RaamattuOnTotuus

Vapaa kuvaus

Aloituksia

725

Kommenttia

3861

  1. Symbioosi on usein merkki geneettisestä rappeutumisesta. Ruskolevät eivät siis todista evoluution vaan pikemminkin geneettisen entropian puolesta.

    1. Plastidigenomin typistyminen
    Ruskolevien plastidien genomi on huomattavasti suppeampi kuin vapaan syanobakteerin tai punalevän.

    Tämä on linjassa geneettisen entropian kanssa: plastidi on menettänyt itsenäisen toimintakykynsä.

    Väite: Ruskolevien plastidit ovat pelkkiä varjokuvia aiemmista itsenäisistä organismeista — tämä on informaation menettämisen seurausta, ei uuden synnyn.

    2. Tarve endosymbioosille osoittaa toiminnallista köyhtymistä
    Jos organismi tarvitsee toista elääkseen, kyse voi olla toiminnallisen kapasiteetin heikkenemisestä, ei lisääntymisestä.

    Ruskolevät ovat riippuvaisia endosymbionteistaan.

    Väite: Endosymbioosi ei ole evoluution edistysaskel, vaan "korjausliike" romahtaneen tai heikentyneen geneettisen varustuksen vuoksi.

    3. Geenien katoaminen punalevästä ytimeen (gene transfer) ei lisää uutta informaatiota
    Geenien siirtyminen ydin-DNA:han ei luo uutta geneettistä informaatiota, vaan uudelleensijoittaa vanhaa.

    Väite: Evoluutiomekanismien puutteessa elämä turvautuu suunniteltuihin palautumismekanismeihin (kuten symbioosiin).

    ✅ 4. Puuttuvat välimuodot
    Fossiiliaineistossa ei ole nähtävissä selviä "välimuotoja", joissa symbioosi olisi vasta muodostumassa.

    Endosymbioottiset organismit esiintyvät fossiiliaineistossa jo valmiina järjestelminä.

    Väite: Tämä viittaa äkilliseen, suunniteltuun alkuperään eikä asteittaiseen kehitykseen.

    5. Rikkaampi transkriptioprofiili alkuperäisillä organismeilla
    Tutkimukset osoittavat, että vapaasti elävien punalevien ja syanobakteerien transkriptiotasot (mRNA-tuotanto) ovat monipuolisempia kuin plastidien.

    Tämä viittaa siihen, että ruskolevien endosymbiontit ovat funktionaalisesti rajallisempia.

    Väite: Geneettinen entropia selittää tämän — alkuperäinen "suunniteltu" organismi oli monipuolisempi kuin jälkeläinen.

    Lähteet:

    Keeling, P. J. (2010). "The endosymbiotic origin, diversification and fate of plastids." Philosophical Transactions of the Royal Society B, 365(1541), 729–748.

    Lane, N., & Martin, W. (2010). "The energetics of genome complexity." Nature, 467(7318), 929–934.

    Gould, S. B., Waller, R. F., & McFadden, G. I. (2008). "Plastid evolution." Annual Review of Plant Biology, 59, 491–517.

    Bodył, A., Mackiewicz, P., & Stiller, J. W. (2009). "The intracellular cyanobacteria of Paulinella chromatophora: endosymbionts or organelles?" Trends in Microbiology, 17(10), 389–396.

    Johtopäätös:

    Tiivistäen voidaan sanoa, että ruskolevien genomi- ja plastidigenomitiedot voidaan tulkita geneettisen entropian näkökulmasta tukevan sitä, että ne ovat menettäneet informaatiota ja siksi joutuneet turvautumaan endosymbioosiin. Tämä voi sopia luomismallin tulkintaan, jossa elämä on alun perin suunniteltu täydelliseksi, mutta kokee rappeutumista — eikä etene kohti suurempaa monimuotoisuutta tai kompleksisuutta luonnollisen valinnan kautta.

    Miten tässä taas näin kävi...?
  2. Näyttää olevan vaikea ymmärtää lukemaansa. Tai tuskin edes luit koko tekstiä.

    Väännetäänpä sinulle oikein rautalangasta.

