Vapaa kuvaus

Aloituksia

35

Kommenttia

18262

  1. Muuhun roskaan en kyllä puutu, mutta tuo väite on yksinkertaisesti virheellinen:
    > 7 päivää = 0.19165 vuotta
    0,19165 vuotta = ~70 päivää.

    Noh, puutun kuitenkin. Olet täysin väärässä, koska 20/4=5,2.
  2. Yleensä joutuu reaalikorkoa maksamaan joo, mutta tässä on jo vuosia menty siinä poikkeuksellisessa tilanteessa, että reaalikorko on ollut miinuksella. Samalla kun tuhnut ovat odotelleet (edelleen) rommia...

    Mutta jos ihan tarkkoja ollaan, niin velallista kiinnostaa enemmän ansiotason kehitys suhteessa korkoihin. Matala inflaatio on sinänsä hyvä velalliselle, kun rahaa jää enemmän käytettäväksi lainanhoitoon. Ongelma on siinä, että palkankorotukset seuraavat yleensä jollain tasolla inflaatiota - tosin viiveellä.

    Toisaalta, yksittäisen henkilön palkkakertymää tutkittaessa, suurin osa korotuksista ei ole yleiskorotuksia, vaan esimerkiksi tehtävien vaihtoon liittyviä korotuksia. On toki niitä, jotka aloittavat kaupan kassalta ja lopettavat kaupan kassalta, mutta suurin osa ihmisistä lähtee opiskelijana/harjottelijana liikkeelle ja lopettaa asiantuntijana, päällikkönä, johtajana tai ainakin vanhempana virkamiehenä. Jopa siellä kaupan kassalla tulee ikälisiä niiden 0,2 prossan vuosikorotusten lisäksi.

    Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lainanhoitokulut pienenevät suhteessa palkkaan koko ajan, riippumatta siitä, miten korot elävät tai inflaatio laukkaa. Vain nopeus, jolla tätä tapahtuu, vaihtelee. Toki satunnaisia taantumia voi tulla (korko pomppaa 5%-yks ylöspäin muutamassa kuukaudessa), eivätkä tietenkään kaikki voi saavuttaa keskimääräistä urakehitystä.

    Mutta kyllä täytyy hehkuttaa tilannetta. Korko alle 0,5 prosentin kokonaiskorolla ja sijoituksista helposti 20% tuottoja viimeiset pari vuotta.
  3. Rahalla ei tee mitään, vain niillä asioilla, joita rahalla saa, tekee jotakin. Yksi sellainen, jota rahalla saa, on mersu...

    Jos sinulla ei ole 5000 euroa varaa laittaa autoon, niin se on toki ikävää. Sinulle. Itse olen ostanut kalliimmalla volkkarin kuin mitä olen nykyisestä mersustani maksanut. Hyvä auto sekin oli, mutta taloudellisesti huono diili.