- Valitettavasti ei ole virsi: "Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin...." ja mielellään joko Jaakko Ryhäsen tai Matti Salmisen laulamana. Laulettu rakkaitteni siunaustilaisuudessa kappelissa, toivottavasti omassanikin.
Toki, siellä oli virsiäkin, kuten "Sua kohti Herrani..." - Ei olisi Eemelin pitänyt ryhtyä Toukoa tönimään, vaikkei olisikaan ollut fanituslistalla namber van. Riikkaa on hieman sääli, ihan sama miten Eemelin käy. Se on tuo suomalaisen miehen luonto sellainen vasta puusta pudonneen miehen luonto. On siinä naisilla olemista.
- Suomalainenhan ei hevin istumapaikastaan luovu!
Olin juuri jäämässä äitiyslomalle. Nousin bussiin sellaiselta välipysäkiltä, bussi oli ihan täynnä. Niinpä jäin seisomaan siihen auton etuosaan pitäen kiinni pystytolpasta. Auto nousi ylämäkeä ylös. Ajattelin: "Jos teillä on otsaa istua siinä, niin minulla on otsaa seistä tässä ison mahani kanssa." Olimme puolivälissä mäkeä, kun tunsin kosketuksen olkapäälläni. Mies, ehkä 35 v sanoi: "Rouva, olkaa hyvä, tuolla on paikka teille.", ja osoitti paikkaa bussin keskiveiheilla. Kiitin. Herrasmies.
Täästä oppineena, jos näen vanhuksen, raskaana olevan, tai äidin pienen lapsensa kanssa, annan aina paikkani heille. Minä jaaksan kyllä seistä. - Tuo on helppo sanoa, jos on aina ollut ns. "kunnan töissä". Yksityisellä sektorilla se toimii niin, että organisaatioiden muutoksissa sinut on helppo ulkoistaa taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin vedoten, ellei osaamisesi ja mahdollinen uusi työtehtävä kohtaakaan.
Mikäli haluat säilyttää myyntiarvosi muuttuvilla markkinoilla, kouluttaudu. Eikä se sittenkään ole varmaa nykypäivänä. YT:t ovat tätä päivää, ja yrityksiä katoaa alta fuusioiden myötä. - Nyt ylipäätään olosuhteiden pakosta ensimmäinen joulu täällä. Päätimme olla avoimin mielin, ja katsoa, miten paikalliset viettävät omaa jauluaan. Taatusti erilainen kuin Suomessa.
Sen verrain annoin periksi, että glögikutsut torttujen ja pipareiden kesken lähimmille ystäville.
Itsenäisyyden juhlat linnassa haluan katsoa ihan kahden herkkujen ja kuohuviinin kera omassa kodissa. Saa rauhassa päivitellä linnan vieraita ja heidän asujaan.
Cavaa pitää olla ja joitain herkkuja, ehkä ei ihan suomalaisimmasta päästä. Riittää että meillä mukavaa. - Minulla maailman paras jouluhauen resepti. Tois vaan joku sen hauen. Tänään, kun käselimme tuolla rannalla, paljon oli onkivapoja pystyssä, tokkopa haukia kalastivat, mitä lie Välimeren kaloja.
- Tuosta unimaailmasta; yhtenä yönä löysin itseni polkupyöräni kera syvästä kaivosta, oli ollut epäkurantti kansi siinä. Siellä kaivossa sitten erilaisia pelastussuunnitelmia mietin...
Seuraavan päivän kävelylenkillä, erittäin jyrkän portaikon vierellä näin sellaisen rikkonaisen kaivon kannen, sanoin miehelleni." Tuollakohan kaivossa minä unissani ponnistelin."
Onneksi tänään paistoi aurinko ihanasti, oli lämmin, tehtiin pitkä lenkki rantoja myöten, aurinkovitamiinia mielelle. - Pääsin täydelle eläkkeelle 60-vuotiaana, oli sellainen sopimus.
Mutta ennen sitä, piti koko ajan opiskella uutta, kouluttautua myös omin varoin. En ollut sitä pulla-mössösukupolvea, jolle kaikki tehty ja mietitty valmiiksi.