    Raamatun mukaan Jumalal loi eliöt LAJITYYPEITTÄIN. Tämä perustuu alkukielen ilmaisuun 'bara min', jossa 'bara' (verbi) tarkoittaa persoonasidonnaista luomista ja 'min' (subst.) tarkoittaa luokkaa, ryhmää, kategoriaa, heimoa jne. Jokaisen virkkeen yhteydessä, joissa on käytetty tätä ilmaisua on myös määritelmä, joka on esim. englannin kielessä käännetty osuvasti muotoon 'after his kind'. Siis vapaasti suomennettuna: 'peruslajityypin jälkeen'. Tämä vastaa tarkasti havaintoja, joita voimme luonnossa tehdä: Eliöt muuntelevat oman lajityyppinsä sisällä. Ja juuri näistä eliöavaruuden saarekkeista myös tutkijat Thaler ja Stoeckle kertoivat. He siis tekivät tieteellisen havainnon, että eliöryhmien välillä on ylitsepääsemätön kuilu, joka perustuu mm. mtDNA:n eroavaisuuksiin eri lajityyppien välillä. Samaan lajityyppiin kuuluvilla eliöillä puolestaan mtDNA:n vaihtelu on erittäin vähäistä, ellei olematonta. Kaikkien eliöryhmien mtDNA on kokenut käytännössä yhtä paljon vaurioita, mikä todistaa niiden samanaikaisen syntyhistorian puolesta. Mikäli evoluutioteoria pitäisi paikkansa, havaitsisimme merkittävämpää mtDNA-rappeutumista niiden eliöiden kohdalla, joiden väitetään olevan evoluutiopuun alkupäässä, siis lähempänä ns. runkoa. Tällaista havaintoa tutkijat eivät siis tehneet.

    Tutkijoiden tieteellinen havainto: Kukin lajityyppi muodostaa oman saarekkeensa eliösarjaan. Välimuotoja ei löydy.


    Juuri näin Raamattu opettaa luomiskertomuksessa.
  3. Thaler kertoi tutkimuksen julkaisun jälkeisissä haastatteluissa, että tutkimuksen tulos oli erittäin yllättävä ja että hän taisteli sitä vastaan niin kovasti kuin kykeni:

    “The conclusion is very surprising, and I fought against it as hard as I could”.

    Stoeckle kertoo tarkemmin, mikä tutkimuksen johtopäätelmissä oli niin yllättävää: "Is genetic diversity related to the size of the population?" asks Dr. Stoeckle. "The answer is no. The mitochondrial diversity within 7.6 billion humans or 500 million house sparrows or 100,000 sandpipers from around the world is about the same."

    Suom. ”Onko geneettinen monimuotoisuus suhteessa populaation kokoon?" kysyy tohtori Stoeckle. "Vastaus on ei. Mitokondrioiden monimuotoisuus 7,6 miljardissa ihmisessä tai 500 miljoonassa varpusessa tai 100 000 kurpassa (lintu) ympäri maailmaa on suunnilleen sama.”

    Thaler sanoi myös seuraavaa:

    "Experts have interpreted low genetic variation among living humans as a result of our recent expansion from a small population in which a sequence from one mother became the ancestor for all modern human mitochondrial sequences," says Dr. Thaler.”

    Suom. ”Asiantuntijat ovat tulkinneet elävien ihmisten välisen alhaisen geneettisen vaihtelun johtuvan äskettäisestä laajentumisestamme pienestä populaatiosta, jossa yhden äidin sekvenssistä tuli kaikkien nykyajan ihmisten mitokondriosekvenssien esivanhempi", sanoo tri Thaler.”

    "Our paper strengthens the argument that the low variation in the mitochondrial DNA of modern humans also explains the similar low variation found in over 90% of living animal species - we all likely originated by similar processes and most animal species are likely young."

    Suom. “Artikkelimme vahvistaa väitettä, että nykyihmisen mitokondrioiden DNA:n vähäinen vaihtelu selittää myös samanlaisen alhaisen vaihtelun, joka löytyy yli 90 prosentista elävistä eläinlajeista - olemme kaikki todennäköisesti peräisin samanlaisista prosesseista ja useimmat eläinlajit ovat todennäköisesti nuoria.”

