- Tarkoitatko, että ilmiö olisi jotain samansuuntaista kuin se, että IRA on Sinn Feinin asellinen siipi?
Johnsonin presidenttikaudella tapahtui muutos. Siihen asti osa KKK :n jäsenistä oli tosiaan ryhmittynyt demokraattien taakse, vaikka suurin osa oli poliittisesti sitoumattomia. Demokraattipresidentti Johnsonin aikana laaditut lait saivat KKK:n ryhmittymään republikaanien taakse. Nixonin aikana alettiin toteuttaa ns. etelän strategiaa (Southern Srategy), jossa erityisesti vedottiin etelävaltioden valkoiseen rasistiseen väestönosaan. Hassua että tuossa joukkossa on paljon baptisteja. Nyt saamme ihmetellä tuon kehityksen tuloksia juuri Charlottesvillen tapauksen yhetydessä. - Voistiko hieman täsmentää? Mihin kommenttisi liittyy?
- "Vasemmistolaisilla niitä kaksoisstandardeja riittää. "
Mikä mahtaa olla Charlottesvillen tapauksen yhteydessä vasemmistolainen kaksoisstandardi?
"Kovasti sinä olet tuomitsemassa koko kristinuskoa tällä palstalla, vaikka kristityt eivät teurasta ihmisiä, ja huuda tekevänsä sitä Jumalan nimeen. "
Pidän kaikkia uskontoja yhtä haitallisina, osansa saavat niin islam, judaismi, islan, hindulaisuus, buddhalaisuus sekä kaikki muut uskonnot. Kristinusko ja siitä johdetut menettelytavat nyt vain haittaavat kaikista eniten siinä ympäristössä, jossa elän, joten on aika loogista, että kritiikki osuu siihen tahoon, jonka vaikuts on suurin. - "Ja se on demokraattisen puolueen politiikan syytä."
Sanoisin, että rakeentellinen rasismi juontaa perustuslain tekstin kirjoittajiin. Tekstin kirjoittajista mm. Thomas Jefferson omisti ison joukon orjia. Vaikka perustuslakiin on tehty lisäyksiä, rakenteellinen rasismi periytyy ihan sieltä liittovaltion alkutaipaleelta. - Radikaalista islamilaisesta terrorista kyllä kiljutaan, mutta kun samaa menetelmää noudattaa radikaali äärioikeistolainen, niin se ei olekaan terrorismia. Mitä se sitten mahtaa olla?
- Ensimmäisen salaliittoteorian esitti konservatiiivnen bloggari Sylvia Thompson Barbwiressa. Koko Charlottesvillen episodi oli "vasemmistolaisten" lavastama. Seuraavaa idioottia odotellessa...
- Ensimmäisenä Trumpin ympäripyöreätä kannanottoa ilmaantui tukemaan Alveda King, Martin Luther Kingin veljentytär. Alveda kuuluukin helluntailaiseen suuntaukseen, joka pitää Trumpia Jumalan asettamana virkaansa. Alveda Kingin mukaan Trump käy hengellistä sodankäyntiä presidenttinä. Kuulostaako tutulta? Menee jännäks,i kuka on seuraava?
- Kaksoisstandardi on tässäkin asiassa aika helposti nähtävissä.
- Aika monessa ketjussa alkaen viime syksystä ennakoin jotain tällaista tapahtuvaksi. Yleisön reaktiot ovat olleet pääsääntöisesti tuomitsevia. Jos uhri oli ollut jokun Black Lives Matter -liikkeen musta kansalainen, niin meteli ei olisi ollut lainkaan samaa luokkaa. Valkoinen enemmistö herää vasta kun valkoinen nuori tappaa valkoisia nuoria. Vaikka USA:ssa on tapahtunut paljon kehitystä, rakenteellinen rasismi on yhä vallitseva ilmiö.
Sama tapahtui 60-luvulla kun ensin kansalliskaarti osallistui rotumellakoiden ja myöhemmin opiskelijaliikkeen hallintaan. Kaikki muuttui 4.5.1970 Kent State Universityssa, kun kansalliskaarti, joka koostui valkoisista nuorista, teurasti neljä valkoista opiskelijaa. Tuolloin yleinen mielipiden kääntyi jyrkästi sotaa vastaan.
Nähtäväksi jää tällä kertaa se, kääntyykö amerikkalaisten yleinen mielipiden jyrkästi alt-rightia ja uskonnolista oikeisto vastaan.
