"Ihmisyksilön perusoikeuksia eli oikeutta elämäänsä ei ole kumottu tälläkään vuosituhannella! Herää unestasi!"

Alkiolla ja hedelmöityyneellä munasolulla ei ole perusoikeutta elämään. Esim aborttilaki ja hedelmöityshoitolaki on tästä selkeimmät todisteet.

Jos väittämäsi oikeudet olisi myös hedelmöittyneellä munasolulla tai edes sikiöllä ei aborttia voisi laillisesti tehdä eikä alkioiden omistajat olisi oikeutettuja ja velvoitettuja hävittämään alkioita.
"Kirjallinen asiantuntijalausunto lakiluonnosehdotukseen raskauden keskeyttämisestä annettuun
lakiin

Yleistä
Adoptioperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua lakiluonnosehdotukseen
raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin.
Kannatamme lämpimästi ehdotuksia, jotka mahdollistavat raskauden keskeyttämisen
raskaana olevan henkilön pyynnöstä ilman kahden lääkärin lupapäätöstä ja ilman niin
sanottujen sosiaalisten syiden edellytyksiä kahdenteentoista raskausviikkoon asti.
Oikeus vapaaseen ja turvalliseen raskaudenkeskeytykseen on keskeinen osa naisen
kehollista itsemääräämisoikeutta, jota esitetyt muutokset vahvistavat.
Kannatamme myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan näkemystä raskauden
keskeyttämisestä annetun lain kokonaisuudistamisesta.
Yksityiskohtaiset huomiot
4 § 1 mom. Kannatamme esitettyä vaihtoehtoa, jonka mukaan lisättäisiin säännös
velvollisuudesta antaa psykososiaalisen tuen saamiseksi neuvontaa.
7 § 1 mom. Kansalaisaloitteessa OmaTahto2020 – Päivitetään Suomen aborttilaki 2020-luvulle!
on esitetty isän kuulemista koskevan säännöksen poistamista. Lakiluonnoksessa
säännöstä ei ole poistettu. Pidämme perusteltuna kansalaisaloitteen esitystä
säännöksen poistamisesta naisen kehollisen itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi.
Oikeutta raskaudenkeskeytykseen ei tule tarkastella adoptionäkökulmasta
Lapsen adoptioon antamista ei tule tarkastella vaihtoehtona raskauden
keskeyttämiselle. Naisen oikeus päättää omasta lisääntymisestään ja lasten
lukumäärästä on keskeinen ja luovuttamaton osa naisen kehollista
itsemääräämisoikeutta.
Adoptio puolestaan on aina lastensuojelullinen toimi, jossa keskeisintä on lapsen etu.
Lapsen oikeuksiin kuuluu lähtökohtaisesti oikeus elää syntymävanhempiensa kanssa," (jatkuu)