Hei tyttö uusavuton, erittäin mieluisaa lukea oireilujasi, kiitos sinulle siitä.

Saman katon alla... Jep asu sinä saman katon alla siellä ranskalaisen arkkitehdin suunnittelemassa kotihotellissasi hutsusi ja hänen korealaisten vahinkojen kanssa, olethan sinä sen todistanut jopa valokuvaten pikselöityn ison lintulautatemppelin.

Kutsu on voimassa, räpsäytä se perhepotrettiin kotihotellisi uima-altaan reunalta taustalla ollen päivänvalossa se iso rullaverhosi, niin saat kutsun tänne Chiang Maihin kasvotusten kertomaan minulle että olen homopoika.
Hei rakas ja kiitos kommenteistasi joten tyydytän tarvettasi kommentoiden sinulle vastavuoroisesti.

On hienoa että sinä olet tottakai tehnyt webbiostoksen Pattayan suomikauppaan toimintatonnin arvosta tilaten koulunäkkiä ja mielihyvä perunamuusia, säilykkeitä ym. ja uusia suomiverkkareita, toimituksella hyväntekeväisyyden vastaanottopiste.

Myös Pattayan Suomiseura lienee erittäin aktiivinen asian suhteen, kuin myös kaikki suomibaarien pitäjät, ei vain ole vielä uutisoinnit sanomalehtiin ehtinyt.

Tyttö2010Neitinen99,9%Melkein Buddhalainen on Lahden torilla aamukahveja juodessaan pukannut haaveilluusiovaimolleen toimintatonneja runsaasti, kun Tinderillä on kiireitä kaikin mahdollisin tavoin auttaa pohjoisen lapsia ja lapsiperheitä.

Mutta mennäänpä varsinaiseen aiheeseen, miksi teit aloituksen ja kommentit?

Minä vakavasti pohdin minkälainen ihminen olet ja mistä johtuu tarpeesi moiseen?

Se on ensinnäkin täysin selvää että sinä olet huumorintajuton ymmärtämättä sinulle syötiksi annettuja letkautuksia, olet niihin tarttunut vuosikausiksi ja osoitat sen myös nyt.

Ajattelet minua 24/7 kuten olen sanonut ja senkin jälleen osoitit aivan oma-aloitteisesti.

Tarinointisi muuttuvaisuus on huvittavaa, olen lukenut niin monta eri versiotasi aiheesta mikä minä en ole ja mikä minä olen siitä lukien, että minua ei ole edes olemassa, se osoittaa sen varmuudella, että sinulta ei lopu elämäsi aikana aihe Senssu ja Kuksa vasta kun kuolinvuoteellasi ja mikäli Buddhalaisena synnyt apinaksi niin hakeudut elämään tänne Chiang Maihin jatkamaan aihettasi.

Mutta mikä on perimmäinen syy tuhansiin, ehkä kymmeniin tuhansiin julkaisemiisi sanoihin ja ajatuksiin minusta?
En voi tulla mihinkään muuhun päätelmään kuin että minä olen jollain kommentillani osunut niin kertakaikkisen syvälle hentoon haavoittuvaan pieneen sieluusi, että se vuotaa kyyneliä siinä määrin että kuivut ja saat jälleen panniikkikohtauksen kuivumisen johdosta ellet tankkaa alituiseen nestettä kehoosi.

Mitä tulee minun edustaman yhteisön osallisuuteen puheena olevassa tulva-asiassa, niin tiedoksesi että kaikkien soppakauhoja nakertavien kodeissa tällä hetkellä asuu yksi heidän tuttavaperheensä jotka mitä ilmeisimmin ovat menettäneet kotinsa ja elinkeinonsa tulvien johdosta.

Sinulla näyttänee olevan nyt aktiivisuutesi kohteena kartoittaa Vantaan “Kuponkiruokaloita” johon viitaten totean, että näiden mainitsemieni tuttavaperheiden auttaminen on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan erittäin pitkän aikaa toimintatonneja, joten siitä voit tarinoida seuraavaksi mistä mahtanee apu kyseiseen tulevan.

Olet esittänyt kiinnostuksen kohteesi olevan meidän “Huvila” kotitalomme täällä Chiang Maissa, joten valaisen aihetta hieman lisää, että voit jalostaa oireiluasi lisää.
Rakennus on kaksikerroksinen, mutta toisen kerroksen katto myötäilee sisärakenteiltaan kaltevuuksia jotka myös ulkopuolella, joka on mahdollistanut eräänlaisen parven ns. mainitsemaksi kolmanneksi kerrokseksi.