Kun presidentti on kykynemätön tuomitsemaan nimeomaisia oikeistolaisa väkivaltaan taipuvia tahoja, damage control jäi tälläkin kertaa varapresidentin harteille. Tuskinpa Pence olisi tuominnut tapahtumia yhtä jyrkästi jos uhri olisi ollut musta tai muslimi. Tosin Pencen uskottavuus oli tässä(kin) asiassa aika huono.
Nämä amerikkalaiset uskonnollisen oikeiston tv-evankelistat ovat olleet toistaiseksi hiljaa. Saa nähdä kuka heistä keksii idioottimaisimman selityksen tapahtumille.
Sunnuntaina, vuorokausi tapahtumien jälkeen, ympäri Amerikkaa järjestettiiin väkivallan vastaisia mielenosoituksia. Loppukesän aikana saamme ehkä hämmästellä muitakin vastavaia tapahtumia. - Repe, sinua saattaa kiinnostaa tämä lyhyt Peter Coyoten puhe, jossa hän muistelee 60-luvun vastakulttuuria ja sen suhdetta nykymenoon. Lyhyesti Coyoten pointti on se, että tuo vuosikymmenten takainen vastakulttuuri epäonnistui poliittisesti, mutta kulttuurisesti se oli oikein onnistunut. Coyoten myös esittää, että nykynuoriso toimii paljon samojen asioiden puolesta, mutta vähemmän näkyvästi. Coyote viittaa tyttärensä ja tyttären ystävien tekemisiin.
https://www.youtube.com/watch?v=zV3qLXhmSLQ - Coyoten elämäkerrassa" Sleeping Where I Fall" on julkaistu pätkiä hänen kirjoituksistaan vuosilta 1965-1975. En ole jaksanut lukea koko kirjaa, vain sen osan mikä käsittelee hänen aktivismiaan. Ei aavistustakaan onko kirjaa suomennettu tai edes milloin tuo elämäkerta on julkaistu, taitaa olla siitäkin jo parikymmentä vuotta.
- Ja olihan mukana hääräämässä Wavy Gravy, joka taas oli koomikko. Tuon lempinimen (aaltoileva kastike) kaiketi tarinan mukaan keksi bluesmies B.B: King. Jotain Wavy Gravy oli puuhaillut lavalla ja hyytynyt sinne, kun tuli KIngin vuoro aloittaa show. King totesi lavalla makaavan hepun olevan ihan wavy gravy.
Näitä hauskoja episodeja on paljon muitakin. Valittevasti en ole koskaan nähnyt Wavy Gravyn live-performanssia. - Sama heppu. Noin vuosina 1967-75 hän oli puuhaamassa Kaliforniassa poliittista katuteatteria ja kaikenlaista muuta mukavaa. Hän oli ilman muuta yksi vasta- ja ala-kulttuurin merkkihahmo, vaikka Suomessa ehkä hänet tunnetaan pelkästään näyttelijänä. Jos muistan oikein, niin elokuva- ja televisioura alkoi vasta aktivismin hiivuttua. Varsin originelli heppu ja tämä pelkästään positiivisessa mielessä.
- Oikeastaan amerikkalainen hippiliike oli sekin hyvin hajanainen. En muista oikein muuta yhteistä ideologiaa kuin lähinnä mantran tasolle jääänyt "peace & love" -julistus. Aluksi koko hippijuttu oli länsirannikon urbaanin nuorison vasta- ja alakulttuuri. Aluksi pidin heitä vähän hassuina höpättäjinä. Hippejä oli jos jonkinlaisia: acid heads (happopäät?), ruohoa polttavat hipit, poliittiset hipit ja olihan siellä nämä jeesushipitkin jne. Joukko oli aika sekalaista. Noin vuoden 1969 tienoilla urbaani yhteisöllisyys alkoi rakoilla ja osa hipeistä perusti maaseudulle kommuuneja, joissa tarkoitus oli pyrkiä omavaraisuuteen. Jotkut kommuunit romahtivat pian, jotkut toimivat pitkälle 70-luvun puolelle. Lopulta melkein kaikki maaseudulle muuttaneet hipit palasivat kaupunkeihin hajaanutuen eri puolielle maata. Joskus 1975 tai niillä main koko touhu oli ohi. Siinä oli sellainen 10 vuoden perioidi merkittävää kansalaisaktivismia. Tosin aika kultaa muistot, luulisin.
