Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

424

  1. Juu, niinhän sitä normi-ihmiset lähteekin. Joillekin ihmisille taitaa olla tuo koirapuisto niin tärkeä sosiaalistumispaikka että siellä ollaan vaikkei koiria kiinnostaisikaan.

    Uroskoirien omistajana vastuuni on ohjata koiriani niin ettei muut puistoilijat siitä joudu kärsimään. Siellähän on kilttejä, ujoja, paljon pienempiä, arkoja ja alistuvia, ym, joita koirani eivät saa ahdistella, niillä muillakin kun on aivan täysi oikeus hengailla rauhassa siellä.

    Olen ollut aikuisen uroksen kanssa puistoilemassa, niin että siellä on yhtäaikaa samassa aitauksessa muita vahvoja uroksia, narttuja, pentuja, kääpiöstä tanskandoggiin, toistakymmentä koiraa ilman mitään ongelmia, koska omistajat ovat valvoneet koiriensa käytöstä ja ohjanneet niitä. Yhdessäolo on ollut rauhallista ja toivottanut kaikki tulijat tervetulleiksi.Tämähän ei ole mahdollista jos sinne tulee yksikin vahakantainen jäärä, jonka mielestä koirien tulee selvittää välinsä keskenään siitä kuka määrää.