Vapaa kuvaus

Aloituksia

44

Kommenttia

753

  1. Haluan omalta osaltani auttaa ymmärtämään NATOn tarvetta.

    Ensiksi uskottava puolustus: Käymässäni maanpuolustuskurssilla sanottiin Suomen puolustuksen kestävän 3kk, siis saman ajan kuin talvisodassa.

    Minkälaisessa tilanteessa Suomi sitten olisi 3 kuukautta kestäneen taistelujen jälkeen? Todennäköisesti meidän pitäisi hyväksyä vastapuolen ehdot sellaisenaan, kuten talvisodan aikana.

    Liittolaisten apu antaisi Suomelle enemmän harkintavaltaa, kun puolustus ei olisi aivan luhistumassa. Tästä on esimerkkinä NL:n rauhanehtojen hylkääminen maaliskuussa 1944 ja samoin kesäkuussa -44 antautumisvaatimuksen hylkääminen.

    Joten liittolaissuhde vain vahvistaisi uskottavaa puolustusta.

    Toiseksi: Venäjästä on muodostunut selvä uhka naapurivaltioille, jossa asiassa emme voi olla puolueettomia. Jos suhtautuisimme puolueettomasti naapurin toimintaan, niin jonakin päivänä joudumme itse samaan tilanteeseen, jossa muut suhtautuvat meidän hätään yhtä puolueettomasti.

    NATO-sopimus edellyttää jäsenvaltioilta avunantoa molemmin puolin. Se on yhtä selvä asia, kuin Suomen kansalaisen velvollisuus on auttaa hädässä olevaa kansanihmistä. Yhteisö on vain laajempi kuin pienessä Suomessa.

    Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisessa tilanteessa Naton vastustajat olisivat valmiita liittymään Natoon?
  2. Jotta keskustelua "ajan hengestä" ja tulevien historioitsijoiden näkemyksistä tästä ajasta voidaan yleensä käydä, niin se voi olla mielekästä vain siinä tapauksessa, jos historian kulun muuttaminen on mahdollista. Muuten keskustelussa ei ole mitään mieltä.

    Nimimerkki "sitä se on" 19.c5.2014 08:41

    " Viholliskuvan luominen ja demonisointi on jo ylittämässä kriittisen rajan,..."

    Minusta tämä viittaa Venäjästä syntyvään "viholliskuvaan", johon Venäjä itse on syypää.

    Jos nimimerkin "varoitusta" ottaisi vakavasti, niin se merkitsisi, että meidän pitäisi suhtautua Venäjän toimintaan Ukrainan suhteen välinpitämättömästi. Sellainen suhtautumistapa vain kostautuu jossain vaiheessa itselle.

    Jos nyt oltaisiin hiljaa Ukrainan asiassa, niin Venäjä pitäisi sitä hyväksymisen merkkinä ja toteuttaisi saman Suomen suhteen. Sillä jonkin asian hyväksyminen merkitsee sen oikeuttamista, niin silloin maa, joka piti hyväksyttävänä suurvaltapolitiikan harjoittamista toista valtiota kohtaan, joutuu itse samanlaisen politiikan uhriksi.

    Siinä mielessä Suomen pitää suhtautua vakavasti tilanteeseen ja välttää Ukrainan syyllistäminen, joka oikeuttaisi Venäjän ryhtymään maan miehittämiseen. On ylimielistä sanoa Ukrainan tilanteen johtuvan "väärästä politiikasta" suhteessa Venäjään, koska se sisältää ajatuksen, että me oltaisiin siinä "parempia".

    Todettakoon vielä kerran, että Venäjä on luomassa itsestään viholliskuvan Euroopalle. Joten kyse ei ole mistään harhakuvasta.
  3. Alioppilax 11.4.2014 16:45

    Muutama vastaus Alioppilaxille.