Ei ole komposiittia eikä elementtejä kuten Eedenin haaveilluusiotalossa jossa kaikki on parasta mitä rahalla saa.
Jos tätä rakennusta tulisi verrata johonkin suomalaiseen rakennukseen, niin osuvin esimerkki olisi sellainen jossa sisällä on näkyvissä vanhat hirret ja välipohjan sekä yläpohjan palkkirakenteet.
Missään ei ole käytetty teollisia levymateriaaleja, ei edes keittiökalusteissa.

Lämmin kiitos kuitenkin sinulle että tavallasi pidät tätä PATTAYAN MATKAILUPALSTAA tasolla, joka tyydyttää kaikkia lukuisia Pattayan rakkaita, he varmasti ovat kiinnostuneita lukemaan näkemyksiäsi, senhän havaitsee jo yksinomaan siitä että sinä joudut yksin kommentoimaan omia kirjoituksiasi päivittäin.
Otan tähän Tyttö2010Neitinen99,9%Täydellisen näkemykseen hieman kantaa omasta näkökulmastani ja tuntunee olevan oikeus arvostella toisia täysin rajattomasti.

Ensinnäkin sun kielenkäyttösi osoittaa että olet olemukseltasi erittäin vastenmielinen tyyppi.

Sun juttus muuttuu sitä mukaan miten asut ja missä asut, aina se on ainut oikea.
Pattayan aikaan kaikki mitä siellä on, oli niin täydellistä niin täydellistä että.
Nyt elät erittäin siistillä alueella ja kaikki on mitä parhain päin, ilman mitään ongelmia, jotka on erittäin yleisiä muualla.

Metropolissa asuessasi voimakkaasti arvostelit sitä että me teemme ruokamme kotona, pesemme pyykkimme itse, jopa siivoamme kotimme itse.
Nyt kirjoitat että myös kotona kokkaaminen olisi ollut loistava uusi harrastus.
Siitä saa onnistumisen iloa ja tekemistä todella paljon.
Kaikki uusi tekee hyvää aivoille.
Mutta minun kotikokkaaminen on aiheuttanut sulle valtaisasti ongelmia.

Minä en ole sanallakaan haukkunut Thaimaata enkä Thaimaalaisia, sekä olen sanonut että asun täällä Thaimaassa nimenomaan siksi että koen täällä asumisen paljon mielekkäämpänä kuin suomessa, josta voisin kirjaa kirjoittaa syynyinmaani ongelmista.

Sinä muutit tänne Thaimaahan kokemuksiesi jälkeen, jonka alkuhistoria on sbugeilu ja maksukaadot, sekä ystäväpiirisi valtaosin niitä joita tapasit baareissa.
Nyt olet niin thaimaalaista niin thaimaalaista, että voi voi sentään, jopa merkittävä henkilö yhteisössäsi kuten olet kertonut.

Minä en ole merkittävä henkilö yhteisössäni, vaan olen erilainen ja se sopii heille ilman että elän kuten he ja ilman että osaan täydellisesti kommunikoida heidän kanssaan heidän kielellään.

Sulla on valikoiva huomiokyky arvostellessasi muita palstalle kirjoittajia, mutta taidat saada nautintoa kun yksi hörhö lataa päivittäin hanuria ja syylää, kuuluhan sunkin sanavarastoon invahomottelijat ja minäkin olen sun lausumana transu.

Sun juttus kaikessa on överiä ja huuhaata ... temppelifotolla veit viimeisenkin uskottavuuden nollille itsestäs mutta jatka sinä tyttö juttuas, ei vaikuta millään tavalla kenenkään reaalielämään.
Kyllä, näin on normaaleissa taloyhtiöissä.

Nyt on kyse haaveilluusiotaloyhtiöläävästä joka ennen myyntiä alle 2 miljoonaa euroa tuotti aivan älyttömästi nettovuokratuloja ja kun tyttö sen osti, niin vuokratuotoilla hän haaveilluusioremppas läävänsä ja siitä huolimatta nauttii nettovuokratuloja.

Anteeksi aivan valtavasti tietämättömyyteni, mutta kun nyt kuitenkin satun olemaan rakennusmestari ja aihe ei ole minulle epäselvä.

Kyllä, töllien yksin omistajat päättävät tölleistään ja sattumoisin on muutamia töllejä.