Tänä päivänä kehitys on niin nopeaa, että sinun on oltava valmis uudistamaan osaamistasi koko ajan, eikä aina ole vain työnantajan tehtävä sitä tehdä, pitää olla oma-aloitteinen
Veroprosenttini on 30.5, jos sitä kysyt seuraavaksi. - Kyllä meillä on jotain kasvatuksessakin pahasti pielessä. Mitä ovat vanhemmat jättäneet kertomatta lapsilleen? Kun olin nuori, ja asuin kaupungissa jossa oli varuskunta, isäni kävi kanssani tärkeän keskustelun. Hän sanoi, että jokaisen suomalaisen nuoren miehen pitää mennä sotaväkeen. "Se on heidän velvollisuutensa. Mutta ei niiden varusmiesten kanssa saa ryhtyä kuljeskelemaan. Heillä on tyttöystävä, tai jopa vaimo, omalla kotipaikkakunnallaan."
Olen omassa kotikaupungissani nähnyt, miten tytöt pyörivät niiden maahanmuuttaja-nuorukaisten ympärillä ostoskeskuksessa. Tehnyt mieli mennä sanomaan, että menkää hyvät tytöt kotiinne! Olen kuullut, miten joka toinen sana puheessa alkaa kirjaimella v..., joten turha mennä itseään nolaamaan.
Vanhemmat, pitäkää parempaa huolta tyttäristänne! - Kun on ammatimies asialla, ei ole iällä väliä:
https://www.youtube.com/watch?v=kDR2fXoHdQw
Hyvää yötä! - En ole koskaan Yöradiota kuunnellut. Kiitos linkistä, laulu tuttu, tämä versio ei, olipa kiva kuunnella.
- Voi elämän kevät. :-)))
- Näistä vihreistä, "uusi" kulmista päätellen, teit taas kerran aloituksen, johon oli helppo vastata.
Onnittelut! - Voisin kertoa siitä koskettavan tarinan, mutta täällä on viisainta olla kertomatta niin henkilökohtaisia asioita.
- Se on jännä juttu, siinnä suurimman murheen keskellä. Kuka onkaan se ystäväsi, jonka luokse polkusi silloin viekään. Muistatko häntä sitten vielä muutoinkin?
- En ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä. Työssäni olin koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa. Niinpä kun loma alkoi, halusin kadota maailmalta. Rakastin istua puolivarjossa puun alla (maailmalla tai Suomessa) kirja kädessä, ilman puhelinta. Antaa ajatusten virran soljua, tai olla soljumatta. Ne hetket olivat tärkeä henkireikä oman jaksamiseni kannalta. Niiden hetkien jälkeen olin helpompi ja mukavampi ihminen muillekin.
- Olen hieman, ihan omin päin, tutkinut parin sivuston kautta sukuni tarinaa. Aika pitkälle jo päässytkin, tai oikeastaan vasta 1700- luvun alkupuolelle.
Kunhan joskus tulevaisuudessa tulee syksy, jolloin pysyn Suomessa, menen kansalaisopiston kurssille, jossa opetetaan sukututkimusta. Aika pitkälle, olen päässyt ihan itsekseni. Todella mielenkiintoista. Kannattaa varautua yllätyksiinkin. - Olet onnekas, kun et ole joutunut kulkemaan kenenkään rinnalla sitä viimeistä taivalta. Tai, miten sen ottaa, joutunut tai saanut. Sillä matkalla voi oppia myös paljon itsestään ja elämästä yleensä.
Minulla on ollut onni saada elämääni eri ikäisiä ihmisiä. Itseäni paljon vanhempia, kuten myös lapsi-ystäviä. Heistä jokainen on ollut rakas. On ollut surullista kulkea rinnalla hetkinä, jolloin elämä lipuu pois, olla lähellä, rakastaa. On ollut ihanaa katsella maailmaa lapsen silmin, avoinna kaikelle uudelle, elämän ihmeille.
On ollut ihanaa olla ystävä, rakastettu, jollekin tärkeä. On vieläkin.
Hyvin surullinen hetki oli, kun pidin äitiäni kiinni kädestä, kun hän veti viimeisen hiljaisen henkäyksen. Tiesin, ettei kukaan enää maailmassa sanoisi minulle: "Rakas lapseni, armas aurinkoiseni." - Minusta molemmat saavat ihan vapaasti pitää omista lempiväreistään, ei ole minulta pois.
- Kenelleköhän täällä on kaikki kotona? Ei kai tämä ole kaikille jonkin tyhjyyden aukon täyttämistä. Missä on sinun aukkosi?