    Ensin alkuun voisin todeta Amerikan läsnäolon Euroopassa ja NATO:n vakauttavana tekijänä sen, että ilman näitä esimerkiksi Turkin ja Kreikan välillä olisi todennäköisesti syttynyt sota Kyproksen vuoksi. Ei Venäjä voisi sitä estää. Samoin taitaisi olla Saksan ja lähinaapureitten suhteen, kuten esimerkiksi Ranskan ja Saksan tai jonkun muun valtion kohdalla. Voi olla että Venäjä päinvastoin olisi valmis osallistumaan saalinjaolle.

    Toinen tuntematon tekijä olisi myös Venäjä ja tarkastelen sitä probleemaa omien kirjoitustesi valossa.

    A-x: "Mikäli USA NATO:neen häviää Euroopasta, tämä tietäisi oikata karikeino vakautta Eurooppaan, koska USA/NATO tuo tänne jännitteittä Venäjän suhteen."

    Todellisuudessa jännitteet Venäjän ja muu Euroopan välillä johtuu Venäjän omista toimista esimerkiksi "ulkovenäläisten suojelemisesta". Ne valtiot, joissa asuu voimakas venäläinen vähemmistö ovat syystäkin Venäjän suhteen jännittyneitä, koska eivät ole varmoja Venäjän seuraavasta siirrosta.

    Nykyinen jännite johtuu taas Ukrainan tilanteesta. venäjä toimii Ukrainan suhteen haaskalinnun tavoin: Odottaa vain, milloin valtio on niin heikko, että voi vallata sen kokonaan. Se on jo ottanut Krimin ja todennäköisesti odottaa sopivaa tilaisuutta voidakseen liittää Ukrainan itäosan itseensä. Ja sen jälkeen maasta loppuosan.

    A-x: "Mikäli nämä jännitteet häviävät, Venäjä takaa rauhan ja vakauden ajat Euroopalle."

    Toisin sanoen, puhut Pax Russia-tilanteesta. Miten ja minkälaisin ehdoin Venäjä takaisi yksin rauhan? Puutuisiko se joidenkin Euroopan valtioiden välisiin sotiin? miten se estäisi sodan syttymisen esim. Ranskan ja Saksan välille tai Britannian ja itsenäisyyttä tavoittelevan Skotlannin välillä? Nämä asiat pitäisi ottaa myös huomioon.

    Toiseksi, tekstisi pohjalta vaikuttaa siltä, että Eurooppa joutuisi alistumaan Venäjän vallan alle. Jos Venäjä haluaa normaalit suhteet Euroopan valtioitten kanssa, niin silloin sen pitäisi toimia normaalin valtion tavoin. Tällä hetkellä se ei sitä tee.

    A-x: " Venäjä reagoi juuri niin kuin sitä kohdellaan."

    Tai Euroopan valtiot reagoivat siten, miten Venäjä kohtelee niitä. Tämähän on vuorovaikusta molempiin suuntiin.

    A-x: " Näiden maiden tulee hyväksyä se tosiasia, etteivät ne voi olla puolueettomia suhteessa Venäjään,"

    Tässä olet oikeassa. Jos Eurooppa olisi Venäjän suhteen puolueeton, niin emme olisi asettamassa pakotetta Venäjälle Ukrainan takia. Yhteinen moraalinen velvollisuus vaatii reagoimaan laittoman toiminnan suhteen.

    A-x: "...vaan toimivat niin ettei ko. maan ja Venäjän välille tule sotilaspoliitista ristiriitaa."

    Ja Venäjä määritelisi, milloin niiden välillä olisi tulossa "sotilaspoliittinen ristiriita" ja selittäisi, miten sellainen olisi estettävissä? Hyvin yksipuolista.

    A-x: "Länttä on varoitettu: älkää tulko Venäjän puskurivyöhykkeelle. Sinne teillä ei ole mitään asiaa. NATO/USA kantaa itse raskaan vastuun siitä kaikesta mitä tapahtuu, jos he yrittävät levittäytyä Venäjän etupiiriin Vastoin Venäjän nimenomaista varoitusta."

    Tähän seuraavat huomautukset:

    1.Vastuu kantaa kaiketi hävinnyt osapuoli, joka voisi olla yhtä hyvin Venäjä.