    Tutkimuksen vetäjä Jesse Ausubel jatkaa: "Genetically, the world is not a blurry place. It is hard to find 'intermediates' - the evolutionary stepping stones between species. The intermediates disappear." "

    Suom. "Geneettisesti maailma ei ole sumea paikka. On vaikea löytää "välimuotoja" - evoluution askelluskiviä lajien välillä. Välimuodot puuttuvat."

    Dr. Thaler notes: "Darwin struggled to understand the absence of intermediates and his questions remain fruitful."

    Tri Thaler huomauttaa: "Darwin painiskeli ymmärtääkseen välimuotojen puuttumista ja hänen kysymyksensä ovat edelleen hedelmällisiä."

    Koska Thalerin ja Stoecklen tekemän tutkimuksen tarkoitus oli vahvistaa evoluutioteorian mukaista käsitystä eliölajien suhteista, mutta kävikin juuri päinvastoin, joutuivat he tutkimuksen julkaisun jälkeen lisäämään artikkeliin huomautuksen, jossa he irtisanoutuvat kaikesta luomiseen ja suureen katastrofiin viittaavista johtopäätelmistä. Tutkimus on jo kuitenkin tehty ja sen tulokset ovat kenen tahansa luettavissa. Mitä tulee tutkimuksen johtopäätelmiin liittyen lajityyppien ilmaantumisen aikamäärityksiin, tutkijat käyttivät evoluutioteoriaan sopivaa mtDNA-mutaatiokelloa. Kellon kalibrointi perustuu laskentamalleihin, jotka on tehty käyttäen evoluutioteorian mukaisia ajanjaksoja yhdessä fossiiliaineiston kanssa. On selvää, että kun tutkimustulokset alkoivat hahmottua tutkijoille, pyrkivät he siirtämään eläinten ilmaantumisen ajankohtaa mahdollisimman kauas. Lopputulos, 100 000 – 200 000 vuotta, on siitä huolimatta lähes silmänräpäys evoluutioteorian mukaisissa sadoissa miljoonissa vuosissa. Mikäli he olisivat käyttäneet havaintoihin perustuvaa mtDNA-mutaatiokelloa, olisivat johtopäätelmät olleet vieläkin radikaalimmat. Useat tutkimukset nimittäin vahvistavat, että empiirisissä kokeissa, joissa siis analysoidaan esim. pitkien sukulinjojen aikana tapahtuvaa mtDNA:n vaihtelua, on todellinen mtDNA:n mutaatiokellon nopeus noin 20 kertaa suurempi verrattuna evoluutioteorian viitekehyksestä käsin säädettyyn mtDNA-mutaatiokelloon. Jos Thaler ja Stoeckle olisivat käyttäneet oikein kalibroitua mtDNA-mutaatiokelloa, olisivat he päätyneet tulokseen, jonka mukaan lajityyppien ilmaantuminen tapahtui 5000 – 10 000 vuotta sitten. Havaintoihin perustuvan tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat jälleen katastrofi evoluutioteorialle, mutta Raamatun luomiskertomusta ne tukevat täydellisesti.
  4. Hölynpölyä. Teoria satunnaisista mutaatioista ja valinnasta on moneen kertaan osoitettu vääräksi ja toimimattomaksi teoriaksi.

    Näytä lajiutumistapaus, joka perustuu satunnaisiin mutaatioihin ja valintaan, niin minä näytän sen jälkeen, mihin se todellisuudessa perustuu.

    Miten tässä voi aina käydä näin...?
  5. Keskustele, älä kysele joutavia. Artikkeli perustelee tieteellisesti, miksi lajiutuminen ei ole evoluutiota. Voiko sitä asiallisemmin ja perusteellisemmin tehdä?
  6. Tämä matriisityyppinen "nukke sisällä nukessa" -rakenne on äärimmäisen monimutkainen ja yhteistoiminnallinen. Kaikkien kolmen tason (isäntäsolu, punalevä, syanobakteeri) tulee olla elinkelpoisia ja yhteensopivia alusta alkaen. Tällainen samanaikainen ja tarkasti koordinoitu monimutkaisuus viittaa pikemminkin suunnitteluun kuin sattumanvaraiseen, vaiheittain kehittyneeseen prosessiin.