Sellaiset nimet kuin Abbie Hoffman ja Peter Coyote olivat aika merkittäviä omaan ajatteluuni vaikuttaneita nimiä. Tosin pidin Hoffmania vähän turhan julkisuushakuisena. Coyoten sekoamista zen-buddahalaisuuteen en oikein ymmärtänyt, vaikka olinkin lukenut beat-kirjailijoista Jack Kerouacin On the Road -kirjan. Toinen Kerouacin kirja taisi olla Dharma Bums. Jostain syystä beatnikeille zen oli kova juttu ja se vähän levisi hippeihin ja poliittiseen aktivismiin. Ja olihan silloin beatnikeistä paljon esillä runoilija Allen Ginsberg.
Olihan niitä nimiä muitakin David Delllinger, Tom Hayden jne. - Piti oikein tarkistaa voiko UCLA:ssa (University of California at Los Angeles) opiskella vielä suomea. Voihan siellä ja paljon muitakin kieliä.
Tämän linkin takaa löytyy opettettvat kielet ja suomi on mukana
http://languagealliance.ucla.edu/index.php/students/languages-offered-at-ucla
Nuo opinnot kuuluvat Scandinavian Section -opintokokonaisuuteen, johon linkki löytyy tästä:
http://scandinavian.ucla.edu/about/
Opintokokonaisuus järjestetään yhteistyössä UCB:n (University of California, Berkeley) kanssa. Berkeleyn syksyn 2017 opinto-ohjelmaan pääsee täältä:
http://scandinavian.berkeley.edu/courses-category/2017-fall/
Muistaakseni ennen vastaavia opintoja saattoi suorittaa jossain MIchiganissa (vai oliko se sittenkin Minnesotassa?) ja jossain Kanadan suomalaisalueen oppilaitoksessa. Ehkä voi vieläkin?
Minusta on oikein hienoa, että Pohjoismaat ovat edustettuina USA:ssa ja nimenomaan Kaliforniassa. Yhdysvallat ei ole ihan kokonaan teknokraattien vallassa vaan humanisteillekin löytyy mielenkiintoista opiskeltavaa. Ilmeisesti vieläkin löytyy opiskelijoita, jotka vähät välittävät työllistymisnäkymistä, vaan opiskelivat silti juuari heitä kiinnostavia aineita. Tässä vaiheessa teknokraatit kiljuvat, että tuo näkemys ei ole tuottavaa, ts. bruttokansantuote ei lisäänny. Entä sitten? Tieto on arvokasta ihan tiedon itsensä takia. Pitkään tiedon itseisarvo olikin vallassa oleva akateeminen arvo, mutta nykyään USA:ssa opiskelu on pitkälti tuotteistettu ja kaupaillistettu. Minä ja omat opiskelukaverini halusimme muuttaa maailman ja osittain onnistuimme. Nykyiset opiskelijat käyvät kaiketi pelkkää selvitymistaistelua. Tässä valossa on hienoa, että humanisteillekin on tarjolla kaikenlaista.
Kun tämän ketjun aiheena on mv-lehti ja kun tuo verkkojulkaisu on tullut tunnetuksi maahanmuuttovastaisuudessaan ihan Breitbartin esikuvan mukaan, niin kaikesta huolimatta USA on monikulttuurinen. Mikään sulatusuuni se ei ole koskaan edesollut, sillä täysin riipppumatta etnisestä alkuperästä jonkinlainen heimoajattelu on ollut valitsevaa. Jotkut heimot tulevat keskenään toimeen ja jotkut vähän huonommin. Heimoajattelu koskee aivan samalla tavalla suomalaisia siirtolaisia kuin vaikka hondurasilaisia. En oikein oikein näe mitään perustetta kollektiivisella amerikkalaiselle patriotismille, vaikka sellaista on nyt 30 vuotta propagoitu. Koheesio ei ole lainkaan niin kattava kuin voisi luulla.
Mitä lie nämä Breitbartin ja MV-lehden lukijat ajattelavat akateemisista etnisistä opinto-ohjelmista? - Asiassa ei ole mitään kummallista. Meitä on tuhansia samanlaisia suomensukuisia. Isäni oli sitä sukupolvea, joka ei koskaan oppinut englantia kunnolla, äitini paremmin. Joten puhuimme kotona suomea. Me kakarat puhuimme myös suomea keskenämme. Tämä oli tilanne ensin Minnesotan ja myöhemmin Floridan suomalaisalueilla. Vielä 30 vuotta sitten noilla seuduilla saattoi kaiken hoitaa suomeksi. En tosin muista, että suomenkielisiä kouluja olisi ollut, mutta kaikkea muuta oli... autokorjaamoja, lääkäreitä, ravintoloita, pankkeja jne. Kaikki hoitui suomeksi. Nykyään nuo seudut ovat "amerikkalaistuneet". Floridassa ja Kaliforniassa kuulee enimmäkseen espanjaa englannin lisäksi.
