suuni työntääkseni pillin suuhuni, kun hän päättikin ohjeistaa hiukan tarkemmin ja lisäsi, että pitää puhaltaa kunnes kuuluu naksahdus. Hänen alkaesaan puhua minä pysähdyin kesken kaiken kuunnellakseni mitä hänellä oli sanottavaa, ja niin minä seisoin hänen vieressään mittari kädessä, keuhkot täynnä ilmaa ja suu auki. Huomatessani, että ohjeistus oli päättynyt, jatkoin siitä mihin olin jäänyt, mutta juuri kun olin saanut pillin suuhuni, tajusin miten hassulta olin varmaan näyttänyt. Minulta pääsi pieni naurun pyrskähdys, ja samalla kävi ilmi, että pilli oli ollut hiukan huonosti kiinni mittarissa. Pyrskähtäessäni minä laskin käteni vaistomaisesti alas, ja huomasin sitten, että pilli oli silti yhä suussani. Se oli irronnut ja jäänyt huulieni väliin. Tuijotin sitä silmät kierossa hölmistyneenä, ja samassa kippari alkoi nauraa. Siinä vaiheessa minä pärskähdin naurusta oikein kunnolla. Pilli singahti suustani ja osui ovelle juuri tulleen yliperämiehen haaroihin, jotenkin liukui hänen lahjettaan pitkin alas ja jäi kauniisti poikittain tasapainoon hänen kenkänsä kärjelle
Hän näytti lievästi sanottuna hölmistyneeltä katsellessaan miten minä kikatin oven suussa, alkometri yhdessä kädessä, kynä toisessa ja allekirjoituslista vieressäni pöydällä, ja kippari nauraa räkätti hiukan taaempana omaan työpöytäänsä nojaten. Emmekä me ainakaan rauhoittuneet, kun yliperämies kysyi meiltä, paljonko ja mitä me oikein olimme juoneet. Katseltuaan meitä hetken hän totesi tulevansa myöhemmin uudestaan, ja mennessään jupisi, että laivan naiset alkavat käydä vaarallisiksi. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti.
Joka tapauksessa, kun nauru laantui, otimme uuden pillin ja yritimme uudestaan. Se henkäisy oli hiukan vapiseva koska minua nauratti edelleen, mutta mittari kuitenkin hyväksyi sen ja näytti asiaankuuluvaa nollaa.
Joo.
Tällainen päivä...