    🔹 Raamatullinen luomiskäsitys selittää tällaista alusta asti toimivaa, tarkoituksenmukaista monimutkaisuutta paremmin kuin asteittainen kehitys.

    🔍 2. Ei todisteita prosessista – vain olettamus historiasta
    Tekstin väite:
    Ruskolevät ovat "syntyneet symbioosin tuloksena".

    Luomiseen tukeva vasta-argumentti:
    Endosymbioositeoria on historiallinen tulkinta, ei toistettavissa oleva luonnonilmiö. Emme ole havainneet, että yksittäinen punalevä olisi missään vaiheessa alkanut elämään jonkin toisen solun sisällä ja muodostanut uuden toimivan organismin.

    🔹 Ruskolevien alkuperää koskeva selitys perustuu evoluutioteoreettisiin oletuksiin, ei empiirisesti havaittuun prosessiin.

    🔹 Raamatullinen luomisnäkemys (esim. 1. Moos. 1:11–12: “kasvit lajinsa mukaan...”) antaa valmiin, toimivan selityksen elämän alkuperälle ilman spekulatiivisia oletuksia prosesseista, joita ei ole koskaan havaittu.

    🔍 3. "Tarpeeton monimutkaisuus" haastaa naturalistisen näkemyksen
    Tekstin väite:
    Ratkaisu on tarpeettoman monimutkainen, mutta silti toimiva.

    Luomiseen tukeva vasta-argumentti:
    Jos jokin biologinen rakenne on "tarpeettoman monimutkainen mutta silti välttämätön ja toimiva", se viittaa ei-toiminnallisiin välivaiheisiin, joita luonnonvalinta ei tukisi. Evoluution pitäisi suosia yksinkertaisia, tehokkaita ratkaisuja. Tässä kuitenkin monimutkaisuus on edellytys toimivuudelle, mikä on ristiriidassa darvinistisen mallin kanssa.

    🔹 Tällainen suunnitellun kaltainen rakenne viittaa suunnittelijaan – ei sattumanvaraiseen kehitykseen.

    🔍 4. Rakenne ei ole todiste yhteisestä alkuperästä
    Tekstin väite:
    Rakenne osoittaa symbioottista alkuperää, ei erillistä luomista.

    Luomiseen tukeva vasta-argumentti:
    Raamatullinen luomiskäsitys ei sulje pois yhteensopivia biologisia rakenteita eri eliöissä – kuten samanlaista solubiologiaa, pigmenttijärjestelmiä tai yhteyttämisrakenteita. Luoja on voinut käyttää samaa "rakennusmateriaalia" tai toiminnallista logiikkaa eri eliöryhmissä – kuten insinööri hyödyntää samoja perusosia eri laitteissa.

    🔹 Samankaltaisuus ei osoita yhteistä alkuperää, vaan yhteisen suunnittelijan.

    🔍 5. Lajiutuminen ei kumoa luomista
    Tekstin väite:
    Ruskolevät ovat lajiutuneet yli 2000 lajiksi – todiste kehityksestä.

    Luomiseen tukeva vasta-argumentti:
    Raamatullinen luomisoppi ei kiistä mikroevoluutiota eli lajiutumista "lajinsa mukaan". Alkuperäisestä ruskolevätyyppisestä "peruskäsitteestä" saattoi eriytyä satoja lajeja, aivan kuten koirasta on tullut yli 300 rotua tai albatrosseista useita lajeja.

    🔹 Lajiutuminen tukee luomismallia, jossa Jumala loi perustyyppejä (engl. “created kinds”), joista on sittemmin eriytynyt monimuotoisuutta.
  7. Kaikki vuodesta 1991 nimetyistä noin 126–130 kädellislajista eivät olleet täysin uusia tieteelle siinä mielessä, että ne olisi löydetty "ensimmäistä kertaa koskaan". Tässä voidaan erottaa kaksi pääryhmää:

    1. Täysin uusia, aiemmin tuntemattomia lajeja
    Nämä ovat lajeja, joita ei aiemmin tunnettu tieteelle — niitä ei ollut kuvattu aiemmin edes väärin tai alalajeina. Arviolta noin 40–60 % uusista lajeista kuuluu tähän ryhmään. Esimerkkejä:

    Madagaskarin hiirimakit (suku Microcebus): useita täysin uusia lajeja, tunnistettu vasta molekyyligeneettisin menetelmin.