    2. Mitään etupiiriä/puskurivyöhykettä ei ole. Emme onneksi elä enää etupiirien aikakautta. Toiseksi, olisi toivottavaa, jos itsenäisiin valtioihin suhtauduttaisiin muulla tavoin kuin "puskurivaltioina".

    3. Kenen välityksellä tai mitä kautta Venäjä on antanut esittämäsi varoituksen? En ole sellaisesta kuulut. Tuskin sinulla on minkäänlaista valtuutta esiintyä Venäjän edustajana nettisivulla.

    Joten voidaan yhteenvetona todeta, että tällä hetkellä Venäjä on avainasemassa sen suhteen, miten Venäjän ja Euroopan väliset suhteet tulevat kehittymään tästä eteenpäin. Se, miten Ukrainan kriisi ratkeaa vaikuttaa suuressa määrin EU-Venäjä-suhteen laatuun.
  4. Alioppilaxin selitykset:

    A-x: " Ei Venäjä tässä ole nyt puolueettomia maita valtaamassa."

    Ukraina on puolueeton maa. Kuitenkin siltä riistettiin Krim. Se ei ole mitään puppua.

    A-x: "Tilanne muuttuu täysin, jos maa liittyy Venäjän vastaiseen liittoutumaan."

    Ukraina ei ole liittynyt mihinkään liittoutumaan.

    A-x: "Tällaista yritystä on nyt ilmassa. Suomessakin eräät tästä haaveilevat."

    Ensin sanotaan, että jos joku maa liittyy Venäjän vastaiseen liittoutumaan, niin menettää Venäjän puolelta koskemattomuuden suojan. Sitten sanotaan, että yritys liittyä johonkin vie suojan. Käsittämätöntä.

    Ainakin Suomen osalta harkinta NATO:on liittymisestä on herännyt juuri Venäjän toimien vuoksi, koska ei noudata kansainvälisiä sopimuksia. Itse olin aikaisemmin puolueettomuuden kannalla, mutta Ukrainan tapahtumat ovat muuttaneet suhtautumistani NATO:on uudelleen. varmaan sama on tapahtanut Ukrainassa samasta syystä.

    A-x: "Sama asia, jos Venäjä yrittäisi viedä ydinaseita Kuubaan. Näinköhän USA suostuisi moiseen toimintaan?"

    Huono rinnastus. Ensinnäkään uusiin NATO-maihin ei sijoitettaisi ydinaseita rauhanaikana. Jos sotaa ei tule, niin silloin ei olisi ydinaseitakaan Venäjän lähialueella.

    Toiseksi, Kuuban ohjus-kriisin yhteydessä Kennedy poisti ydinohjukset Turkista, joten siltäkin osin rinnastus ei päde.

    Se, että Yhdysvallat reagoi niin voimakkaasti 1960-luvulla Kuubaan sijoitettuihin ohjus-siiloihin, johtui venäläisten tavasta valehdella, kuten nytkin ovat tehneet Krimin kohdalla.

    A-x: " Ja ylipäätään pitää kysyä, mitä USA ylipäätään tekee enää Euroopassa ja sotkeutuu Euroopan asioihin?"

    USA on pitämässä vakauta yllä. Jos Yhdysvallat poistuisi Euroopasta, niin täällä syttyisi todennäköisesti uusi suursota, johon amerikkalaiset joutuisivat ennen pitkää puutumaan. Niin on käynyt kaksi kertaa (v.1918 ja 1941) eikä sen haluta toistuvan kolmannen kerran.

    Kukaan ei voi kiistää sitä, että amerikkalaisten osuus Hitlerin lyömisessä oli merkittävä. Ilman amerikkalaisia länsirintamaa ei olisi syntynyt. itärintaman vastapainoksi.

    En ota kantaa rikollisuuden vähenemiseen tässä yhteydessä. Käsitykseni mukaan rikollisuus on muutenkin laskenut länsimaissa.