Yhdessä vanhassa ketjussa tosiaan kerroin, että olen asunut Suomessa muutamaan otteeseen. Nykyään noin puolet vuodesta. Työnantajanakin on ollut Suomen valtio pariin otteeseen aika pitkiä aikoja, vaikka asemapaikka ei aina ollutkaan Suomi. Suomen kielen taito oli yksi viran vaatimus.
Lapsena luin Helsingin Sanomia ja Suomen Kuvalehtiä. Meille tuli sellaisetkin. Kirjahylly oli täynnä suomalaista kirjallisuutta. Muiden suomalaisten kanssa vaihdettiin kirjoja ja lehtiä.
80-luvulla olin pari vuotta Kanadassa. Toronton kaupunginkirjastossa (siinä Bloor Streetin ja Younge Streetin kulmasa, onkohan se siellä vielä?) oli monta sataa suomenkielistä kirjaa Seitsemästä veljeksestä alkaen. Viereisessä hyllykössä oli viron kieliset kirjat
UCLA:ssa saattoi vielä 10 vuotta sitten opiskella suomea ja suomalaista kirjallisuutta. En tiedä nykytilannetta. Myös muut Pohjoismaat olivat edustettuna.
Näillä on pärjätty aika hyvin lisättynä kiinnostuksella suomen kieleen.
P.S. olen aina kiroillut suomeksi ja lapseni osaavat juuri sen verran suomea, lapsenlapset eivät enää sitäkään. - Johnsonin presidenttikaudella Vietnamin sodaan eskaloituessa minäkin lähestyin kutsuntaikää. Ensin protestoin suomalaista silloista oppikoulua vastavassa koulussa kutsuntojen aloittamista vastaan. Kutsunnat oli aloitettu uudelleen juuri Johnsonin toimesta. Kirjoitin aika monta artikkelia koulun lehteen ja paikallislehden yleisönosastoon.
Nixonin tullessa presidentiksi minäkin sain kutsuntakortin. En polttanut sitä, vaikka sellainenkin kävi mielessä. Yhdessä mielenosoituksessa hukkasin koko kortin, eikä tullut mieleenkään hankkia uutta. En koskaan joutunut lautakunnan eteen ja kun "arvontanumeronikin" oli aika iso, olisi ollut huonoa tuuria, jos arpa olisi osunut kohdalle. Sitä paitsi olin opiskelija, joten olisin saanut lykkäyksen.
Kutsuntaiässä oli yli 25 miljoonaa nuorta miestä, joista lopulta noin kaksi miljoonaa soti Vietnamissa. Kuolleita tuli 58000 amerikkalaista ja aivan liian iso määrä vietnamilaisia.
Olen jakanut varmaan kymmeniä tuhansia flyereita eri yliopistojen kampuksilla. Aika montaa manifestia olin myös kirjoittamassa. Jaoin niitä enimmäkseen UCLA:n kampuksella. Olisi pitänyt olla Berkeleyssa, sillä siellä oli sodan vastaisen liikkeen "älymystö".
Eräs ystäväni oli omantunnon syistä kieltäytyjä. Hän oli Bostonisssa mielisairaalan siivoojana kaksi vuotta. Itse olisin valinnut totaalikieltäytymisen. Tähän saattoi vaikuttaa se, että isäni oli sekä talvisodan että jatkosodan veteraani, joka sotakokemustensa perusteella siirtyi pasifistien leiriin. Hän vannotti minua etten koskaan tarttuisi aseseen. Hänelle olisi ollut ihan ok, että olisin istunut vankilassa jonkin aikaa totaalikieltäytyjänä.
Hauskimmat muistot ovat hippien kanssa järjestetyt soppakeittiöt vähän kuin pop-up ravintolat nykyään. Se oli ihan pyyteetöntä touhua, ei mitään uskonnollista käännytystä tai poliittisat paatosta. Ehkä joku nälkäinen tuli ruokituksi ja meillä olis hauskaa.
Sympatisoin Black Panther Partya, vaikka olin ihan väärän värinen. Kun on syntynyt siirtolaisperheeseen, niin vähemmistöjen asia tuntui omalta.