    Uusi titi-apinalaji (suku Callicebus), kuvattiin Amazonin alueelta — löytyi aiemmin tutkimattomalta alueelta.

    2. Entuudestaan tunnetut, mutta uudelleenluokitellut lajit
    Tähän ryhmään kuuluvat tapaukset, joissa:

    Alalaji nostettiin lajiarvoon.

    Aiemmin yksi laji jaettiin useaksi (ns. split).

    Morfologisesti samalta näyttänyt populaatio osoittautui geneettisesti erilliseksi.

    Näitä on arviolta 40–60 % uusista lajeista. Tällöin laji on kyllä tieteelle "uusi", mutta yksilöitä on saatettu havaita aiemmin, niitä ei vain ole erotettu selvästi muista.
  8. Tässä Nature:n julkaisema tutkimus, joka kertoo Volvox-levien nopeasta epigeneettisestä kytkeytymisestä rajoitettuun monisoluisuuteen niiden puolustautuessa saalistajia vastaan. Ominaisuus on palautuva. Nerokasta suunnittelua siis.

    https://www.nature.com/articles/s41598-019-39558-8
  9. Tässä tietoa kromosomifuusioista ja niiden taustasyistä:

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2024/06/the-complex-relationship-between.html
  10. Tässä tietoa Lenskin kokeen bakteerien geneettisestä rappeutumisesta:

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2024/07/scientific-research-confirms-genetic.html
  11. Tässä tietoa ihmisen ja simpanssien eroista, kun tutkitaan lncRNA-molekyylejä:

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2023/08/huge-differences-between-humanchimp.html
  12. Tässä tietoa Volvox-levien geneettisestä rappeutumisesta:

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2023/06/volvox-algae-favorite-child-of.html
  13. Geneettiselle rappeutumiselle on olemassa tutkijoiden käyttämä termi 'Genetic meltdown' eli 'geneettinen sulaminen'. Tämä voi tapahtua hyvinkin nopeasti, kuten tässä esimerkissä jopa viidessä sukupolvessa:

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2019/01/genetic-meltdown-just-in-five.html

    Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut.
  14. Kuka on mistään syntymisestä puhunut?

    Arviolta yli 120 uutta kädellislajia on nimetty vuodesta 1991 lähtien. Useiden tutkimusten ja kädellisiin keskittyvien järjestöjen (kuten IUCN Primate Specialist Group ja Conservation International) mukaan uusia kädellislajeja on kuvattu erityisesti:

    Madagaskarilta (esim. makit ja hiirimakit),

    Amazonasin sademetsistä (esim. titi-apinat, tamariinit),

    Kaakkois-Aasiasta (esim. langurit, lorit ja gibbonit),

    Afrikasta (muutama uusi guenonilaji ja galago).

    Yleisesti hyväksytty arvio on, että noin 126–130 uutta kädellislajia on virallisesti nimetty ja hyväksytty vuodesta 1990-luvun alusta 2020-luvulle. Tämä kertoo siitä, että vaikka kädelliset ovat suhteellisen hyvin tunnettu eläinryhmä, biodiversiteettiä löytyy yhä lisää — usein geneettisten menetelmien avulla. Lajiutumista tapahtuu nopealla aikataululla. Ja tämä ei ole evoluutiota.

    Lähde-esimerkkejä:

    Estrada et al. (2017): Impending extinction crisis of the world’s primates (Science Advances)

    IUCN Red List & Primate Specialist Group -raportit

    Conservation International in Global Mammal Assessment
  15. No niin. Tiedän, ettei solulla ole mekanismia rakentaa uusia CpG-saarekkeita. Ne ainoastaan romahtavat. Myös tekoäly tietää tämän faktan. Evoluutiouskovaisilla ei ole nyt helppoa.
  16. Pyydä tekoälyä näyttämään HAVAINNOITU tapaus, jossa solu rakentaa uuden CpG-saarekkeen. Kirjoita sen jälkeen vastaus tänne.

    Saa suorittaa.
  17. Kyseisen Reddit-sivuston 'asiantuntija' kirjoittaa näin:

    "The author says that all the different cells types in the human body are due to epigenetics. This is wrong. They are due to differences in gene regulation and expression."

    Eikö kirjoittaja tiedä, että geenisäätely (gene regulation) ja geenien ilmentyminen (gene expression) tapahtuvat NIMENOMAAN epigeneettisten mekanismien ja tekijöiden toimesta?

    Ihmisen kaikissa soluissa, T-soluja ja neuroneja lukuunottamatta, on täsmälleen sama DNA. Miksi siis ihosolusi on erilainen kuin lihassolusi? Vastaus: Niissä on sama DNA mutta erilaiset epigeneettiset informaatioprofiilit.

    Jos solusta poistetaan epigeneettiset informaatioprofiilit, palautuu se kantasoluksi, jossa siltä puuttuu identiteetti. DNA ei säätele solun erilaistumista. Jos se näin tekisi, olisivat kaikki solumme samanlaisia.

    Mitä tulee englannin kielen taitooni, niin minulle sopii, että jatkamme tätä keskustelua englanniksi.
  18. Gemini:

    Tietämyksemme mukaan solussa ei ole havaittu mekanismia, joka aktiivisesti "rakentaisi" uusia CpG-saarekkeita de novo DNA-sekvenssitasolla. Sen sijaan CpG-saarekkeiden ylläpito on dynaaminen prosessi, jossa vältetään metylaatiota ja siten C>T-mutaatioita, mikä säilyttää niiden CpG-rikkaan luonteen.
  19. //koska ihmisen ja simpanssin DNA on yli 90-prosenttisesti identtistä//

    Ei muuten ole. Aivan tuoreen Nature:n julkaiseman tutkimuksen mukaan yhtenevyys on enintään 85%. Emme ole sukua apinoille.
  20. 1. Fossiiliaineisto – väite: osoittaa lajien vähittäisen muutoksen ja uusien lajien synnyn

    Äkillinen esiintyminen: Fossiiliset lajit ilmestyvät äkillisesti ilman selkeitä esiasteita ("kambriräjähdys" on tästä tunnetuin esimerkki). Tämä tukee luomismallia, ei asteittaista kehitystä.

    Puuttuvat välimuodot: Darwin ennusti lukemattomia välimuotoja, mutta fossiilikerrostumat ovat täynnä täysin muotoutuneita eliöitä. Välimuotoja on vähän ja kiistanalaisia.

    Lajiutumisen puute: Usein väitetyt kehityslinjat ovat tulkinnanvaraisia ja perustuvat oletukseen kehityksestä – ei suoraan havaittuun muutossarjaan.

    Globaalit tulvakerrostumat: Fossiilien järjestys selittyy paremmin vedenalaisena hautautumisena tulvassa (Nooan vedenpaisumus) kuin evoluutiokehityksellä. Esimerkiksi merieläimet ovat yleisimpiä "alemman tason" kerrostumissa.

    2. Vertailuanatomia – väite: samankaltaiset rakenteet viittaavat yhteiseen alkuperään

    Yhteinen suunnittelija, ei alkuperä: Samankaltaiset ratkaisut eri eläinryhmissä voidaan selittää funktionaalisella suunnittelulla, ei evoluutiolla. Esimerkiksi siipi lepakolla, linnulla ja hyönteisellä toimii samalla tavalla, mutta ei perustu yhteiseen esivanhempaan.

    Homologiset rakenteet eivät aina kehity samoin: Samankaltaiset rakenteet (esim. eturaajat) kehittyvät eri geenien ja eri kehityspolkujen kautta eri eliöillä – tämä haastaa ajatuksen yhteisestä alkuperästä.

    Konvergentti evoluutio: Evoluution kannattajat joutuvat vetoamaan "konvergenttiin kehitykseen" aina kun samankaltaisuuksia ei voida selittää yhteisellä polveutumisella – tämä osoittaa, että samankaltaisuus ei ole todiste yhteisestä esivanhemmasta.

    3. Alkiokehitys – väite: samankaltaisuudet eri lajien alkioissa osoittavat yhteisen alkuperän

    Haeckelin piirrokset on paljastettu väärennöksiksi: Ernst Haeckel manipuloi piirroksia, jotta eri lajien alkiot näyttäisivät samanlaisilta. Tämä huijaus on ollut opetuskäytössä vuosikymmeniä.