Weather Underground/Weathermen touhut olivat pommi-iskuineen minulle aivan liian kovaa kamaa.
San Franciscossa joskus 1960-luvun ja 70-luvun alussa kuulin myös ympäristöaksitvismista. Jos jotain hyvää Nixonissa oli, niin hän perusti EPA:n esiasteen (Environment Protection Agency). Nyt Trumpin kaudella ympäristöministerinä toimiva Scott Pruitt yrittää ajaa sitä alas. Pruitt onkin konna, joka saa tolkuttomasti rahaa öljyteollsuudelta.
En sentää nyt ihan "ituhippi" ollut, vaikka tunsin tiettyä sympatiaa heitä kohtaan. Pidin heidän touhujaan silloin hieman epärealistisina, muttta olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella heitä tarkemmin, niin moni ympäristöongelma ei olisi päässyt niin pahaksi. Suomessa kai ympäristöliike syntyi pienellä viiveellä? Muista kyllä kuulleeni saksalaisista "vihreistä" joskus 70-luvun puolivälin jälkeen.
Näin vuosikymmenten jälkeen tällaiset muistot ovat lopulta aika hauskoja. - Muskelikristillisyys on oikein sopiva kuvaus amerikkalaisesta nykypäivän uskonnollisesta oikeistosta.
Hakusanoilla "toxic masculinity" löytyy kaikenlaista mielenkiintoista luettavaa.
Vuosikymmeniä amerikklaisen uskonnollisen oikeiston nousua seuranneena, voisin melkoisella varmuudella esittää, että uskonnollisen oikeiston sanoman, tavoitteiden ja menettelytapojen sekä maskuliinisuuden ja suoransaisen sovinismin välillä vallitsee vahva korrelaatio.
Chris Hedgesin kirja American Fascist (2007) kuvaa hyvin ketjun aihetta. - Valitettavasti en ole lukenut yhtään Uschanovin kirjaa. Täytyy hankkia ne ja perehtyä asiaan. Tuon linkin takaa löytyvän tekstin ja muutama Uschanovin lehtihaastattelun perusteella tulee jotenkin etäisesti mieleen Noam Chomskyn tekstit. Häneltäkään en ole lukenut pari viimeisintä teosta.
Tuo Uschanovin tarkastelema puolen vuosisadan periodi täsmää aika hyvin oman aktivismini kanssa. Aktiivisin olin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Aikansa optimismi saattaa hyvinkin olla sukupolvikokemus, omassa tapauksessani 60-luvun lopun ja 70-luvun alun amerikkalaisen opiskelijasukupolven sukupolvikokemus. Kun oikein pinnistää muistiaan, niin sekään kokemus tuskin oli koko sukupolven kattava, korkeintaan meidän aktiivisimman nuorison osan kokemus. Joissakin ketjuissa olen lyhyesti kommentoinut omia touhujani tuolta ajalta.
Tässäkin asiassa muisti saattaa olla selektiivinen ja kun kokemus on vielä subjektiivinen, niin kovin yleisiä johtopäätöksiä asiasta ei sen perusteella kannata vetää. Kun 60-luku loppui ja 70-luku alkoi, niin "swinging sixties" muuttui "angry seveties"-touhuksi. Rakkauden kesä 1967 kääntyi vihaiseksi yhteiskuntakritiikiksi, jossa ei väkivallaltakaan vältytty.
Monet oman sukupolveni optimisesti tavoittelemat asiat toteutuivat ja vielä aika nopeassa tahdissakin. Olisi mielenkiintoista lukea vertaileva tutkimus aikansa opiskelijaliikkeistä USA:ssa ja Suomessa. Lienekö sellaista edes tehty? Ranskan ja USA:n välillä vertailuja tehtiin jo vuosikymmeniä sitten.
Oma "kulttuuripessimistinen" (?) johtopäätökseni on, että Yhdysvaltain hegemonia-asema alkaa olla mennyttä kaikilla aloilla. Tosin itse pidän tätä pelkästään positiivisena asiana. Tekeekö se minusta lopulta kultuurioptimistin? - Hyvin olit tiivistänyt asian.
"Se määrittelee sen, kuka saa äänestää ja kuka ei, mutta niitä pääsee muokkaamaan ilmeisesti aika moni?"
Juuri näin. Tuolla ennakkoon rekisteröitymisella on sellainen historiallinen tausta, että perustuslain tekstiä laadittaessa pohdittiin sitä kuinka laaja äänioikeuden tulisi olla. Lakitekstin laatijat päätyivät sellaiseen näkemykseen, että vain maata, kiinteistöjä tai muuta varallisuutta (esim. orjia) omistavilla olisi äänioikeus, vaikka tätä ei sanatarkasti lakitekstissä sanotakaan. Käytännössä tämä tarkoitti valkoisia miehiä. Tuo rekisteröityminen taas perustuu sellaiseen ajatukseen, että äänestämisen edellytys on luku- ja kirjoitustaito. Jos ei osaa lukea rekisteröitymislomakkeen tekstiä ja kirjoittaa siinä kysytyt tiedot, niin ei ole asiaa äänestyskoppiin. Vielä 1960-luvulla monissa etelävatioissa oli mustilla vaikeuksia rekisteröityä äänestäjiksi. Olisi siinä vähän muitakin esteitä. Meno ei ole monin paikoin muuttunut niistä ajoista lainkaan.
Yhdysvaltoja taidetaan pitää Suomessa demokratian mallimaana, mutta alunperin demokratia koski vain omistavaan luokkaan kuuluvuia miehiä vähän samaan tapaan kuin antiikin Ateenassa. Eipä vieläkään ole saatu aikaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Monessa osavaltiossa esim. vangeilla ja jopa ehdonalaisessa olevilla ei ole änioikeutta. Ei kovinkaan hyvä vapaan maailman edustaja mitä tulee äänioikeuteen.
Koko liittovaltion olemassaolon ajan on äänioikeutta pyritty rajaamaan milloin milläkin verukkeella. Toisella puolen on sitten joukko, joka pyrkii laajentamaan äänioikeutta. Nämä kaksi "lahkoa" ovat saaneet aikaan melkoista nokkapokkaa jo 250 vuotta.
Tästä tullaankin tuon äänestäjien luettelon peukalointiin, josta gerrymandenring on vain yksi sivujuonne. Vaalipiirien rajoja on aika surutta muuteltu viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Se on taas aika helppoa, kun vaalipiirien rajat määritellään paikallisesti ja monin paikoin komiteatyönä. Ei ole kovin kummoinen temppu vallata vaalipiirien rajoista päättävä instanssi. Tämä on täysin linjassa uskonnollisen oikeiston vuosikymmeniä jatkuneen tavoitteellisen toiminnan ansiosta.
Viime vuonna pyörineessä ketjussa toin esille nimen Francis Schaeffer, jota pidetään uskonnollisen oikeiston varhaisena "pääideologina". Schaefferin mukaanhan uskonnollisen oikeiston tulee ensimmäiseksi vallata paikalliset koululautakunnat ja edetä siitä osavaltioiden hallintoon ja edelleen liittovaltion hallintoon. Hyvin ovat siinä onnistuneetkin. Francisin poika Frank on sanoutunut irti isänsä ajattelumallista pitäenn uskonnolisen oikeisto touhuja epädemokraattisina
"Onkohan osalla se kuin lottoarvontaa?"
Oikeastaan ei. Ne kohdat, joista ei ole mitään mielipidettä, voi jättää aivan hyvin tyhjiksi ja äänestää vain niistä asioista, joista on mielipide. Ennen kuin painaa submit-nappulaa, kone vielä kysyy: Oletko aivan varma? Siinä vaiheessa voi vielä muuttaa äänestystäpäätöstään. Yllättävän hyvin tuo monista asioista samalla "lomakkeella" äänestäminen on sujunut.
"Koska täältä suomesta on hyvin vaikeaa saada täsmällistä tietoa, faktan tarkistukset jäävät useimmilta tekemättä. Kyllä niitä sitten tulee, mutta jälkijunassa, eikä siihen monikaan reagoi. "
Näyttää siltä, että Suomessa ollaan kiinnostuneita jopa Yhdysvaltain sisäpolitiikasta. Todella harvoin olen nähnyt juttuja, jotka olisi taustoitettu riittävän hyvin ja oikein. Puolivillaiset artikkelit ovat ärsyttäviä, koska detaljitkin ovat tärkeitä. Kaikista hölmöimmät Amerikka- aiheiset suomalaiset artikkelit taitavat tulla yhden tutkimusjohtajan läppäriltä ja sitten on tietenkin nämä Oikean Median blogistit. Mielelläni jutttelisin heidän kanssa oikein livenä, mutta siihen heillä tuskin on mielenkiintoa, joten toimikoon sitten tämä palsta asioiden oikomisen välineenä.