    Todelliset erot alkioissa ovat suuria: Kun vertaillaan oikeita alkion kehityskuvia, erot näkyvät hyvin varhaisessa vaiheessa. Samankaltaisuudet ovat usein pintapuolisia tai väliaikaisia.

    Suunniteltu kehitysmalli: Alkionkehityksessä näkyvä samankaltaisuus voi heijastaa tehokasta suunnittelua – ei välttämättä yhteistä polveutumista. Esimerkiksi selkärankaisten segmenttirakenne voi olla geneettisesti taloudellinen suunnitteluratkaisu.

    4. Molekyylibiologia ja genetiikka – väite: DNA:n ja proteiinien samankaltaisuus tukee yhteistä polveutumista

    Toiminnallinen koodaus: DNA:n samankaltaisuus voi johtua siitä, että samanlaiset tehtävät vaativat samanlaisia ohjeita – aivan kuten eri ohjelmat voivat sisältää samoja koodirivejä ilman, että ne ovat kopioita toisistaan.

    Geenien uusi käyttötarkoitus: Samoja geenejä voidaan käyttää eri tavoin eri eliöissä. Tämä viittaa ohjelmoituun uudelleenkäytettävyyteen, ei satunnaiseen kehitykseen.

    Yhdistävät rakenteet, eivät satunnaisuus: Jos lajien sukulaisuudet perustuisivat sattumanvaraiseen muutokseen, ei olisi odotettavissa näin laajaa rakennetoiminnallista yhtenäisyyttä, vaan kaoottisuutta. Selitys löytyy suunnittelusta, ei yhteisestä alkuperästä.

    Epigeneettiset säätelyjärjestelmät: Pelkkä DNA-sekvenssi ei selitä lajien välistä eroa. Säätelymekanismit, proteiiniverkostot ja epigeneettiset tekijät osoittavat monitasoista suunnittelua, jota mutaatio-selektoiva malli ei tavoita.

    5. Biogeografia – väite: lajien maantieteellinen levinneisyys tukee evoluutiota

    Lajien siirtyminen vedenpaisumuksen jälkeen: Nooan vedenpaisumuksen jälkeen eläinpopulaatiot levisivät Araratin vuorelta eri suuntiin. Nykyinen lajijakauma voidaan selittää post-tulvageografialla, ilmastonmuutoksella ja maantieteellisillä esteillä.

    Ei vaadita miljoonia vuosia: Lajien jakautuminen ja sopeutuminen uusiin ympäristöihin on havaittu tapahtuvan nopeasti (esim. liskojen tai lintujen mikrosoveltuminen saarilla).

    Endeemisyys ei vaadi kehitystä: Esimerkiksi Australian pussieläinten ainutlaatuisuus voidaan selittää alkuperäisellä sijoittumisella ja eristäytymisellä, ei yhteisen esi-isän pitkäaikaisella kehityksellä.

    6. Suora havainnointi – väite: mikroevoluutiota ja sopeutumista on havaittu

    Mikroevoluutio ei ole makroevoluutiota: Bakteerien antibioottiresistenssi tai Darwinin peippojen nokkamuutokset ovat kaikki jo olemassa olevan geneettisen informaation muuntelua tai häviämistä, eivät uuden rakenteen tai uuden lajin syntyä.

    Ei uudenlaista rakennetta: Esimerkiksi antibioottiresistenssi syntyy usein mutaatioiden kautta, jotka heikentävät tai poistavat toimintoja. Tämä ei ole edistystä vaan rappeumaa, joka voi silti antaa väliaikaisen edun.

    Rakennevaatimukset puuttuvat: Mikään mikrotason muutos ei ole osoittanut, miten esimerkiksi bakteerista kehittyisi monisoluinen eläin. Ei ole havaittu uusia toiminnallisia elimiä, aisteja tai rakenteita syntyvän.


    Yllä olevat kuusi väitettä eivät kumoa luomismallia, vaan voidaan selittää jopa paremmin älykkäällä suunnittelulla ja Raamatun ilmoittamalla historian aikajanalla.
    21. 11 / 194
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt